Kissan kuolema

Ehkä hieman laimea otsikko, mutta syvimmät osanottoni.

Oma kissani kuoli kasvaimen aiheuttamaan sairauteen jo lähes 5 vuotta sitten, mutta pitkän aikaa kissan poismenon jälkeenkin kotona oli outo tunne, ihan kun kissa olisi silti jotenkin läsnä. Itse usein näin tällaisia "haamuvilahduksia" eli jos jossain verho liikahti vähänkin, mietin että Kallehan se siellä.

Viime vuoden lokakuussa kotinurkillamme alkoi pyörimään kissa (asun kerrostalossa vilkkaasti liikennöidyn tien varrella) ja viikon sitä seurattuani totesin ettei se kenenkään naapurin kissakaan ole ulkoilemassa. Tein ilmoituksen HESYyn ja täällä kävi eräs nainenkin poikansa kanssa etsimässä ko. kissaa, joka myöhemmin osoittautuikin vääräksi katiksi.

Itse jätin auton alle ruokaa huomattuani että kissa etsii lämpimiä autonalustoja yöpaikakseen. Yhden viikon ehti olla ihan kunnon pakkasessakin, eikä ruoka ollut kupista kadonnut. Pelkäsin jo kissan jääneen auton alle, mutta ajattelin kuitenkin yrittää ja otin uudestaan yhteyttä HESYyn kysyäkseni lainaksi kissanloukkua.

Päällystin loukun muovilla ettei kissa sinne jäädessään kastuisi ja vuorasinpa pohjankin styroksilla. Lähes viikon päivät oli loukku ehtinyt jo olla ulkona ja kävipä se naapurin papankin hermoille sen verran että hän kävi sitä potkimaan ja heittelemään ennen kuin ehdin hätiin.

Sitten 1.11 lauantaina (muistaakseni silloin oli lauantai?) heräsin erittäin aikaisin. Unta häiritsi ajatus kissasta ja kissanloukusta ja ikkunasta katsottuani totesin että loukussa tosiaan oli jotakin. Juoksin samantien yöpaitasillani ulos katsomaan oliko häkissä oleva karvakasa rusakko vai kissa (kissa on epäilyttävästi rusakon värinen takaapäin).

Ehdittyäni loukulle kuulin jo kaukaa kuinka kisuli huuteli kauhuissaan. Loukkua sisältöineen kotiin kantaessani laulu vain yltyi. Otin taas yhteyttä HESYyn ja kysyin miten toimia tällaisessa tilanteessa, sanoivat että voin avata loukun ja ettei kisu ole villikissa jos ei lähde ylöspäin pakoon. Eihän tuo lähtenytkään. Uskomattoman uupunut se oli ja söi kaiken mahdollisen kehräten sen jälkeen 12h putkeen kun sylissä pidin lähestulkoon koko ajan.

Nyt on kissa sitten ollut meillä marraskuusta lähtien ja on erittäin tervetullut vaikkei suunnitelmissa kissanhankinta edellisen kuoleman jälkeen ollutkaan. Näin meillä, viisi vuotta kesti ennen kuin uuden otimme ja senkin aivan sattumalta - emmekä kadu!

Kesöä jännittää jo vähän, kun ei aikaisempaa kokemusta neidin kesistä ole, toivottavasti ei keksi juosta pois vaikka eipä se kyllä kovin suuria kiinnostuksen merkkejä ulos menemiseen ole näyttänytkään.

Otan osaa. Kissa on tärkeä perheenjäsen, jonka menettäminen sattuu syvälle. Meillä oli aikaa sitten kissa, joka katosi. Oli tavallaan lohdullisempaa, ettemme etsinnöistä huolimatta koskaan saaneet tietää mitä sille tarkalleen ottaen tapahtui, mutta on aika todennäköistä että senkin kohtaloksi koitui auto. Puolisen vuotta myöhemmin äiti vannoi vielä, ettei uutta kissaa ikinä oteta, mutta siitä kului tuskin kuukautta kun äidin työkaveri yllättäen ilmoitti, että nyt olisi kissoja, ottakaa tai jättäkää. Niin meille tuli meidän nykyinen kissakaksikkomme, ja on vaikea kuvitellakaan elämää ilman niitä.

On selvä ettei edellistä kissaa voi mitenkään korvata ottamalla uuden pennun, mutta se auttaa kyllä pääsemään surusta yli. Pentua hoitaessa ajatuksetkin alkavat taas liikkua uusissa asioissa, eikä kotikaan tunnu enää niin tyhjältä. Se edellinen kisu ei tietenkään koskaan unohdu, kuten ei rakkaat omaisetkaan, mutta uusi kissa voi auttaa tavallaan päästämään irti surusta. Olen kyllä miettinyt, kun meidän kisumme ovat jo keski-iässä, että pitäisikö sitten hommata uusi pentu, jos toisesta niistä aika jättää. Uusi viiksipari taloudessa voisi auttaa silloin sisaruksen menettänyttä vanhaa kisuakin.

Voin vain kuvitella miltä teistä tuntuu. Kiintymys omaan lemmikkiin on toisilla ihmisillä niin vahva, etteivät jotkut ihmiset siihen pysty samaistumaan. Minä pystyn. Olen menettänyt yhden kissan melkein samaisestä syystä. Asiaa ei auttanut, että ko. kissa oli elämäni ensimmäinen oma kissa ja henkeen ja vereen kissaihmisenä se oli kova takaisku. Me asuimme/asumme ok-talossa ja kissa kulki ulos aivan vapaasti. Sydän syrjällään olin aina kun kissa päästettiin yksin ulos, mutta en siihen itse voinu/osannut vaikuttaa. Kerran koitti se päivä, kun kissa ei odottanut oven takana pääsyä sisälle, ei vastannut kutsuhuutoihin, ei tullut koskaan takaisin. Minua kissan kuolema satutti pitkään, mutten aikonut elää ilman kissaa siitä huolimatta. Sopivan ajan kuluttua hankin kyllä toisen kissan ja nykyään minulla on 2 kissaa. Siitä vain opin sen, etteivät nykyiset kissani ulkoile omin päin, satun rakastamaan niitä niin valtavasti etten halua niitä menettää ja ehdoin tahdoin tingi niiden turvallisuudesta. Olisi kamala ajatus jos oma kissa kärsisi kivuliaan kuoleman vain minun takiani. En syytä teitä tapahtuneesta, uskon että tapaus tuntuu tarpeeksi pahalta ilmankin. Jos olette kissarakkaita niin miksette voisi ottaa uutta kissaa. Se ei korvaa edellistä mutta tuo iloa ja uusia ihania hetkiä kanssanne.

voi kissa parkaa... onneksi se ei kärsinyt. mutta voit olla tyytyväinen annettuasi sille hyvän elämän. =) jaksamista tuleville vuosille!

Mun poikakaverilla oli kaksi kissaa ja ne jouduttiin molemmat lopettamaan sairastelujen takia. Nyt kissojen pois menosta on kulunut kai jo melkein 3 vuotta ja vasta nyt hän on valmis hankkimaan mun kanssa meille yhteisen kissan. Näin kauan meillä. Osa syynä voi olla myös, että halusi hetken elää ilman kissoja kun ne oli hänellä koko ikänsä olleet. Uusi kissanpentu tulossa ihan lähiaikoina :) Jaksamista sinulle. Kyllä sen itse huomaa ja tajuaa milloin on valmis ottamaan uuden lemmikin.

Osanottomme kissasi kuolemasta. Oma edellinen kissa jouduttiin lopettamaan vajaa vuosi sitten.
mulla on ollut kolme kissaa joista 2 tottui valjaisiin. Milla kissa ulkoili 15 vuotta tyytyväisenä valjaissa juoksunarussa joka oli laitettu niin ettei pääsisi kiertymään mihinkään.
Nyt meillä on 3 kk. ikäinen Aatu jolle tilasin Levatop firmasta ulkotarhan 6 neliöm. Kallishan se oli mutta tosi siisti. Koirankoppikin on Aatulla siellä jos haluaa suojaan. kiipeilytelineitä yms voi kehitellä mielin määrin
Tässä olisi takuuturvallinen vaihtoehto jos asut omakotitalossa. Voihan toki itsekin tai joku taitava tehdä katollisen verkkohäkin itsekin.
Aatu on ainakin tyytyväinen omaan ulkoilureviiriinsä.

Surutyö on aina suuri ja vie paljon aikaa. Itse menetin maanantaina ensimmäisen ja siten myös vanhimman kilpikonnani täysin yllättäen, ilman mitään varoituksia. Sekin tuntuu pahalta. En uskalla edes kuvitella, miltä tuntuisi menettää jompi kumpi omista kissoistaan.

Ihmiset käsittelevät surun eri tavoin. Joku hankkii heti uuden lemmikin, joku pitää pitkän suruajan ja hankkii vasta sitten uuden lemmikin. Kumpikaan tapa ei ole väärä. Tee miltä sinusta tuntuu. Tuskinpa kukaan kuitenkaan koskaan hankkii uutta kissaa vanhaa korvaamaan, vaikka sen hankkisikin pian edellisen kuoleman jälkeen.

Totta kyllä on, että koti ei ole koti ilman kissaa.

Jos haluat laittaa kissastasi muiston Kissamaailma -sivustolleni, se onnistuu lähettämällä kuva ja tiedot kissasta sähköpostitse minulle osoitteeseen [email protected] Kissamaailmasta löytyy Enkelikissat -osio, jossa jo jonkin verran on enkelikissoja.

Yritä ajatella, että Kisili on nyt onnellinen sateenkaarisillalla, jossa se odottaa teitä. Se muistaa teidät vielä sittenkin, kun teidän aikanne joskus pitkän ajan päästä koittaa. Silloin se ottaa teidät ilolla vastaan ja tervehtii kuin vanhaa ystävää ainakin. Ennen sitä se tarkkailee teitä pilven reunalta ja on onnellinen, kun tekin olette. Se ei varmasti pistä pahakseen, vaikka hankittekin joskus uuden kissan. Sellaisia nuo pienet enkelit ovat.

Hei! Olen todella kissarakas, ja tuli tuosta sinun tarinastasi heti oma kokemus mieleen. n.4 vuotta sitten (tuntuu kuin se olisi ollut eilen) kun äitini alkoi odottamaan rakasta pikkusiskoani, silloin n.8v kissasta (Miku) piti luopua. Eräs tuttavamme kertoi tarvitsevansa hiiri-kissaa, joten sydäntä särkien lähdimme viemään Mikua sinne, lohtuna kuitenkin se, että voisin käydä kisua siellä moikkaamassa, ja tiesin ettei se unohtaisi minut. Tällä rouvas-henkilöllä oli ennestään pieni herttainen koira. Koira oli tottunut kissoihin, mutta meidän kisupa ei ollutkaan tottunut koiriin... Niinpä koira-parka ei uskaltanut tulla taloon sisälle kun kisumisu sihisi. Tuttavamme soitti meille samana iltana, että voisimmeko hakea kissan takaisin, kun ei se oikein onnistunut. Isäni oli puhelimessa ja antoi rouvalle luvan päästää KISSAN ULOS YÖKSI, ja hakisimme sen aamulla! No, arvaahan sen ettei kissa sinne jäänyt odottelemaan... =( En ole Mikua sen koomin nähnyt... Jos olisin ollut lähettyvillä tuon puhelun aikaan, olisin karjunut kurkku suorana, että sitähän ei ulos päästetä! Kävimme lähimetsissä huutelemassa kisua muutamana päivänä, mutta ei. Lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja olen nähnyt unta siitä, että kisuni on tullut takaisin kotiin. Ja herännyt kyyneliin.... =( Täytyy sanoa että vaikka olen aikuinen ihminen, niin ikävä on siltikin, älytön ikävä, ja murehdin miten kissani kävi. Sinulla on siinä mielessä lohdullisempi tilanne, että tiedät miten kissasi kävi (en väitä että sekään olisi helppoa mutta...ymmärrät varmasti mitä tarkoitan). viimeaikoina olemme mieheni kanssa harkinneet kissan hankintaa, ja juuri kun mieheni suostui, kertoi allergiatesti että olen kissoille allerginen... Olen aivan murtunut... Täysin! Kissa on ainut eläin jota lisin kuvitellut lemmikiksi... Kiitos kaikille jotka luitte loppuun saakka ! ! ! !
Odottelen kommentteja/kokemuksia

Lämmin kiitos ja halaus kaikista rohkaisevista kommenteista te viestiini vastanneet.
Tabby; kiitos Kissamaailma-sivusto informaatiostasi, ja viestistäsi muutenkin, se oli tosi kauniisti kirjoitettu kissoista:) -> sateenkaarisilta.