Sain tänä aamuna Turun keskustassa ajellessani töihin pyörällä sakot yllättäen. Ajoin noin 10 metrin mittaisen matkan pitkin (tyhjää) jalkakäytävää, mistä hyvästä poliisi sitten pysäytti ja sakotti. 20 euroa rikesakkoa. Kiistin tietysti röyhkeästi päin naamaa poliisille ajaneeni jalkakäytävää jo periaatteenkin vuoksi. Nyt pitää sitten katsoa vaadinko asiasta ihan periaatteen vuoksi esitutkinnan ja sitäkautta oikeudenkäynnin. Siihenhän minulla on kansalaisena oikeus niin halutessani. Sitä voisi vaikka oikeudessa voittaakin jos väittäisin poliisin valehtelevan tai jos sanoisin olevani täysin syyntakeeton, koska ajoin umpikännissä eikä poliisi puhalluttanut. Eivät voi näyttää toteen etten olisi ollut umpituubassa. Voisin väittää kiskoneeni ennen ajelua kunnon kännit.
sakot pyörällä
että näin
9699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On sulla ongelmat! Ja siis aika paljon suuremmat kuin tuo mitätön sakko. Valitettavasti tyhmyydestä ei sakoteta vaikka sanonta niin väittääkin...
"Kiistin tietysti röyhkeästi päin naamaa poliisille ajaneeni jalkakäytävää jo periaatteenkin vuoksi."
Olen kuullut sanottavan, että poliisikin on ihminen.
Olisikohan ollut mahdollista maltillisemalla käytöksellä välttää sakko kokonaan?
Toisekseen en ymmärrä mikä on se periaate joka panee kieltämään jotain, mitä on tullut tehneeksi. Tuntuisi kyllä rehdimmältä seistä tekojensa takana.
Se on se periaate, että en hyväksy omalla kohdallani sakottamista. En suostu ottamaan teostani vastuuta siinä mielessä, että maksaisin yhtään mitään rahana yhteiskunnalle sakon muodossa. Suostun sensijaan istumaan vankilassa sakon, mutta kun rikesakkoa ei muka voida muuntaa istuttavaksi. Menee siis väkisin ulosottoon kun jätän sakon kylmästi maksamatta. Menisin siis ilomielin vankilaan, sen lystin kun maksaa yhteiskunta. Vangin näkökulmasta se on ilmainen lepoloma.
Sitäpaitsi se on jo sinänsä periaatekysymys että poliisin pitää sietää hyvinkin röyhkeää vittuilua viranomaisasemassaan minkä lisäksi kansalaisella tulee olla oikeus vastustaa poliisia, kuten minä tein. Itse asiassa ensi kerralla ajan karkuun niin perkeleesti. Harmittaa etten nyt tajunnut kääntää pyörää lähimmälle pikkukadulle, olisin päässyt ajamaan karkuun oikein kirkkaasti koska eivät olisi pääseet maijalla kuitenkaan perään.
Ajoin 10 metriä jalkakäytävää. Olipa hirveä rikos, siitähän kannatti ruveta sakottamaan. Jossain kohtaa laki on ristiriidassa käytännön tarpeen kanssa rikkoa lakia hetkellisesti. Silloin rikos ei voi eikä saa olla rikos vaan rikollisen on oltava oikeassa kansan tahtoon nähden. Tulen totaalikieltäytymään tästä hyvästä kaikesta palveluksesta olkoon se rangaistus minun suunnaltani yhteiskunnalle.
Joka päivä lakia rikotaan. Ajellaan vanhoilla vihreillä, rikotaan nopeusrajoituksia, jätetään liikennemerkit huomioimatta. Puolitoista miljoonaa suomalaista varastaa joka päivä (piratismi). Sitten poliisi sakottaa kun ajat 10 metriä pitkin jalkakäytävää. Ymmärtäisin sakon jos olisin tehnyt jotakin vaarallisempaa. Tämä sakko on yksinkertaisesti voitava istua vankilassa, ettei tarvitse rahana maksaa.
Revin pyörästäni jarrut pois ja viskaan lampun roskiin. Onpahan edes poliisilla syy sakottaa jostakin.
Tänään keräsin tililleni poliisin vastustamisen, itse asiassa jo toinen vuoden sisällä. Soitin suutani edellisenkin kerran poliisille ja se kirjattiin ylös. Luotettavuustiedoissani alkaa olla melkoinen määrä poliisille suun soittoa ja virkamiehen vastustamista. Ei se mitään. Olen periaatteesta yhteiskunnalle mahdollisimman hankala tapaus. Jos luotettavuuslausunnollani ei johonkin töihin mennä niin sittenpä ei mennä. Ulkomaille pääsen töihin kuitenkin koska eivät voi pyytää supolta luotettauuslausuntoa.
Maailma varmaan muuttuu paremmaksi paikaksi kun sinä oikein antaumuksella vastustat poliisia ja yhteiskunnan sääntöjä, vai? Poliisi varmaan lopettaa sakottamisen kun heille vittuilee tarpeeksi? Vai kävisikö toisin päin?
Jos haluat olla kaikessa yhteiskuntaan nähden vastahangassa, niin siitä vain. Mutta kanna seurauksetkin kuin mies äläkä inise jotain turhaa siitä miten muutkin rikkovat lakia. Niin rikkovatkin mutta ei se muuta sitä että rikkomuksesta voidaan ja saadaan rangaista sitä joka kiinni jää. Sakko määrätään siksi että se tuntuisi jossain eikä siksi että jokainen voisi valita miten rangaistuksensa sovittaisi mahdollisimman mukavasti "lepolomalla". Kasva siis jo aikuiseksi ja ota elämällesi joku muu tarkoitus kuin valittaminen. Se on akkamaista ininää joka ehkä antaa sinulle jotain kummallista tyydytystä mutta on muiden silmissä vain rasittavaa. Yhteiskunnassamme on ihan oikeitakin ongelmia.
Jos sulla oli hyvä syy ajaa pieni pätkä tyhjällä kävelytiellä, niin olisiko ollut fiksumpaa vedota tähän ja siihen että mitään haittaa ei syntynyt? Et varmasti saavuta mitään kiistämällä selkeää omaa rikettä. Tietenkin jos periaatteen vuoksi pitää vittuilla niin silloin pitää myös kestää vittuilua.
Selitin poliiseille tilanteen varsin selväsanaisesti, mutta ei sitten mennyt perille. Sakko tuli joka tapauksessa, koska poliisin mielestä olisi pitänyt jalkautua taluttamaan jos ei mahdu autoja muuten väistämään. Näin siksi, että laki sanoo niin. Eli poliisi ei ymmärrä, että laki ei ole totuus, vaan lakia pitää voida soveltaa ja rikkoakin suoraan.
Sain sakon kun suojelin omaa henkeäni vaarallisessa paikassa autoilta jotka paahtoivat liian tiukasti ohi pyöräilevästä tien käyttäjästä. Eli sain sakon turhaan koska rikon vain ja ainoastaan kirjoitettua lakia. Käytäntö on eri asia kuin laki. Takaan, että tulen kostamaan tämän poliisille ja yhteiskunnalle. Todellakin kostan. Minä en tehnyt virhettä vaan poliisi teki. En maksa tätä sakkoa yhteiskunnalle.
Voitte olla varmoja, että tämän minä yksinkertaisesti KOSTAN!
Jospa hankkisit elämän... 20 euron takia sotatilassa poliisia ja yhteiskuntaa vastaan, LOL
Ihan oikein. Pyöräilijät kuuluvat kadulle, missä on turvallisempaakin ajaa. Poistaisivat loputkin pyörätiet keskustoista, niin liikenne sujuisi paremmin. ;)
Mistä lähtien humalassa oleva henkilö on ollut syyntakeeton. Saat siitä tunnustuksesta vielä lisärangaistuksen. Vai ei poliisi ymmärrä, että sinun pitää saada suoraan rikkoa lainsäädäntöä. Ei löl.
Se ei sinua auta, että valehtelet poliisin tehneen virheen tai valehdelleen. Kyllä Suomessa poliisin sana menee yhden pellen sanan edelle.
Pyöräilijänä halveksin kaltaisiasi pellejä.