Olen pitkään miettinyt edellyttääkö onnellinen ja tyydyttävä parisuhde voimakkaita tunteita. Olemme seurustelleet melkein vuoden ja kumppanillani ei ole vieläkään herännyt voimakkaita rakkaudentunteita minua kohtaan. Alussa hän sanoi olevansa ihastunut, mutta kun noin puolen vuoden seurustelun jälkeen kerroin rakastavani, ei kumppanini osannut sanoa siihen oikein mitään. Olemme keskustelleet tästä paljon ja olen sanonut, että hänelle aikaa selvittää omat tunteensa.
Molemmilla meillä on epäonnistunut suhde takana ja etenemme varovasti toistemme kanssa. Viihdymme toistemme seurassa ja meidän on hyvä olla yhdessä. Riitoja meillä ei ole juuri ollut, yhteiselämä on hyvin seesteistä ja onnellista. Mutta tunteiden roihu puuttuu kumppanini puolelta ja sitä kaipaan. Intohimoa ei alun jälkeen ole kovasti ollut. Itse olen hyvin voimakkaasti tunteva ja korviani myöten rakastunut kumppaniini. Koska hän on pidättyväisempi, olen minäkin alkanut himmata enkä uskalla antaa itseni heittäytyä tunteiden tai intohimon valtaan. Suhde on muuten ihana ja kumppanini osoittaa minulle rakkautta käytännössä. Tunnen, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan ja mielipiteeni otetaan huomioon. Silti tunnen huonommuutta ja surua, koska koen, ettei minua rakasteta intohimoisesti.
Voiko suhteemme onnistua ilman huumaa ja päätä sekoittavaa rakkautta? Olemme kiintyneet toisiimme ja kun jossain vaiheessa kumppanini mietti, haluaako hän jatkaa, tuli hän siihen tulokseen, ettei halua minua menettääkään. Hän on ollut kaiken aikaa avoin ristiriitaisista tunteistaan. Arvostan hänen avoimuuttaan ja vilpittömyyttään. Itsellä on kuitenkin kaiken aikaa pelko siitä kestääkö suhde, jos se ei pian syvenny rakkaudeksi. Ei kai mitään oikeaa vastausta ole, mutta jotain kommentteja kaipaisin. En ole pystynyt tästä oikein kenellekään puhumaan vaan pidän tämän riipaisevan tunteen sisälläni...
Molemmilla meillä on epäonnistunut suhde takana ja etenemme varovasti toistemme kanssa. Viihdymme toistemme seurassa ja meidän on hyvä olla yhdessä. Riitoja meillä ei ole juuri ollut, yhteiselämä on hyvin seesteistä ja onnellista. Mutta tunteiden roihu puuttuu kumppanini puolelta ja sitä kaipaan. Intohimoa ei alun jälkeen ole kovasti ollut. Itse olen hyvin voimakkaasti tunteva ja korviani myöten rakastunut kumppaniini. Koska hän on pidättyväisempi, olen minäkin alkanut himmata enkä uskalla antaa itseni heittäytyä tunteiden tai intohimon valtaan. Suhde on muuten ihana ja kumppanini osoittaa minulle rakkautta käytännössä. Tunnen, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan ja mielipiteeni otetaan huomioon. Silti tunnen huonommuutta ja surua, koska koen, ettei minua rakasteta intohimoisesti.
Voiko suhteemme onnistua ilman huumaa ja päätä sekoittavaa rakkautta? Olemme kiintyneet toisiimme ja kun jossain vaiheessa kumppanini mietti, haluaako hän jatkaa, tuli hän siihen tulokseen, ettei halua minua menettääkään. Hän on ollut kaiken aikaa avoin ristiriitaisista tunteistaan. Arvostan hänen avoimuuttaan ja vilpittömyyttään. Itsellä on kuitenkin kaiken aikaa pelko siitä kestääkö suhde, jos se ei pian syvenny rakkaudeksi. Ei kai mitään oikeaa vastausta ole, mutta jotain kommentteja kaipaisin. En ole pystynyt tästä oikein kenellekään puhumaan vaan pidän tämän riipaisevan tunteen sisälläni...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Varaudu siihen että hän jättää sinut jossain vaiheessa.
kyllä onnistuu suhde noilla eväillä. Jos saatte seksin toimimaan ja suhde toimii muuten, ei tarvitse olla välttämättä "korviaan myöten" rakastunut pystyäkseen kunnioittamaan ja arvostamaan toista. Rakkautta voi olla myös sellaisella tasolla mitä ei itse ymmärrä. Itse en ole korviani myöten rakastunut mieheeni, mutta pystyn kyllä kunnioittamaan häntä ja elämään myötä ja vastoinkäymisissä hänen kanssaan, enkä haluaisi menettää.
Rakkaus ei tuo onnea. Rakkaus tuo onnettomuutta. Se on sen tarkoitus.
Ei onnistu. Luja kiintyminen ja palava rakkaus on ainut tie onnelliseen liittoon. Mikä sitoo suhteessa jos toisesta ei välitä kuin puoliksi? Palava rakkaus kestää kaikki riidat.
"Mikä sitoo suhteessa"
Se, että toinen on itselle paras ja vetävin vastakkaisen sukupuolen ihminen?
Miksi ihmeessä pitäisi olla palava rakkaus. Tuo on niin riippuvaista ihmisestä. Minä ja useammat kaverini seurustelevat mutta kukaan ei koe olevan korviaan myöten rakastunut. Mutta suhteessa on hyvä olla ja pystyisi elämään mahdollisesti kumppanin kanssa loppuelämän. Kyllä ilmankin pystyisi elämään mutta miks luopua jostain niin hyvästä.
Itsekään en ole pystynyt sanomaan rakastavani poikaystävääni, mutta toisaalta en ole koskaan sanonut nii kenellekään. Kyllä ne teot taitaa puhua puolestaan ja kiintymys toiseen. Voisiko joku nyt edes määritellä mitä se rakkaus oikeasti on?
"Luja kiintyminen ja palava rakkaus on ainut tie onnelliseen liittoon. Mikä sitoo suhteessa jos toisesta ei välitä kuin puoliksi? Palava rakkaus kestää kaikki riidat."
Palava rakkaus on tie kestävään liittoon muttei välttämättä tai edes yleensä onneen. Rakkaus ja velvollisuudentunne sitovat ja kestävät kaikki riidat.
Kun lapsi on sairas, onko äiti onnellinen? Ei mutta on sitoutunut. Kun kiukkuinen lapsi toivottaa isänsä helvettiin, onko tämä onnellinen? Ei mutta rakkaus kestää.
"Voisiko joku nyt edes määritellä mitä se rakkaus oikeasti on?"
Rakkaus on sitä, että empimättä ryntää palavaan taloon pelastamaan läheistään.
Tekisitkö niin lapsellesi, koirallesi, poikaystävällesi?
Jotenkin lohdullista lukea, että jollain muullakin suhde tuntuu hyvältä ilman tunteiden roihuja. Minusta rakkaus ei ole tunne vaan päätös tahtoa rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta kai siihen päätökseen vaaditaan aito ja syvä tunne. Tiedän, että suhde arkipäiväistyy ajan myötä ja rakkaus muuttaa muotoaan. Suhdetta pitää hoitaa eikä luottaa vain siihen, että rakkaus säilyy.
Ehkä tämä syvenee rakkaudeksi myös kumppanini puolelta. Sitä toivon, sillä hänellä on kuitenkin hyvä olla mun kanssa. Pelkoja on varmasti taustalla, jotka estävät häntäkin heittäytymästä täysillä. Siksi olenkin antanut hänelle vapauden tuntea niitä ristiriitaisiakin tunteita. Teot kuitenkin puhuvat sen puolesta, että olen hänelle tärkeä eikä hän ainakaan tahallaan halua minua satuttaa.
Tärkeintä on tämä hetki. Siitä pitää osata nauttia eikä pelätä liiaksi. Jokainen suhde on kai riski ja sitä antaa sydämensä alttiiksi särkymiselle aina kun rakastuu. Kiitos kommenteista!
"Tärkeintä on tämä hetki. Siitä pitää osata nauttia eikä pelätä liiaksi"
Totta, mutta miksi näin on? Koska ihmisillä ei ole muuta, eikä koskaan tule olemaan. Kaikki muu on haavetta ja valhetta. Silti siinä hetkessä eläminen on äärimmäisen vaikeaa ja siitä pyrkii pois kaikin keinoin.
On se ainakin huonompi suhde kuin niillä, joilla on päätä sekottavaa rakkauttakin.
Jos hän osoittaa rakkautta käytännössä, niin asiathan ovat aika hyvin? Itse olen aika huono erittelemään tunteitani ja puhumaan niistä, mutta ei se tarkoita, etteikö nainen olisi minulle tärkeä. Tärkeintä, että nainen tuntuu olevan sopiva itselle. Se taitaa yleensä riittää miehille.
Tunteenne eivät ole mietityttäviä, mutta se että hän sanoo tuon sinulle, on ainakin minulle vierasta. En osaa muuta sanoa.