Miten tästä voi koskaan selvitä? Matto vedettiin rajusti alta pois, kummallinen pari vuotta kestänyt suhde jonka rakkauden sokaisemana yritin nähdä normaalina paljastui miehen puolelta pelkäksi huviksi. Sain kuulla aidon oloisia rakkaudentunnustuksia, vielä viikkokin sitten... Nyt tajuan kaiken olleen vain valhetta... Olen nuori, vasta reilu parikymppinen ja tuntuu kuin olisin menettänyt uskon rakkauteen, sekä koko elämään. Mikään ei tunnu miltään. Kouluun en voi mennä, töihin en voi mennä, olen surun murtama ja voin fyysisestikin huonosti. En ollut eläissäni rakastanut ketään niin voimakkaasti, mielessäni olin suunnitellut tulevaisuutta ja loppuelämää yhdessä tämän miehen kanssa.. Kellekään en voi puhua surustani, ystävät eivät tunnu edes ymmärtävän, liekö kukaan heistä edes kokenut näin tuskaista eroa.
Jopa nukkuminen pelottaa, näen jatkuvasti unia siitä kuinka palaamme yhteen, kuinka mies ottaa yhteyttä ja kertoo minun olevan se oikea hänelle. Herääminen on kuin puukonisku rintaan. En pysty tekemään mitään, makaan ja tuijotan seiniä. Haen lohtua lukemalla netistä erosta ylipäässeiden tarinoita, mutta sitäkin enemmän tuntuu tulevan vastaan kertomuksia siitä kuinka suuri rakkaus on jäänyt kalvamaan mieltä koko loppuiäksi vaikka uusia olisi tullut kuvioihin. Pelkään kuollakseni että minulle käy niin.
Miten ihminen selviää hengissä tällaisesta?
Jopa nukkuminen pelottaa, näen jatkuvasti unia siitä kuinka palaamme yhteen, kuinka mies ottaa yhteyttä ja kertoo minun olevan se oikea hänelle. Herääminen on kuin puukonisku rintaan. En pysty tekemään mitään, makaan ja tuijotan seiniä. Haen lohtua lukemalla netistä erosta ylipäässeiden tarinoita, mutta sitäkin enemmän tuntuu tulevan vastaan kertomuksia siitä kuinka suuri rakkaus on jäänyt kalvamaan mieltä koko loppuiäksi vaikka uusia olisi tullut kuvioihin. Pelkään kuollakseni että minulle käy niin.
Miten ihminen selviää hengissä tällaisesta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Harrastamalla sekisä muiden miesten kanssa ja niin edelleen.
Kirjoituksesi tuntui hyvin tutulta. Tiedän, ettei ole mitään sanoja, joka tuon olon veisi kerrasta pois. Olen itse eronnut kaksi kuukautta sitten naisesta. Tiedän niin hyvin tuon tunteen kun näet unta yhteenpaluusta ja heräät kuitenkin todellisuuteen. Se tuntuu mielettömän pahalta. Olen nyt nähnyt neljänä yönä peräkkäin unta hänestä. Aamulla pala nousee kurkkuun. Muistot on pahoja, aina kun jokin muistuttaa hänestä iskee helvetillinen ahdistus.
Itse olen myös hakenut lohtua lukemalla netistä erosta ylitse päässeiden tarinoita, ja samalla myös alkanut pelkäämään helvetisti, että jääkö tämä asia kalvamaan ikuisesti. Itse kuitenkin yritän uskoa, että kyllä tästä yli päästään. Eron myötä olen alkanut tuntemaan itseni myös todella yksinäiseksi. Ennen oli aina joku. Huoh.
Hei Tanjanen,
Samanlaisia kokemuksia, alle viikko sitten. Taustatietona voin sanoa että olen 36 vuotias mies ja nainen 37. Eli aikuisia molemmat kuitenkin.
Suhteeni tähän naiseen alkoi reilu kuukausi sitten. Ravintolayön jälkeen vietin useita iltoja ja öitä hänen asunnollaan. Tänä aikana teimme yhdessä ruokaa, saunoimme, lenkkeilimme, kävimme ulkona syömässä, leffassa jne... Heräsin usein hänen luotaan ja jatkoin siitä työpaikalleni. Näiden muutaman viikon aikana myös keskustelimme paljon toistemme henkilökohtaisista asioista. Tämä ei ollut siis (käsittääkseni) mikään FB-järjestely, ja huomasinkin että alan ihastumanaan häneen. Tämän naisen älykkyys ja ulkomuoto vaan veivät minut. Minä "tyhmänä" menin sitten jossain vaiheessa sanomaan tunteistani.
Vaikka luulin toisin, emme kuitenkaan olleet samalla taajuudella. Viisi päivää sitten sain viestin jossa hän kertoo ettei pysty vastaamaan tunteisiini. Viestissään hän sanoo, että oli tosi onnellinen että oli tavannut minut: oli saanut minusta kuulemma monia hyviä muistoja, neuvoja ja ajatuksia. Viestin jälkeen en enää hänestä ole kuullut mitään. Paniikissa lähetin hänelle jopa kukkalähetyksen. Voiko naista valloittaa edes takaisin?
Nyt on niin käytetty olo. Heräämiset tuntuvat pahimmalta. Muistelen heräämisiä hänen asunnollaan, kun katselin hänen makuuhuoneen kelloa, käänsin kasvoni ja näin ne ruskeat silmät ja sanoin: "kiva että olet siinä", yhteiset aamiaiset, aamu sekstailut .... Mutta nyt aamut ovat pahimmat... !
Mutta miten tästä selviää: aikaisempien kokemuksien perusteella olen samaa mieltä kun yksi kirjoittaja. En suosittele pakertumista omaan itseensä, itsensä syyllistämistä tai stalkkeriksi :) muuttumista. Paha olo unohtuu heti kun tapaa uuden mielenkiintoisen ihmisen. Lähde ulos siis kun olet pahimmasta selvinnyt, niin minä ainakin teen.
Voimia!