Tuntuu, että kaikki etsii sitä oikeaa ja rakkautta, sekö on tärkein asia maailmassa? Ja seksi? Pakonomainen halu etsiä ja etsiä, eikö kukaan muu ole tyytyväinen yksin vai olenko epänormaali??
Sitten kun suhde osoittautuu huonoksi, niin itketään. Kyllä, itsellenikin on käynyt niin. Olen paljon kokenut, rakastanutkin, saanut ja antanut, seksiä harrastanut, halunnut.
Vaan nyt elän sellaista vaihetta, etten etsi mitään, en edes kaipaa. Tunnen vaan olevani outo, kun viihdyn näinkin. Kuinka kauan voi elää ilman seksiä? Ilman rakkautta? Pitäisikö minunkin alkaa hakemaan seuraa, epätoivoisesti? Pettymyksiä en jaksaisi enää. Tuntuu pahalta kun tuttavat sanovat ; vielä sinäkin löydät hyvän miehen! Entä jos en ees halua?
Sitten kun suhde osoittautuu huonoksi, niin itketään. Kyllä, itsellenikin on käynyt niin. Olen paljon kokenut, rakastanutkin, saanut ja antanut, seksiä harrastanut, halunnut.
Vaan nyt elän sellaista vaihetta, etten etsi mitään, en edes kaipaa. Tunnen vaan olevani outo, kun viihdyn näinkin. Kuinka kauan voi elää ilman seksiä? Ilman rakkautta? Pitäisikö minunkin alkaa hakemaan seuraa, epätoivoisesti? Pettymyksiä en jaksaisi enää. Tuntuu pahalta kun tuttavat sanovat ; vielä sinäkin löydät hyvän miehen! Entä jos en ees halua?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tuntuu, että kaikki kirjottaa hölmöjä alotuksia näille palstoille, sekö on tärkein asia maailmassa?
ja joillain on tärkeintä lukee näitä ;)
Ei aloittajan kirjoituksessa mitään hölmöä mielestäni ollut, kaikki muutkin näille keskustelupalstoille kirjoittavat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.
Olen hyvin pitkälle samanlaisessa tilanteessa aloittajan kanssa. Viihdyn pääasiassa hyvin yksin, monelta osin olen hyväksynyt sen ettei seurustelukumppania löydy tosiaankaan helpolla. Ajoittain kaipaan toista ihmistä lähelle. Minulle eivät tuttavat pelkästään sano "vielä sinäkin löydät miehen", lisäksi he sanovat "onneksi on vielä aikaa". Perheen perustamista he tarkoittavat. Siitä ajatuksesta olen oikeastaan luopunut omassa mielessäni, joskus silti mietin päädynkö ehkä vielä joskus parisuhteeseen, lapsettomaan sellaiseen. Harvoin olen seuraa "etsinyt", ne muutamat mitä on kohdalle osunut, ovat tulleet vastaan etsimättäkin.
Nykypäivän parisuhdemarkkinoilla vallitsee outo ilmapiiri. Vaikka ihmisiin tutustuminen on tehty ajan (vuosikymmenten) kuluessa helpommaksi, on netti, ravintoloita, ihmiset ovat vapaampia kulkemaan ja tutustumaan, silti seurustelukumppanin löytäminen on vaikeampaa kuin ennen. Monet eivät löydä toista ihmistä, enkä usko että kyseessä on ulkonäköongelma kuten täällä monesti valitetaan. Paljon on tavallisen kivannäköisiä ihmisiä, mukavia ja kaiken järjen mukaan potentiaalisia tyttö/poikaystäväehdokkaita, ihan tavallista ja kunnollista elämää eläviä, mutta ei vain löydy sopivaa kumppania.
"Monet eivät löydä toista ihmistä, enkä usko että kyseessä on ulkonäköongelma kuten täällä monesti valitetaan."
Kyllä se usein on ulkonäköjuttu tai "seksuaalinen kemia".
Sitä painotetaan ja kun vaihtoehtoja tarjotaan silmän, korvan ja nenän täydeltä niin totta kai joku muuten sopiva vähemmän haluttava käännetään pois.
Inhimillisissä tunnelmissa tapaavat henkilöt sitten hyväksyvät toisensa paremmin ja ihastuvat mutta on eri asia kestääkö kun ruoho on aina vihreämpää siellä avoimen laitumen puolella.
"Sopiva kumppani" tarkoittaa nykyään että
A) Pannaan monen kanssa jotka sytyttävät halut joista sitten yhden kanssa edes löytyisi muutakin yhteistä
B) On paljon yhteistä jonkun kanssa ja välitetään tästä mutta hänen kanssa ei paneta joten valitaan A
Se on nykypäivää.
"Harvoin olen seuraa "etsinyt", ne muutamat mitä on kohdalle osunut, ovat tulleet vastaan etsimättäkin. "
Noinhan se naisilla menee. Miehillä se ei mene noin. Jos et etsi niin harvoin löydät yhtään ketään. Naisille on tarjontaa automaattisesti, miehille ei. Ellei sitten ole "tavallisen kivan näköinen" = peruskomea.
Rakkaushan on tunteista vahvin ja ilman tunteita elämällä ei ole merkitystä. Kaikki mitä ihmiset tekevät johtuu siitä, että heidän tunteensa niin heille sanovat. Mielihyvän tunnetta me koko elämän ajan jahtaamme ja rakkaus voi tarjota sitä eniten.
Voipi olla, että ihmiset jotka etsivät seuraa, asettavat liian korkeat vaatimukset, ja sekin kun seuranhaku on niin helppoa, alkaakin hakea taas uutta ja uutta, luullen löytävänsä aina vaan paremman...sitten petytään, ja taas haetaan uutta seuraa. Pari tälläistä tapausta tiedänkin.
Filosofipoliisille sanoisin, että mielihyvän voi löytää muutenkin kuin rakkaudessa. Luonto, kirjat, taide, musiikki vaan muutamia mainitakseni. Joillakin se on uskonto, joilakin pelit, alkoholi..
Toki on ihanaa olla rakastunut, mutta kun ei ole eikä seurustele niin pitäisikö sitä rakkauden tunnetta etsiä lakkaamatta? Yleensä se vain on alkuhuumaa, jonka arki latistaa.
Mitähän vastaisin ensi kerran tyypille, joka alkaa ehdottelemaan mulle mieskaveria?
"mielihyvän voi löytää muutenkin kuin rakkaudessa"
Monet rikkaat ja hyväosaiset ovat innostuneet esim. ravintoloista ja alkaneet käydä paljon hienoissa ja kalliissa ravintoloissa. Seurauksena on ettei heille enää mikään ruoka kelpaa eikä mitään voi hyvillä mielin syödä, esim. jos lohi on liian kypsää tai tillinlehti vinossa niin siitä pitää nurista tarjoilijalle ja vaatia uutta annosta tilalle. Suunnilleen tuollaisia ovat tämän palstan kokeneet naiset, jotka ovat aina saaneet kaiken minkä haluavat ja joilla ei ole ikinä ollut ongelmia parisuhteissa ja on alkanut vain ällöttää kaikki läheisyys, hellyys, kumppanuus yms. josta miehet voivat vain unelmoida ja tulevat iki-onnelliseksi silloin harvoin jos saa muutakin kuin pelkkiä torjuntoja, esim. joku tyttö ottaa kädestä kiinni tai antaa pusun.
Miehet ovat samanlaisia kuin kehitysmaiden lapset joille kelpaisi raaka peruna tai mitä tahansa syötävää, siihen olisivat enemmän kuin tyytyväisiä mutta kun mitään ei kertakaikkiaan löydy vaikka miten ahkerasti yrittäisi etsiä.
Lähetän Sinulle Pusun!
Missä olet?
"Pettymyksiä en jaksaisi enää. "
Olet siis päätynyt tuohon tilaasi noiden kokemusten jälkeen vaikka todellisuudessa haikailet edelleen rakkautta?
Olet vain päätynyt huonojen kokemustesi jälkeen siihen tajuten ettei moista rakkautta edes ole olemassa jota etsit.
Vain himoa, panemista, jonkinasteista kiintymystä, vähäistä välittämistä, sitten kuollaan pois.
Ehkä löydät ehkä et. Osa ihmisistä ei koskaan edes etsi moista rakkautta ja osa ei koskaan saa seksiä tai koe suhteita kuten sinä joten mitä oikein lopulta tahdot? Vai määrittävätkö muut ihmiset mitä sinä tahdot?
"Tuntuu pahalta kun tuttavat sanovat ; vielä sinäkin löydät hyvän miehen! Entä jos en ees halua? "
Kuulostaa änkyräkänkyrältä kun on huonoja suhteita takana. Valitse ensi kerralla paremmin ja jätä panomiehet väliin.
Eli toisin sanoen, parasta ennen päiväyksesi meni jo, ja kun et sinä aikana pariutunut ja lisääntynyt, elämäsi on biologian kannalta merkityksetöntä. Silloin käännät katseesi muualle etsiäksesi jotain tarkoitusta muutoin tyhjään elämään. Jos ei saa, mitä haluaa, kannattaa haluta, mitä saa.
No minä liki 40v nainen, en tahdo enää suhdetta, pidemmissä suhteissa olen kyllä ollut vuosia sitten ja silloin tituleerasin itseni parisuhde ihmiseksi, vierastin sanaa sinkku. Suhteeni kuitenkin kariutui ja pari vuotta toivuttuani ed. suhteesta lähdin iloisin mielin etsimään uutta onnea.
Hain aikani ja olin hakematta, jos se mies olisikin tupsahtanut tielleni siten, mutta ei, tielleni osui pelkästään sellaisia miehiä jotka eivät olleetkaan lopulta valmiita suhteeseen vaan pönkittivät itsetuntoaan saamalla minut vihdoin kiinnostumaan itsestään, vaikka siihen menikin parissa tapauksessa vuosia.
Mutta kun kiinnostuin, niin wooot?? Miehet hävisivät sen sileän tien... Enkä koskaan ymmärtänyt että mitä he saavuttivat tällä, muuta kuin pönkittääkseen itsetuntoaan, sänkyyn emme koskaan menneet vaan ilmaisin kiinnostukseni muutoin, joten siitä ei voinut olla kyse että olisi saanut vain "kaadon".
Pettymyksiä liikaa, sekä se, etten uskonut enää ikäisteni joukossa olevan miestä, joka siis olisi valmis loppuelämän rakkaustarinaan. Viimeisimmän pettymyksen jälkeen luovutin ja kypsyin siihen pisteeseen, etten enää itsekään tahtonut miestä rinnalleni, totuin olemaan yksin ja aloin pitämään omasta elämästäni sinkkuna. En kaipaa seksiä, enkä sitä edes ajattele enää, koskaan en ole harrastanut satunnaissuhteita enkä niitä tule harrastamaankaan.
Olen tyytyväinen elämääni enkä tosiaan kaipaa suhdetta, minulle riittää ystävät joita on sekä mies- että naispuolisia. Kyllä minullekin ystäväni sekä vanhempani sanoivat vielä pari vuotta sitten että "se mies tulee silloin kun sitä vähiten odottaa" mutta olen tehnyt heille selväksi sen, etten enää edes tahdo miestä elämääni ja he tietävät että olen tosissani tästä asiasta.
Kaikki eivät tätä vaan ymmärrä tai tahdo ymmärtää, mutta jos kokee tarpeeksi pettymyksiä kun kokee tulleensa "vedätetyksi" niin mielenkiinto lähtee miehiin totaallisesti, enää en anna kenenkään vetää mattoa altani lupaamalla tyhjiä lupauksia.
No sinä olet näköjään kokenut tarpeeksi ihmissuhteita. Muut eivät ehkä vielä ole, joten heillä on halu.
Kyllähän se loppupeleissä näin on, että eihän se rakkaus, seksi ja seurustelu tuo sitä takuuvarmaa onnea ja iloa elämään, toisin kuin luullaan. Monille on käynyt valitettavasti päinvastoin, ja ymmärettävää on että useat epäonnistumiset rakkaudessa ja seurustelussa lannistavat, eikä kumppanin etsiminen tunnu enään niin innostavalta kuin ennen. Muutenkin, vaikka onnistumisiakin on ollut niin aikaa myöten siitä vähenee se hohto, eikä asian kanssa enään niin hätäillä, ja viihdytään yksinkin jos sellainen aika tulee. Kun tidetään kokemuksen myötä millaista se on, niin siihen suhtaudutaan jo inhimillisemmin. Asiat ja tuntemukset muuttavat aina muotoaan ajan ja iän myötä. Ehkä se niin on, että jos kokemusta seurustelusta ja seksistä on hyvin vähän ja haluaisi tuntea rakkautta, niin silloinhan sitä etsitään. Sitä ei vaan aina osata tiedostaa, että ei se välttämättä niin ruusuilla tanssimista aina ole.
Ehkei rakkautta yliarvosteta... vaan sitä koitetaan jotenkin pakottaa.
Mä melkein allekirjoittaisin sun tarinan. Mua ei huvita suhteet yhtään myöskään. Mutta mä en ole myöskään onnellinen, elämä ei suju. Mä en haluaisi sitoa onneani suhteeseen ja koitan elää keskenäni koska jotenkin se suhde-elämä vituttaa ja ahdistaa mua eikä tunnu oikealta.
Silti en ole onnellinen yksin. Suo siellä vetelä täällä. En vain osaa onnea ja mua raivostuttaa se että sensuuntaisia asioita olen tuntenut lähinnä suhteissa jotka ovat johtaneet pettymyksiin. Mulle siis onnea ei ole oikeastaan olemassakaan sellaisena että voisin kokea sitä pettymyksittä.
Siispä vitutuksella eteenpäin.
Minä olen aina mieltänyt että nainen (siis fyysinen) etsii rakkautta ja mies seksiä. Ja jotta nainen voisi löytää edes vähän rakkautta, miehen täytyy valehdella paljon saadakseen seksiä. Nurinkurista, mutta niin se vain on.
Saahan sitä olla haluamattakin, kaikin mokomin, mutta eipä saa sitten valittaa. Kasvattaa sitten puutarhaa taikka jotain. Tai vaikka egoa.
Kyllä nainenkin etsii seksiä, riippuen hieman minkä ikäinen on..ja elämäntilanteesta. Itse olin kolmekymppisenä kovinkin halukas ja seksi oli tärkeintä, jopa yhden yön jutut kävivät päinsä.
Siitä se sitten on pikkuhiljaa laskenut halukkuuskin..kai se on ihan normaalia?
Samalla hiipuu myös rakkauden etsiminen, koska siihen kuuluu nimenomaan läheisyys ja seksi.
Rakkauden arvostus siis laskee, noinkohan sitä kuihtuu hiljalleen tunne-elämäkin...surullista.
Olen samaa mieltä kanssasi. Olen ihan kuten sinäkin elänyt suhteessa, ensin 18 vuotta avioliitossa ja sen jälkeen 6 vuoden avosuhteessa. Olen myös kokenut paljon, ja varmaan sekin osittain vaikuttaa siihen, etten ole enää halukas edes yrittämään. Toisaalta olen aina viihtynyt yksin, ja kaivannut paljon omaa aikaa myös suhteessa ollessani. Ensimmäisen eron jälkeen kuljin tanssiravintoloissa, ja ihan kivaa oli, sieltä toinen mies löytyikin. Nyt en enää välitä enkä viihdy ravintoloissa, lähinnä oksettaa koko touhu, en halua tulla isketyksi. Olin kesällä matkalla ison porukan kanssa, matkalla oli sekä miehiä, että naisia. Eräs nainen sanoi minulle, että oli tarkkailut käytöstäni, kuulemma ympärilläni on suojamuuri. Hän kertoi minulle, että kaduilla käännän miesten päät ja matkalla mukana olleista miehistä, moni seurasi minua katseella, mutta ei lähestynyt. En ollut ajatallut asiaa aikaisemmin siltä kantila, mutta kun olen ajatellut asiaa, niin voin myöntää itselleni, että varmaan minulla on sellainen suojamuuri. En halua tulla isketyksi, en halua flirttailla.
Olenko sitten outo? Joskus minäkin tunnen itseäni oudoksi, mutta viihdyn todellakin yksin.
"kuljin tanssiravintoloissa, ja ihan kivaa oli"
"enää välitä enkä viihdy ravintoloissa, lähinnä oksettaa koko touhu"
Minkälainen on ihmisen mieli, kun se näin oudosti kääntyilee? Miten tuollaisen ihmisen voisi ottaa ns. vakavasti? Missä stabiilisuus, missä arvot?
Vieläkö sinä tykkäät leikkiä autoilla hiekkalaatikolla? Tai ei mennä niin kauas (vaikka eihän tuossa iässä 10-20 vuotta paljon ole) mitenkäs ensilumilla ajetaan sladissa autolla? Tai nuoruuden suosikki bändi, kuullostako soundi yhtä hyvältä kun väännät volyymit kaakkoon? Ei kait mieli ailahtele?
Lukihäiriökö??? Vai pahvi...?
Osuvampia rinnastuksia mulla:
Kolmevitosena tykkäsin Rolling Stonenista, nyt nelikymppisenä lähinnä oksettaa koko bändi.
Kolmevitosena tykkäsin hyvistä viineistä, nyt nelikymppisenä lähinnä olsettavat moiset juomat.
Kolmevitosena tykkäsin matkustella, nyt nelikymmpisenä lähinnä oksettaa koko touhu.
Eli syöhän sanasi suosiolla. :-)
Meitä on moneksi, mutta suurin osa tuntemistani henkilöistä ei pidä enää vanhempana hyppiä baareissa vaikka nuorena siellä viihtyikin. Edellinen vertaus oli täysin eri mitä sinä toit esiin.
Mihin viittaat edellisellä vertauksella ja mihin mun esiin tuomlla? Ja jos vertaus on eri, niin kumpi niistä on sopivampi alkuperäisen eli aiemmin lainaamani kanssa. Otathan huomioon, että lainaukseni alkuperäinen kirjoittaja tykkäsi ravintoloista 18 vuoden avioliittonsa jälkeen, siis niin nuorena ja lapsena. Kerro miten suusi panet.
Kuten sanoit :"Minkälainen on ihmisen mieli, kun se näin oudosti kääntyilee? Miten tuollaisen ihmisen voisi ottaa ns. vakavasti? Missä stabiilisuus, missä arvot?"
Syö sanasi.
Tuttavat tosiaan kuvittelevat että kaikki ovat yhtä epätoivoisia ja seurankipeitä kuin mitä he ovat sinkkuina olleet. Kyllä meitä yksineloon tyytyväisiä sinkkumiehiäkin löytyy. Itse en ainakaan kaipaa mitään lisää elämääni, vaikka ilman seksiä ja irtosuhteita elänkin.
Yksi syy tyytyväisyyteni on se että inhoan riitelyä ja tuskin parisuhteessa pystyy kukaan elämään täysin ilman riitoja. Tuntuu hyvältä kun elämä on tasaista ja rauhallista ilman mitään konflikteja. Rakkauttakin on niin monenlaista, että vaikka juuri se romanttinen rakkaus puuttuisikin, niin ei elämän tarvitse olla pelkkää tunnekylmää puurtamista.
Kyllä sinäkin varmaan epänormaali olet, jos nykyajan meininkiä katsoo, mutta onko se huono asia, niin se onkin ihan eri juttu.
"Tuttavat tosiaan kuvittelevat että kaikki ovat yhtä epätoivoisia ja seurankipeitä kuin mitä he ovat sinkkuina olleet." Juuri näin, koska suurin osa ihmisistä on ollut sinkkuna viimeksi 20-30v. ikäisenä. Silloin arvot, toiveet ja hormonitoiminta ovat kovin erilaista kuin vaikkapa nelikymppisellä. Ajan myötä ihminen muuttuu ja kypsyy siviilisäädystään riippumatta.
Ei asioita tarvitse taikka kannata epätoivoisesti tehdä, koska epätoivoinen munaa mahdollisuutensa hosumalla.
Jokainen saa tehdä valinnan että lakkaa yrittämästä väkisin.
Ole rehellinen itsellesi ja muille ja vaadi samaa myös potentiaalisilta seurustelukumppaneilta.
Jos alkuvaiheessa tyypissä on jotain hämärää, unohda tyyppi ja siirry seuraavan tarkkailuun.
Joskus suhde ei vaan onnaa vaikka olisi kaksi toisilleen elämäntavoiltaan hyvin sopivaa ihmistä.
Tässä kulahtaneen setämiehen neuvoja näin lauantaiaamun ratoksi.
Totta, että voi rakentaa suojamuurin ympärilleen, pelätessään tunteitaan. Uuden ihmisen kosketuskin jopa voi arveluttaa.Ensin pitää saavuttaa luottamus ja henkinen yhtenäisyys, jollei sitten ole humalassa (hällä väliä fiiliksellä)..Siksipä baareista haetaankin seuraa, kaikki tuntuu helpoöta silloin pienessä sihneessä, mutta aamu voi kamala! Ihastus, johon illalla"rakastui" ei olekkaan enää unelmien prinssi/prinsessa...
Ihmettelen kun mieheni eron jälkeen haki heti seuraa, ei osannut olla yksin, voiko olla niin helppoa aloittaa vaan uuden kanssa? Tietysti hänen piti minulle asiasta myös ilmoittaa :) No, itse en ole käsitellyt entistä suhdetta vielä päässäni, joten uutta en ees ajattele. Epätoivoinen seuranhaku olisis lähinnä naurettavaa.
Niin siis: voin elää ilman rakkautta, seksiäkin..toistaiseksi.
Kyllä se vaan niin on, että kun riittävän monta kertaa pettyy ja käy niin, että siitä ihanasta miehestä kehkeytyy kyttäävä, kaikkea hallitseva diktaattori, ei uutta suhdetta uskallakaan aloittaa.
Ei oo hyvä olla kyllä yksinkään.
Mikä hirveä dilemma, miten sen voisi ratkaista?
kun rupsahdat.
Ulkokuoren 'rumuus' ja / tai "rupsahdus" ei haittaa mitään ja ne tapahtuvat tasapuolisesti molemmille sukupuolille. Sen sijaan sisäinen, henkinen puoli näyttää rumalta ja rupsantaneelta sinulla jo nyt.
Rakkaus sinänsä ei ole yliarvostettua, mutta monella ihmisellä käsitys rakkaudesta on vain hämärtynyt. Ensinnäkin, rakkaus ei ole sama asia kuin seksi, joka tuntuu olevan nykyisin osalle ihmisistä kaikki kaikessa. Mun mielestä seksi on osa syventynyttä ja vakiintunutta suhdetta, johon sisältyy myös tunteita ja välittämistä. Sen sijaan samaa ei voi sanoa esimerkiksi irtosuhteista, jossa seksiä harrastetaan omista itsekkäistä lähtökohdista ilman sitoumuksia ja vastuuta.
Ainakin itse haluan tutustua naiseen ihan normaalin tutustumisen kautta ilman, että heti ollaan uimassa liiveihin. Realiteetti on kuitenkin se, että suhde syntyy jos on syntyäkseen, ja siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin seksi.
Mitä tulee etsimiseen, kaikki eivät etsi elämänsä rakkautta hampaat irvessä baareista ja deittipalstoilta tai kaveripiirin painostamana. Ensiksi ihmisen on opittava elämään yksin ja ottamaan vastuuta omasta elämästä. Tärkeätä on myös oivaltaa, että ihmissuhde ei ole itsestäänselvyys ja että kanssaihmisiä tulisi kohdella siten, kuin haluaa itseään kohdeltavan. Tämä tuntuu monella netissä ja irl unohtuvan. Joillakin jo alkeellisimmat käyttäytymissäännöt tuntuvat olevan hukassa.
Mulla on ollut kausia, jolloin en ole etsinyt "aktiivisesti" naisseuraa (parisuhdemielessä). Syynä tähän on osaltaan aikaisemmat huonot kokemukset naisista sekä nykyinen deittikulttuuri, jota leimaa ennakkoluulot ja se, että ihmiset ovat malttamattomia, eivätkä halua tutustua normaalin yhdessä tekemisen merkeissä. Myös sillä on miehen kannalta merkitystä, että naiset eivät joko halua tehdä tai tee aloitteita. Aloitteelliset naiset ovat pieni vähemmistö.
Jotkut naiset olettavat, että mies kykenee lukemaan heidän ajatuksensa, jolloin miehelle annataan täysin ristiriitaisia signaaleja tai jätetään sanomatta se, että seura kiinnostaisi ja olisi halua tutustua enemmän. Edelleen vallitsee myös se oletus, että mies saalistaa sekä vonkaa, ja että miehen tunteilla voi leikkiä aivan vapaasti.
Nettideiteissä meno on varsin pinnallista. Sillä ei ole juuri väliä, onko kyseessä Suomi24, Kotisatama tai jotakin muu palvelu. Vonkaajia ja pelureita riittää niin naisissa kuin miehissä. Tämä ei helpota yhtään sellaisen ihmisen asemaa, joka etsii toista ihmistä kumppaniksi parisuhdemielessä.
Miten kauan voi elää ilman seksiä ? Kokemuksesta (30 ) voi sanoa, että ihan hyvin. Seksi on muutakin kuin irtonumeroiden hankkimista baarista tai kadulta. Myös itsetyydytys on keksitty, ja sillä voi purkaa paineita aina kun siltä tuntuu. Tämä on ainakin miehen kannalta parempi ja riskittömämpi vaihtoehto, koska silloin välttyy sukupuolitaudeilta, elatusmaksuilta sekä turhilta huolilta ja murheilta.
Ja reippaasti. Isompi ja isompi osa etsii enää vaan mielikuvia, omien tarpeiden tyydyttäjää, haluja ja tyhjyyden täyttäjää, ei rakkautta. Itse halutaan kyllä tulla nähdyksi ja kuulluksi, vaan ei nähdä eikä kuulla ketään. Kukaan ei tunne ketään, koska ei tiedetä kuka itse on, se on hukkunut jos on koskaan ollutkaan. Isolla osalla parisuhde on vaan tarpeiden ja tyhjyyden täyttämistä siis: ei todellista toisen kohtaamista, tutustumista sellaisena kun ovat, kuuntelua ja toisen näkemistä, tasa-arvoa, arvosamista ja kunnioittamista, tukemista ja kasvun sallimista. Kaikki vaan ja heti ja olethan huomannut, jos toinen ei olekaan kaikkea, vaikka olisi miten paljon, niin jopas ollaan ruikuttamassa, pettymässä... Mielikuvat vallitsevat ja hallitsevat. Rakkaus kestää saman kun rakastuminen eli mielikuva.
Siinä olet oikeassa, että nämä hokijat hokevatkin turhaan: he hokevat tyydyttääkseen omaa pelkoaan. Kyllä jokaisen pitää olla niinkuin muutkin, sitten kun on niin on täydellinen. Kyllä minulla pitää olla joku ja kyllä sinullakin pitää, koska niin kuuluu olla. Taaskaan ei ole kyse rakkaudesta.
Seksillä ei yksinään ole todellisuudessa lähelläkään niin paljon merkitystä, kun mitä sille annetaan, eikä parisuhteessa sitä pinnallista merkitystä, mihin tyydytään. Ihminen voi elää vaikka elämänsä ilman seksiä; keho hoitaa orgasmin unissa niin naisilla kuin miehilläkin, ja kun murrosikä on ohi, pikkuhiljaa seksuaalisuus muuttuu uinuvammaksi, mitä kauemmin on ilman seksiä. Etenkin 3kympin jälkeen. Biologia ja hormonit sekoittavat ihmisen pään lyhyeksi ajaksi verrattuna elinikään. Masturboinnilla voi hoitaa seksin pinnallisen puolen ihan samalla tavalla, kun ihmisenkin kanssa, jos siihen ei liity mitään muuta.
Parisuhteessa seksi on toki tärkeää, se on intiimiä, sielujen puhetta, läheisyyttä, vapautta, kiihkoa, intohimoa ja voimaa. Jos on. Suurimmalla osalla se on pinnallista toisillaan runkkaamista ja sen henkisyys uupuu ja ihmiset puutuu.
Seksi on myös usein omaa hyväksynnän hakemista toisilta, pätemisen tarvetta, pinnallista testaamista "kelpaanko?". Silloin se on pelkkää heikkoutta, ei voimaa. Ei sillä, ettei niin saisi tehdä, vaan että pitäisi tajuta ja tiedostaa mitä tehdään. Sitten tajuaisi etsiä muuta ja yleensä se joka tajuaa ja alkaa tiedostaa, ei pysty enää tyytymään.
Mutta rakkaus. Se että molemmat haluaisi tehdä toisen onnelliseksi, elää omaa elämäänsä mutta jakaa sen toisen kanssa. Olla oma itsensä, ennen kaikkea kuunnella mutta tulla myös kuulluksi, hyväksyä oma vastuu omasta elämästä ja hyväksyä toinen sellaisenaan. Nähdä omat ja toisen pimeät ja valoisat puolet, sitoutua ja rakastaa silti. Antaa aina enemmän kuin ottaa. Kasvaa itse ja antaa toiselle tilaa siihen. Lempeästi joustaa itsensä ja toisen kanssa. Tuntea itsensä, tuntea toinen, olla aito. Jakaa elämä, kokea matka, olla ystäviä, hyväksyä, rakastaa. Pitää hauskaa, luottaa, uskaltaa, taistella vaikeissa paikoissa yhdessä, tukea, auttaa toisiaan. Myös antaa toisen kantaa oma osuutensa, oma vastuunsa.
(Se ei vaadi itseasiassa naimisiin menoja eikä edes yhdessä asumista. Vaikka ne siis ovat tosi jees.)
Sitä ihmiset tarvitsisivat ja kaipaavat. Rakkautta ei arvosteta tarpeeksi, sitä ei tunneta eikä tunnisteta. Rakkautta ei osata kokea eikä oikein hyväksytä sitä tosiasiaa, että rakkauteen voi vain kasvaa.
Rakkaus ei pidä sisällään pakottamista, katkeruutta, pätemistä, esittämistä, naamioita, vaatimuksia.
Rakkaus on vapaaehtoisuutta ja vapautta, anteeksiantoa, armoa, aitoutta, nöyryyttä, antamista.
Ihminen voi olla tyytyväinen yksin, kauankin, ja ehdottomasti tyytyväisempi kuin huonossa suhteessa, onnellisempi yksin kuin rakkaudettomassa suhteessa yksin. Aivan totta! Ihminen voi elää ilman parisuhdetta ja seksiä, ja sen paremmin tulla toimeen yksin, mitä itsenäisempi on. Voi olla hyvinkin tarpeellista olla joskus jopa vuosia yksin: että voisi ylipäätään rakastaa.
Tottakai rakkauteen pitää etsiä sopiva ihminen. Kaikki eivät edes pysty rakastamaan, narsisteihin rakkauden haaskaaminen on kuin kaataisi vettä pohjattomaan ämpäriin. Mutta siinäkin on juttu: onko kaatajalla hajua miksi tekee niin? Itseään pitää terveesti rakastaa myös, mutta rakastaako noista kumpikaan...
Mutta Rakkaus. Se tekee onnelliseksi, tuo valoa elämään. Se on pyhää. Se ei ole yliarvostettua, vaan suuresti aliarvostettua. Sitä ei tunneta, vaan ennemmin eletään helpon haavekuvan vallassa. Rakkaus on kuitenkin vaivan arvoista lopulta.
Rakkaus täyttää elämän, tekee ihmisestä paremman ja tekee ihmisen.
Rakkaus ei tee täydelliseksi mitään, vaan auttaa ymmärtämään, kestämään ja lopulta jopa rakastamaan itse epätäydellisyyttä.
Hyvin sanottu :)
Tämä on asiaa!
puhut kyllä totta asiassa mutta irtoseksiä löytyy jokapaikasta niinkun täältä
Noo... Minä ainakin haluan jakaa elämäni jonkun kanssa. Ei koskaan tarvitse kantaa yksin mitään eikä tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi ja joku on aina auttamassa jos ei itse jotain saa selvitettyä tai vaikka saisinkin niin voi yhdessä saada sen helpommin tehtyä.
Vanheminen on kurjaa jos on yksin. Sen verta osaan ainakin sanoa.