Seurustelin epämääräisessä suhteessa reilut kaksi vuotta miehen kanssa. Koko seurusteluaika oli hyvin epämääräistä. Mies loukkaantui äärimmilleen alkuvaiheessa suhdettamme kun toinen mies soitteli perääni, ja myöhemmin mies paljastikin että hänellä onkin myös toinen nainen lisäkseni kuvioissa. Tietysti murruin, koitin irroittautua miehestä, poistin puhelinnumeron ja yritin unohtaa. Pari kuukautta sainkin olla rauhassa, kunnes mies ryhtyikin soittelemaan ja kertomaan kuinka on ikävä ja kuinka välittää musta jne. ja toinen nainen oli pelkkä typerä virhe. Lopulta typeränä ja rakkauden sokaisemana uskoin kaiken ja otin hänet takaisin. Ei olisi koskaan pitänyt, nyt sen tiedän.
Suhde ei koskaan palautunut normaaliksi. Jos hetken meni hyvin, järjesti mies taas jotain ikävää. Saattoi esimerkiksi kadota muutamaksi viikoksi sanomatta mitään, milloin oli mukamas työmatkoilla, milloin sairaana, milloin sukulaisiaan tapaamassa jne. Tai sitten vain lakata pitämästä yhteyttä. Tietysti ajattelin jälleen kyseessä olleen jälleen toisen naisen, ja yritin antaa olla ja lähteä kuviosta. Kun en siis jäänyt roikkumaan miehen perään, mies lopulta joka ikinen kerta tuli itse takaisin perääni. Kun suostuin vielä puhumaan miehen kanssa, mies käänsi koko asian päälaelleen, oli muka täysin äimistynyt siitä että ylipäätään ihmettelin hänen katoamistemppujaan, minä kuulemma kuvittelen päässäni asioita ja hänen katoamistemppunsa ovat täysin normaaleja ja johtuvat täysin normaaleista syistä kuten työkiireistä. Minä muka teen kärpäsistä härkäsiä. Aloin uskoakin näin, ja aloin pikkuhiljaa pitämään normaalina ettei puhuttu joskus muutamaan viikkoon, pahimmillaan jopa reiluun kuukauteen.
Kun mies suvaitsi ajoittain viettää aikaa kanssani, oli hän mitä hurmaavin, rakastavin ja ihanin, tunsin oloni niin rakastetuksi ja halutuksi, se oli intohimoa isolla i:llä.. Sokeasti uskoin miehen valheet ja kestin kuviossa mukana miehen ajoittaisten yltiömäisten hellyydenosoituskausien ansiosta. Suhde meni käytännössä jatkuvasti vuoristorataa taivaasta helvettiin ja päinvastoin. Koskaan ei ollut vakaata aikaa, jatkuvasti oli sydän syrjällä, jos meni hyvin niin sai pelätä milloin mies taas muuttuu kylmäksi ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Tähän on helppo ulkopuolisen sanoa että mikset piru vie nyhtänyt äijästä ulos miksi käyttäytyy näin, mutta puhuminen ei auttanut yhtään mitään. Miehestä ei kertakaikkiaan saanut ulos kuin ympäripyöreitä selityksiä, useimmiten hän vain sulkeutui tai suuttui ja lopulta en viitsinyt edes yrittää puhua kun saisin vain p*skaa niskaani. Tuntuu etten koskaan oppinut tuntemaan miestä täysin, tai tietämään mitä hänen päässään liikkui ja mitä hän minusta halusi. Edes läheisilleni en päässyt esittelemään miestäni kunnolla suhteen epävakaisuuden takia, edes perheeni ei tiedä että olen juuri päättänyt reilun parin vuoden suhteen.
Mies loukkasi monin muinkin tavoin, mm. flirttailemalla edessäni ystävieni kanssa, tehden tahallaan mustasukkaiseksi jne. Kaiken tämän mies sai aina seliteltyä jotenkin, en edes käsitä miten, niin että lopulta kuvittelin kaiken olevan normaalia ja hälytyskellojen äänet vaimenivat. Jokin aika sitten syntyi suhteemme suurin riita, joka alkoi aivan mitättömästä asiasta, mies suuttui minulle jostain täysin käsittämättömästä pikkuasiasta. Riita viimeistään todella osoitti hänen alistavan asenteensa minua kohtaan. Hän haukkui minut maanrakoon, en ole mitään, en osaa edes ostaa syntymäpäivälahjaa, hän on kaikin puolin parempi ja yläpuolellani koska on vanhempi kuin minä ja korkeammassa työasemassa. Ja että olen erittäin onnekas että olen ylipäätään saanut hänet. Hän kertoi kuinka voisi millä hetkellä hyvänsä mennä toisten naisten matkaan, ja että jopa sinäkin päivänä joku tuntematon nainen oli tullut tarjotumaan illanviettoseuraksi ja hän olisi hyvin voinut mennä.
(jatkuu)
Suhde ei koskaan palautunut normaaliksi. Jos hetken meni hyvin, järjesti mies taas jotain ikävää. Saattoi esimerkiksi kadota muutamaksi viikoksi sanomatta mitään, milloin oli mukamas työmatkoilla, milloin sairaana, milloin sukulaisiaan tapaamassa jne. Tai sitten vain lakata pitämästä yhteyttä. Tietysti ajattelin jälleen kyseessä olleen jälleen toisen naisen, ja yritin antaa olla ja lähteä kuviosta. Kun en siis jäänyt roikkumaan miehen perään, mies lopulta joka ikinen kerta tuli itse takaisin perääni. Kun suostuin vielä puhumaan miehen kanssa, mies käänsi koko asian päälaelleen, oli muka täysin äimistynyt siitä että ylipäätään ihmettelin hänen katoamistemppujaan, minä kuulemma kuvittelen päässäni asioita ja hänen katoamistemppunsa ovat täysin normaaleja ja johtuvat täysin normaaleista syistä kuten työkiireistä. Minä muka teen kärpäsistä härkäsiä. Aloin uskoakin näin, ja aloin pikkuhiljaa pitämään normaalina ettei puhuttu joskus muutamaan viikkoon, pahimmillaan jopa reiluun kuukauteen.
Kun mies suvaitsi ajoittain viettää aikaa kanssani, oli hän mitä hurmaavin, rakastavin ja ihanin, tunsin oloni niin rakastetuksi ja halutuksi, se oli intohimoa isolla i:llä.. Sokeasti uskoin miehen valheet ja kestin kuviossa mukana miehen ajoittaisten yltiömäisten hellyydenosoituskausien ansiosta. Suhde meni käytännössä jatkuvasti vuoristorataa taivaasta helvettiin ja päinvastoin. Koskaan ei ollut vakaata aikaa, jatkuvasti oli sydän syrjällä, jos meni hyvin niin sai pelätä milloin mies taas muuttuu kylmäksi ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Tähän on helppo ulkopuolisen sanoa että mikset piru vie nyhtänyt äijästä ulos miksi käyttäytyy näin, mutta puhuminen ei auttanut yhtään mitään. Miehestä ei kertakaikkiaan saanut ulos kuin ympäripyöreitä selityksiä, useimmiten hän vain sulkeutui tai suuttui ja lopulta en viitsinyt edes yrittää puhua kun saisin vain p*skaa niskaani. Tuntuu etten koskaan oppinut tuntemaan miestä täysin, tai tietämään mitä hänen päässään liikkui ja mitä hän minusta halusi. Edes läheisilleni en päässyt esittelemään miestäni kunnolla suhteen epävakaisuuden takia, edes perheeni ei tiedä että olen juuri päättänyt reilun parin vuoden suhteen.
Mies loukkasi monin muinkin tavoin, mm. flirttailemalla edessäni ystävieni kanssa, tehden tahallaan mustasukkaiseksi jne. Kaiken tämän mies sai aina seliteltyä jotenkin, en edes käsitä miten, niin että lopulta kuvittelin kaiken olevan normaalia ja hälytyskellojen äänet vaimenivat. Jokin aika sitten syntyi suhteemme suurin riita, joka alkoi aivan mitättömästä asiasta, mies suuttui minulle jostain täysin käsittämättömästä pikkuasiasta. Riita viimeistään todella osoitti hänen alistavan asenteensa minua kohtaan. Hän haukkui minut maanrakoon, en ole mitään, en osaa edes ostaa syntymäpäivälahjaa, hän on kaikin puolin parempi ja yläpuolellani koska on vanhempi kuin minä ja korkeammassa työasemassa. Ja että olen erittäin onnekas että olen ylipäätään saanut hänet. Hän kertoi kuinka voisi millä hetkellä hyvänsä mennä toisten naisten matkaan, ja että jopa sinäkin päivänä joku tuntematon nainen oli tullut tarjotumaan illanviettoseuraksi ja hän olisi hyvin voinut mennä.
(jatkuu)
Vastaukset 12
Vanhimmat
(jatkuu)
En ole normaalisti ihminen joka alistuu ja sietää halventavaa käytöstä yhtään keneltäkään, mutta tämä mies on tuonut mussa esiin aivan uusia käsittämättömiä puolia, yhtäkkiä olen muuttunut säälittäväksi ihmisen varjoksi. Riidan lopussa en osannut sanoa mitään, purskahdin vain itkemään (ensimmäistä kertaa miehen edessä). Mies tuli välittömästi lohduttamaan, halasi ja taas alkoi rakkaudentunnustukset ja anteeksipyytely. Kuvittelin idioottina tosissani miehen katuvan sanojaan, ja vielä kerran saimme sovittua ja olin taas onneni kukkuloilla. Ei mennyt kuin muutama päivä, ja mies katosi taas, ei vastannut puheluihin eikä viesteihini. Olin tolaltani, ajattelin että taasko tässä kävikin näin, en kestä, en enää yhtään hetkeäkään. Laitoin viestin miehelle että nyt riittää, minut on nujerrettu maan rakoon enkä jaksa enää, tämä ei ole normaalia eikä mitkään maailman selitykset auta enää mitään. Minun on irrouttauduttava teki se miten kipeää tahansa, mieluummin kuolen kuin kidun tässä sairaassa parisuhteen irvikuvassa.
Mies ei ole vastannut mitään (viestin laitosta pari päivää). Nyt on niin paha olla etten tiedä miten päin pitäisi olla, tuntuu että kaikki jäi kesken, asioita ei selvitetty, kaikki jäi vaivaamaan, ja melkein tuntuu että kaduttaa koko viestin laittaminen. Olen hysteerinen, itken, en pääse asunnosta ulos ja toivon vain että nukkuisin pois. Mutta tiedän ettei muitakaan vaihtoehtoja olisi ollut, mies ei muutu, se on nähty. Tuntuu niin pahalta...
Miten tästä pääsee koskaan yli? Ainut asia mikä hieman lohduttaa, on tieto siitä että se mihin miehessä rakastuin ei ollut totuus hänestä, hän ei ollut hyvä minulle alkuunkaan. Silti sattuu, sattuu niin jumalattoman paljon, kaipaan kuin hullu sitä ihanaa puolta miehessä, sitä mitä hän parhaimmillaan pystyi minulle olemaan, tuskin saan koskaan kokea vastaavanlaista voimakasta rakkauden intohimoa, kaipaan sitä kenties ikuisesti vaikka se olikin vain harhaa. En menettänyt vain rakastamaani miestä, vaan itsetuntoni, sieluni, kaiken. Olen vasta hyvin nuori, reilu parikymppinen ja elämä tuntuu jo loppuun eletyltä ja pilatulta. Miten tästä suosta koskaan pääsee takaisin jaloilleen etenkin kun en voi surra avoimesti kun edes perhe ei tiedä, ystävätkään eivät tunnu ymmärtävän miten suuresti tämä on järkyttänyt mieltäni ja miten syvälle minuun sattuu?
Voi Minea, olisin voinut kirjottaa saman tekstin, olen kokenut sen kaiken, olin viisi vuotta etäsuhteessa mieheen, joka käyttäytyi hyvin samankaltaisesti. Tiedän täysin mistä puhut, mutta voin sanoa sinulle, että vaihtoehtoja ei ole, sinun on revittävä itseäsi irti, hinnalla millä hyvänsä, muuten hajoat.
Tiedän, sinulla on tunne että olet jo nyt hajalla, mutta jos jatkat suhdetta tulet sairastumaan, ihminen ei kestä mitä hyvänsä.
Sait hyviä neuvoja suomen viisaimmalta mieheltä, lisäisin siihen vielä yhden tärkeän neuvon, Älä pidä laisinkaan yhteyttä mieheen, älä tekstaile, soittele, äläkä vastaa hänen viesteihin tai soittoihin, älä suostu tapaamisiin, tämän tyyppiset miehet eivät luovuta kovin helposti, kun he huomaavat, että heitä ollaan jättämässä.
Narsismista ehkä nykyään puhutaan vähän liikaakin, mutta suosittelisin, että tutustuisit naristiseen luonnehäiriöön, tulet huomaamaan, että hänen käyttäyminen on sen kaltainen.
Minä luin kirjan Naamiona terve mieli, ja se sai minut täysin ymmärtämään mistä oli kyse. Varaudu siihen, ettei kaverit tiedä mistä puhut, ihminen joka ei ole kokenut vastaavaa, ei voi ymmärtää mitä koet. Joissakin kaupungeissa on olemassa tukiryhmiä, jos sinua sellainen kiinnostaisi.
Et tule pääsemään helpolla, mutta usko, tulet pääsemään tästä eteenpäin, tärkeintä on ettet lankea hänen pyyntöihin, tiedät itsekin, että sama kuvio tulee jatkumaan, hän ei ikinä tule muuttumaan.
Yritä tosiaankin tavata ystäviäsi mahdollisimman paljon ja muutenkin liikkua.
Paha olo ei parane ainakaan miehen kanssa yhteydessä olemalla. Senhän olet jo nähnyt. Olen pahoillani, että vastakappaleena sinulla on tuollainen mies. Mutta koita rohkeasti itse jättää suhde taaksesi, sillä mitään selvitysapua tms. et voi tuosta osoitteesta odottaa. Ja toisaalta, olet jättänyt hänet taakseen viestissäsi sanomalla "ettei mikään auta enää mitään", niin anna toisen nyt olla, jos hän vaikka ymmärtäisi että kaikki on nyt loppu.
Olin vähällä aloittaa tuommoisen "vuoristoratasuhteen" uudelleen ihan juuri.
Elin tuommoisen suhteen muutaman kuukauden ajan joku vuosi sitten; olin ihan hajalla ja rikki koko ajan.Tajuttoman ahdistunutkin. Irroittautumista varten lähdin lomalle toiseen kaupunkiin ja sain fyysistäkin etäisyyttä ja muuta ajateltavaa. Minun oli pakko "pelastaa" itseni. Mies pyöritteli ties montaako naista; katoaminen johtui vain siitä, ei mistään muusta.
Nyt siis olin alkamassa samanlaisen suhteen. Onneksi tuli synttärini; mies ei edes onnitellut, hänestä ei kuulunut mitään koko päivänä. Halusin katsoa onko totta, että hän ei välitä minusta lainkaan, joten enpä soittanut itsekään. Hänellä on "hyvä" selitys siihen, missä parhaillaan on, mutta luulenpa hänen olevan tapailemassa muita suhde-ehdokkaita. Minulla on pahin olotila takana, koska tajusin asian jo parisen viikkoa sitten ja nyt tämä sai vain vahvistuksen.
Lopulta se ehkä on niin, että mies ei ole kunnolla kiinnostunut/ihastunut ja siksi ei käyttäydy kohteliaasti ja huomioivasti. Moukka mikä moukka :) Asiaa on turha vatvoa miehen kanssa,ei häntä kiinnosta. Hermostuu vain. Tämäkin mies luulee kai olevansa jotenkin "hieno" ja korvaamaton, mutta eipä ole.
Sinä ja minä, sekä ihan jokainen nainen, ansaitsemme miehen, joka huomioi, kuuntelee, tukee ja kohtelee kunnioittavasti. Jos mies tuo pahaa oloa, niin sitten on irroittauduttava niin nopeasti kuin mahdollista.
Minä ajattelin aikoinaan, että kun selviän tästä päivästä, niin huominen on jo parempi. Jne. Keräsin kaikkea puuhaa, tein ihan pakolla, jotta sain ajatukseni muualle. Töihin menin itku kurkussa, sainpahan kahdeksan tuntia sitenkin menemään.Päätin, että minä en ahdistu, ja lopulta masennu, miehen vuoksi.
Kuuntele HURTS Wonderful Life: " don't let go, never give up, it's such a wonderful life". Katso kaikkea hyvää itsessäsi; miten kukoistat kun saa kohtelua, jota ansaitset.
Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta. Ei ollut normaalia ei! Miehellä on vinoutunut käsitys suhteista ja pissa noussut päähän naisten suosiosta.
Ruotimatta enempää tarinaa, vastaan kysymyksiisi.
"Miten tästä pääsee koskaan yli?"
Nyt et ajattele tulevaa vaan tätä hetkeä. Olen ollut vastaavassa tilassa. Pitää harrastaa, nähdä kavereita. Nähdä ehkä muita miehiä vaikkei kiinnostaisikaan heti kohta. Ja vaihtaa puhelinnumero salaiseen - vaihtaa ehkä osoitetta. Nyt oikeasti frendejä, frendejä, lohduttavia olkapäitä ja myös hauskanpitoa. Päivä päivältä rupee helpottaan tossa muutaman kk päästä.
" hän ei ollut hyvä minulle alkuunkaan. "
Tunteet eivät ole totuus kuten näet. Naiset vaan on niin helposti koukussa tunteisiin - etenkin vuoristorataan.
" tuskin saan koskaan kokea vastaavanlaista voimakasta rakkauden intohimoa,"
Kyllä saat kun valitset jatkossa oikein. Älä tyydy vähään.
"En menettänyt vain rakastamaani miestä, vaan itsetuntoni, sieluni, kaiken."
Ja nyt otat ne takaisin. Koskaan ei saa ripustaa noita asioita kenenkään miehen varaan.
"Olen vasta hyvin nuori, reilu parikymppinen ja elämä tuntuu jo loppuun eletyltä ja pilatulta."
Opiskeletko? Kannattaisi. Se auttaa ihan kaikkeen.
"Miten tästä suosta koskaan pääsee takaisin jaloilleen etenkin kun en voi surra avoimesti kun edes perhe ei tiedä, ystävätkään eivät tunnu ymmärtävän miten suuresti tämä on järkyttänyt mieltäni ja miten syvälle minuun sattuu? "
Vaihdapa sitten kaveripiiriä! Ammattiapukin voi auttaa alussa. Itse olen siihen turvautunut. On tosi paha jos jäät masentumaan ja sairastut. On ihan normaalia että ero sattuu! Kyllä siitä selviää vaikka se on klisee.
Hei! Olen ollut samanlaisessa parisuhteessa veit minulta sanat kun lujin sinun kertomuksesi läpi sen verran totean lisäksi että minulle hän ei muuta osannut tehdä kuin käydä töissä ja juoda viikonloput ja lomat jopa oli vielä sairaaloisen mustasukkainen ja luulosairas ihminen hänessä ei ollut mitään vaan minussa oli kaikki vika mitä hän teki paljon muutakin sattui ja tapahtui mitä aiheutti itse itselle nekin kaikki oli minun syytäni vaikka en ollut edes paikalla halusi vaan itselle huomiota ja kehuja haukkui minua huorakksi minä tapansinut olen juoppo ja niin edelleen.
Kiitos kovasti teille kaikille vastanneille, vastauksenne ovat tuoneet lohtua ja olen osannut ajatella järjen kanssa asioita. Surin, itkin, ja kerroin tilanteestani parille perheenjäsenellekin, sain heiltäkin lohtua ja olo alkoi tuntua hieman paremmalta. Mutta mitäs sitten kävikään. Mies otti taas yhteyttä. Soitti ensin n. viikko sitten mutten vastannut. Ajattelin että hän luovutti kun vajaaseen viikkon ei kuulut hänestä mitään mutta sitten hän ryhtyi soittelemaan uudelleen. Lopulta vastasin. Ensin mies oli ylimielisen oloinen, yritti vielä kääntää asioita niin päin että minä aiheutan ongelmat suhteessamme kun paisuttelen asioita liikaa ja teen muka kaikesta ongelman vaikkei olisi syytä. Pysyin tiukkana, sanoin suoraan etten todellakaan usko asian olevan niin, voin aivan rehellisesti sanoa olleeni niin hyvä tyttöystävä kuin suinkin voin, ainut kuka toista on loukannut on mies itse. Lopulta mies laittoi luurin kiinni kun en uskonut hänen selittelyjään. Luuli varmaan että rupeasin soittelemaan hänen peräänsä anellen itse anteeksi asioita joihin en ole edes syypää, ja kun en soittanut niin hän rupesikin sitten tekstailemaan. Lopulta kun huomasi ettei pompottelu ja samat keinot enää tepsi minuun, hän heltyi ja rupesikin tunnustamaan rakkauttaan ja anomaan anteeksi jos on loukannut minua, sanoi ettei voi erota minusta koska rakastaa liikaa ja sitä rataa. Lopuksi jopa sanoi että haluaisi mennä kanssani kihloihin ja tavata perheeni.
Pää on pyörällä miehen vuoristoradan lailla muuttuvasta käytöksestä, osa minusta oli onnellinen kuullessaan häneltä juuri ne sanat mitä olin aina halunnut kuullakin, mutta järki sanoo että mies vain juonii saadakseen minut takaisin kuvioihinsa. Miksi hän ei anna minun mennä vaan anelee kerta toisensa jälkeen takaisin vaikka kaikki aiempi käytös on osoittanut ettei hän kuitenkaan välitä? Tuntuu niin pahalta että sisimmässäni tiedän etten voi antaa miehelle enää mahdollisuutta, ja silti sydän huutaa että rakastan vielä tuota miestä ja haluan yrittää. Mutten saa, en kertakaikkiaan saa.
Joillekkin kihloihin meno ei tarkota sitä mitä pitäisi. Itse tunnen ihmisen joka meni kihloihin jo kymmenennen kerran, eikä etes välitä kumppanistaan, vaan rakastaa eks miestään. Siksi kihloihin menoa en sinuna ottaisi kovin tosissaan. Saat vaan siitä sormuksen sormeesi ja mies saa sinut paremmin hallintaan. Ja miten edes kehtaisit näyttää perheelleesi miehen joka on satuttanut sinua niin pahasti? He eivät varmasti ottaisi häntä avosylin vastaan kun ovat nähneet miten hän sai sinut rikki.
Minun on helppo yrittää neuvoa, että älä anna nyt periksi kun itsenikin pitäisi päästää irti miehestä joka vain pilaa elämäni ja murtaa itsetuntoni.
Olet päässyt jo näin pitkälle. Tämä on vain ensimmäisiä kuoppia joita tulee vastaan selviytymisenmatkallasi. Kohta olo alkaa helpottaan. Saat varmasti paljon enemän irti jos annat hänelle nyt pakit, entä jos otat hänet takaisin.
Toivottavasti pysyt vahvana. Toivon että itsekkin pystyn siihen, jos vielä tulee se hetki että pitää päästää irti. Tällähetkellä kun tuntuu ettei tarvetta olekkaan. Olen niin varma että minun mieheni on löytänyt uuden naisen
Minea-kiltti. Narsistin toimintatapoihin nimenomaan kuuluu tuo, että kun huomaa uhrin yrittävän irrottautua toisen taikapiiristä niin silloin otetaan nuo lepertelyt ja sulosanat esiin, jotta saa uhrin takaisin pauloihinsa. Älä lankea tuohon kuoppaan. Mies ei muutu miksikään. Olet saanut täällä jo hyviä neuvoja ja sinulla on selvästi syvistä tunteistasi huolimatta järki päässä, ja tajuat itsekin, ettei suhteestanne koskaan tule ns. normaalia parisuhdetta. Ei ihminen, joka välillä katoaa viikkokausiksi mitään ilmoittamatta, ole sinuun ja suhteeseenne sitoutunut.
Voimia matkallesi, kyllä sinä pärjäät.
t. entinen narstistin uhri, joka pääsi "suhteesta" irti jo vuosikausia sitten
he käyttäytyy, minäkin muutin monta kertaa takas, ja aina uskoin muutokseen.Lopulta huomasin,et meni vaan rahaa ja entistä pahemmin kohteli.
Vuosia on minunkin erosta, ja jälkeenpäin vasta huomaan, miten vaikeaa oli erota tuollaisesta miehestä.
Pääset irti varmasti, kun et ole yhteydessä.
minea! minulla aivan samanlainen tilanne kuin sinulla! pystyin niin samaistumaan kertomaasi ja tuntuu niin helpottavalta kun jollakin muullakin samoja ongelmia.. minä olen myös parikymppinen ja pari vuotta kestänyt tätä vuoristorataa. aina kun päätän lopettaa suhteen niin mies laittaa ihania viestejä ja taas on vaikeaa olla sortumatta:(( tämä on loputon oravanpyörä.. tuntuu, etten halua ketään muuta kuin tämän miehen, vaikka hän onkin täys kusipää. sitä vaan haluaa uskoa toisesta vaan kaikkea hyvää ja yrittää sivuuttaa pahat asiat.. suhde ei ikinä tulisi onnistumaan kun mies asuu eri puolella suomea ja luottamus täysi nolla. silti aina olen valmis yrittämään ja kaikki kaatuu kerta toisensa jälkeen. ja kaikkein pahinta, että joudun näkemään miestä usein viikonloppuisin, koska meillä on samoja ystäviä ja sama kotipaikkakunta.huoh..
Hei, Minea.
Tiedän mitä käyt läpi..itse olen samassa tilanteessa. Sydän sanoo toista kuin järki joka on jo kauan koettanut kertoa ettei muuta tietä valoon ole kuin lopettaa suhde. Ja nyt itse olen matkalla kulkemaan omaa tietäni. helppoa se ei ole, ei todellakaan. Tunteet risteilee vuoristorataa ja mieli on surkea. Mutta..ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos haluaa elää normaalia elämää. Ja minä haluan. Meidän suhde kesti kaikkiaan noin 7v, ja se pitää sisällään helvetin ja taivaan kaikki muodot. En itsekkään ymmärrä, miksi sitä jää suhteeseen joka on täynnä valheita, epävarmuutta, petetyksi tulemista, alkoholin liika käyttöä vaikken itse käytä juuri nimeksikään, hyväksikäyttöä rahallisesti. Ehkä se on juuri se toisen kyky olla myös ainutlaatuinen. Silloin, kun sitä itse haluaa. Mutta, ei ihminen kestä sellaista että saa koko ajan olla varpaillaan. Et sinäkään. Ei kukaan ansaitse sellaista. Lopeta suhde, ja muista että kipu kestää vain jonkun aikaa ja muuttaa muotoaan ajan kuluessa. Meidän suhde päättyi oikeastaan vasta pari viikkoa sitten, lopullisesti. Tein ratkaisun, kun elämääni tuli ihminen isolla i:llä. Ymmärsin, että nyt on aika jatkaa matkaa. Pienin askelin, ja sydän surua täynnä mutta olen tehnyt tätä erotyötä jo ainakin 4v joten toivon että olisin valmis uuteen suhteeseen myös henkisesti. Hän tietää taustani ja ymmärtää mitä käyn läpi. Uskomattoman ihana ihminen. Jotain samaa toivoisin sinullekin, siltaa yli synkän virran. Lähetän sinulle rohkeutta ja voimaa muuttaa elämäsi suuntaa ja valoa tulevaan elämään!!! Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2011!