Kirjoitan tätä koska edes raskas ajatus painaa mieltä.
Minulla oli kaunis sydän kerran. itkisin sen tähden jos osaisin. etsin toista samanlaista, mutta se olisi tarkoittanut että olisi pitänyt ottaa kuka tahansa tarpeeksi epätoivoinen joka kaipaa huomiota. Joillekin rakkaus on kuin käyttöesine tai sitten tunnetila joka kertoo onko joku nautinnollista, iloista ja seksikästä. Toisille se on jotain aivan muuta...
Kuva naisista ja suhteista muuttui ajan myötä. Minusta on tullut jotain jota joskus vihasin. Epäileväinen, itsekäs, luottamaton ja himon kylvämä. Arvostelen ihmisiä ja pieninkin virhe heissä saa kavahtamaan. Koska tunnen että korppikotkat repivät omat sisukseni niin teen nyt samaa toisille. Kohtelen heitä kuin esineitä. Se mikä tässä masentaa eniten on se että osa näyttää hyväksyvän sen helpommin ja suotuisammin kuin jos kohtelisin heitä ihmisenä ja tasavertaisena olentona koska mieheltä odotetaan jotain sellaista.
Ehkä osa on vain onnekkaampia ettei heille käy samoin. He tapaavat jonkun joka pelastaa heidät. Ehkä minulla on pala tuota sydäntä vielä jäljellä, kuiskaus, koska kirjoitan tätä tässä muistuttaen muita mitä kannattaa välttää. Olen voimakas, mutta sydämeni antoi periksi siltä osin ettei jaksanut enää odottaa. Ei sitä hyväksymisen tunnetta ja avoimuutta ikuisen kitkuttamisen sijaan. Yhtään toivetta ei olisi saanut naiselle esittää jos odotti rakkautta joten miksi rakastaa ketään jos saan vähemmällä vaivalla jotain muuta?
Olkaa vahvoja, älkää alkailko mässäillä edes tunteilla vaan yrittäkää löytää jotain aitoa herkkää ja kaunista, arvostakaa sitä myös vastapuolessa olipa se nainen tai mies.
On helvetin muikeaa huomata että osa itsestä on kuollut. Kyse ei ole vihasta jotain kohtaan vaan yksinkertaisesta pohjattomasta välinpitämättömyydestä.
Vain yksi korruptoitunut sielu maailmaan toisten jatkoksi. Muistakaa kuitenkin katsoa omaankin peiliinne ettei siellä asu samanlainen ennen kuin alatte arvostella. en ole sentään kaksinaismoralisti. Huomaan oman tappioni ja myönnän sen reilusti.
Ei minulle ole rakkautta. ei oikeaa välittämistä. Vain seksiä, himoa, jonkinlaista yhdessäoloa ja yleistä turhuutta. Enkä rehellisesti usko että ansaitsikaan rakkautta lopulta.
Olkoon päivänne rakkauden täyttämiä.
Minulla oli kaunis sydän kerran. itkisin sen tähden jos osaisin. etsin toista samanlaista, mutta se olisi tarkoittanut että olisi pitänyt ottaa kuka tahansa tarpeeksi epätoivoinen joka kaipaa huomiota. Joillekin rakkaus on kuin käyttöesine tai sitten tunnetila joka kertoo onko joku nautinnollista, iloista ja seksikästä. Toisille se on jotain aivan muuta...
Kuva naisista ja suhteista muuttui ajan myötä. Minusta on tullut jotain jota joskus vihasin. Epäileväinen, itsekäs, luottamaton ja himon kylvämä. Arvostelen ihmisiä ja pieninkin virhe heissä saa kavahtamaan. Koska tunnen että korppikotkat repivät omat sisukseni niin teen nyt samaa toisille. Kohtelen heitä kuin esineitä. Se mikä tässä masentaa eniten on se että osa näyttää hyväksyvän sen helpommin ja suotuisammin kuin jos kohtelisin heitä ihmisenä ja tasavertaisena olentona koska mieheltä odotetaan jotain sellaista.
Ehkä osa on vain onnekkaampia ettei heille käy samoin. He tapaavat jonkun joka pelastaa heidät. Ehkä minulla on pala tuota sydäntä vielä jäljellä, kuiskaus, koska kirjoitan tätä tässä muistuttaen muita mitä kannattaa välttää. Olen voimakas, mutta sydämeni antoi periksi siltä osin ettei jaksanut enää odottaa. Ei sitä hyväksymisen tunnetta ja avoimuutta ikuisen kitkuttamisen sijaan. Yhtään toivetta ei olisi saanut naiselle esittää jos odotti rakkautta joten miksi rakastaa ketään jos saan vähemmällä vaivalla jotain muuta?
Olkaa vahvoja, älkää alkailko mässäillä edes tunteilla vaan yrittäkää löytää jotain aitoa herkkää ja kaunista, arvostakaa sitä myös vastapuolessa olipa se nainen tai mies.
On helvetin muikeaa huomata että osa itsestä on kuollut. Kyse ei ole vihasta jotain kohtaan vaan yksinkertaisesta pohjattomasta välinpitämättömyydestä.
Vain yksi korruptoitunut sielu maailmaan toisten jatkoksi. Muistakaa kuitenkin katsoa omaankin peiliinne ettei siellä asu samanlainen ennen kuin alatte arvostella. en ole sentään kaksinaismoralisti. Huomaan oman tappioni ja myönnän sen reilusti.
Ei minulle ole rakkautta. ei oikeaa välittämistä. Vain seksiä, himoa, jonkinlaista yhdessäoloa ja yleistä turhuutta. Enkä rehellisesti usko että ansaitsikaan rakkautta lopulta.
Olkoon päivänne rakkauden täyttämiä.
Vastaukset 105
Vanhimmat
Viestisi kosketti.
Taidan ymmärtää mitä tarkoitat.
Siltä tuntuu itsestänikin.
Tarvitsemme molemmat kauheasti rakkautta,
mutta emme edes usko ansaitsevamme sitä!
Niin tuttua.
Miksi tässä maailmassa ei enää uskalla rakastaa?
Miksi kaikki perustuu juuri tuolle, ulkonäölle, suorittamiselle, tehokkuudelle,himolle.
On se oikeakin rakkaus jossain.
Se näyttää itsensä pienissäkin sanoissa joskus.
Usko itseesi, ihminen.
Sinulle on varmasti rakkautta jossain.
Muuta ajatuksiasi ja ala uskomaan siihen.
Hyvää jatkoa sulle.
Olen samaa mieltä, et ansaitsekkaan rakkautta, mutta tarvitseeko kaikki aina ansaita? Huomaa että ajattelet vain itseäsi. Rikkaus on kun saa rakastaa, on joku jota rakastaa. Kyynisyydessäsi et edes nää toisessa aitoutta vaan käännät kaiken mielessäsi himoksi tai etujen tavoitteluksi. Kukaan ei voi olla sinun vierellä. Monikin voi kuitenkin tietämättäsi rakastaa.
Silmät ovat sielun peili.
Niin. Jossakin vaiheessa sitä tajusi että olisi mahdollista vain antaa rakkautta, eikä oikeasti saada sitä. Kuten kerroin niin tällaisia naisia löytyy jotka ovat epätoivoisia että huolivat kenet tahansa. Se on sitten sitä rakkautta eli että minä rakastan häntä ja hän rakastaa minua koska minä rakastan häntä, ymmärrätkö?
Kun tajuaa että rakkauden takana on lähes aina himo ja oman edun tavoittelu ilman välittämistä sekä toisen hyväksymistä sekä että se tila voi muuttua sitä mukaa kun aika kuluu ja toinen ei enää iloitsekaan seurastasi ja mitä tarjoat hänelle niin se on lorun loppu.
se on totta etten katso enää ihmisen sydämeen vaan silmiin kuvitellen sinne jonkin pilkkeen. Mitä nuorempi ja kauneempi pilke niin sitä enemmän minä saan. En etsi enää mitään rakkautta kun tajuaa että sitä samaa se nainenkin hakee, voimaa ja valtaa miehestä.
Miksi siis minä rakastaisin jotakin joka on toisarvoinen ominaisuuksiltaan jos kukaan muukaan ei niin tee?
Tuo oli se kysymys joka johdatti minut tähän tilanteeseen. Minun kohdaltani se on jo ratkaistu mutta ehkä joku toinen löytää tuohon kysymykseen toisenlaisen vastauksen.
Itseasiassa en ymmärrä laisinkaan mitä selität.. Enkä jää vääntämään kättä asiasta. On kyllä äärettömän mielenkiintoista nähdä tällainenkin pilkahdus jonkun ajatusmaailmasta, joten kiitän suuresti vastauksestasi!
Miksi analysoit niin valtavasti? Onko sillä lopulta merkitystä mikä on sytyttänyt "rakkauden" kahden ihmisen välille?
Rakkautta ei mielestäni voikkaan etsiä. Sen saa, se on lahja, jos vain itse antaa sille mahdollisuuden. On sitten itsestä kiinni ketä haluaa (!) rakastaa ja keneltä vastaanottaa. Tietysti silmissä pitää olla pilke, tai toisen tarvii olla jollain tavoin erityinen! Rakkaus on niin laaja, ajan kanssa todella suuri osa siitä voi olla kiintymystä. Ja oikotietä oikean rakkauden tunnistamiseen ei ole.
Mitä tarkoitat toisarvoinen ominaisuuksiltaan? Puhutko nyt "tasoista"? Tunne kahden ihmisen välille voi syttyä missä olosuhteissa tahansa, vaikka toisen taustaa ei tiedä. Näinhän se olisi paras! Itselleni lähes edellytys, sillä onko varallisuudella, koulutuksella tms. mitään merkitystä jos tiedät että hänen vieressä tahdot nukkua? Kenelle valitset kumppania, sukulaisille, ystäville vai itsellesi?
Jos tiedän ihmisestä liikaa ennestään tai tiedän että hän tietää minusta niin olen tarkempi. Epäilen suuresti varakkaita miehiä jotka ovat osoittaneet kiinnostusta. Ajattelen heidän haluavan minut vain edustamaan vierelleen kunnes löytävät vielä edustavamman. Tai rahavaikeuksissa kamppailevien ajattelen hakevan minusta vain taloudellista turvaa. Enkä usko tosi rumien miesten kohteliaisuuden olevan vilpitöntä kiinnostusta minusta persoonana..
Yksin synnytään ja yksin kuollaan. Omillaan pitää olla niin että jos putoaa niin putoaa jaloilleen. Edelleen en ymmärrä miksi analysoit niin paljon. Jos johonkin naiseen tykästyt niin mikset ole hänen kanssa jos hänkin haluaisi olla sinun kanssa? Molemmat saa. Voi olla että hän lähtee jos joudut vaikka pyörätuoliin, tai voi olla että pysyykin vierelläsi. Rakkaus syvenee ajan kanssa jos sitä yhdessä rakennetaan.
En minä analysoi yhtään mitään.
Miksi et analysoisi rakkautta?
Vaikuttaa siltä että näet sen selittämättömänä tunnetilana joka tulee vain "jostakin".
Kysymys on siitä että sydämeni oli joskus kaunis.
Se välitti heikkoudesta. Se ymmärsi. Se oli valmis lohduttamaan.
Sitten huomasin ettei kukaan oikeasti välittänyt minusta sellaisena kuin olen. Ei ymmärtänyt eikä lohduttanut. Äitiä en itselleni etsinyt enkä tytärtäkään, ehkä jonkinmoista sielunsisarta.
Sitä mukaa alkaa vain arvostamaan kauneutta, vahvuutta ja lohduttaa vain jos toisesta saa jotain irti. Kun se tunne ei ole niin sitten toinen on helppo hylätä. Tilalla on vain välinpitämättömyys. Toisen ihmisen väline tai tunnearvo sillä hetkellä käytettynä.
Minun ei tarvitse analysoida naisia mitenkään. Minä olen se joka jättää sen naisen siihen pyörätuoliin eikä välitä pätkääkään. Aiemmin olisin rakastanut ja jäänyt. En enää ja tiedän sen. Siitä tässä on kyse.
Kiitän taas vastauksestasi! Äärettömän mielenkiintoista. Rakkaus on minulle todellakin jotain selittämätöntä! Suhtaudun ja katson asioita muutenkin täysin eri näkökulmasta, joten mielenkiintoista tutustua eri katsontakantaan.
Sinullahan on asiat hyvin! Olet välinpitämätön ja et sure, tunteilla tilaa olla siis onnellinen? Suotta täällä valistat muita. Tämän tekstin lukeminen ei vaikuta mitenkään siihen ettei kaltaisiasi tulisi koko ajan. Ja miksi ei tulisi, olethan sinäkin tyytyväinen tilanteeseesi, tai ainakin sen käsityksen saa kun tiedät jo ettet muuksi aijo muuttua.
Ilmeisesti olet kuitenkin katkera menetetystä kauniista sydämmestäsi? Mutta mitä sen perään haikailemaan, mennyttä mikä mennyttä. Kuka sitä kaipaa jos et itse halua tehdä töitä sen takaisin saamiseksi?
Vierität syyn nyt muiden harteille. Sinusta ei kukaan oikeasti välittänyt, ei lohduttanut. Ja kun sitä ei tapahtunut silloin kun sitä vaadit, ei sitä tapahdu tulevaisuudessakaan. Asenteesi estää sen ja yleistäminen.
Jokaisessa ihmisessä on samoja piirteitä kuten sinulla. Itseeni olen iän kanssa huomannut tulevan piirteitä tietynlaisesta välinpitämättömyydestä. Koko maailmaa en voi pelastaa ja asiat joita en voi muuttaa hyväksyn. Haluan kuitenkin säilyttää itseni lämminsydämisenä läheisilleni, enkä tuhoa herkkyyttäni syyttämällä muita ja tavoittelemalla tietoisesti vain hetken nautintoja.
Sinulle huolettomia hetkiä ja nauti vastuudettomuudestasi!
Tunsin vain menetyksen kun tajusin mitä oli tapahtunut.
Ehkä osa meistä on vain onnekkaampia kuten sinä ja kykenee säilyttämään tuon herkkyyden. En nähnyt sille mitään arvoa joten kai se vain kuoli.
Olisit laittanut otsikoksi hedonistin murheet. Kuten sanottu kaikella on varjopuolensa! Sinä olet itse valinnut (!) tuon tien, kaikki ovat vastuussa omasta elämästään. Voisi olla rakkauden tien varjo kuitenkin vaaleampi. Epäilenpä että pelkosi esti sen valinnan. Itseppä itsesi kanssa elät. Ai niin! Eihän mieltäsi oikeasti mikään paina kun et koe empatiaa ja sydämesi on jo pilalla lopullisesti.
"silmät ovat sielun peili"
Minulla on kierot ja rumat silmät. tarkoittaako se, että minulla on kiero ja ruma sielu???
En ole hedonisti tai siis ollut aiemmin.
kaikella varmasti on varjopuolensa. Minä vain raportoin tuntemuksestani.
Minä en näe että nykyisellään sen kaltaista rakkautta oli tarjolla minulle joten lopulta se johti siihen että empatia kuoli. Kyllä kai olisi sopinut odottaa että minua kohtaan tunnetaan empatiaa mutta huomasin että empatia miehen ollessa kyseessä oli huonoa.
Ehkä pyrkimys olla vahva naisten silmissä johti sitten tähän. En tiedä kun en ole kaikkitietävä.
Minun silmäni ovat kuulemma aina olleet väsyneen oloiset kun olen ollut liian huolehtivainen, vastuuta kantava ja toisaalta lempeät. Paha yhdistelmä miehelle. Niiden pitäisi olla kovemmat, elämänvoimaisemmat ja niissä pitäisi olla jonkinlaista pilkettä.
Ajan kanssa eiköhän tuo tapahdukin nyt kun sisäinen maailma on jo toisella tolalla.
Höpsis.
Silmäsi ovat varmasti tosi kauniit. Kyllä huolet ja unettomuus esim. näkyy. Minullakin, vaikka olen nainen.
Ei niitä muuksi voi nyt muuttaa tai ehkä ne muuttuvat itsestään sitten joskus kun murheet vähenee.
Kyllä ne sunkin silmäsi vielä kirkastuvat.
Ja kovuutta niihin et saa, koska ne paljastavat sinut;)
Voimia
Kyllä hän ne kirkastuvat kun en enää huolehdi.
Kovuutta niissä on jo, mutta heikkoina hetkinä kun sisimmässä oli tuota aitoutta niistä näkyi jotain muuta.
Nyt kovuus ja kirkkaus pysynee kun sisältä on hävinnyt turha välittäminen.
Minä en ihan ymmärtänyt kaikkea, mutta kommentoin silti ;) (Mikäänhän ei estä naista kommentoimasta vaikkei mitään asiasta ymmärtäisikään...)
Minä olen arponut, mitä tehdä; valitako siten kenen seurassa viihdyn parhaiten vai siten, joka kustantaa elämääni taloudellista turvaa. Toisena päivänä tuntuu toiselta ja sitä rataa...Rakastan ajatustakin elämästä sielunkumppankin kanssa ja arvostan sitä joka ostaa milloin mitäkin kivaa taikka hyödyllistä. Sitä tavallaan kasvaa rakastamaan miestä, joka huolehtii. Jäisikö sitten kaipaamaan sitä sielunkumppania ?
En siis tapaile kumpaakaan tällä hetkellä, otan aikaa itselleni selvittääkseni mitä oikein tahdon.
Kerran ajattelin pistää elämäni ranttaliksi, kun kohdalle ei tullut ketään kunnioitettavaa ihmistä. Ajattelin, että ihan sama kunhan olisi hetken hauskaa yhdessä. No, sekään ei ollut hyvä juttu. Alkoi ahdistamaan jo muutaman viikon sisällä. Silloin päätin,etten ikinä enää alenna itseäni moiseen. Pidän selän suorana ja kunnioitan itseäni, vaikka se vaatisi sopeutumista yksin olemiseen.
Kuten huomaat niin sinäkin vain luot miehille välinearvon ja vertailet niitä keskenään: Toinen viihdyttää ja toinen takaa taloutta.
Et kysy kumman kanssa sopisit paremmin yhteen ja kumman tekisit onnelliseksi sekä kumman persoona on sellainen jota voit kunnioittaa ja arvostaa ilman että sinä saat siitä mitään muuta irti.
Ero minun ja sinun välillä vain on se että minä tunnistan tuon tilan. Sinä et edes tunnista sitä ja olet tiedostamattomasti itsekäs.
Minua ei enää ahdista lainkaan ajatus vain hyvästä tarpeeksi kauniista ja hauskasta seurasta. Se on ainut joka merkitsee. Siinä on suora ero siihen kuinka joskus välitin oikeasti ihmisestä siellä sen kaiken takana.
Pidän selän suorana ja pidän hauskaa. Sekin on parempaa kuin marttyyrimainen yksinolo ja kuvittelut että rakkaus on jokin hieno valinta kun se suurimmalle ei ole kuten selkeästi ei ole sinullekaan. Sinullekin kyseessä on joku takuuvarma turva ja viihtyvyys ehkä nautinto. Et sinä välitä todennäköisesti noista miehistä muuten eikä heidän elämästä pätkääkään.
Halusin vain purkaa ajatuksia koska oli ikävä hetki tajuta kuinka kyynisyyden seiväs on lopullisesti lävistänyt oman sydämen ja ne kauniit ainekset ovat lopulta valuneet sieltä kiville.
Ei voi rakastaa jos ei saa rakkautta. Kauniskin sielu nuupahtaa kuin kukka jos sitä ei kastele.
Ehkä joku osaa lukea viestini ja heille jää kyky välittää toisesta eikä vain laskea heille jonkinlaista arvoa sen perusteella mitä tuntee tai mitä hyötyä saa. Epäilen jos vaihtoehtoja on, mutta se on vain minun puhettani ja minä olen jo tuolta osin kadotettu.
Olkoon yönne myös rakkauden täyteläisiä.
Lukiessani sinua tulee jotenkin surullinen mieli.
Ei saisi noin kyynistyä rakkaudelle.
Uskon että tuntemuksesi on nyt totta. Tässä maailmassa on vaikea enää tunnistaa aitoja tunteita muutenkaan. Kaikesta on tehty välinearvo.
Yhteiskuntamme on hyvin narsistinen.
Mutta usko silti, rakkaus on olemassa.
Haluat nyt olla noin kun olet, mutta jonain päivänä kaikki voi muuttua.
Anna sille ajatukselle ainakin mahdollisuus.
Tsemppiä
Rakkaus on varmaan olemassa kuten sinä uskot ja minä ennen uskoin joillekin.
En enää jaksa uskoa että se olisi minulle olemassa varsinkin nyt kun tuo tietty sydämellisyys joka ennen toimiani selkeästi aktivoi on poistunut.
Tämä on julma maailma ja kaikkien sydämet ei kestä sitä. Toisaalta ehkä näen on parempikin ja löydän tyytyväisyyden muunlaisista nautinnoista kun ei tarvitse päätään ja sydäntään rassata tunteilulla ja empatialla.
Mutta jos saan kysyä.niin mikä sun sydämmellisyytesi otti pois.
Siihen on kai kulunut kauan ja monta pettymystä,mutta...
Onhan se olemassa myös sinulle kuten meille kailille.
Enemmän on kai kysymys kuitenkin siitä, pystytkö rakastamaan itseäsi, sellaisena kuin olet?
En osaa sanoa. Ehkä se että huomasin kuinka ympärilläni olevat ihmiset toimi sekä se mitä minulta odotettiin ja minulta odotettiin. Ei ollut hyötyä olla empaattinen välittävä persoona miehenä vaan enemmänkin kylmä tunteeton voimakas viipottaja.
Ehkä ajan kanssa noiden pettymysten myötä tapahtui jotain. Huomasin vain tuossa että jotkut tuntemukset jotka aiemmin olivat siellä eivät enää olleetkaan.
Tällä hetkellä vihaan osaa itsestäni kun annoin tuon asian tapahtua mutta en usko että se tulee muuttumaan siitä.
Hyväksyn itseni tällaisena, onhan pakko. Rakkaudesta en tiedä enää mitään muuta kuin sen ettei se ole sitä mitä minä joskus kuvittelin sen olevan. Kaikki ei ole yhtä onnekkaita.
Naisena kyllä tunnen samaa mitä sinä miehenä.
Tuntuu että kaikkensa on antanut, mutta kuka siitä kiittäisi-ei kukaan.
Naiseltakin odotetaan liikaa. kaikki pitäisi mennä täydellisen hienosti.
Paljon puhutaan ja keskustellaan ja ollaan sivistyneitä.
En osaa olla sellainen, joten..
Kaikkea hyvää sulle, sille tiellesi, jonne kuljet.
Onni ei tule toisesta ihmisestä, se tulee siitä kun etsit niitä muita juttuja ja teet muuten asioita joista nautit.
Ei siinä muu auta...
Noin se varmaan on.
Sitä että on yrittänyt kaikkensa ja tajunnut miten typerää se on.
Osalla on se onni että tapaa jonkun joka oikeasti arvostaa sinua sillä tavoin ja kiittää olemassaolostasi ihan itsenäsi.
Kaiken ei tarvitse mennä sitten täydellisesti ja mieskin voi olla jotain muuta kuin elämän pelastaja ja kaikin osin priimaa.
Varmaan löydän jonkinlaista "onnea" ihmisistä jatkossakin mutta se ei ole enää sitä samaa kun omasta sydämestä on hävinnyt jotain.
Onnea myös sinun tiellesi.
Sinä et ole vielä edes aloittanut sitä yrittämistä, tosin olet yrittänyt haaveissasi elää Glorian kansikuvapojan elämää ja nyt vasta huomannut sen, että elämähän onkin jotain muuta kun kauniisti hymyilevä pepsodentnaama antaisi ymmärtää.
Jokainen valitsee itse oman seuransa ja jos olet sortunut pinnallisten naisten lelupojaksi, niin älä toki kuvittele, että voisit siitä syyttää ketään toista kuin itseäsi.
Ehkäpä sinun pitäisi muuttaa Intiaan ja elää siellä kaupungin kadulla ja kerjätä muutama vuosi ruokasi muiden miljoonien kerjäläisten kanssa, saattaa olla että huomaisit, miten täydellisessä paratiisissa ennen elitkään, et vaan huomannut sitä koska nautinnonhalusi vei sydämestäsi voiton. Se on nykypäivänä sitä että ihminen saa kaiken muttei osaa olla siitä kiitollinen, narisee vaan. Siksi potkin kaltaistasi tyhjän paskan jauhajaa mieluusti persuksille, sinä ja kaunis sydämesi eivät taida tietää maailman oikeista vastoinkäymisistä yhtään mitään.
Sinuna miettisin kuka se tyhjän paskan jauhaja oikeasti on.
Kysymys kuuluisi ehkä oikeasti: Minne sinun sydämesi hävisi?
En mielestäni ole kertonut omasta sisäisestä maailmastani sinulle viesteissäni yhtään mitään, Se että kerron sinulle ajatuksiani tilanteestasi on mielestäni erittäin suuren rakkauden osoitus, sillä yritän saada sinut tajuamaan sen miksi tunnet sisäistä tyhjyyttä ja olet päätynyt kyyniseksi ja kovaksi toisia hyväksi käyttäväksi paskiaiseksi, -odotitko ehkä että silittäisin päätäsi ja sanoisin sinulle, että hyvä poika? Jos olisit 15-vuotias, tekisin varmasti niin. Mutta kun olet aikuinen ihminen jonka pitäisi kehittyä elämässään yhä välittävämmäksi ihmiseksi, on tekstikin ja lääkkeet samaa luokkaa. En ole välinpitämätön sinun tuntemattoman ihmisen suhteen vaan kerron sinulle, missä menee ja on mennyt elämässäsi pieleen.
Voi olla että olen väärässä, muttet tunnu itsekään ymmärtävän muuta kuin että syy sinun kyynistymiseesi olisi toisissa ihmisissä. Ei vaan löydy rakastavaa ja empaattista ihmistä joka antaisi yhtä paljon kuin sinä annat? Ei vaan löydy rakkautta?
Ei kai sitä voi löytyä sitä rakkautta kun olet rakastanut omaa kaunista sydäntäsi niin paljon että vieläkin jaksat sen perään haikailla? Miksiköhän ei ole?
Tiedän kokemuksesta, että tuo tila on tila, joka muuttuu hyvin helposti takaisin. Siis jostain misantropiastakin takaisin maailman hellimmäksi ihmiseksi. Tai no ei ehkä helposti, mutta pienellä oikealla välittämisellä ja hellyydellä. Alkaen niin, että "Mikä sun nimi on? sä oot aika surullinen" "saanko tulla sun kainaloon" "saanko tulla sun viereen nukkumaan, sohvalla on mörköjä" "et sä oo se pahin mörkö, kun mä oon niin kiltti että et uskalla hengittääkään kuin herrasmiesmäisesti" Ja sitten tulee takaisin pieni kohmeinen hiusten varovainen silitys ja sitten loputkin ajallaan pulpahtaa sieltä.
Siinä mielessä yksin olevat ja rakkauden/rakkaudettomuuden valitsevat ihmiset ovat onnekkaampia, että ne voivat kohdata sen ihmisen, joka niitä ymmärtää ja osaa auttaa. Tuollaisesta välitetään siksi, että tunnetaan empatiaa. Ajatellaan ehkä, että tuo voisin olla minä jos en olisi joskus saanut apua. Yksinäiset eivät ole epätoivoisia, eivät läheskään kaikki. Yksinäiset ihmiset tunnistavat toisensa, siksi se maailma on marttyyriudessaankin parempi.
Eikä niiden ole koskaan tarvinut olla tuossa maailmassa, jossa himon perusteella toimitaan. Siinä koko maailmassa on vaan pinnallisuutta ja ihmisiä, joiden tunteet ovat näivettyneitä. Jos voi harrastaa yhdenyönjuttuja, niin se kyllä kertoo siitä, että on kylmyyttä ja se rakkaus, millä voi rakastaa on aika köyhää. Joko alun alkaen ollut sellainen tai se elämäntapa kylmettänyt. Kun valitsee olla sellaisessa maailmassa, niin ei ihme, että usko rakkauteen kuolee.
Anna kun arvaan, että olet joku baarieläin, jonka kuva naisista perustuu vain siihen osaan naisista. Ei ole tullut mieleen, että ehkä se vastaa sitä valheellisinta, pelailevimpaa ja pinnallisinta osaa? Se on surullista, jos perustaa kuvansa niin/menettää toivonsa niin.
Himo voi olla myös osa ihan aitoa rakkautta eikä sitä kolkkoa pintahimoa. Syvissä tunteissa se liittyy syvän rakkauden kanssa tulevaan vihaan (ei inho, ärtymys tai muu triviaali tunne, vaan lähinnä raivo). Se on sitä, että seksi on tunnepitoista. Siinä on tunnevaihteluja, se voi vaihdella rakastelusta nussimiseen ja vihasta himoon ja rakkauteen melkein omalla painollaan. Se on myös henkisten ominaisuuksien ja persoonan takia himoitsemista, ei pelkkää pintaa vaan ihmisen himoa. Ei itsensä tyydytystä, vaan tunnetta että ei kestä jos ei saa palaa toisesta. En tajua mitä vikaa siinä voi oikeassa syvässä rakkaudessa olla. Vielä kun useat eivät edes koe sitä kuin sellaisessa tilanteessa.
Minusta ajatus tunteettomasta himosta kuulostaa aika kolkolta ja epätyydyttävältä. Ja sitten jos se vielä liittyy pintaan, niin ihmiset ennen pitkään vanhenee. Huomaat, että et ehkä itse jaksa enää tai ei kiinnosta sen ikäiset, joita on tarjolla, niin mitä se sitten on.
Pyörätuolijutussa tuon jättämisen takana on kai sekin, että et voi sietää heikkoutta itsessäsi etkä kestä sitä sen takia muissakaan. Se on totta, että itsensä pitää hyväksyä ennen kuin voi olla toisille sellainen kuin niille pitäisi olla. Ainakin jollain tavoin yrittää sitä.
Sen haluan sanoa, että herkkyys ei ole yhtä kuin heikkous. Herkkyys voi olla pysyvä ominaisuus, jota ei voi tappaa tai satuttaa, koska se on se osa itseä jonka kanssa ihminen on aina elänyt pahempienkin asioiden läpi. Maailman tuntee jo muutenkin sen läpi.
Haluaisit kai, että se osa ei olisi alkanut kuolla tai että sen ei olisi koskaan tarvinut kokea mitään tappavaa. Uskot kuitenkin jollain tavoin rakkauteen, kyllä se jostain rivien välistä heikosti paistaa. Ei ehkä aina ole niin, että kaikkien ihmisten tunteet olisi aitoja ja puhtaita, mutta kyllä niitä on olemassa. Ilman oman eduntavoittelua, sellaisia jotka tulevat sydämestä ilman päätöstä tai halua eikä ne muuta tee kuin yrittävät päättää aivojen puolesta.
Tämä ei ole ihmisvihaa. Olen alkanut näkemään ihmiset esineinä ja välineinä. Osa harmittomina, osa haitallisina ja osa hyödyllisinä omalle itselleni. Näen miten ajatteluni on muuttunut.
En ole baarieläin.
Olin aika kunniallinen mies tuossa taannoin. Inhimillisen fiksu, välittävä jne. En näe niitä ominaisuuksia itsessäni enää. Koin ne haitalliseksi suhteessa naisiin koska vain tietyn tyyppiset naiset kiinnostuivat minusta siltä pohjalta. Muut etsivät jotain muuta. Sitten tajusin että kun muutan itseäni toiseen suuntaan niin ei tarvitse olla koko ajan pettynyt siihen kuinka minun empatiani onkin heikkous. Nyt se ei enää ole heikkous kun sitä ei enää ole. Osaan toki näytellä sitä edelleen.
Uskon että osalle ei käy samoin koska kuten sanoin he tapaavat suotuisissa olosuhteissa jonkun joka saa heidät uskomaan noihin asioihin ja pitää niitä hyvänä. Mutta minulle vaihtoehtona olivat naiset jotka eivät tarjonneet mitään minulle ja minun olisi pitänyt hyväksyä heidät omana itsenään samalla kun minua ei hyväksytä kokonaisena ja vain minun rakkaudella on merkitystä? Mitä se sellainen on? Valhetta.
Osa on onnekkaampia kokonaisuudeltaan kun kohtaavat jonkin joka sopii heille kaikkinensa ja hyväksyy heidät. Ei tarvitse esiittää mitään tai olla jotain muuta. Se on oikeaa lempeä. Suurimman osan ihmisistä rakkauden takana on juuri nuo oman edun tavoittelut, hyödyt ja himot johon liityn minäkin nyt yhtenä. Ei siinä sen kummempaa.
Tahdoin vain purkautua tänne koska ei oikein mitään muuta paikkaa ole. En minä surua koe, mutta kai sydämeni jotenkin on ajan myötä vain särkynyt niin pieniksi palasiksi että niistä on hävinnyt tietty lohtu.
Voin vain sanoa että sydämeni oli oikeasti joskus todella kaunis ja katselin sen vuoksi maailmaa toisenlaisin silmin. Se on vain nyt mennyttä.
ja kiteytetty idea rakkauden olemuksesta. Näinhän se rakastavaisten välillä on.
Minulla ei siihen ollut sanoja, mutta tiesin että näin se on. Kiitos.
Et ole sitten kai kohdannut elämässäsi vielä naista, joka olisi vastannut tunteisiisi.
Tai olet peilannut itseäsi ja ajatuksiasi juuri sellaisiin, jotka heijastavat takaisin vain sen mitä olet.
Tämä on kyllä ristiriidassa kertomuksesi kanssa, koska sanot että itse tunsit rakkautta ja sitä odotettiin.
Odotit varmaan itsekin, mutta et kuitenkaan pystynytkään.
Rakkaus ei ole vaatimuksia tai suuria odotuksiakaan. Se tulee vain sydämestä ja se antaa kaikkensa odottamatta mitään.
Jps niin on se on todella vain hyväksikäyttöä tai hyödyntavoittelua.
Ei tämä varmaan sua silleen auta, mutta
kuten huomaat, on ihmisiä jotka vielä osaavatkin rakastaa. Koska he tahtovat sitä.
Vaikka pettyisivätkin, niin silti heille kelpaa vain se. Kaikki muu on turhaa.
Toivottavasti todella saat helpotusta edes tästä kirjoittamisesta ja täällä saamastasi huomiosta. Vaikuttaa että sinulla on pahoja ongelmia itsesi kanssa. Tämä netti on siitä mukava paikka kun ei tarvitse pitää roolia yllä. Sellainen on raskasta.
Mietin miksi koit että sait huomiota vääränlaisilta naisilta kun olit oma itsesi? Mistä paljastui etteivät he aidosti välittäneet sinusta? Vai eivätkö he kiinnostaneet sinua, olleet riittävän edustavia tai ulkonäöllisesti viehättäviä?
Kun pettymysten kautta päätit muuttaa käytöstäsi ja otit roolin päälle, niin mistä tunnistit etteivät nämä naiset olleet aidosti kiinnostuneita sinusta? Kyllähän he ovat silmistäsi nähneet mikä olet miehiäsi. Käytös voi olla mitä vaan ja sanoilla ei ole merkitystä kun silmäsi paljastavat sinut.
Ainakin itse näen kyllä silmistä jos ihminen yrittää olla vahvempi mitä on. Epävarmuus, kiusaantuminen, aitous, sisäinen hyvinvointi, kaikki heijastuvat pienistä eleistä ja katseesta (tai sen puutteesta). Vai päätitkö itse että he eivät voi olla juuri sinusta aidosti kiinnostuneita? Ajattelitko heidän olevan kiinnostuneita roolistasi, tai siitä mitä sinulla on, ei siitä mitä olet? Entäs jos he olivat kiinnostuneita miehestä jonka yllä on rooli. Naistahan viehättää ajatus että sulkeutunut mies voisi joskus uskaltaa olla avoin juuri hänelle.
Siitähän päästään siihen toimivan parisuhteen ytimeen. Muodostetaan yhdessä yksikkö, josta muut ovat ulkopuolella. Tokihan se miellyttää monia naisia enemmän kuin avoin ja empaattinen joka on kohtelias kaikkia (naisia) kohtaan! Tietysti se on kunnioitettavaa että mies on myös vahva ja itsenäinen. Jos nämä ominaisuudet eivät tule aidosti sisältäpäin voikin olla että mies on välinpitämätön ja itsekäs. Sulle tais käydä noin? ..ja naiset on sulaa vahaa... aluksi..
Ihmettelen myös miksi olet niin varma että sydämmäsi on pilalla. Et kuitenkaan vaikuta vielä eläkeikäiseltä, joten asiassa saattaa tapahtua vielä muutoksiakin. Voihan olla että kymmenen vuoden päästä kohtaat naisen joka saa lahkeesi lepattamaan. Sillon päätät että tuon haluat, teet sen eteen töitä sekä kohtelet tietysti hyvin. Ja aivan varmasti sen osaat!
Elämä on niin monivaiheinen. Lapsena on naivi ja hyväuskoinen, teininä ajattelee olevansa kuolematon, parikymppisenä viisas ja aikuinen, kolmekymppisenä kyyninen, ei elämä mennytkään kuten tahtoi.. Miksi olet sitä mieltä että kaikki on kiveen hakattu?
Se on totta etten kohdannut sellaista naista.
En ole tuntenut rakkautta johonkuhun ihmiseen vaikka sydämessäni sellaista on ollutkin koska huomasin juuri että toisten rakkaus ei ole aitoa. Se on vain sitä varten kun olen heitä varten olemassa sellaisena kuin he odottavat.
Sitten tuli se vaihe kun kysyin että miksen minäkin odottaisi ja haluaisi heiltä vain jotain? Samalla kun tätä kesti aikansa niin lopulta huomasin että tuo kaunis sydän oli mennyttä.
Jäljelle jää vain hyväksikäyttö ja hyödyntavoittelu molemmin puolin.
En nähnyt että kukaan aidosti rakastaa minua haluamatta minulta juuri jotain joten miksi minä rakastaisin heitä?
On ihmisiä jotka osaavat rakastaa, mutta he kohtaavatkin jonkun ihmisen joka on valanut heihin uskoa rakasten heitä aidosti tai sitten heidän tilanteensa on sellainen että he naiivisti uskovat puhtaasen rakkauteen vaikka kyse voi olla ihan muusta.
Ei tässä mitään helpotusta tunne. Kuten sanoin niin osa tunteistani on selkeästi kuollut tai kuolemassa ja raportoin tästä ihan tunteettomalla tasolla. Pikkaisen vihaan tilaani koska en arvannut että tämä voisi tapahtua minulle.
Mitä pahoja ongelmia minulla on? Ei mitään. Nythän kaikki on selvää.
Sain todellakin huomiota vääränlaisilta naisilta. Naisilta jotka eivät viehättäneet ulkoisesti eivätkä sisäisesti. Eivät sopineet elämääni mitenkään paitsi että minun olisi pitänyt muuttua heidän mieleiseksi. Sellaiset olivat valmiita "aitoon rakkauteen". Loput joilla on enemmän valinnanvaraa miehissä seuraavat himoaan, halujaan, viettejään ja miehen käyttöarvoa.
Kuitenkin kaikki odottavat myös että olen se "vahvempi" yksilö aina ja kaikkialla.
Enemmän minua viehättävät ja myös muuten sopivammat naiset kokivat sitten että pieninkin heikkous miehessä on negatiivista. Ja tuo sydän on juuri sellainen asia.
Ja olet väärässä. Eivät silmät paljasta mitään jos totut johonkin. Ajan kuluessa katse muuttuu. Se on naisten houre että he osaavat lukea ihmisten silmiä kuin ennustajat ennen osasivat lukea eläimen sisäelimiä.
Sen minkä opin oli se että jos riisun panssarini liian aikaisin ja paljastan sen kauniin sydämen liian aikaisin niin se on varma että siinä lepää tikari. Miehelle se on hirvittävä heikkous.
Se mitä naiset näkivät minussa ei ollut mikään sisäinen kauneus vaan kaikki se miehinen itsevarmuus. Pitää olla menestynyt, vahva, itsenäinen mitä tahansa.
Ketään ei kiinnosta mistä mies oikeasti on kotoisin, mitä ajattelee, mitä tuntee, mitä toivoo, ennen kuin myöhemmin kun naisen himo on valjastettu miehen käyttöön.
En ole eläkeikäinen vaan vasta tuo kyyninen kolmekymppinen. Kysymys ei vain ole siitä miten elämä meni vaan nyt tässä on kysymys mitä minulle sisäisesti tapahtui. Jotain tapahtui ja joku osa sydämestäni vain kuoli. Huomaan muutoksen niin selkeästi ja kommentoin asioita niin tunteettomasti. Minulla on vain tiettyä vihaa noita asioita kohtaan koska minun sydämeni oli todella kaunis joskus. Se välitti lähes jokaisesta. Se vain hävisi jonnekin ja yritin jo aiemmin saada sitä tunnetilaa takaisin muttei se tule.
Tämä kaikki on vain loogista seurausta kaikesta mitä on tapahtunut ja olen tajunnut miten tyhjää/turhaa on sellaisen kauniin sydämen ylläpito. Oikea välittäminen. Koska sen vastapainona mies nähdään heikkona ja joutuu luopumaan kaikesta mitä itse ehkä odottaisi naiselta. Sitten löytyy joku nainen joka rakastaa aidosti mutta jonka kanssa elämä ei tunnu yhtään mielekkäältä. Toisaalta jos tuo nainen kokisi itsensä tarpeensa viehättäväksi hänen arvonsa omassa mielessä kohoaisi ja hänkin alkaisi nähdä miehen suuren sydämen heikkoutena.
Rakkaus on kiva valhe jota kuiskuttelemme korviimme. Joku päivä se on vain ontto tyhjä sana. Olen tuossa pisteessä. Kaikkien elämä vain ei mene sillai kivasti että he voisivat pitäytyä päiväunissa. Osalta rikkoutuu jotain itsestään eikä se ole enää korjattavissa. Tilalle jää vain hetken tyytyväisyys, hyödyn tavoittelu ja hedonismi.
Uskon että näen asian näin selkeästi johtuen siitä että entisen minäni ja nykyisen minäni välillä on niin suuri ero.
Monet näistä asioista joista puhun nyt olisivat aiemmin minusta olleet täysin järkyttäviä ja merkkejä sairaasta itsekeskeisyydestä, manipulaatiosta ja pinnallisuudesta.
Nyt koen sen ihan normaalina.
En väittänyt, että olet ihmisvihaaja, se oli vaan esimerkki. Vaikka kyllä tietyssä tunteettomuudessa on aina sen alun ainekset.
Rakastin sun kaltaista miestä joskus. Voin sanoa, että kaikki kaatui sen miehen epäluuloisuuteen ei muuhun. Epäluuloisuuden vuoksi se ei esim. koskaan oikein ollut se oma itsensä, johon olin rakastunut. Tai oli sitä hyvin harvoin ja sitten mua pelotti koko ajan, että se sulkeutuu taas kohta. Kaikki olisi mennyt ihan hyvin, jos se olisi ollut sellainen kuin on ja antanut nähdä sen. Rakastin tietenkin sitä kokonaisuutena, mutta en rakastanut sitä kovan esittämistä.
Toinen asia minkä se epäluuloisuus loi oli hänestä tuleva tunne/viesti, että mä olen sen silmissä joku kamala leikkivä-pettävä-satuttava-manipuloija hirviö. En pidä siitä, että syytetään turhaan jostain, kun on mennyt paljon energiaa siihen, että vaikeuksista huolimatta yritti olla niin hyvä, että ei olisi toisella mitään pelättävää tai vihastuttavaa.
En ole koskaan nähnyt häntä itsevarmana, vaan itsevarmaa esittävänä. Melkein enemmän aina ärsytti se, että piti esittää jotain. Mutta saatoin hieman ihastua siihen itsevarmuuden puutteeseen. Toivon toki hänen takiaan, että tuntisi olonsa hyväksi. Joiltain osin hänellä oli itsevarmuutta, mutta todella palasina.
En myöskään ole nähnyt häntä heikkona, vaikka ymmärsin hänen kokevan ehkä itsensä joskus sellaiseksi. Heikkoutena hänessä pidän ainoastaan moraalivalintojaan. Muuten piti itselleen aika korkeaa standardia. Tiedän oikeasti heikkojakin ihmisiä kaikkien omien standardien tms. suhteen ja yksi sellainen sotkija siihen juttuun vähän liittyikin. En todellakaan osaa nähdä häntä samanlaisena.
Eksyin nyt aiheesta. Meidän välit loppuivat hänen vaikeuteen olla itsensä, päästää lähelle, avautua. Lopulta siitä seurasi aika ikävääkin käytöstä, kun ei uskalla luottaa. Kyse oli siis siitä, että välitin kaikesta josta sinä sanot, että ei välitetä, mutta en koskaan saanut kunnolla nähdä tai kokea sitä ihmistä, vaan sitä ulkoista esitystä. Silloin harvoin, kun se kuori otettiin pois, olin peloissani, että se rakastamani ihminen katoaa taas kohta, jos en harkitse sanojani tai olen liian tungetteleva. Tunsin syyllisyyttä, että ajan sen pois haluamalla liikaa olla sen kanssa. Eikä niin voi elää, että pitää jokaista sanaansa miettiä, vaikka tunteet ovat puhtaampaakin puhtaammat.
Näin jälkeenpäin ajatellen koen hyväksi, että se loppui. Ei sellaista ihmistä voi rakastaa, joka ei kestä rakastettuna olemista. Rakkaus ei mennyt mihinkään, mutta kyseessä oli vähän sama asia kuin mitä itsekin sanoit huomanneesi. Miksi rakastaisin koko sydämestäni jotain, joka ei anna mitään takaisin. Olisin tietenkin tahtonut purkaa rakkauttani jotenkin, nähdä häntä ja että olemme vain me. Luovutin myös sen kanssa, että se rakastamani sisälle piilotettu ihminen koskaan tulisi sieltä esiin. Tavallaan ajattelin tai koin sen kuolleeksi.
Rakastin kyllä kokonaisuutena, mutta sitä suurta rakkauta oli vain sitä oikeaa sisäistä ihmisistä kohtaan. Juuri niitä ominaisuuksia, joita väität naisten mielestä huonoiksi!
Mielestäni en myöskään odottanut hänen olevan vahvempi. Yritin antaa hänen tehdä asioita, joita en itse tehnyt ja sitä kautta ajattelin, että voin yrittää itse olla vahvempi. Pidän miehiä ja naisia henkiseltä vahvuudelta ihan samalla viivalla olevina. Fyysisesti eri asia. Olen koko elämäni kohdannut sitä, kuinka miehistä aina tuntuu että heidän pitää olla henkisesti vahvoja ja kaikesta vastuussa ja kertakaikkiaan vihaan sitä, että niin tehdään.
En ole koskaan nähnyt miehissä kuin vahvemman _esittämistä_, ihan lapsesta asti.
Niin mitä se oli, mitä naisilta odotit, josta joutuu luopumaan jos nähdään heikkona? En tainnut ymmärtää. Tuskin mistään? Mä olisin ainakin kovasti silloin toivonut, että mulle olisi sanottu ihan suoraan mitä halutaan. Ihan mitä tahansa vaatimuksiakin, jotta niistä olisi sitten luontevasti voinut puhua, että mitä nyt on. Olisi ehkä tuntunut vähän aidommaltakin toisen tunteet.
En kertakaikkiaan tajunnut sitä, että jos halusi, että en edes juttele kenenkään miehen kanssa, niin miksei vaan sanonut sitä. Ei se nyt mulle mikään ongelma olisi ollut eikä mikään suuri juttu. Asioista olisi ollut hyvin helppo puhua.
Siksi nuo päätelmäsikin hieman ihmetyttävät. Siis ymmärrän kyllä tuon sisäisen hajoamisen, tunteettomuuden ja ne asiat, mutta en noita päätelmiä mikä sinussa muka oli vikana. Siinä ihmisessä jota mä rakastin ei ainakaan ollut mitään vikaa mikä olisi yhtään haitannut, jos hän olisi edes jotenkin suostunut välejä/toiveita/haluja/tulevaisuutta selvittelemään.
Voihan sun tietty olla helpompi ajatella noin ja se on se syy miksi teet niin.
Voithan sä sanoa, että mäkin olen vaan itsekäästi valinnut sen jolta saan enemmän, mutta ei sellaisen kanssa voi olla, joka ei anna itsestään edes sen verran, että saisi edes koskea.
Tuo on sinun oma tarinasi. Koskettava, mutta ei kosketa minua koska olen aika useassa suhteessa erilainen kuin tuo mies mitä kuvailet.
Nimenomaanhan tietty avoimuus ja luottamus on ollut ongelmani. Ei minua ole petetty, mutta jätetty sitäkin helpommin. Se on johtunut siitä että minussa on ollut miehelle epäominainen "syöpäkasvain". Sydän.
En ole heikko ulospäin erityisemmin, mutta huomannut että heti kun en painota tiettyjä ominaisuuksia ja avaan itseäni niin se naista ei kiinnosta enää.
Olen vain sulkenut osan ominaisuuksistani "piiloon" koska olen huomannut että niiden naisten puolelta joista minä olen ollut kiiinnostunut ne ovat suuria heikkouksia. Lopulta ne ovat näivettyneet ja nähtävästi kuolleet pois. Kysymys ei ole kyynisestä asenteestani vaan todellisesta murroksesta joka on tapahtunut.
Ne naiset taas jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita enemmän kuin minä heistä eivät ole ehkä niin nähneet tuota heikkoutena mutta olenkin tajunnut että he ovat kokeneet tiettyä "alemmuutta" itsestään ja tuo "hyvä kaunis sydän" on heille ollut käyttökelpoinen koska se on hyväksynyt heidät sellaisenaan. He eivät toisaalta sinällään ole hyväksyneet minua vaan odottaneet sitten että minä olen se vahvempi aina eivätkä varsinaisesti yrittäneet ymmärtää.
Jossakin vaiheessa aloin kysellä miksi minun pitää hyväksyä toisen rumuus, ylipaino, huonot tavat, luonteen heikkous, tyhmyys, sivistymättömyys jne.?
Jos naiset etsivät aina sitä parasta vaihtoehtoa (jos heillä on mahdollisuus) niin miksen minä odottaisi sitä kaikkein nuorinta ja kimmoisinta lihaa?
Miksi minä pitäisin yllä jotain kaunista sydäntä, hyväntekeväisyyttä jos huomaan silti etten tule tyydytetyksi ja huomaan että nainenkin jättäisi minut jos vain kykenisi löytämään jonkun joka on parempi ja hyväksyy hänet?
On pitänyt siis edelleen olla tietty rooli naisten kanssa ja on jäänyt epäselväksi kuka sitä roolia ei vedä tai vaadi toiselta?
Se ovat ne jotka kuten sanoin ovat "onnekkaita" ja ymmärtävät toisiaan sillä tavoin sekä hyväksyvät toisensa sisäisesti ehdoitta.
He tapaavat toisinsa jossain sosiaalisissa tilaisuuksissa. He näkevät ehkä toisissaan jotain samaa ja syntyy kiintymys jolloin voi olla avoin, joustava ja kaunis sydän saa tilaa. Heillä on myös niin paljon yhteistä että siitä riittää ammennettavaa suhteeseen eikä tarvitse olla koko ajan keksimässä lisää.
Minulle ei vain käynyt niin koskaan. Aika kului ja kun tarpeeksi pitkä liuta on tietynlaisia kokemuksia sekä havaintoja niin tässä on lopputulos.
Voin kommentoida tarinaasi sinun kannaltasi vähän enemmän myöhemmin.
Toisenlaisia kokemuksia käytännössä samasta asiasta on olemassa.
En usko, että sun sydän on ollut niin kauhean kaunis, jos ulkoiset asiat on niin vaikeita hyväksyä. Jos ei voi nähdä ihmistä esim. rumuuden tai ylipainon takia mieleltään kauniina ja siksi kokonaan kauniina, niin tuskin sydämessä on kauheasti kehuttavaa ollutkaan? Pinnallista...
Ainakaan noin paljon kuin annat ymmärtää? Se nyt vaan tuli mieleen.
Kirjoitan ajatuksistani nyt kun se kaunis sydän on jo mennyt.
Ulkoiset asiat olivat vaikeita hyväksyä koska huomasin että niihin liittyi esimerkiksi se että jos nainen ei olisi kokenut itseään niin rumaksi esimerkiksi niin hän olisi ehkä valinnut jonkun muun. Siinä oli siis syy arvostaa vain minua koska olin niin "hyväksyvä". Eikä niin että nainen olisi muuten hyväksynyt minut.
Ajan myötä kun asioita vertailee ja kokemuksia kertyy niin tuo kauneus sitä myöten hävisi.
Olet oikeassa että se on "pinnallista", mutta niin vaikuttaa olevan moni muukin "rakkaus" tässä maailmassa.
Nykyään en enää liian vanhaan, lihavaan tai rumaan en koskisi. Miksi minun pitäisi jos kukaan muukaan ei tee ellei kyseessä ole joku "pakkotilanne"?
Ennen oli toisin koska katsoin ihmisen sydämeen ja tahdoin tuntea toisen sitä kautta. Kukaan ei vain oikeasti tahtonut tuntea minua tai sitten olisi pitänyt myöntyä olemaan kenen kanssa tahansa jonka tahtoon taipua elämäntapojen suhteen tai jonka motiivit kuten sanoin olivat käyttää hyväksi minun "hyvyyttäni".
Hyviä lomia
En minäkään enää usko oikeasti puhtaaseen rakkauteen ihmisten välillä.
En ole sellaista kohdannut.
Puhdas rakkaus on jotain jota voi olla äidin ja lapsen välillä.
Itse kyllä tunnustan olevani liian herkkäuskoinen.
Toivon kuitenkin että vielä kuitenkin kohtaat sen aidon rakkauden antajan jossain, eihän sitä
koskaan voi varmasti tietää...
Hei nainen! Ollaankohan me rakastuttu samaan mieheen :) Koko tekstisi voisi kuvitella myös minun kirjoittamaksi. Vaikuttaa että olet kuitenkin hienosti onnistunut käsittelemään asiat. Omassa tilanteessani olen vielä aivan pulassa. Minun sydämessäni asuu edelleen tämä mies. Kukaan ei tiedä miltä minusta tuntuu. Olen silti päättänyt että minä voitan tämän taistelun joku päivä ja kykenen vielä rakastumaan. Järki ymmärtää kyllä kaiken mutta tunne ei kuuntele järkeä.
Milläänhän et aloittajan kaltaiselle pysty vilpitöntä välittämistä ja kiinnostusta todistamaan! Vai pystyykö jos niin miten se tehdäisiin sinun tapauksessasi aloittaja?
Olen ensimmäisessä suhteessani joutunut todella koville. Myös alentunut todistelemaan rakkautta ja todellisesti kärsinyt myös fyysisesti. Siitä kun pääsin kuiville päätin että haluan terveen parisuhteen. Tapasin tämän "sulkeutuneen" miehen ja kuten sanoin, järki ymmärsi kyllä mutta tunne ei kuunnellut. Perseelleenhän ne asiat meni, mutta koska olin päättänyt en enään anna maailmani murentua, enkä laiminlyö terveyttäni yhdenkään miehen takia, minä kestän. Ja se on hiton vaikeaa! Niin usein tekisi mieli soittaa! Se kaipuun! Ja asioiden hyväksyminen, minä en ollut hänelle se. Suren, itken silmät päästäni, nauran, ikävöin ja raivoan hänen takiaan mutta sitä eivät muut tiedä.
Tekisin kyllä jotain hänen eteen jos olisi tehtävissä. Hänestä ei saanut välittää, olla liian kiinnostunut. Minulla ei saanut olla tunteita, mistään asioista ei saanut puhua, joten nielen tappioni ja yritän ymmärtää että minun parhaakseni tämä näin.
Ja nyt olen se joka ei koe tunteita muita kohtaan, pelottavaa se. En koe myötätuntoa, en ole kiinnostunut toisten ajatuksista, eikä yksikään saa tietää mitä päässäni todella liikkuu. Mutta en kuitenkaan koe olevani pysyvästi "pilalla" kuten aloittaja. Vielä joskus tulee joku jonka haluan päästää lähelleni silläkin uhalla että vanhat haavat aukeaa. Sillä tiedän myös sen että luottamuksellinen parisuhde on antoisinta tässä elämässä.
Uskon kyllä että sitä on olemassa, mutta se on hyvin harvinaista ja jopa sen kohtaavat voivat erota toisistaan ajan kuluessa.
Miksei sitä voisi olla myös isän ja lapsen välillä?
Onko sekään rakkaus sitten "puhdasta"?
Eihän sitä voi varmasti tietää, mutta ehkä juuri tuo vielä aiemmin harmittikin kun tajusin että samalla kun menetän tuon uskoni niin menetän samalla mahdollisuuden siihen rakkauteen.
Se on kuitenkin liekki jota täytyy varmaan ruokkia tai sitten se vain tukehtuu. Minulla sitä ei ole ruokittu joten sitten se vain sammuu.
Viime aikoina on ollut useampi tapaus joissa olen arvannut oikein ihmisten odotukset sekä nähnyt heidän lävitseen mitä he odottavat esimerkiksi minulta tai miehiltä. Se on kätevä kyky. Ajatukset tuonkaltaisesta rakkaudesta yms. hämärsivät tuon näkökyvyn.
En usko että uskoisin sinun tai kenenkään naisen välittämiseen ihan suoraltaan. Etsisin vaikuttiminesi ja mikä minussa kiehtoo.
Minä en ole varsinaisesti "sulkeutunut". Nythän minä voin olla oikeasti "avoin" kun en voi paljastaa itsestäni mitään ikävän kaunista joka pilaisi kaiken.
Olin tuossa tilassasi vielä ehkä noin vuosi sitten, mutta epäilys oli jo syvä. Sitten vain vähän tönimistä ja olet lopulta kielekkeen yli.
Sehän ei tarkoita etteikö parisuhdetta voisi löytää. Melkein päinvastoin. Itseasiassa suhde- ja seksielämäni tulee varmaan rikastumaan samalla kun tunne- ja rakkauselämä köyhtyy olemattomiin.
Tätä on olla mies. Sen olen oppinut. Ja minulla on ollut parhaatt mahdolliset opettajat: naiset.
Täytynee lisätä että sinulla on merkkejä siitä että olet menettänyt yhden merkittävän "rakkauden".
Se ei vielä riitä siihen että menettää yleisesti uskonsa rakkauteen. Siihen tarvitaan pitempi aika ja lukuisia eri asteisia pettymyksiä. Kokemusten vertailuja mitä sinulta odotetaan ja toivotaan, mitä saa olla, mitä ei saa olla, mikä on sopivaa, mikä koetaan hyväksi ja mikä huonoksi, mikä viihdyttää, mikä tekee vaikutuksen, mikä on sitä "parasta" jne.
En usko että kaikkien tie on samanlainen. Tämä on vain yksi tie johon minä olen päätynyt. Tietysti ei ole toivottavaa että kukaan muu tähän päätyy.
Tietenkin sitä voi olla myös isän ja lapsen välillä. Miksei?
Ajattelisin kuitenkin että se on kuitenkin syvimmiltään joku rakkaus, joka tätä kaikkea ylläpitää.
Siinä on jotain suuremmoista ja iäistä, kun äiti synnyttää vauvan, jonka kanssa suhde on läheisin, mitä koskaan kai voi olla kahden ihmisen välillä.
Mies on toki saanut tuon kaiken aikaiseksi, mutta nainen se on, joka miehetkin kasvattaa.
No, tuosta voidaan olla monta mieltä.
Säilytä se liekki kuitenkin sydämessäsi.
Uskon, että nyt on sun aikasi etsiä ja pettyäkin, mutta elämää on jäljellä ja myös sinun ajatuksesi muuttuu vielä moneen kertaan.
Uskallan sanoa.
Tässä vaiheessa omaa elämääsi olet täysin oikeassa. Älä luovuta.
Kaikki ei ole mahdollista enää.
Jos uskot että rakkaus ylläpitää kaikkea niin olemme jo ajatusmaailmoiltamme aivan eri linjoilla.
Mieskin kasvattaa lapsiaan ja jos et näe miehen-pojan/tyttären suhteessa samaa niin ihmettelen syvästi.
Säilyttäisin sen liekin jos se vielä siellä olisi. Kuten sanoin niin se on mennyttä.
Siltä kannalta en usko että tulen enää kokemaan pettymyksiäkään koska olen jo nähnyt naisten ja ihmisten sydämiin enkä siellä yleisesti mitään hyvää. Nyt se sama tapahtui minullekin.
Olen alkanut arvioimaan naisia lihakimpaleina onko heistä minulle hyötyä. Väsyin siihen että näin heidät kultakimpaleina lähes jokaisen ja minä olin se hyväksyjä sekä välittäjä.
Kun huomaa että sitä kauneutta on vain omassa sydämessä eikä kohtaa sitä muuten niin ei ole mitään järkeä ylläpitää yksipuolista ajatusta.
Tai sitten olisi voinut valita sen tarpeeksi epätoivoisen naisen jonka sydän on puhdasta kultaa mutta vain se vuoksi koska hän on epätoivoinen.
Minun alkuperäinen tilani joka saattoi perustua juuri hyvin rakastavan äitini sydämeen on minusta nyt kaikonnut. En näe sitä ihmisissä enää ja lopulta kai se vaikutti minuun siten että jäljelle jäi vain "rakkaudessa" tämä himo, toisen viihdyttävyys ja seksinnälkä.
Mutta sitähän kaikki muutkin hakevat joten en ole mikään järkyttävä poikkeus.
Olipa omituista kirjoittaa tänne tunneasioista! Kaikkien nähtäväksi.. Olen kyllä kirjoittanut monesta kynästä musteet loppuun ja purkanut tunteitani, mutta että tänne.. Tietyt perjaatteeni ovat ehdottomat ja olen sitä mieltä että monella on tännekkin kirjoittaessaan taka-ajatuksia. No, on äärettömän epätodennäköistä että kukaan minua tunnistaisi.
Me ollaan hyvin erilaisia kanssasi. Voi ollakkin että parisuhteen löytäminen helpottuisi jos todellinen tunne-elämä on heikkoa. Minusta ei kuitenkaan siihen ole. Olen tehnyt jo sen virheen että olen antanut koskea, sietänyt sen. Mutta se on se mikä syö ihmistä sisältäpäin!
Viisaita ovat ajatuksesi tuosta mikä vie uskon rakkauteen. Noita kokemuksia en tahdo kerryttää. Välillä kuitenkin piru hyppii olallani kun tarjoutuu tilaisuuksia hyötyä jostain miehestä, vaikka tiedänkin että en ole hänestä kiinnostunut. Mutta olen tosiaan huomannut sen äärettömän tuhoavaksi.
Tämä mies joka on nyt sydämeni portinvartiana saa siellä olla. Ja eihän minulla ole vaihtoehtoja. Nauran itselleni miten niin pääsi käymään. Ei sitä voi ymmärtää. En edes tunne häntä. Hänen käytöksensä minua kohtaan oli kuitenkin niin perseestä, että ei kukaan itseään arvostava sitä siedä. Silti välitän hänestä ja arvostan häntä persoonana valtavasti.
Olen sitä mieltä että tietty kylmyys ja välinpitämättömyys toisia kohtaan kuuluu matkaan kohti aitoa rakkautta. Ihmisen täytyy olla 110% omillaan ennen kun on valmis kohtaamaan toisen. Vasta silloin voi tutustua levollisena. Ei ole kiire mihinkään. Ymmärtää kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, mutta kuinka vaikeaa on löytää se jonka läheisyys tuntuu hyvältä. Se riittää minulle. Haluan saavuttaa unelmani yksin joten en toivokkaan ketään kenestä voisin hyötyä.
Ei kukaan sinua varmaan tunnista. Kuten ei kukaan minuakaan tunnista.
Miksi ihmeessä välität miehestä ja näen persoonasta joka kohtelee sinua kaltoin?
Henkilökohtaisesti olen tullut paskasti kohdelluksi jo monta kertaa ja sellaisten naisten taholta jota en koskaan odottanut. Se on selvä että syö juuri sielua. Varsinkin noin on päässyt juuri käymään silloin kun olen uskaltanut paljastaa itsestäni heikkoutta esimerkiksi empatiaa. Sen jälkeen en ole kyllä arvostanut naista yhtään kunnes tajusin että se heikkouden näyttäminen on minun virheeni eikä se tee naisesta pahaa vaan ihan normaalin nykynaisen.
Itse etsin naisia varmaankin tästä lähin jotka kiinnostavat ja joista näen hyötyväni esimerkiksi seksuaalisesti. Sitä kaikki muutkin näyttävät tekevän. Ketään ei ole koskaan kiinnostanut mistä minä olen oikeasti kotoisin tai mikä minä olen muussa tapauksessa kuin "mikä olen miehiäni". Eli miten korkealle sijoitun jossain asteikossa ja voinko sitä kautta naista hyödyttää, kiinnostaa, innostaa, himottaa jne.
Minä uskon että sinulla on varmaan mahiksia johonkin muuhun mutten osaa sanoa. Kaikki ei ole onnekkaita ja voi käydä huonommin. Itse en osaa sitä surra tai mitään muutakaan tunteilua sen suhteen vaan näen sen vain yhtenä tapahtumaketjun osana.
Olen varmaan 200% omillani ja sen vuoksi onkin toisia ihmisiä tästä lähin helppo vain ylenkatsoa tai sitten arvioida mihin, miten paljon ja miten pitkään heistä on hyötyä.
Aiemmin olisin halveksinut tällaista suhtautumista, nyt näen sen että siitä on tullut minulle se todellisuus ja ainut vaihtoehto.
Kysyt vaikean kysymyksen! Miksi välitän tuosta ihmisestä, vaikka käytös ajoi minut hulluuden partaalle..? Kuten aikaisemmin sanoin, rakkaus on todellakin minulle jotain selittämätöntä. Olen mielessäni kelannut asiaa ja tietysti siihen miksi hän on niin merkityksellinen vaikuttaa monta seikkaa.
Sen hetkinen elämäntilanteeni(/asenteeni) ja ensitapaamisten olosuhteet olivat otolliset ihastumiselle. Mutta miksi jäin välittämään hänestä? Hän oli tietyllä tavalla aito. Hän teki hyvin selväksi että tarjoaa (jos noin voi sanoa :)) vain itsensä. Ei puhunut turhia pehmosia, tai yrittänyt "ostaa" minua (rahalla tai teolla). Merkittävää minulle oli myös miten hän uskalsi esittää minulle toivomuksia. Hän tiesi arvonsa, jokaisen pitäisi tietää.
Hänessä kiehtoi se kuinka paljon hän ajatteli. Millä intohimolla hän touhusi itselleen mielekkäitä asioita. Välitän hänestä koska hän on pärjännyt täällä kovassa maailmassa. Herkkä, älykäs ja heikkokin mutta kuitenkin jollain tapaa vahva. Pysynyt pinnalla ja saavuttanut asioita yksin. Joten se itsekkyys jolla hän asioitaan hoiti oli myös ihailtavaa. Kyllä minä välitin siitä heikkoudestakin. Kiusaantumisesta, ja siitä miten hän nieli tietyissä tilanteissa ärtymyksensä. Liiallisen pinnallisuuden näen myös heikkoutena, mutta tietysti on arvostettavaa että huolehtii myös itsestään.
Ja ehkä se turvallisuuden tunne ja tapa koskea oli se merkityksellisin asia. En koskaan olisi voinut kuvitella että hän olisi lyönyt. Hellä, huolellinen ja kunniallinen. Eikä se jostain välistä pilkottava pelkurimaisuuskaan latistanut pakettia, hänellä oli siihen oikeus. Kyllä sellainen ihminen jonka kanssa voi vaivaantumatta olla vaikka monta tuntia hiljaa jättää jäljen.
Joten välitän hänestä ihmisenä. Suhde mahdoton ja tilanteenihan on siinä mielessä helppo kun hän ei tahdo tapaillakkaan. Käytöksellään hän varmasti pelasi aikaa ja tiesi kuitenkin koko ajan että tarina jää lyhyeksi. En tiedä voiko sanoa että kohteli kaltoin.. Negatiivisia ominaisuuksia ja käytöstä oli kuitenkin paljon, pidemmän päälle en tiedä kuten aikaisemmin sanoin en häntä tunne.
Sinä kirjoitat omaa historiaasi jokapäiväisillä valinnoilla. Itse en etsi enään, elän tässä hetkessä. En ymmärrä logiikkaasi. Sanot että muutkin etsivät vain hyötyjä, hyppäätkö kaivoon jos muut hyppäävät?
Kuulostaa mielenkiintoiselta persoonalta tuo mies ja tavallaan sinäkin jos olet hänestä noin välittänyt.
Vaikea kommentoida teidän suhdetta enempää kun en tunne sinua tai häntäkään.
Itse opin sen että kun tiettyjä ominaisuuksia näytin naisille niin se ei ollutkaan "hyväksi".
Eikä kysymys ollut heikkoudesta vaan tietynlaisesta empatiasta ja myöntyväisyydestä, avoimuudestakin.
Joku voi aina vedota että tapailin "huonoja" muttei se pidä paikkaansa ainakaan lähtökohtaisesti. Osa vaikutti oikein
fiksulta, herkiltä ja hiljaisiltakin.
Enkä siis miehenä ole mikään "herkkis" todellakaan. Huomasin vain että tiettyjä juttuja ei saanut näyttää ja
samalla oli painostava tunne siitä että tietyllä tavalla ei saanut käyttäytyä ollenkaan. Lisäksi ei kukaan oikeasti
ollut kiinnostunut minusta ihmisenä. Ei tippaakaan. Koko ajan piti sopeutua johonkin muottiin. Ei sellaisen maailmaan mikään "kaunis sydän" sovi. Se on ajatuksena täysi mahdottomuus.
Voi kun olisin maksanut paljon jos joku tuossa aiemmin olisi kiinnostunut minusta ja minun sydämestäni tai esimerkiksi millä tavoin sinä olit tuosta miehestä sekä hänen ajatuksistaan.
Nyt vain sitä näkee miten tyhmä sitä voi olla. Se onni ei ole suotu kaikille tai sitten kuten sanoin joutuu luopumaan kaikesta omasta sopeutuen johonkin huonosti yhteensopivaan naiseen joka todennäköisesti myöskin välittää vain sinusta jonkun hyödyn vuoksi. Minä ehkä pelastan hänet yksinäisyydeltää ja epätoivoltaan, mutta hän tuskin pelastaisi minua.
Kaivoon hyppäämisestä tuskin on hyötyä kenellekään? Sen takia vertauksesi hieman ontuu.
En osaa sanoa muuta kuin että ennen oli joku elämäntarina ja katsoin naisia kenen kanssa sitä voisi kirjoittaa yhdssä. Se oli lähtökohtani mutta huomasin ettei niin ole yleisesti laita.
Jotain on muuttunut selkeästi ja tilalle on tullut tämä hyötyajattelu.
Juuri se hetkessä eläminen ja miltä minusta tuntuu nyt. ei syvemmästi vaan olenko mieltynyt johonkin ja pidänkö mitä nainen antaa minulle. En tarvitse mitään yhteistä tarinaa hänen kanssaan. Se on vain suloinen valhe. En usko että minulla on enää varaa valita toisenlaista ajattelutapaa koska minulle ei ole niitä vastaavia tunteitakaan jäljellä. Vain muistoja siitä että joskus noita erilaisia tuntemuksia oli.¨Kun näkee tarpeeksi noita asioita
sekä kokee toisten valintoja niin sitä alkaa kysyä että miksen minäkin?
Toisaalta tunne siitä että haluisi pitää hyvänä jotakin on täysin lähes hävinnyt. Täten ei ole ainakaan turhaa kiirettä mihinkään eikä turhaan empatisoi kohteita jotka eivät ole arvoisiani.
Jäi kysymyttä että miten koit hänen rakkautensa sinuun tai miksi uskot hänen välittäneen sinusta?
Olen sitä mieltä että nykyisellään ihmissuhteet eivät kestä juuri noiden toista kohtaan ladattavien odotusten takia. Kuten kirjoitit. Pitäisi sopia johonkin muottiin. Olla tietynlainen. Äärettömän monesti motiivit ovat aivan jotain muuta kuin vilpitön kiinnostus henkilöön. Toiselle luodaan odotuksia, jotka hänen pitäisi sitten täyttää. Aluksi ollaan joo joo- miehiä vailla omia mielipiteitä ja todellisuus on kuitenkin täysin toinen.
Ovat minunkin silmäni auenneet. Sen takia olen sitä mieltä että täytyy olla täysin omillaan. Elää elämäänsä itselleen. Ja silti vielä jaksan uskoa että jonkun kanssa koen yhteenkuuluvuuden henkisellä tasolla. Parisuhteelta en odota kuin läheisyyttä ja aitoa välittämistä ja kiinnostusta minusta. Ei siitä mitä minulla on. Vaikuttaa että tapaamani ihmiset ajattelevat parisuhteen myötä tulevan tuplasti rahaa ja puolet vähemmän kotitöitä. Tai näkevät minut välineenä toteuttamaan heidän suvunjatkamistoiveitaan. Ahkeruuteni täydentämään heidän laiskuuttaan.. ja seurani korjaavan epäitsenäisistä ja hukassa olevista itsenäisiä ja vahvoja. ..mutta eihän se niin mene..
Tällä hetkellä en minäkään osaa kuvitella kirjoittavani tarinaa kenenkään kanssa. Se on minun tarina. Ehkä osaisin ajatella viereen kuitenkin toisen tarinan, hänen tarinan. Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ihmisen täytyy saada olla vapaa, tähdätä omiin unelmiinsa ja kumppanin tukea niissä. Ei ketään voi ilman ongelmia tunkea mihinkään muottiin.
Minä en pysty tuolle hyötyajattelulinjalle. Yksinkertaisesti en edes keksi miten voisin. Seksistä en saa mitään jos en välitä henkilöstä. Rahallista hyötyä en myöskään keksi, mitä nyt eräs "minuun" ihastunut korjaa autoni. Ei kait sekään sitä kauaa tee kun en suorita maksua edes luonnossa. Seuran puolesta hyötyisin, sitä olenkin puntaroinut mutta tästä koituva haitta on merkittävämpi kuin hyöty.
Mainitsit tuosta hyvänäpitämisestä. Itse en edes muista sitä oikein. Se edellyttää sitä rakkautta, ei siihen muuten mielitekoa tulekkaan. En myöskään muista niinkään päin että minua pidettäisiin hyvänä, en oikeastaan ole tainnut koskaan kunnolla sitä kokeakkaan.
En tietääkseni missään vaiheessa ole maininnut että olisin olettanut mielessäni olevan miehen välittäneen minusta. Minä välitin ja olin kiinnostunut hänestä. Hän oli minusta kiinnostunut ehkä enemmän vain hetkellisenä viihdykkeenä. Vaikka kyllä hän varmaan jollain tapaa minua arvosti. Ei hän muuten lähelläni olisi halunnut olla. Enkä tarkoita lähellä ololla tässä tapauksessa seksiä. Sellainen hän ei ollut, mikä oli myös erittäin arvostettavaa. Ja kyllä olin jotenkin näkevinäni hänen silmistään että hän välittikin, ja kosketuksesta. Muistan jotain asioita mitä hän sanoi mistä pystyin päättelemään vilpittömyyden minun suhteeni.
Kokemukseni ja näkemykseni mukaan ihmiset jos eivät ole hyötyajattelijoita niin ovat tunneparasiitteja jotka etsivät tiettyjä tunteita toisen ihmisen kautta.
Esimerkiksi nainen etsisi kauttani turvallisuutta, viihtyvyyttä tai vaikka seksuaalista nautintoa muttei todellisuudessa välittäisi minusta sinällään. Niin kauan kuin saan tuotettua noita tunteita tälle ihmiselle niin kauan se ihminen pysyy vierellä ja on kiinnostunut.
Tuo on tietysti raakaa että olet kokenut että mies ei oikeasti välittänyt vaan se oli lähinnä yksipuolista. Kai minullakin on vähän sama että kun tarpeeksi usein ja monesti huomaa sen oikean välittämisen olevan yksipuolista niin sitten ei vain enää jaksa.
Minun ja sinun tiet ovat erilaisia sikäli ettet sinä tahdo mitään ellei siinä ole sitä rakkautta. Minä taas tulin kai siihen tulokseen että sitä oli mahdoton löytää ja vähitelleen tuo osa sydämestä vain näivettyi. Jonkun aikaa sitten ajatus tuntui vielä pahalta muttei enää.
Miehenä kuitenkin olen huomannut ettei minun toiveilla, unelmilla, ajatuksilla ja varsinkaan tunteilla ole väliä. Vain sillä mitä olen saavuttanut ja minkä vaikutelman teen. Kaikki se muu on ylimääräistä turhaa kuten se mitä minä pohjimmiltani oikeasti olen.
Sinuna minä en jäisi roikkumaan tuohon mieheen edes ajatusten tasolla koska hän ei vaikuttanut välittävän sinusta.
Ehkä löydät joku päivä jonkun joka oikeasti välittää. Minun tapauksessa sillä ei ole enää väliä.
Rakkautta elämääsi.
hmhh.. Sinä sanot että unohda hänet, ja minä sanon sinulle että tunne rakkautta.. Yhtä helppoa. No aika tekee tehtävänsä, meidän molempien tapauksessa ja kukaan ei voi tietää miten tässä elämässä lopulta käy.
Vaikuttaa että ajattelemasi rakkaus on alusta alkaen ollut satua. Kyllä jokainen jossain vaiheessa huomaa ettei satuihin kannata uskoa ja jokaiseen realismi vaikuttaa omalla tavallaan.
Sinun kohtalotovereita luulisi löytyvän, eriasia löytyykö heitä näilta saiteilta. Ja kuten taas aikaisemmin sanoin, jokaisesta löytyy piirteitä empatiakyvyttömyydestä ja välinpitämättömyydestä. Mutta jos nuo piirteet ovat ihmisestä kadonneet voi hän hyötynsä edestä vaikka tappaa kokematta katumusta. Kuitenkin nämä murhaajatkin itkevät rakkaimpiensa puolesta, joten kyllä siellä sisällä kuitenkin jotain liikkuu.
Sanoisin että yhden ihmisen unohtaminen ja mielikuvat hänestä on helpompi tehdä kuin että rakkautta pumppaa takaisin sydämeen kokonaisuutena.
Olen aika varma miten minulle tulee käymään. Aika varmaan tekee sinulle tehtävänsä. Tarvitset vain uusia ihmisiä ympärillesi että muisto tuosta miehestä unohtuu.
Tunteeton tappaja nyt sentään en ole. Eihän siitä olisi mitään hyötyäkään? Huomaan vaan että miten tärkeää sitä oikeaa empatiaa ja hyväksyntää on saada osakseen koska muuten siinä käy kuten minulle. Ne omatkin empatiat ja hyväksynnät kuolevat.
Sitten ei etsi enää ihmisistä hyvää ja kaunista vaan lähinnä sitä miten toinen antaa jotain.
Tuossa joku alkoi nimittelemään mammanpojaksi. Eihän sitä tiedä että sainko väärän mallin äidiltäni tai jostain muualta siinä suhteessa että hän opetti välittämään aidosti muista ihmisistä? Mutta sitten kun huomaa että se on vain yksisuuntaista aina niin ei löydy syytä pitää edes sitä yllä.
En ollut koskaan naiivi varsinaisesti, mutta kyllä minulla jonkinlainen usko oli että on suhteissa aitoakin välittämistä. Nyt en osaa enää nähdä sitä paitsi niiden joidenkin onnekkaiden osalta. Joten omalla kohdalla tuo todellakin oli satua ja nyt mennyttä.
Hyvää jatkoa.
Kyllä, ajatusmaailmamme on hyvinkin erilainen.
Myönnän, sinun kaltaisiasi miehiä pelkään.
Lainaus sinulta:Tai sitten olisi voinut valita sen tarpeeksi epätoivoisen naisen jonka sydän on puhdasta kultaa mutta vain se vuoksi koska hän on epätoivoinen.
Tuo lauseesi kuulostaa minusta aivan hirveältä.
Tottakai hän on epätoivoinen tälläisessä maailmassa jossa kohtaa kaltaistasi ajattelua. Jos hänen sydämensä on puhdasta kultaa siis aito, niin eikö se sinulle enää merkitse mitään.
EI, senhän olet jo sanonut moneen kertaan..
Kaikkea hyvää sinulle.
Muista pitää hyvä huoli terveydestäsi, kun lihamarkkinoilla hyörit.
Mutta etkö sinä hyväksy siis ollenkaan enää heikkoutta naisessa?
Tarkoitin tuolla lauseella sitä että nainen välitti minusta ja olisi valinnut minut lähinnä vain sen perusteella koska itse on epätoivoinen. Kun joku kokee itsensä epätoivoiseksi yhtäkkiä hänen sydämestään alkaa tulla avoimempi.
Annoin joskus pakkeja naisille jotka olivat mukamas kiinnostuneita minusta ja huomasin että hyvin pian heillä oli joku toinen käsipuolessa. He etsivät vain jotakuta eivätkä loppujen lopuksi olleet kiinnosteneita aidosti minusta.
Minä en tiedä mitä minä enää hyväksyn yms. mutta huomaan kyllä että lähinnä mennään sen lihan tuoreuden mukaan. Heikko liha ei siis kelpaa. Kuten sanoin vihaan sitä osaa itsestäni tai että annoin näin käydä, mutta ei sille enää mitään mahda. Muutos on jo tapahtunut.
Tämä voisi olla juuri Hänen kirjoittamansa viesti, mitä en yhtään ihmettelisi... Olen nähnyt hänen silmänsä, joista huokuu suru ja pettymys... Hän ei enää hymyile kuten ennen.... Lienekö kyseessä menetetty rakkaus, jonka osalta kaikki jäi vain kysymysmerkiksi ilmaan..
Kuin tarina eräästä nuoresta miehestä, joka seurasi tyttöä mutta tyttö ei välittänyt tästä kun ei tiennyt hänen todellista ikäänsä (luuli paljon nuoremmaksi)...ja sitten tarinan nuorimies menehtyi onnettomuudessa ja vieläkin tyttö suree häntä... ihan kuin tätä toistakin miestä, jonka silmistä huokuu ihan muuta kuin se pilke silmäkulmassa (joka kerran oli olemassa, vaan ei enää)...
Erikoista tässä on se, että noilla kahdella (edesmenneellä ja elävällä) miehellä on lähes sama nimi!!
Epäilen että olisin tuo mies koska suurin osa naisista joita olen tuntenut pidempään ovat hävinneet elämästä.
En tunne mitään surua yhdestäkään menetetystä rakkaudesta vaan siitä että olen menettänyt sen osan sydämestäni jota joskus arvostin mittaamattomasti.
Osasin joskus neuvoa ihmisiä sydämenasioissa, mutta sinulle ohjeita en osaa antaa.
Ehkä tuo mies on rikkoutunut sisältä tai ehkä hänessä on vielä jotain pelastettavaa?
voit olla oikeassakin... kuka hänet pelastaisi...minäkö? Olisipa mahdollisuus :)
En osaa sanoa kuka hänet voi pelastaa ja millä tavoin.
Itse lopetin tuon pelastamisen yrittämisen koska huomasin että monet naiset hyväksikäyttivät sitä. Kun ihminen on pelastettu ja pelastettu kokee ettei toinen ole enää hyödyllinen niin hänet hylätään.
Voisit kysyä itseltäsi miksi sinä olet kiinnostunut hänestä? Onko hän ehkä sinulle sopivan ikäinen, haluttava jne.? Vai oletko kiinnostunut hänestä ja hänen kohtalostaan oikeasti?
Olis ollut oikeastaan kiva kuulla onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Että osa tuntemuksista on tavallaan kuollut ja ero oman entisen/nykyisen kokemisen välillä on näin suuri?
Aiemmin ei ole välttämättä sokeasti uskonut rakkauteen, mutta on löytänyt sydämestään rakkautta sekä tietynlaista vilpitöntä hyväksyntää sekä kauneutta, mutta huomannut että se on ajan myötä hävinnyt eikä pelkästään ehkä yhden tai kahden suhteesta tulleen pettymyksen myötä.
Ehkä joku toinen osaa kertoa omasta tarinastaan. En ole varma onko minulla enää mitään lisättävää.
En valitettavasti jaksanut lukea kaikkea mitä kirjoitit itsestäsi, mutta ymmärsin seuraavaa;
Olet ihminen, joka on ollut herkkätunteinen ja empaattinen, mutta herkkänä ihmisenä jouduit aina uudelleen ja uudelleen pettymään, koska et löytänyt hyväksyvän ja täydellisen äidinrakkauden kaltaista olotilaa naissuhteistasi. Joudut piilottamaan naisellisen puolesi naisilta, jotta he eivät hylkäisi sinua herkkyytesi ja naisellisuutesi vuoksi. Naiset joista olet kiinnostunut haluavat kumppanikseen miehen, jolla on mahdollisimman kovat miehiset arvot; suoriutumiskykyä kaikilla saroilla. Ja nyt et enää odota naisilta muuta kuin seksuaalista nautintoa. Et jaksa kiinostua toisen ihmisen sisimmästä, sillä olet kyllästynyt naisten itsekkyyteen ja siihen, että he eivät omistaudu sinulle samankaltaisesti, kuin äiti aikoinaan?
Ihanko tosissaan sinä haluaisit vielä aidinrakkautta, vaikka parta kasvaa ja puoli maailmaa on höylätty? Se nyt vaan pitää kestää se, että jokainen muukin ihminen on tarvitseva, epätäydellinen sekä samanlaisten pettymyksein kyllästämä kuin sinäkin. Taidat kuvitella, että niillä naisilla joiden kanssa petisi jaat ei olisi elämässään vaikeita hetkiä, vaan että elämän vaikeudet olisivat jotenkin sinun yksinoikeutesi? Mikä sinä olet sanomaan kenenkään toisen elämästä yhtään mitään, ennen kuin olet kävellyt hänen kengissään? osta itsellesi pumpattava Barbara lemmenhetkiä varten, siinä on sinulle ihmsen kuorta ihan tarpeeksi lemmenhetkiäsi varten.
Jos minä saisin tehdä arvion elämästäsi ja kohtaamistasi "vaikeuksista" rakkauden saralla, niin sanoisin, että liian helppo elämä, liian rakastava äiti ja liian anteliaat naiset kaikenkaikkiaan ovat pilanneet mammanpojan pään. Ihmisessä pitää olla tulta ja tappuraa eikä mitään löysää välinpitämättömyyttä, kaipaat kunnon potkua persuksille etkä mitään muuta!
En osaa muuten vastata kuin että mitä aiemmin kirjoitin:
"Äitiä en itselleni etsinyt enkä tytärtäkään, ehkä jonkinmoista sielunsisarta."
Koko viestisi tuntui menevän ihan toiselle henkilölle, johtuneeko siitä ettet lukenut kaikkea mitä kirjoitin? Ihan ok.
"Et jaksa kiinostua toisen ihmisen sisimmästä, sillä olet kyllästynyt naisten itsekkyyteen ja siihen, että he eivät omistaudu sinulle samankaltaisesti, kuin äiti aikoinaan? "
Ei vaan samankaltaisesti KUIN MINÄ. Jotenkin koko juttusi alkoi huvittamaan koska ajattelet että olen jotenkin naismainen herkkis tai jotain aiemmin ollut. Aikamoinen oletus.
"Ihmisessä pitää olla tulta ja tappuraa eikä mitään löysää välinpitämättömyyttä, kaipaat kunnon potkua persuksille etkä mitään muuta! "
No nyt olen välinpitämätön sekä tulta ja tappuraa. Sain tarpeeksi niitä potkuja persuuksille ja tajusin mistä lopulta on kyse. Nythän se helppo elämä alkaa ja anteliaat naiset sekä pumpattavat barbiet.
En varsinaisesti valita, totesin vain että tietty osa aiemmasta kauniista sydämestäni on kuollut.
En ollut herkkä poika vaan sydämessäni oli toisenlaisia tuntemuksia. Mutta kuten sanoit se on täysin turhaa. ja nähtävästi myös itsekästä olettaa jotain sellaista?
Oscar Wilden kirja sopii tilanteeseesi täydellisesti; Dorian Grayn muotokuva. Sekin kertoo kaunissydämisestä ihmisestä, joka kuitenkin päästää omat himonsa ja halunsa valloilleen. Josko ymmärtäisit omasta tilanteestasi jotain, kun luet sen kirjan oikein ajatuksen kanssa.
Hänkään ei kestänyt muissa ihmisissä olevia virheitä vaan kavahti niitä laillasi.
Olen lukenut kirjan joskus aikoinaan. Se ja muutama muukin kirja muistutti itsestään tuossa vähän aikaa sitten kun huomasin tilanteeni. Saatanpa lukea uudestaankin.
Se mikä tässä on hassua etten usko poikkeavani monista muistakaan ihmissuhteiden nykyviidakossa pyörivistä ihmisistä yhtään. Minä vain tiedostan mitä minulle tapahtui. Jotakin kaunista kuoli. Se minun piti kertoa tänne.
täysin HALOON viestiin. Et voi perustella sitä, että käytät muita hyväksesi sillä ettet itse koe saaneesi hyväksyntää. Mieti miksi koit vetoa sellaisia naisia kohtaan jotka eivät vastanneet tunteisiisi tai jotka eivät hyväksyneet sinua sellaisenaan. Jokin sinussa ajoi heidän kanssaan yhteen...
Jotenkin säälittäviä ovat kaltaisesi, omia tunteita ei enää uskalleta tuntea ja sitten halutaan tuottaa muille ihmisille pahaa oloa ikäänkuin oikeutettuna.Yrität siirtää omaa tuskaasi toiseen sillä et uskalla kokea sitä ja sen kautta kasvaa Ja miksi et sano näille uhreillesi, että et kykene tuntemaan mitään. Lyön vaikka vetoa,että esität heille aivan muuta.
En osaa tarkalleen sanoa mistä tämä johtuu. Kommentoin asiaa siltä kannalta kuin olen itse sitä miettinyt mistä nykyinen olotilani johtuu. Minulla oli lukuisia kokemuksia siitä etten saanut hyväksyntää tuolla syvemmällä tasolla. Säälittävää tai ei niin tällaisia minun tämä nykyinen tunnemaailma on tai lähinnä niitä ei hirvittävästi ole. On jonkinlainen välinpitämättömyys.
En näe mitään syytä "kasvaa" mihinkään. Eihän muutkaan niin tee. He tekevät mitä huvittaa ja pitävät hauskaa. "Uhreista" vielä en osaa sanoa kun en niin pitkälle ole ehtinyt että erityisemmin ketään olisin loukannut.
Kuvitteletko että minä ihan tarkoituksellisesti pyrin tähän jos otsikkoni on "vihaan osaa itsestäni"?
Mutta kun joku asia on mennyttä ja huomaat että siihen on ihan loogiset askeleet miten kaikki todennäköisesti tapahtui niin siinä todellisuudessa on elettävä.
Ehkä ajan myötä rakensin kuoren ympärilleni jotten enää kokisi pettymyksiä, turhautumista sekä rakkauden puutetta ja tuo kuori tukahdutti sydämeni lopulta sisältäni.
Mutta sinun ongelmasi on se että poikkeaisin kovasti monesta muusta ihmisestä? Luuletko että moniakaan oikeasti kiinnostaa tai mitä he oikeasti tuntevat toista kohtaan? Ne ovat vain nautinnon ja mielihyvän tuntemuksia, eivätkä mitään sen kaltaista hyväksyntää ja välittämistä. Tietysti sitä osataan aina esittää sen aikaa kun tarvitsee saavuttaa oma hyöty.
Ei se siitä johtunut, että rakensit kuoren ympärillesi se, että olet siinä tilassa missä nyt olet.
Kun elää paskiaisen elämää, niin muuttuu paskiaiseksi, sitähän se vaan on.
Jos haluat todella vielä olla sisäisesti kaunis ihminen, niin siihen ei ole kuin yksi ainoa reitti, ja se on katumus ja sen asian hyväksyminen, että olen ollut paskiainen. Jos et tunne katumusta niin et voi muuttua, olet tulevaisuudessa vaan yhä suurempi ja kyynisempi paskiainen. Ei sinun sisäistä maailmaasi voi toinen ihminen pelastaa, se on vaan itse kärsittävä omien tekojensa paatumus.
Selitin jo aiemmin, miksi olet tuossa sisäisen velttouden tilassa, liian helppo elämä ja liian paljon liian rakastavia naisia.
Minusta tuntuu ettet sinä tajua minun tilanteestani ja elämästäni mitään. Luitko tekstejäni yhtään enempää?
Tämä tuskin on "sisäistä velttoutta". Elämäni ei nyt ainakaan rakkausrintamalla ole ollut helppoa enkä juuri ole
kokenut että naiset ovat olleet "liian rakastavia". Taitaa olla juuri päinvastoin.
Olen siis ollut aiemmin paskiainen kun minulla oli kaunis välittävä sydän ja uskot että tilanne muuttuu jos alan
todella ajatella olleeni tuolloin paskiainen? Vähän outoa ajattelua.
Minun tulee siis tuntea katumusta kun minulla oli tuollainen hyvä sydän ja en löytänyt toista samanlaista?
Mistä tasan tarkkaan minun tulisi tuntea sitä katumusta? Siitä etten välittänyt tarpeeksi kun joku toinen ei välittänyt?
Minun olisi pitänyt yksin jaksaa? Vai siitä että välitin liikaa ja olin siten "heikko"?
Ehkä ajat juuri sitä takaa että miehen rakastava sydän tekee hänestä velton joka johtaa helppoon elämään.
Tuo sinun suunnitelmasi katumuksesta aikaisempaa elämääni kohtaan johtaisi juuri siihen että minusta tulisi vielä suurempi
ja kyynisempi paskiainen koska silloinhan mitätöisin täydellisesti että minussa oli joskus jotain hyvää.
Tosin ei minulla nykytilassani ole mitään tarvetta nähdä itseäni paskiaisena, velttona tai erityisen paatuneena.
On vain tämä välinpitämättömyys ja miten saan parhaan hyödyn irti sekä kenen kanssa ihmissuhteissa.
Siltähän vaikuttaa lähes kaikkien muidenkin toiminta. Osa ehkä kuvittelee toimivansa hyvästä sydämestä käsin mutta takana on puhtaan itsekkäät motiivit.
Varmaan ehkä ohjeesi osuisi paremmin jonkun rentteliranttalin menneeseen elämään. Minä taas olen aina ollut se turvallinen, luotettava, rehellinen jne. vaihtoehto.
saada elämääsi elämisen tuntua sinun on kasvettava tuon itsesäälin yläpuolelle. Miksi tarjosit vilpitöntä sydäntäsi ihmisille jotka eivät sitä nähneet? Eivätkös sinunkin motiivisi olleet itsekkäät; halusit vastarakkautta. Katsoitko toisen sydämeen? Jos yritit rakastaa elämässä kolhittua, ymmärrät varmaan, että hän ei ole ollut sellaisissa sielun ja ruumiin voimissa että olisi kyennyt vastarakkauteen, hukkuva tarttuu oljenkorteen....mutta sinä voit kasvattaa itseäsi ja rakastavaa sydäntäsi voimakkaammaksi. Jonain päivänä rakkaus astuu elämääsi ja silloin olet tarpeeksi vahva sen ottamaan vastaan ja antamaan. Valinnan teet sinä, käperrytkö itsesääliin myötätuntoa hakien vai kasvatko ulospäin kauneutta uhkuen.
...eikä sen laskemista, mitä itse saa
minusta olet jo aikapäiviä sitten siirtynyt antamisesta saataviesi laskemiseen
Sanot:
Ei voi rakastaa jos ei saa rakkautta.
Itse puhut vaan himosta ja siitä, miten toteutat itseäsi etsimällä itsellesi mahdollisimman paljon hauskaa mahdollisimman hyvät ulkoiset avut omaavista ihmisistä ja sitten sen hauskan keskellä valitat jääväsi tarkkailijan osaan omassa toiminnassasi ja omassa elämässäsi. Samalla sisäinen tyhjyys nakertaa, -jostainhan se kumpuaa, eikö vaan?
Kerrot välittämisesi kuolleen ja olevasi vaan välinpitämätön toisia ihmisiä kohtaan, samalla kun revit heistä irti sen minkä saat ja hyväksikäytät heitä, koska koet heidänkin hyväksikäyttävän sinua samalla tavalla. Koet olevasi ihminen, jota ei ole hyväksytty sellaisen kuin oikeasti olet ollut, vaan että on olemassa joku roolisinä, jonka ihmiset haluavat, eivät sinua. Se on varmasti johtanut sisäiseen yksinäisyyteen ja sitä myöden myös kyynistymiseesi?
Mitä se sinun kaunis sydämesi sitten teki kun aloit käyttämään ihmisiä hyväksesi ja aloit laskemaan saataviasi? Käyttääkö kaunissydäminen ja herkkä ihminen toisia hyväkseen? Entäpä jos oletkin koko ajan elänyt sen harhan vallassa, että olet joskus ollut ns. hyvä ihminen? Odotit saavasi jotain vastineeksi välittämisestäsi? Petyit, kun et saanut? Omakuvasi on ollut varsin imarteleva etkä suostu näkemään omassa toiminnassasi mitään väärää, kuitenkin olet pikkuhiljaa luisunut toisia hyväksi käyttäväksi paskiaiseksi? Oletko vielä kenties ns. hurmaava paskiainen, naisia lakoontuu sitä mukaa kun halu etenee, ainoa mikä ei pysy perässäsi on sisimpäsi joka huutaa korvaasi, että se en oikeasti ole minä? Ihmisen sisintä kun on niin vaikea huijata, se kyllä kertoo meille, mitä itsekukin oikeasti olemme.
Edelleen, olen sitä mieltä että elämäsi on ollut liian helppoa ja siksi et ole henkisesti kasvanut ihmisenä rakkautta odottavasta pikkupojasta rakkautta antavaksi aikuiseksi mieheksi. Koet että vaihtokaupan avulla sinun pitäisi saada ainakin se sama mitä itse annat. Et siis koe aitoa antamisen riemua, hyvä antaa vähästään mutta paha ei anna paljostakaan?
Katumuksen tulisi kohdistua siihen, että käytät ihmisiä tällä hetkellä hyväksesi ja siihen, että omakuvasi on niin ihanteellinen, kirjoituksessasi nariset jatkuvasti siitä millaisia muut ihmiset ovat ja heijastat oman sisäisen kovan ja kyynisen ajattelutapasi myös heihin, et näe ihmisissä hyvää koska olet itse sortunut pahaan. Millä rahkeilla sinä oikein kerrot ihmisten motiivit, asutko heidän päässään ja luet ajatuksia? Sinähän luet ja kirjoitat vain omia ajatuksiasi, niitä jotka asuvat sinun päässäsi.
Hetkinen...missä vaiheessa sanoin tuntevani itsesääliä tai hakevani myötätuntoa?
Selitän vain tilannettani ja yritän kai tajuta mitä tapahtui kun näin kävi enkä hae mitään hyväksyntää asialle.
Kiitos kannustuksesta kuitenkin.
Eikös vastarakkaus ole aika odotettua tai sitten on aika yksipuolista rakkautta/ihastumista?
...viestisi ovat niin itsesäälisiä ja oman navan ja oman kauniin sydämen ympärillä pyöriviä, että ei useinkaan saa tuollaista tekstiä lukea. Olet tosi herkkä oman itsesi suhteen ja nyt herkistelet vielä sillä, että kaunis sydän meni turmiolle kun tärvelin sen. taisit ennen olla oikein itsetyytyväinen niistä empatian hetkistä, joita soit kärsiville lähimmäisillesi? kiereskelit sen kauniin sydämesi kanssa niin kauan kuin sitä lystiä riitti?
Ihan miten haluat.
Nyt olet ymmärtänyt aivan väärin.
En minä aiemmin todellakaan hyväksykäyttänyt ihmisiä. Sitähän minä sanoin että se on muuttunut minussa juuri viime aikoina ja näen että se tulee olemaan se tieni koska osa sydämestäni on kuollut.
Kirjoitat aivan älyttömiä oletuksia minusta että olen tehnyt sitä ja tätä lakostaen naisia jne.
Päinvastoin kuin väität niin en näihin päiviin mennessä ole keskittynyt himoon tai laskenut saataviani.
Se että totesin että jos ei saa rakkautta samalla tavoin kuin sitä antaa niin nähtävästi ajan myötä käy kuten minulle. Sen jälkeen aloin laskeskelemaan (siis aivan lähiaikoina) mitä saan. Sen takia kun en ole saanut vastarakkautta niin jäljelle jää selkeästi myös muiden tavoin toimiminen eli hyötyajattelu. Rakkautta riittää niin kauan kuin saa vastarakkautta ja niitä hyötyjä mitä odotetaan.
En näe mitään syytä vastata lapsellisiin syytöksiisi joihin minun pitäisi osoittaa jotain ihme katumusta. Minun ei tarvitse katua enää mitään, olenhan vastuuntunnoton ja välinpitämätön kuten suurin osa ihmisistä vaikuttaa olevan. Joten en ole yhtään sen parempi tai huonompi enkä hyvä tai paha kuten väität.
Sinun motiivisi tässä ketjussa muuten ovat hyvin itsekkäät. Heijastelet omia kokemuksiasi minun vastaaviin ja kuvittelet minun olevan joku sinua nähtävästi hyväksikäyttänyt mies. Jos olisit tavannut minut aiemmin niin varmaan sinä olisit se joka katuisit noita kirjoituksiasi. Koska minulla oli kaunis sydän.
Se on totta että keskityn jatkossa ihmisten ulkoisiin avuihin ja hyvään sekä hauskaan seuraan. Lopun huomasin olevan vain sinunkaltaisten ihmisten valhetta. Kovasti odotetaan sitä rakkautta annettavaksi mutta vastarakkaudet on ehdot ja niiden takana laskettavat hyödyt. Kuten sinullakin. Kuvittelet että sinä olet jotenkin parempi ja tunnet sekä tiedät rakkauden. En usko siihen. Käsityksesi on naiivi.
Tämä ketju onkin tullut minun osalta päätökseen.
En näe mitään syytä vastailla ja on helppoa todeta että tämän hyöty oli tässä.
Käykää läpi tekstini ja miettikää. Rakkautta elämäänne.
Totuuksia on erittäin vaikea katsoa silmästä silmään silloin kun ne osuvat oikealle kohdalle, ymmärrän kyllä täysin halusi jatkaa entisellä tielläsi kauniin sydämen muistoa vaalien ja hedonismissä kiereskellen. Lue silti tuo Dorian Grayn muotokuva, ehkä se avaisi silmäsi ja sydämesi katumukselle?
Sinähän se olet halunnut, sinä ja kaunis sydämesi.
...yhdessäkään viestissä sanakaan itsestäni, en ole myöskään vertaillut itseäni sinuun enkä sinun toimintaasi. En ole kertonut sydämeni kauneudesta enkä rumuudesta, olen kertonut sinulle yhden version siitä mitä kenties tapahtui sinulle, joka lopetit välittämästä ihmisistä ja siirryi hyväksikäyttäjäksi.
Se voi olla täysin väärä versio, ja sopii jonkun toisen elämään paremmin kuin sinun elämääsi, itse en kylläkään tunne ainuttakaan ihmistä, jolle olisi käynyt kuvailemallani tavalla.
Sen verran voin paljastaa, ettei minulla ole kokemusta miesten hyväksikäytöstä, koen, että olen ihmissuhteissani saanut olla todella onnekas :).Tosin olen kyllä nähnyt lukemattomien ystävieni tulevan hyväksikäytetyksi juuri silloin, kun he ovat olleet henkisesti kaikkein heikoimmilla. Voi olla, että siitä tuollaiset ajatukset.
Oikein mukavaa jatkoa sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi, toivottavassti vielä löydät sisimpääsi tulen ja liekin, joka sieltä on jostain syystä hävinnyt!
Revin siitä sivu irti kerrallaan ja pyyhkäisen.
Yritä nyt ymmärtää että kerroin tarinani tänne koska koin muutoksen sisälläni. Joku ehkä tajuaa jotain paremmin kuin sinä. Osaa välttää tämän tai näkee jonkun josta välittää aidosti. Pelastaa jonkun.
Oletuksesi minusta ovat sairaita sinun mielesi vääristymiä. Paras oli tämä ihme "rakastit vain omaa kaunista sydäntäsi ja kiereskleit siinä". Mitä ihmettä sinä kuvittelet? Olevasi joku "rakkauden lähettiläs"?
Nyt voin helposti sanoa: Painu vittuun rasittava ruma paska.
Tällaista se vain on kun sydän on mennyt.
Kummasti koit tarpeelliseksi käydä kuitenkin oletuksiasi läpi.
Olisit ymmärtänyt ajoissa että minä en enää välitä. Mutta yritin tuoda tänne esille mitä ihmiselle voi tapahtua. Mutta jos sinä vääristelet asioita niin ihmiset eivät opi mitään. He vain olettavat että jostakin tulee hyväksikäyttäjä että vika oli hänessä.
Muita on vielä jäljellä ja yrittäkää säilyttää se kaunis sydän.
Minä satun vaan olemaan tuolta osin mennyttä.
...rikkomatta munia.
Harhasi omasta kauniista sydämestäsi on muna, ei se nyt niin kovin kaunis voinut olla kun sai sinut kirjoittamaan tuollaistakin :P?
Enkähän minä ole ollenkaan innokas painumaan sinne vittuun, sinähän se jahtaat sitä himokkaana jotta edes jotakin saisit elämääsi.
Sinä vasta alat oikeasti löytää sen kauniin sydämesi, kasvukipuja, niiltä ei voi ihminen elämässään välttyä.
Se johtuu siitä että sinulla on tämä käsitys ihmisestä kasvavana yksilönä joka kehittyy kohti aina jotain parempaa. Se on harhaa. Se on jotain mitä minä opin yleisesti ihmisistä ja se osaltaan varmaan vaikutti muutokseeni. Ei ole olemassa mitään kasvamista eikä oppimista. Ehkä joillekin lapsille ja teineille. Mutta kun huomaa aikuisten ihmisten käytöksen ja hyödyn tavoittelun sekä ne motiivit rakkauden takana niin tajuaa mistä yleensä on kyse.
Olin täysin eri ihminen ennen, sitä olen yrittänyt selittää. Mieleeni ei olisi tullut koskaan vedota tuollaisiin asioihin ja haukkua kuten tuossa tein silloin kun sydämeni oli erilainen. Jotain on muuttunut.
Sinä olet varmaan yksi niistä onnekkaista joilla on usko jäljellä. Sen takia sinun on vaikea ymmärtää.
Kaikkea hyvää sinulle ja pieni palanen minusta toivoo ettet sinä tule tähän samaan tilaan kuin minä olen jo nyt ja lopullisesti. Kun sen kerran menettää ihan oikeasti niin se on ikuisesti mennyttä.
Hyvin avasit aloittajan oikeat kieltämänsä ajatukset, mutta onnistuiko se sulta niin poikkeuksellisen hyvin siks, että ne on omiasi.
Jos et tiedostaisi omaa tilaasi, niin silloin se olisi mennyttä. Kun tiedostat oman tilasi ja ymmärrät syitä ja seurauksia, niin sinusta tulee parempi ihminen kuin ikinä olet ollut :).
Ihmisen elämä on onneksi niin pitkä että kaikkea saattaa elämän varrella tulla vastaan ja kaikenlaisia tunnelukkojakin voi olla aika-ajoin koettava, jotta kasvua tapahtuisi. Jos olet muuttunut mielestäsi huonompaan niin sinulla on myös tie avoinna parempaan ymmärrykseen. Ole itsellesi armollinen niin osaat olla armollinen muitakin ihmisiä kohtaan, tehty mikä tehty ja etiäppäin, sano mummo lumessa? Et sinä tiedä lopullisista yhtä vähän kuin minäkään tiedän päivieni määrää, se mikä on elämässä ainoa varma asia on se, että kaikki muuttuu.
Pyydän vielä anteeksi kovia sanojani ja outoja olettamuksiani sekä hajanaista analysointia tilanteestasi, en todellakaan voi tietää miten raskaita ajatuksesi ovat ja kuinka synkkänä tulevaisuutesi näet, tai kuinka kipeältä kokemasi muutos sisimmässäsi lopultakin tuntuu. Kaltaisesi herkkä ja älykäs ihminen ei pääse elämässä helpolla, herkkyys ja älykkyys ovat ihmiselle kova rasite samassa päässä kannettavaksi. Lapsena me uskomme kaikkien ihmisten olevan hyviä ja kun siitä sitten aikuistumme, tulemme sen kovan tosiasian eteen, että olemmekin kaikki varsin itsekkäitä omaneduntavoittelijoita. On maailman kovin työ rakastaa "pahaa" ihmistä koska se pahuus asuu jossain muodossa meissä kaikissa. Rakastaminen on oikeastaan aikuisena enemmänkin tahtotila, se että sinnikkäästi pyrkii tahtomaan toiselle hyvää olipa se kuinka hankalaa hyvänsä, eikä sitä empaattisuutta jolla aiemmin rakastimme koko maailmaa enää niin helposti voi saavuttaa, silmämme kun ovat auenneet ihmisten motiiveille.
Toivon sinulle lujaa tahtoa ja sinnikkyyttä, kun opettelet rakastamaan uudelleen ihmisiä sellaisena, kuin he oikeasti ovat).
>3
...niin vanha ja paljon elämässä ihmisiä nähnyt.
Piti sanoman :)
Kiitos toivotuksista. Suurin osa noista jutuistasi meni hieman ohi jonka vuoksi en jaksanut niitä kuunnella, mutta ehkä joku kokee tietynasteisen valaistumisen niiden johdosta.
Asiahan nimenomaan on niin on etten näe tulevaisuuttani synkkänä tai että kantaisin jotain raskaita tunteita.
Pelkäsin joskus tulevani välinpitämättömäksi kuin muut ja hyödyntavoittelijaksi. Olin itse niin kaukana tuollaisesta ajattelusta. En ollut kovinkaan herkkä ja älykkääksi en jaksa itseäni imarrella. Mutta tiedän että minulla oli kaunis sydän. Sitten se vain tapahtui. Se vain hävisi jonnekin myllerrykseen. Sitten kun ajatukset kirkastuu huomaa että jäljellä on vain tyhjyys. Tietynlainen helppous olla. Huvi, hyöty ja hauskuus.
En kuule jaksa uskoa että kyseessä olisi tunnelukko jollainen minulla joskus on ollut nuorempana tai joku kehitysvaihe. Oikeastaan tiedän että jotakin on todellakin muuttunut eikä todellakaan rakkauden kannalta hyvään suuntaan.
Toisaalta miksi välittäisin tuollaisesta "menetyksestä" koska minullahan on asiat lopulta muuten hyvin.
Uskomatonta että koko ketjussa ei huomatakseni ole mainittu sanaa narsisti! Sellainenhan olet, täysiverinen. Kirjoituksistasi pystyy löytämään niin paljon ominaispiirteitä.
Voisin aiheesta kirjoittaa vaikka mitä, mutta tämä sairaus lienee sinullekkin ainakin jollain asteella tuttu. Uskon että voit muistaakkin joitain mielikuvia tunteistasi, siitä "kauniista sydämestä" joka tässä nyt on toistunut raivostumiseen asti. Tiedostat peilaavasi. Todennäköisesti et kuitenkaan myönnä tätä sairautta itselläsi. Ja samapa se minulle. Uskon että sinulle on tapahtunut jotain kamalaa, tai raakaa vääryyttä pitkän aikaa koska mielenterveytesi on mennyt. Kaikki myötätuntoni ihmisille jotka ovat kanssasi tekemisissä. Vaikka tiedän myös että roolisi on täysin eri minkä tuot tässä nyt meille.
Nyt olisi varmaan hyvä tilaisuus kysyä jotain 100% narsistilta, mutta mieleeni ei tule mitään. Onneksi ei minulle enää ajankohtaista.
ajattelin
mistä nämä narsistiset miehet oikein syntyvät ja kuka heitä kasvattaa, en tiedä olenko väärässä, mutta voin kuvitella narsistimiehen kodiksi jotain seuraavanalaista
-kodissa on sellainen ilmapiiri, että me olemme hiukan parempia kuin nuo muut, kodin henki on sillä tavalla otollinen ylemmyydentunteille, että ympäristön perheet eivät vaan ole yhtä tasokkaita vaikkei perheessä olisikaan mitään ihmeellistä, kuitenkin perheen jäsenet ovat omaksuneen tavan ajatella että olemme varmuudella jotenkin erikoisen hienoa sukua, seikka joka opetetaan lapsillekin heti kun he jotain tajuavat
- äidin ja isän välit eivät ole avoimet, vaan perhettä rasittaa jokin sellainen seikka, joka pilaa perheen sisäisen ilmapiirin; esim. mustasukkaisuus, juoppous, hyväksikäyttö, riippuvuudet, pettäminen, tms. -asia kuitenkin salataan ja se on tabu, lapsella on vaan epämääräinen tuntu siitä, että äidin ja isän välillä on jotain pielessä
-äiti kohdistaa sen rakkauden, jota hänen tulisi tuntea puolisoaan kohtaan omaan poikaansa, jonka hän nostaa tietyllä tavalla jalustalle, poika saa ihailua ja äidin rakastavan katseen, josta hän imee itseensä kaikkivoipaisuuden tuntemuksia, tämä ns. ihaileva ja kaiken rakastava katse on se, mitä narsisti joutuu epätoivoisesti etsimään koko lopun ikäänsä
-kun lapsi varttuu, häneltä jäävät yleensä kokematta murrosikäisen ongelmat, hän elää symbioosissa äidinrakkauden kanssa, narsisti kokee olevansa jotain erikoista ja hienoa, häntä ei todellakaan nähdä masentuneena eikä traumaattisena, vaan hän on elämänsä vauhdissa ja jo ottamassa ensiaskeleita rakkauden saralla; voi niitä maailman tuhansia pikkutyttöjen sydämiä, jonka joku kusipää äitinlellikki pikkupoika onkaan oman kauneutensa lumossa särkenyt, kohde vaihtuu tiheään tahtiin mutta äidistä sehän on vaan niin söpöä kun omalla pojalla on vientiä naismarkkinoilla, jopa isäukkokin myhäilee tyytyväisenä taustalla; se meidän vähän parmpi poika kuin muut osaa
-niin narsisti jatkaa taivallusta kohti sisäistä tyhjyyttään ja tunteettomuuttaa, kaunis sydän on pian mennyttä, sillä katumattomana ihmisenä hän ei koskaan jää miettimään tekojensa vaikutuksia, vaan porskuttaa itseensä keskittyneenä vuodesta toiseen
- silti, jotain jää puuttumaan, ja pikkuhiljaa narsisti kuolee sisäisesti vaikka hän ulkoisesti saattaakin olla vielä voimansa tunnossa, oma sisäinen kuva yksinkertaisesti alkaa olla äidin ihannepojasta niin kaukana, että jopa katumatonkin alkaa ymmärtää sisimmässä olevaa täydellistä tyhjiötä, ei vaan löydy sitä oikeaa rakkautta ja teotkin alkavat jo vaikuttaa ympäristössä...?
voi olla että synkeä kuva narsistista ja hänen lapsuudestaan on ihan päin prinkkalaa, mutta se hyvä puoli näillä palstoilla kirjoittelussa on, että täällä ei olekaan tarkoitus saavuttaa ajatuksillaan mitään oppiarvoja
Jotain tuollaista se varmastikin juuri on.
Olen lukenut jostain että varhaisella vuorovaikutuksella olisi myös suuri vaikutus.
Vastaako äiti vauvansa tarpeisiin vai ei...
kaikkein surullisinta asiassa, on se, että narsistin oma kokemus omasta kauniista sydämestään on varmasti totta, hän on valmis puolustamaan sitä kuvaa viimeiseen hengenvetoonsa saakka, -se mitä hän ei pysty ymmärtämään on se, että miksi muut ihmiset käyttäytyvät ja ovat niin omituisia häntä kohtaan, kun hän toteuttaa vaan itseään ja oman sydämensä vaatimuksia, kaunis sydän ja pahat teot, omituinen ristiriita jonka kanssa narsisti joutuu elämänsä elämään
mutta tarinan loppuhan on onnellinen(?), katumaton hedonisti toteuttaa omien mielihyväntunteidensa kartuttamista muiden ihmisten kustannuksella, siitäs saavat kun ovat niin omituisia etteivät ole ymmärtäneet hänen sisäistä maailmaansa, ainoa seikka mikä hieman mättää on se, että narsisti ei ymmärrä etteivät muut ole hänen kaltaisiaan vaan ihan oikeasti surevat ja loukkaantuvat hyväksikäytöstä, toissalta, mitäs antoivat käyttää itseään hyväksi...
peruslähtökohta oli jo alunperin pielessä, ei sitä kaunista sydäntä tosiasiassa koskaan ollutkaan, se oli vaan se mitä mamma uskotteli niin kauan, että poikaparka uskoi sen itsekin.
sen pituinen se
aloittaja on selkeästi sairas. Narsistinen, lievästi psykoottinen ehkä myös jopa skitsofreninen?
hän on varmaan syntynyt varakkaaseen tai ainakin hyvin toimeen tulevaan perheeseen. elämä on aina ollut niin helppoa. äiti on huolehtinut kaikesta ja isän/miehen rakastavaa roolia ei ole opetettu.
nyt sitten yksinäinen poika on heitetty "pahaan" maailmaan ja on menny ihan peukun imemiseksi.
miehen pitää osata antaa rakkautta eikä vain odotella saavansa sitä
täältäkin oli varmaan vain paijausta, että joku olis kehunu ja seuraa hakemassa..
kuka aikuinen mies edes haikailee jonkun "kauniin sydämen" perään? aika lapsellista sanoisin.
säälittävä pikkupoika..
....eipäs olla nyt niin tuomitseva, ihminenhän tuo aloittajakin on, alkanut vaan elää kuin pikkupoika naispellossa ;)
ei sitä voi tekstin perusteella tietää, millainen ihminen oikeasti kirjoittaa, tiedä vaikka olisi kuinka herkkä ja ihana ihminen, nyt vaan väliaikaisesti kovettanut pääkoppansa ja sydämensä? ei voi oikeasti tietää, kunhan lätistään aikamme kuluksi?
meissä on jokaisessa oman katatrofin ainekset, tulinen coctail kaikenlaista moskaa ja kuonaa kannettavana, -pää täynnä pieniä perkeleitä- ja mikä traagisinta, emme yleensä saa kiinni ainuttakaan
se on ihmisen luonto se
Kyllähän se noista teksteistä lukee ettei kaikki ole kotona ja ihan paska jätkä pohjimmiltaan. Yrittää esittää parempaansa ja uskoo johonkin kaiken kattavaan rakkauteen kuten pienet lapset. Sitten kun herännyt unestaan niin alkaa tollainen vollotus.
Eihän reaalimaailmaan kiireessä jää aikaa tollaisille pehmoisille puhuille aidoista ja kauniista sydämistä.
Ei vaan alun alkaen ole ymmärtänyt aikuismaisten suhteiden lähtökohtia että se rakkaus vaatii jotain muutakin kuin vain jotain sydäntä, tekoja ja jokaisella on lupa esittää omia vaatimuksiaan toisillekin. Ehkei ton tyypin vaatimukset oo vaan natsannut toisten vastaaviin ja sitten pitää kaikkia pahoja ihmisiä kun eivät oo nii hyviä kuin se on olevinaan.
Nythän se ainakin oppii olemaan mies eikä vain ruikuttamaan turhasta. Mies tekee työtä asioiden eteen eikä murehdi, mieti ja vaivaa itteensä millaan tollaisilla sydän-asioilla. Siitä ne naisetkin sitten loppupeleissä tykkää eikä tule paha mieli miehellekään kun käy hyvin.
Oli varmaan hyväkin oppitunti hänelle tämä ja kasvaa ulos tuosta lapsen uskostaan. Ei täällä kukaan viaton ole. Turha herkistely lakkaa myös. Löytyy helpommin nainen joka arvostaa varmaa miestä eikä valheista minäkuvaa.
Mihis kaikki harmaan eri värisävyt hävisivät?
Ihmiset ovat harmaita, eivät mustavalkeita.
Minä olen harmaa, sinä olet harmaa, ei ole täydellisen kaunista eikä täydellisen rumaa sydäntä (paitsi Hitler ja Stalin yms.). Kirjoittaja on minusta vaan tunnelukossa, liekö vaan väsynyt, kuka tietää? Ei voi tietää kun ei näe oikeasti että minkälainen hiihtäjä sanojen takana hiihtää. Provosoin, -kyllä mutta niin tekevät kaikki muutkin kirjoittajat, sinäkin?
Onneksi edes ulkona paistaa aurinko, se on kirkas:). Taidan lähteä sinne kävelemään, ehkä sinunkin pitäisi :)
Hitto kun oikein ärsyttää itseni! Mietin nyt tämänkin logiikkaa.. Miksei aloittaja kirjoita enään omalla nimimerkillään? On nämä vaan silti niin mielenkiintoisia, täällä netissä kun voi kirjoittaa kuka vaan, mitä vaan, millä motiiveilla vaan. Hetken kävi jo mielessä kirjoittaa aloittajan täydellisenä "kohtalontoverina" mutta melkeinpä tiedän miten keskustelut olisivat edenneet..
Oli niin tai näin niin toivon kaikille tervettä mieltä tänne kovaan maailmaan! Ja voimia sydänsuruihin, niitä tarvitsen itsekkin.
Suotta sille kirjoitat sehän lähti kun olo kävi liian tukalaksi. :D
Tuollaisia luusereita on 13 tusinassa, jotka itkevät äitään kun kova paikka tulee. Saitte hänet selvästä valheesta kiinni ja paljastitte narsistin. Olkaa onnellisia siitä ettette enempää sotkeentuneet sen typeriin valheisiin rakkauksista, sydämistä ja ties mistä muusta..
Ei yhtään ihme ettei kukaan jaksa moista surkuhupaisaa olentoa.
En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit että en kirjoita enää omalla nimimerkilläni. Minulla ei ole vain tarvetta kirjoitella tänne enempää. Aikalaillahan jokainen vaikuttaa sanoneen sen mitä heidän pitikin sanoa.
Jos haluat kirjoitella omista tuntemuksista ja kokemuksista niin palstahan on vapaa sitä varten.
Tarvitsin vain jonkun paikan mihin kertoa sen oman tarinani koska tuota vähän vaikea tutuillekaan kertoa että on muuttunut narsistiseksi. Moni ei varmaan minun aiemman persoonan tuntien edes uskoisi sitä.
On vähän omituinen tunne kun joku puhuu sydänsuruista ja tajuan etten varmaan koskaan tule moisia enää kokemaan. Kai se vain on niin että kun tarpeeksi kokee miten turhaa kaikki sellainen ylenmääräinen rakastaminen on niin sitä tavallaan asiat menettävät merkityksensä ja sitä kautta tunnesisältönsä.
Tämä aloitukseni ei mennyt ihan kuitenkaan siten kuten suunnittelin, mutta ehkä narsismi minussa sai aikaan tämän. Pahoittelen jos häiritsin jonkun päivää tai ahdistin kertomalla näin häikäilemättömästä ihmisestä.
Ehkä joskus käyn vilkaisemassa onko joku kirjoittanut oman narsistin tarinansa tänne. Tämä kaikkihan on kuten joku sanoi jo tyhjää löpinää ja provosointia eikä mitään todellista asioidensa läpikäymistä.
Hyvä keskustelu täällä, hyvä sekin ettei ole heti vedetty esiin heti ensimetreiltä epäilyksenä heräävää narsismia... sillä se usein tyrehdyttää keskustelun tai herättää puolustusasemat tai menee pelkäksi syyttelyksi.
Mutta siltähän tuo vaikuttaa, ulkopuoliselle. Narsistinen ihminen on itse uhri alun perin, niin syvästi, ettei hänen perusturvattomuuttaan tyydytä mikään. Uskon, että ajatus omasta kauniista sydämestä voi tulla siten, että he todella yrittävät antaa muille kaikkea sitä, mitä ovat itse pohjimmiltaan vailla. Silti kukaan eikä mikään tule tyydyttämään heidän haavaansa. Tällöin he katsovat saavansa vähemmän, vaikka on yhtä mahdollista, että he antavat vieläkin vähemmän ja siinä sivussa haavoittavat omalla syvällä välinpitämättömyydellään. Sillä ihmiset voivat sellaisen kokea kaiken nuoleskelun alta.
Tämäkin ihmettelee, miten joku nainen on ollut hänestä niin kiinnostunut mutta jo seuraavassa hetkessä jonkun toisen kanssa... muttei luultavasti hahmota, että on vaikkapa särkenyt naisen sydämen ennen sitä lukemattoman monta kertaa, niin että naisessa on lopulta omaksi onnekseen herännyt terve vaisto mennä eteenpäin.
Yks kysymys kun en ole lukenut tätä palstaa ennemmin lainkaan.
Onko täällä yleensä taipumusta epäillä ketjun aloittaneen kirjoituksia sekä hänen tarinataan ja omia epäilyksiään miten asiat ovat edenneet?
Olen tietysti narsisti, mutta jos tänne kirjoittaisi joku oikeasti kauniin sydämensä menettänyt joka edelleen tuntisi jotain niin miltäköhän nämä narsisti-jutut sekä muut syytökset tuntuisivat sellaisesta ihmisestä?
Anteeksi vain, mutta alkaa käydä sääliksi niitä jotka tänne purkautuvat ja katkera oman elämänsä pettymyksiä projisoiva hyeenalauma hyökkää heidän kimppuunsa olettaen, epäillen, syyttäen, toruen, torpaten, haukkuen sekä lopulta narsisimi-tuomion antaen?
Oiskohan lopputulos ollut erilainen jos olisin ollut nainen joka kertoo vastaavaa?
Tämä teille harkintaan sitä kertaa varten kun tänne tulee joku erilainen kuin minä (eli ei-narsisti) käymään läpi kokemaansa ja tuntemaansa.
Tietysti jos haluaa vain tyhjää lätinää ja provointia niin mikäs siinä, mutta muistakaa mainita se alussa sitten ettei kukaan ota näitä juttuja tosissaan.
Pitäkää hauskaa keskenänne nyt te surullisten kyökkipsykologien kerho. Jos joku koputtaa oveen tai istahtaa vain olohuoneeseen purkamaan mitä on sydämellä niin älkää pakottako häntä freudilaisesti makuulleen vaan miettikää oisko joku tapa jolla asiaa voisi tulkita muutenkin.
Henkilökohtaisesti mietin että mitäköhän merkitystä minunkaan oli koskaan kirjoittaa tänne. Toisaalta narsistisena ihmisenä minulla varmaan oli joku sairas itsekeskeinen suunnitelma, niin häijy etten vielä itsekään ole siitä perillä.
Tämä oli tietysti se "viimeinen sana", itsesäälin haku, testamentti ja itsensä ristille naulitseva marttyyrius julistus. (toim. huom.)
"Onko täällä yleensä taipumusta epäillä ketjun aloittaneen kirjoituksia sekä hänen tarinataan ja omia epäilyksiään miten asiat ovat edenneet?"
On, vähän kuten netissä muuallakin.
"Olen tietysti narsisti, mutta jos tänne kirjoittaisi joku oikeasti kauniin sydämensä menettänyt joka edelleen tuntisi jotain niin miltäköhän nämä narsisti-jutut sekä muut syytökset tuntuisivat sellaisesta ihmisestä?"
Pahalta tietysti. Mutta narsistiksi leimaaminen on nykypäivää. Et halua jotakin romanttisesti/seksuaalisesti etkä lämpene hänen ehdotuksilleen ja pim! Olet narsisti. Olet jonkun kanssa eri mieltä netissä ja pim! Olet hitler.
"Anteeksi vain, mutta alkaa käydä sääliksi niitä jotka tänne purkautuvat ja katkera oman elämänsä pettymyksiä projisoiva hyeenalauma hyökkää heidän kimppuunsa olettaen, epäillen, syyttäen, toruen, torpaten, haukkuen sekä lopulta narsisimi-tuomion antaen?"
Aina kun purkautuu netissä, ottaa sen riskin, että suuri osa palautteesta on luokatonta hölynpölyä tai joskus aika tarpeetonta loukkausyritystä, projisointia ja kaikenlaista, mikä ei mitenkään koske aloittajaa hänen näkökulmastaan.
"Oiskohan lopputulos ollut erilainen jos olisin ollut nainen joka kertoo vastaavaa?"
Riippuu vastaajista, naisvihaakin löytyy paljon.
Tervetuloa suomi24, pitkää visiittiä suositellaan vain rautaisille lehmänhermoille :)
En ihan koko keskustelua jaksanut lukea, vaikka se olikin aika mielenkiintoista. Vaikka ihmisillä olisi kuinka paljon ongelmia, vastuu omasta olosta ja elämästä on lopulta itsellään. Ymmärrän tunteettomuuden ja rakkaudettomuuden pointin, kun ihminen kokee raskaita pettymyksiä, mutta maailmaa tulisi sentään yrittää tehdä paremmaksi. Sitä paitsi karmallisesti on paljon haitallisempaa, jos jättää läjäpäin taakseen onnettomia sydämiä. Ja sitten kostotoimenpide kuulostaa todella lapselliselta:" Kun mulla on niin paljon pettymyksiä ja mun sydän on särkynyt, niin nyt mä kostan kaikille naisille ja oon kylmä heitä kohtaan, kun ne ajattelee miehessä vaan seksiä tai rahaa."
Ihmisillä on kai niin paljon henkilökohtaisia ongelmia, ettei monikaan kestä ja mielummin erotaan, jätetään ja etsitään toinen ja taas erotaan. Sinä pakenet omiin kiemuroihisi, mutta en usko, että kovin kauan jaksat sitäkään. Ei tarvitse olla keittiöpsykologi, kun tajuaa faktan, että sinäkin vanhenet niinkuin kaikki muutkin. Alat arvostamaan syvempiä arvoja ja hävetä omaa sitoutumattomuutta. Niin tapahtuu myös narsistisille miehille siinä viidenkympin korvilla:)
Miehet ovat aika huvittavia otuksia, varsinkin eräs, joka luulee, että kaikki naiset pyörivät hänen ympärillään.:) Mutta erään terapeutin sanoin; kaikki miehet ovat itsekeskeisiä. Se kuuluu miehen luonteeseen.
On miehiä, jotka osaavat p****, mutta se on eri mies, joka siittää ja pystyy kasvattamaan lapsia. Liian helposti saatu raha ja vääränlainen äidin kasvatus (ylisuojelu ja paapominen) vie miestä vain suohon. Se ei ikinä opi ottamaan vastuuta omasta elämästään ja toisista.
Olen sitä mieltä, että perhe tekisi sinulle hyvää. Oppisit ottamaan vastuuta muistakin.
Aloittaja, onko vettä virrannut tässä välissä? Yhä mennyttä?