Olen tässä vakavasti suunnitellut lähtöä Englantiin työnhakuun. Se vain pelottaa, että miten sitä pärjää työhaastatteluissa ja sitten muutenkin paikallisessa työkulttuurissa ja muussa sellaisessa. Onhan niitä kaikenlaisia tapaoppaita ja muuta sellaista olemassa, mutta mistä sen sitten tietää. Kaikissa maissa kun on sellaisia pikkujuttuja, mitä ei edes huomata mainita, mutta jotka kuitenkin kaikkien oletetaan tietävän. Miten saa estettyä, ettei jollain ihan typerällä pikkujutulla loukkaa kaikkia muita ja saa potkuja ja muita työkavereita loukkaantumaan itseensä jo heti ekana päivänä.
ETenkin mietityttää kieli. Sen tiedän, että kohteliaisuus on paljon tärkeämpää kuin Suomessa ja se "Please" on syytä muistaa. Lisäksi käsittääkseni keskustelukumppanin nimi mainitaan useammin. Mutta miten esimerkiksi tietää, että millaisia sanoja ja kielioppijuttuja käytetään muodollisessa keskustelussa, ja mitä taas sitten kun jutellaan kavereiden kanssa. Suomessahan voi aina teititellä, kun ollaan muodollisia, mutta miten tällainen ero tehdään englannin kielessä, jossa vastaavaa teitittelyä ei ole.
Ja lisäksi olen surkea small talkissa. Minun on jo vaikea Suomessakin keksiä mitään sanottavaa, jos en tunne ihimisä tarpeeksi hyvin. Kyllä minä nyt osaan tarvittaessa säästä ja muusta sellaisesta jutella, mutta kun tuntuu siltä, että sitä vain onnistuu aina sanomaan vain jotain tylsää. Ja kun tuolla muualla se puhuminen ja sosiaalisuus on paljon tärkeämpää. (Mitkä muuten ylipäänsä ovat sään lisäksi tällaisia "turvallisia" puheenaiheita, ja mitä taas on syytä välttää)
Ja sitten lopuksi eräs naiivi kysymys. Yleensä huomaa väitettävän, että esim englannissa on tapana sanoa juttuja tyyliin "Meidän pitäisi tavata joskus", ja sillä ei kuitenkaan tarkoiteta mitään. Mutta mistä sitten tietää, että puhuja onkin tosissaan ja oikeasti haluaisi tutustua paremmin. Siitäkö, että silloin ehdotetaan jotain paikkaa ja aikaa. Ja ylipäänsä, miten erottaa tällaiset kohteliaisuudesta sanotut mitääntarkoittamattomuudet, siitä että oikeasti tarkoitetaan mitä sanotaan.
ETenkin mietityttää kieli. Sen tiedän, että kohteliaisuus on paljon tärkeämpää kuin Suomessa ja se "Please" on syytä muistaa. Lisäksi käsittääkseni keskustelukumppanin nimi mainitaan useammin. Mutta miten esimerkiksi tietää, että millaisia sanoja ja kielioppijuttuja käytetään muodollisessa keskustelussa, ja mitä taas sitten kun jutellaan kavereiden kanssa. Suomessahan voi aina teititellä, kun ollaan muodollisia, mutta miten tällainen ero tehdään englannin kielessä, jossa vastaavaa teitittelyä ei ole.
Ja lisäksi olen surkea small talkissa. Minun on jo vaikea Suomessakin keksiä mitään sanottavaa, jos en tunne ihimisä tarpeeksi hyvin. Kyllä minä nyt osaan tarvittaessa säästä ja muusta sellaisesta jutella, mutta kun tuntuu siltä, että sitä vain onnistuu aina sanomaan vain jotain tylsää. Ja kun tuolla muualla se puhuminen ja sosiaalisuus on paljon tärkeämpää. (Mitkä muuten ylipäänsä ovat sään lisäksi tällaisia "turvallisia" puheenaiheita, ja mitä taas on syytä välttää)
Ja sitten lopuksi eräs naiivi kysymys. Yleensä huomaa väitettävän, että esim englannissa on tapana sanoa juttuja tyyliin "Meidän pitäisi tavata joskus", ja sillä ei kuitenkaan tarkoiteta mitään. Mutta mistä sitten tietää, että puhuja onkin tosissaan ja oikeasti haluaisi tutustua paremmin. Siitäkö, että silloin ehdotetaan jotain paikkaa ja aikaa. Ja ylipäänsä, miten erottaa tällaiset kohteliaisuudesta sanotut mitääntarkoittamattomuudet, siitä että oikeasti tarkoitetaan mitä sanotaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vierasta kulttuuria ei heti kuulu osatakaan lukea, vaan sen oppiminen vie aina aikaa. Kokemuksen kautta oppii yhtä sun toista, eikä kukaan ole heti small talkin ja kieliopin mestari. Britit on kuitenkin todella monikulttuurinen yhteisö, joten siellä on jo totuttu eri maista tulleisiin työnhakijoihin ja ihan alussa pärjää varmasti peruskohteliaalla otteella ja olemalla kliseisesti oma itsensä. Et voisikaan olla mitään muuta, koska opit käyttäytymään vieraassa kulttuurissa vain olemalla osa sitä ja elämällä erilaisia tilanteita. Tärkeintä on kuitenkin uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel ja lähteä myymään omaa osaamistaan, viis siitä, ettei kaikki kulttuurin hienosävyt ja tavat olekaan hallussa. Ehkä et onnistu ihan heti etkä ymmärrä ensimmäisen haastattelijan murretta tms. ja tarvitset aikaa tottumiseen tai sitten vain sulaudut joukkoon ja jotenkin vaistomaisesti osaat käyttäytyä "oikein". Ei ole olemassa mitään tiettyä tapaa tehdä asiat oikein, mutta ajan kanssa oma toimintatapa hioutuu sellaiseksi, ettei enää pohdi koko ajan sitä, mikä on "oikea tapa", vaan antaa mennä eteenpäin omalla painollaan. Se ensimmäinen hakutilanne on haastava ja pelottavakin, mutta siten se helpottaa ja puhun siis kokemuksesta.
Itse olen puolestani hakenut ja työskennellyt maassa, joka ei ole Brittien tapaan monikulttuurinen (eikä englanninkielinen). Se on ollut kahta haastavampi tilanne, sillä työnantajat eivät usein edes odota ulkomaalaisten hakemuksia, vaikkakin sellainen toki herättää kaikenlaista huomiota, positiivista ja negatiivistakin välillä. Alussa homma ei oikein onnistunut, mutta sain kuitenkin töitä heti ekan haastattelun jälkeen, vaikkei mukana ollutkaan kaikkia tarvitavia kaavakkeita ja kieli hieman kangerteli, sillä olinhan vasta saapunut maahan (olin toki jo ollut maassa aiemmin, joten osasin kieltä). Olin peruskohtelias ja mielestäni suht oikein pukeutunut, joten se yhdistettynä koulutukseen avasi heti työhanat. Aina silloin tällöin on tullut eteen työhaastattelu, jossa on tuntunut siltä, ettei haastattelijalla ja minulla ole ollut yhteistä kieltä lainkaan ja olen ehkä tietämättäni sanonut tai tehnyt jotain, joka on silminnähden hermostuttanut haastattelijan ja paikka on siten jäänyt saamatta (vieläkin pohdin, että missä meni vikaan), mutta en ole jäänyt suoranaisesti murehtimaan sellaisia. Toisaalta moni asia ja puute on laitettu ulkomaalaisuuden piikkiin ja "katsottu läpi sormien", mutta en ole koskaan itse pelannut sen päälle.
Tuo "meidän pitäisi tavata joskus" on ihan kohteliaisuusfraasi ympäri maailmaa ja kuten jo oikein aavistitkin, jos ei sovita kellonaikaa ja paikkaa, niin sanoja ei välttämättä tarkoita sillä mitään muuta kuin että "olet kiva ja en panisi pahakseni, jos joskus vielä nähtäisiin". Vuosien maassa asumisen jälkeen näihinkin fraaseihin tottuu ja ne melkeinpä naurattavat suomalaiseen täsmällisyyteen ja "jos jotain luvataan, niin se myös toteutetaan"-kulttuuriin tottunutta ja siellä kasvanutta. Itsekin joskus sanon näitä, vaikken tarkoita sillä mitään erityistä.