Olemme mieheni kanssa vastakohdat maailmankatsomukselta ja sisäisiltä arvoiltamme. Muuten meillä on erittäin paljon yhteistä ja nautimme toistemme seurasta silloin harvoin kun hänellä on aikaa, jota ei edes yritä järjestää meille. Yleensä näemme jossain ihmisten ilmoilla minne ottaa minut seurakseen. Hänestä on mukavaa näyttäytyä seurassani, mutta ei olla. Kahdenkeskistä aikaa löytyy vain seksiä varten. Hän on pinnallinen ja minä olen syvällinen. Myöntää sen itsekin ja häpeää pinnallisuuttaan. En ole yrittänyt koskaan muuttaa häntä ja en halua vaatia toiselta mitään. Tuo eroavaisuus näkyy vahvasti siinä miten elämme elämäämme ja tunnemme.
Hän esitti minulle muuta kun aloimme seurustelemaan ja tuntuu että tämä ero on korostunut muutenkin vuosien mittaan ja erottanut meidät toisistamme vaikka varsinaista eroa emme ole vielä tehneet. Kulissit ovat kunnossa, mutta elämä jossa miehelleni on tärkeämpää mm. ulkonäköni kuin terveyteni tuntuu minusta köyhältä ja varmaan hänestäkin se etten suostunut ottamaan silikoneja. Miellytän häntä ihan tarpeeksi muutenkin joten ajattelin kerrankin kieltäytyä. Erääseen terveyteni kannalta tärkeään leikkaukseen olen jänistänyt menemistä mutta siitä ei ole edes kysynyt mitään. Tärkeysjärjestyksemme on kaikessa eri.
Tunnen olevani esine muiden joukossa. Hänelle on tärkeää isot talot, autot, sosiaalinen arvostus... Ihmisistä hän ei tunnu välittävän ja minä välitän liiaksi. Minulle on tärkeintä aidot ihmissuhteet sekä ilahduttaa ja auttaa toisia. Hän ei ymmärrä ja arvosta sitä lainkaan. Hänelle sopisi varmaan paremmin erinlainen nainen. Sellainen naistyyppi joita minulla ei ole edes tuttavina. Mieheksi olen tainnut kuitenkin sellaisen saada. Toisaalta hänellä on ollut exinä kaltaisiaan, mutta sitoutui vasta minun kanssani (jos tätä voi sitoutumiseksi kutsua) joten vaikeaa sanoa toisesta mitään.
Olen aiemmin nähnyt eroavaisuutemme hyvänä suhteellemme. Ajatuksella vastakohdat täydentävät. Miten asia joka oli minulle positiivinen alussa on kääntynyt nyt negatiiviseksi? Sillä tunteeni häntä kohtaan ovat kadonneet. En tiedä johtuuko ajan vai minkä puutteesta. Arvuuttelen tässä itseltäni pitäisikö sittenkin yrittää elvyttää suhdetta muiden syiden takia vai hyväksyä ero. Hän ei haluaisi erota. Olisi varmaan suurempi rikkaus jakaa elämänsä ennemmin ihmisen kanssa, jonka kohtaa sisäisesti vaikka ulkoiset kiinnostukset olisivat täysin erilaisia? En ole ollut koskaan kenestäkään toisesta miehestä edes kiinnostunut joten yksin tulen olemaan mikä kyllä sopii minulle. Onkohan tämä nyt sitä erilleen kasvamista vai jokin kriisi vain?
Hän esitti minulle muuta kun aloimme seurustelemaan ja tuntuu että tämä ero on korostunut muutenkin vuosien mittaan ja erottanut meidät toisistamme vaikka varsinaista eroa emme ole vielä tehneet. Kulissit ovat kunnossa, mutta elämä jossa miehelleni on tärkeämpää mm. ulkonäköni kuin terveyteni tuntuu minusta köyhältä ja varmaan hänestäkin se etten suostunut ottamaan silikoneja. Miellytän häntä ihan tarpeeksi muutenkin joten ajattelin kerrankin kieltäytyä. Erääseen terveyteni kannalta tärkeään leikkaukseen olen jänistänyt menemistä mutta siitä ei ole edes kysynyt mitään. Tärkeysjärjestyksemme on kaikessa eri.
Tunnen olevani esine muiden joukossa. Hänelle on tärkeää isot talot, autot, sosiaalinen arvostus... Ihmisistä hän ei tunnu välittävän ja minä välitän liiaksi. Minulle on tärkeintä aidot ihmissuhteet sekä ilahduttaa ja auttaa toisia. Hän ei ymmärrä ja arvosta sitä lainkaan. Hänelle sopisi varmaan paremmin erinlainen nainen. Sellainen naistyyppi joita minulla ei ole edes tuttavina. Mieheksi olen tainnut kuitenkin sellaisen saada. Toisaalta hänellä on ollut exinä kaltaisiaan, mutta sitoutui vasta minun kanssani (jos tätä voi sitoutumiseksi kutsua) joten vaikeaa sanoa toisesta mitään.
Olen aiemmin nähnyt eroavaisuutemme hyvänä suhteellemme. Ajatuksella vastakohdat täydentävät. Miten asia joka oli minulle positiivinen alussa on kääntynyt nyt negatiiviseksi? Sillä tunteeni häntä kohtaan ovat kadonneet. En tiedä johtuuko ajan vai minkä puutteesta. Arvuuttelen tässä itseltäni pitäisikö sittenkin yrittää elvyttää suhdetta muiden syiden takia vai hyväksyä ero. Hän ei haluaisi erota. Olisi varmaan suurempi rikkaus jakaa elämänsä ennemmin ihmisen kanssa, jonka kohtaa sisäisesti vaikka ulkoiset kiinnostukset olisivat täysin erilaisia? En ole ollut koskaan kenestäkään toisesta miehestä edes kiinnostunut joten yksin tulen olemaan mikä kyllä sopii minulle. Onkohan tämä nyt sitä erilleen kasvamista vai jokin kriisi vain?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin olen suhteessa miehen kanssa, joka on luonteeltaan erilainen kuin minä (arvomaailmamme on kuitenkin aika samanlainen, mutta en tiedä, auttaako se...). Olen 39 v., mieheni minua aika paljon vanhempi.
Kun menimme suhteeseen ajattelin, etä olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on jo kokemusta ja näkemystä ihmissuhteessa olemisesta, mutta olen huomannut myös muuta: Mies humalassa ollessaan (jos ei ole kanssani) saattaa lähettää minulle haistatteluviestejä, jos en satu juuri sillä hetkellä olemaan kännykässä tavattavissa. Muutenkin humalassa mies "keksii" kaikenlaisia aiheita, mistä saisi riidan kanssani aikaiseksi, vaikka mitään erityistä ole tapahtunut - kun olemme yhdessä, asiat ovat kunnossa. Mies ei ts. kestä erossa oloamme, ja koska minulla on vaativa työ (ja olen matkoilla paljon), emme voi olla koko ajan yhdessä. Alussa tämä asia oli miehelle ihan selvä, mutta nyt hän reagoi poissaoloihihni tällä tavalla.
Olemme olleet vasta vuoden yhdessä. Meillä ei ole mitään sen kummempia arjen paineita, tämä yhteisen ajan puute vain. Mies ei tunnu sopeutuvan tähän. Pidän hänestä ihmisenä, mutta hän humalassa ollessaan käyttäytyy minua kohtaan kuten kuvasin, ja aina silloin tapahtuu jotakin liian "dramaattista".
Emme tavallaan sovi yhteen, tiedän sen. En kaipaa suhteeseen mitään tällaista ylimääräistä dramatiikkaa, mies sen sijaan järjestää kohtauksen milloin mistäkin asiasta. Minulle sopisi mukava yhdessäolo ilman arjen paineita, mutta jotenkin tuntuu, että se(kin) on liikaa vaadittu. Tuntuu, että positiivinen kääntyy negatiiviseksi, kuten sanot.
Myös minun miehelleni on tärkeää, että olen hyvännäköinen, hän on sillä tavalla "pinnallisempi" kuin minä. En ole ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta välillä mietin sitä, onko miehelleni tärkeää etupäässä se, että olen tietynnäköinen nainen ja käytettävissä aina, kun hänelle sopii (- mies on itse paljon poissa muista syistä kuin työn takia)...
Kyllä yleisesti ottaen miesten ja naisten ajatusmaalima on varsin erilainen, joten kiinnostusten kohteet tahtovat olla myös erilaisia. Olen huomannut saman omassa pitkässä liitossanikin, alkuvuosina oletin olevamme enemmän samanoloisia kuin nykyisin, mutta luultavasti vain luulin niin. Nykyisin tuntuu siltä, ettei ole oikeastaan yhtään sellaista asiaa joka kiinnostaisi oikeasti molempia. Pidän sitä kyllä isona puutteena ja uhkana liiton jatkumiselle. En tarkoita sitä, että pitäisi olla joka asiassa sama kiinnostus, mutta ainakin yksi molemmille vahva yhteinen kiinnostuksen kohde pitäisi olla. Lapset ovat tämä yleisin yhteinen kohde, kuten meilläkin oli, mutta kun lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, silloinkin vielä pitäisi olla joku yhteinen ja mieluinen kohde. Nykyisn minulla ja vaimolla on kyllä oma hyvin mieleinen harrastus, mutta ne eivät kiinnosta toista osapuolta pätkääkään, no parempi sekin on kun ei mitään, mutta jos jommankumman harrastus kiinnostaisi molempia, tai molemmat harrastukset molempia, niin uskoisin meidän suhteen voivan paljon nykyistä paremmin.
"alkuvuosina oletin olevamme enemmän samanoloisia kuin nykyisin, mutta luultavasti vain luulin niin. Nykyisin tuntuu siltä, ettei ole oikeastaan yhtään sellaista asiaa joka kiinnostaisi oikeasti molempia. Pidän sitä kyllä isona puutteena ja uhkana liiton jatkumiselle."
Tuo tilanne on varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
On uskomatonta, että niin moni nainen elää luulon varassa ja kuvittelee miehen ajatusmaailman omansa kaltaiseksi vaikka mies vain myötäilee kohteliaisuudesta. Meilläkin on sama juttu. Vuosien ajan vaimo veti minua juhliin, kauppoihin, matkoille ja muualle ilmeisesti ajatellen, että halu oli yhteinen, vaikka marisikin sitä, minkälainen kivireki olin. Alusta asti oli selvä, ettei hän ole kiinnostunut minun harrastuksistani tai jutuistani, mutta ymmärsinkin olla vaivaamatta häntä niillä.
Yhteisolon pohjana oli rakkaus: halu kiinnittyä toiseen ja olla hänen elämässään mukana. Mutta käytännön tasolla mitään yhteistä sitten ei olekaan kuin seksi... kunnes vaimo viimein tajuaa asian ja menettää kiinnostuksen seksiinkin.
Keskinäisestä rakkaudesta ei seuraa yhteinen viihtyminen.
...., seksi kuuluu niihin asiooihin joiden luulin olevan yhteinen, mutta ajanmittaan selvisi sekin, ettei sekään ole. Eli kuulun siihen enemmistöön, jotka olettivat seksin itsessään palkitsevan molempia osapuolia, mutta näinhän ei todellakaan ole, naisille seksi tuntuu olevan vain väline ohjailla miestään haluamaansa suuntaan, jos näin ei tapahdu, naisen seksihahut häviävät, ei toki kaikilla, mutta yleensä näin on. Valitettavasti.
Ja hän välittää sinusta miten?
Seksuaalisesti ulkonäkösi vuoksi?
Olet näytevaimo ja se riittää sinulle?
No, ihan miten haluat. Meitä on moneksi...
Rehellisesti sanottuna en usko että hän rakastaa sinua mitenkään. Ei sillä tavoin kuin sinä ymmärrät rakkauden.
Olet statussymboli. Rakkautta tuo ei ole. Hän tulee vaihtamaan sinut vielä "parempaan". Vaihtaisit itse parempaan ajoissa.
Ihmettelen, mistä te naiset löydätte näin huonoja miehiä. Huh huh..
Kiitos vastauksista. Pitää miettiä asioita kuten sitä haluanko suhteelta mitä.
Selvennykseksi kuitenkin vielä, että meillä kiinnostuksen kohteet, kuten harrastukset käyvät yksi yhteen. Se on iso rikkaus tässä suhteessa minkä takia osittain varmaan olen jaksanutkin kun paljon muuta yhteistä.