Tätä sivustoa on välillä hyvin ahdistava lukea. Joko minä elän aivan eri todellisuudessa kuin muu maailma, tai sitten tätä palstaa terrorisoi muutama todellisesta maailmasta ja elämästä vieraantunut yksilö.
En jotenkaan haluaisi uskoa, että olen lajini viimeinen edustaja....
Joten uskallan ehdottaa jollain tavalla sovinnollisempaa viestiketjua aiheesta ykköset ja kakkoset. Jokainen meistä kyllä ymmärtää, että tunteet ovat pinnassa, toista on helpompi syyttää, pilkata, vähätellä, mitätöidä ja mollata kuin katsoa asioita rehellisesti silmiin. Sekä ykköset että kakkoset siis tekevät näin. Toinen ei ole toistaan parempi, koska olemme kaikki ihmisiä. Loukattuja, pettyneitä, satutettuja ja haavoitettuja.
Itse olen ns. ykkönen eli petetty puoliso. Kakkonen eli mieheni sivusuhde oli aivan tavallinen ihminen joka pettyi koko touhuun varmaan yhtä lujasti kuin minä. Minä menetin sen elämän jota olin luullut eläväni ja toinen menetti sen tulevaisuuden johon oli uskonut ja jota oli rakentanut mielessään.
Ehkä minun on helpompi olla sovinnollisempi kakkosia kohtaan, koska mieheni kakkonen kohteli minua hyvin ja asiallisesti. Keskustelimme heti alussa, ei kovinkaan hyvässä hengessä, mutta kuitenkin. Haukkumatta ja syyttämättä. Hän sanoi minulle silloin, että minun itseni kannalta on parasta jos kuulen kaiken totuuden mieheltäni, en häneltä. Siinä hän oli viisas ja kunnioitti meidän parisuhdetta. Hän olisi siinä vaiheessa voinut kostaa, olla ilkeä ja läväyttää kaiken vielä pimennossa olevan kasvoilleni ja tehdä mieheni ja minun parisuhteen jatkosta mahdotonta. Hän kuitenkin jätti käyttämättä sen tilaisuuden.
Ja vielä lähes vuoden jälkeen kaiken tultua ilmi, sain tältä kakkoselta meilin, jossa hän pyysi anteeksi. Ilmoitti kantavansa vaastuunsa omasta roolistaan ja olevansa hyvin pahoillaan kaikesta aiheuttamastaan pahasta. Hän myös sanoi, että vaikka mieheni petti minua, niin tämä kakkonen oli koko ajan tiennyt, että minä olin puolisolleni kaikista tärkein eikä mieheni koskaan jättäisi minua. Se viesti oli minulle tärkeä.
Itse olen siitä tyytyväinen ja pystyn katsomaan itseäni peilistä, että en itsekään aloittanut sotaa. Aika kuitenkin kuluu, ja meidän täytyy elää omien tekojemme kanssa myös silloin, kun kaikki tuska, sattumus ja kiihtymys on laantunut. Kaiken tapahtuneen lisäksi on mukavampi elää, kun ei tarvitse kantaa häpeälastia omasta järjettömästä käytöksestä sitä osapuolta kohtaan, joka on kuitenkin koko paketissa se "puoliulkopuolinen".
En jotenkaan haluaisi uskoa, että olen lajini viimeinen edustaja....
Joten uskallan ehdottaa jollain tavalla sovinnollisempaa viestiketjua aiheesta ykköset ja kakkoset. Jokainen meistä kyllä ymmärtää, että tunteet ovat pinnassa, toista on helpompi syyttää, pilkata, vähätellä, mitätöidä ja mollata kuin katsoa asioita rehellisesti silmiin. Sekä ykköset että kakkoset siis tekevät näin. Toinen ei ole toistaan parempi, koska olemme kaikki ihmisiä. Loukattuja, pettyneitä, satutettuja ja haavoitettuja.
Itse olen ns. ykkönen eli petetty puoliso. Kakkonen eli mieheni sivusuhde oli aivan tavallinen ihminen joka pettyi koko touhuun varmaan yhtä lujasti kuin minä. Minä menetin sen elämän jota olin luullut eläväni ja toinen menetti sen tulevaisuuden johon oli uskonut ja jota oli rakentanut mielessään.
Ehkä minun on helpompi olla sovinnollisempi kakkosia kohtaan, koska mieheni kakkonen kohteli minua hyvin ja asiallisesti. Keskustelimme heti alussa, ei kovinkaan hyvässä hengessä, mutta kuitenkin. Haukkumatta ja syyttämättä. Hän sanoi minulle silloin, että minun itseni kannalta on parasta jos kuulen kaiken totuuden mieheltäni, en häneltä. Siinä hän oli viisas ja kunnioitti meidän parisuhdetta. Hän olisi siinä vaiheessa voinut kostaa, olla ilkeä ja läväyttää kaiken vielä pimennossa olevan kasvoilleni ja tehdä mieheni ja minun parisuhteen jatkosta mahdotonta. Hän kuitenkin jätti käyttämättä sen tilaisuuden.
Ja vielä lähes vuoden jälkeen kaiken tultua ilmi, sain tältä kakkoselta meilin, jossa hän pyysi anteeksi. Ilmoitti kantavansa vaastuunsa omasta roolistaan ja olevansa hyvin pahoillaan kaikesta aiheuttamastaan pahasta. Hän myös sanoi, että vaikka mieheni petti minua, niin tämä kakkonen oli koko ajan tiennyt, että minä olin puolisolleni kaikista tärkein eikä mieheni koskaan jättäisi minua. Se viesti oli minulle tärkeä.
Itse olen siitä tyytyväinen ja pystyn katsomaan itseäni peilistä, että en itsekään aloittanut sotaa. Aika kuitenkin kuluu, ja meidän täytyy elää omien tekojemme kanssa myös silloin, kun kaikki tuska, sattumus ja kiihtymys on laantunut. Kaiken tapahtuneen lisäksi on mukavampi elää, kun ei tarvitse kantaa häpeälastia omasta järjettömästä käytöksestä sitä osapuolta kohtaan, joka on kuitenkin koko paketissa se "puoliulkopuolinen".
Vastaukset 11
Vanhimmat
tietysti kuin koira veräjästä, kun te kaksi naista löpisitte keskenänne ?
Tämä toinen nainen ilmeisesti on luotettavampi kuin miehesi. Ukollasi voi olla jo uutta kiikarissa. Antanet anteeksi taas ? Toivottavasti et. Tsemiä kuitenkin.
Voi ei. Ehdin jo hetken toivoa ketjua, joka ei täyttyisi negatiivisista ajatuksista. Tai kommenteista, joissa kuvitellaan tai luullaan meidän parisuhteesta asioita joista vain minä ja puolisoni tietävät.
Mutta tiedoksesi, mieheni ei päässyt kuin koira veräjästä. Mistä muuten päättelet, että olemme yhä yhdessä? Siitäkö, että mieheni sivusuhde ei omilla toimillaan tehnyt selvää jälkeä parisuhteestamme vaan päätös jäi meille kahdelle? Että hän jätti meille mahdollisuuden tarkastalla tilannetta siltä kannalta, että molemmat vaihtoehdot olivat avoinna? Sanoinkö, että päätimme jäädä yhteen? Ehkä jäimme, ehkä olemme eronneet. Se ei ollut kirjoitukseni pointti, siksi en sitä kertonut.
Anteeksi olen kyllä antanut. Molemmille. Ja aivan itsekkäistä syistä eli päästäkseni kaikesta tapahtuneesta yli ja pystyäkseni saamaan kiinni elämästäni ja jatkamaan sitä ihan hyvillä mielin. Tapahtuneelle en voinut mitään, mutta sille pystyin, miten elämäni jatkuu.
Mielestäni ap:n teksti ja analyysi oli kypsän aikuisen kiihkoton teksti. Ei näissä elämän keinuissa kukaan pääse kuin koira veräjästä. Saattaa se avautua totuus kaikille osapuolille. Tässä ykkönen on jalostunut ja opiinutkin jotain. Tuon jälkeen tarttuu elämän olennaisiin seikkoihin ja tietää , että kaikki täällä on vajavaista.
tekstiä, ja ajatuksia alkuperäiseltä. Myös minä olen ihmetellyt tämän palstan toimintaa, pääasiallinen tavoite kun on vaimojen ja kakkosien haukkuminen, joka ei johda mihinkään.
Sinun oli toki helpompi päästä pettämisestä yli, kun se kakkonen oli asiallinen. Toisin kävi minulle, kakkonen teki minusta syntipukin ja haukkui, kiusasi minua, vaikkakin olin halukas keskustelemaan asiallisesti. Sain niin paljon sontaa niskaani, että oli aika vaikeaa tuolloin, kun yhdessä mieheni kanssa selviteltiin avioliitomme tilaa. Kaikkensa kakkonen teki, että sai tuhottua meidän välit eli minun kipuiluni jatkui todella pitkään. En kuitenkaan lähtenyt kakkosta haukkumaan, koska mitä se olisi minua hyödyttänyt? Näin jälkeenpäin voin sanoa olevani itsestäni todella ylpeä; käyttäydyin niin kuin aikuisen pitääkin, vaikka olin, pettynyt, katkera ja sain kestää kakkosen taholta kaikenlaista. En syytänyt kakkosta mistään, minusta kuitenkin kakkonen teki syntipukin.
Mikä ihme on se ajatusmaailma jollain, että mies päästetään kuin koira veräjästä pettämisen jälkeen? Kyllä se on kovaa työtä selvittää pettäjän sotkuja ja en kenellekkään toivo eteen uskottomuutta. Voi mitä tunteita siinä joutuukaan käymään läpi, en olisi koskaan uskonut, että voisin tuntea sellaisia tunteita, joita tuolloin koin. Helppoa ei ollut, mutta selvisin. Ja koen, että opinkin tapahtumasta jotakin. Olen entistä vahvempi, enkä pienistä enää retkahda. Mutta syvällä kuopassa olin ja sieltä ylös pääseminen oli vaikeampaan kuin mitä luulinkaan. Kovaa taistoa, siinä ei mies eikä minä päässyt helpolla. On helppoa pakata kassinsa ja lähteä avioliitosta,mutta vaikeaa on se, että samalla kun lähtee, pystyy jättään kaiken taakseen katkeroitumatta. Se katkeruus on kamala taakka ja siitä ei pääse eroon, vaikka eroaakin. Ne jotka täällä eron jälkeen haukkuvat ovat juuri näitä, jotka ei sitten kuitenkaan ole päässeet tapahtuneen yli.
Olin tässä yhdellä luennolla, jossa keskusteltiin netin keskustelupalstoista ja ikävä kyllä tämä palsta oli maineeltaan huono, - täällä kaikki haukkuu toisiaan anonyymisti ja vielä aikuiset keskenään, lapset kun on tutkimusten mukaan paljon paremmin jyvällä siitä, kuinka netissä käyttäydytään. Jos nyt vertaa tätä uskottomuuspalstaa esim. suhdesopan palstaan tai tukinetin, niin siellä ei ketään haukuta näin kuin täällä. Ei sitä kakkostakaan. Paljon asiallisempaa tekstiä ja uskon, että pitkällä tähtäimellä siitä on enemmän apua kuin toisten parjaamiseen. Lisäksi täällä palstalla kyllä kannattaa suodattaa aika paljon asioita, en usko, että läheskään kaikki ovat totta ja tuntuu siltä, että nämä haukkujat,katkerat jätetyt tai kakkoset toivovat juuri sitä, että kaikkien avioliitto päättyisi pettämisen jälkeen eroon.
Mutta niinhän se on, jokaisen oma ratkaisu on se, että lähteekö vai jääkö. Sitä terapeutti minullekin sanoi ja varoitteli juuri näistä katkerista haukkujista. He ovat juuri niitä, jotka eivät ole päässeet asiasta yli. Koskaan ei kannata ajatella sitä, että mitä muut ajattelevat ratkaisustasi, jos näin ajateltaisiin, niin lähes kaikki eroaisivat pettämisen jälkeen.
Mutta hienoa on lukea välillä asiallistakin kommenttia.
ehkä totta ehkä ei, voi ku o jännää, oletpa salaperäinen heh
Varmasti jatkaa edelleen suhdetta miehesi kanssa tämä kakkonen, älä usko kaikkea mitä se suoltaa suustaa, omaa huonoa tuntoa vaan yrittää jotenkin paikata olemalla sinulle lipevä.
Oletko aivan varma jotta suhde on todella ohi? Aikanamme toimimme juuri noin yhteisestä sopimuksesta. Pyysin anteeksi vaimolta ja kerroin miltei kaikki ja vannoin vielä etten koskaan enään tapaa mies. Tämän tein vain jotta saimme vielä tapailla kun vaimo uskoi kaiken olevan ohitse. Joskus se suhde voi olla niin vaikeaa päättää ettei kerta kaikkia pysty. Edelleen tapailemme ja olemme tosi varovaisia. Rakkauden huuma ehkä loppuu aikanaan ja sen myötä tapailut.
epärehellisyyden ruumiillistuma. Oksennus.
Viisaasti toimittu.
Palstalle on pesiytynt provoilija tai kaksi, jotka repivät riemunsa kanalauman kaakatuksesta. Itse en usko sekuntiakaan yhteenkään aloitukseen tyyliin "lällälläää, tyhmä vaimo, olen sun miehesi rakastettu. Mitäs siihen sanot!" Harmittaa ihan kun porukka lähtee typerään leikkiin mukaan.
na pyytänyt myös anteeksi. Mutta kun mies jätti vaimonsa ja myöhemmin palasi luokseni alkoi sen päiväinen mustamaalaaminen ja paskan levittäminen, vaikka tämä ihminen silmin kirkkain antoi anteeksi kaiken ensiksi. Yhtäkkiä en ollutkaan en hyvä tyyppi. Outoa. Mutta toisaalta ihan sama.