Otin yhteyttä erääseen tyttöön yhdellä nettideittipalstalla, ja läheteltiin sähköpostia aluksi ja sitten siirryttiin meseen jutustelemaan. Pari viikkoa sitten juteltiin mesessä aika aktiivisesti ja meillä on ollut pari todella hyvääkin keskustelua. Tyttö vaikutti järkevältä, joten ehdotin sitten live-tapaamista, minkä jälkeen alkoikin mietityttää. Hän kertoi olevansa alkuun todella arka eikä tiedä uskaltaako tavata. Puhuttiin myös muista aiheeseen liittyvistä peloista, mutta ne lähinnä liittyvät ensi tapaamiseen liittyviin jännityksiin ja odotuksiin, joita on kaikilla...
Mutta siis ongelma on, mitä minä nyt teen? Enhän minä voi pakottaa häntä tapaamiseen, jos hän ei uskalla, mutta ihmettelen vain, miksi on ylipäätänsä hakenut seuraa netin kautta tositarkoituksella, jos ei uskalla sitten nähdä livenä. Ymmärrän kyllä että häntä jännittää (niin kuin itseänikin), ja tiedän hänen kokeneen kaikenlaista negatiivista elämänsä aikana (nämä eivät kyllä liity mitenkään nettitreffailuun tai sellaiseen). Itsekin olen ollut aikoinani arka ja ujo, mutta siitä pääsee eroon vain kohtaamalla pelkonsa ja menemällä niihin tilanteisiin. En kumminkaan voi pakottaa enkä aio pakottaa häntä mihinkään...
Olisi kyllä aika tympäyttävää, jos homma jäisi tähän näin omalta kannaltani. Tunnen oloni myös jokseenkin petetyksi, jos tapaamista ei tule, koska tässä haettiin seuraa tositarkoituksella. Minulle tulee kumminkin huono omatunto jos vain pistäisin välit poikki, hän kumminkin vaikuttaa mukavalta, ja jos tapaamisen jälkeen hän rentoutuisi ja olisi oma itsensä, niin tästä voisi kehkeytyä jotakin hienoa.
Niin, onko jollakin ollut samanlaista tilannetta tai muuten vain hyvää ohjetta, miten kannattaisi toimia??
Mutta siis ongelma on, mitä minä nyt teen? Enhän minä voi pakottaa häntä tapaamiseen, jos hän ei uskalla, mutta ihmettelen vain, miksi on ylipäätänsä hakenut seuraa netin kautta tositarkoituksella, jos ei uskalla sitten nähdä livenä. Ymmärrän kyllä että häntä jännittää (niin kuin itseänikin), ja tiedän hänen kokeneen kaikenlaista negatiivista elämänsä aikana (nämä eivät kyllä liity mitenkään nettitreffailuun tai sellaiseen). Itsekin olen ollut aikoinani arka ja ujo, mutta siitä pääsee eroon vain kohtaamalla pelkonsa ja menemällä niihin tilanteisiin. En kumminkaan voi pakottaa enkä aio pakottaa häntä mihinkään...
Olisi kyllä aika tympäyttävää, jos homma jäisi tähän näin omalta kannaltani. Tunnen oloni myös jokseenkin petetyksi, jos tapaamista ei tule, koska tässä haettiin seuraa tositarkoituksella. Minulle tulee kumminkin huono omatunto jos vain pistäisin välit poikki, hän kumminkin vaikuttaa mukavalta, ja jos tapaamisen jälkeen hän rentoutuisi ja olisi oma itsensä, niin tästä voisi kehkeytyä jotakin hienoa.
Niin, onko jollakin ollut samanlaista tilannetta tai muuten vain hyvää ohjetta, miten kannattaisi toimia??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suosittelisin ihan ensimmäisenä rajoittamaan liiallista nettiviestintää.. siis mesen tms. käyttöä.
Sillä kyllä saavutatte syvänkin yhteyden ja päädytte juttujenne kanssa pitkälle, mutta tavatessa iskee kuitenkin se sama jännitys kuin ilman niitä pitkiä syvällisiä keskusteluja. Odotukset siis kasvaa niiden syvien keskustelujen tasolle ja pettymys voi olla suurempi jos niitä ei tapahdu todellisuudessa.
Mesekeskustelujenne aikana aivan varmasti luotte mielikuvat toisistanne ja lopulta todellisuus voi olla jotain aivan muuta.. ei välttämättä huonompi, mutta ei myöskään sitä mitä olette kuvitelleet.
Sen takia kannattaisi mahdollisimman pian rohkaistua näkemään vaikka ihan pikaisesti ilman isoja odotuksia ja sen kummemmin yrittämättä suurempia keskusteluja. Se rikkoo jo ensimmäisen jään (ja ne mielikuvat) ja vaikka muutaman päivän sulattelun ja aiheesta keskustelun jälkeen on huomattavasti luonnollisempaa nähdä uudestaan kun toisen olemus ei enää olekaan niin yllättävä.
Tietysti jos pettymys on liian suuri, voi tapaamiset loppua siihen, mutta jos nyt kuitenkin oletettais että kaikki menee suunnilleen hyvin, pystytte suhtautumaan toisiinne luonnollisemmin oikeina ihmisinä ja todeta sen, että hyväksytte toisenne sellaisina kuin olette. :)
Onnea tapaamiseen. :)
turvalinen tapaamispaikka julkisella paikalla, vaikka päivällä. Tytölle tutussa ja miellyttävässä ympäristössä, ehkä päivällä.
Älä painosta, anna aikaa.
Jätä kasvamaan, ehkä hän ei uskalla koskaan ja vaikka uskaltaisikin ekoille treffeille, on jatko yhtä hankalaa, kun ei mitään uskalla, joudut olemaan aloitteellinen kaikessa.
Kyllä ujous karisee kunhan rauhassa tutustuu.
Kiitos jo tulleista vastauksista, lisää saa edelleen lähetellä.
Olen oikeastaan kahdenvaiheilla tässä tilanteessa, eli joko se tapaaminen tai unohdan koko jutun. Nämä ovat aika äärivaihtoehtoja, mutta en hae hänestä uutta mesekaveria, niitä minulla jo löytyy. Lisäksi en haluaisi "suhteen" jäävän enää junnaamaan paikoilleen tähän mesetys-vaiheeseen, mutta en edelleenkään voi pakottaa häntä tapaamiseen. Yleensä nettitreffatessa kannustetaan juuri tapaamaan vastapuoli suht. nopeasti, mutta jos hän ei ole valmis siihen, niin minkäs teet.
Tuosta aloitteen tekemisestä olen samaa mieltä, en halua olla se, jonka pitää kokoajan ehdottaa ja suunnitella jne. Olisi kiva, jos löytyisi "jokin yhteinen sävel" eikä niin, että minä hoidan aloitteet (,joita olen aika paljon jo tähän mennessä hoitanut). Tässäkin taas merkit näyttävät siihen, että pitäisi kääntää sivua ja etsiä uusi kiinnostuksen kohde. Ainoa mikä mua jarruttaa lopettamasta yhteydenotot on se, että pelkään tekeväni virheen. Monenkaan mielestä mulla ei tällä hetkellä ole vielä mitään menetettävää, mutta minun mielestäni on. Olen tehnyt naisten suhteen jo ihan liikaa virheitä ja yritin tämän suhteen tehdä kaikki oikein alusta asti, ja nyt kaikki tähän mennessä saavutettu menisi hukkaan...
Heräiskö kenelläkään lisää ajatuksia tämän vuodatuksen jälkeen?
Itse kamppailin samanlaisen tilanteen kanssa ja päätin jo (lukuisten yritysten jälkeen) kertaalleen lopettaa koko touhun kun ei vaan tuntunut olevan mitään järkeä. Siltikään toinen ei antanut periksi, muttei myöskään osannut sanoa mitä haluaa, saati tehdä jotain tilanteelle.
Itse en enää välittänyt jäädä roikkumaan, vaan tein selväksi että homma jatkuu jos on jatkuakseen normaalilla tavalla, eli että ollaan tekemisissä oikeasti ja nähdään kuten tavalliset ihmiset.
Eipä tytöstä enää kuulunut. Se oli silloin hänen valintansa.
Toisaalta teki kyllä mieli yrittää vielä kerran, mutta pidemmän päälle siinä kyllä turhautuu itsekin niin pahasti, että on vaikea kuvitella mitään hyvää syntyvän jos on oikeasti todella vaikeaa nähdä ja jutella kasvotusten.
Ilmeisesti teillä kuitenkin on suhteellisen lyhyt aika vasta mennyt, joten suosittelisin olemaan tekemättä lopullista päätöstä. Järjestäkää vaikka ihan pikaisia muutaman minuutin näkemisiä julkisilla paikoilla. Eihän niissä ole pakko puhua mitään jos on liian vaikeaa.. kyllä se kuitenkin helpottuu joka kerralla.