niin, siitä on nyt kaksi vuotta kun minun maailmani romahti kun mies yli kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen jäi kiinni uskottomuudesta. Suhde oli "etäsuhde", eli tapaamiset järjestettiin monenmoisilla verukkeilla, messuja ,työjuttuja jne..nainen asuu toisella puolella maata. Minä sairastuin paniikkihäiriöön ja myös rytmihäiriöt tulivat mukaan.
Yhteiselämä jatkuu, mies yrittää minkä osaa avioliiton eteen. Minä olen "outo ", itsellenikin. Ymmärrän ja mies ymmärtää sen että välillä käännän "veistä haavassa", itken ,raivoan, en luota kokonaan, en ole kiinnostunut seksistä. Olemme kuin kaverit, paitsi nukahdamme käsi kädessä silloin tällöin. Aiheesta ei paljoakaan puhuta (mies ikään kuin pelkää), silloin puhutaan kun saan itku-tai kiukkukohtauksen.
Nyt kuitenkin olen ihmetellyt outoa piirrettä omissa tunteissani. Minä ikään kuin toivon että saisin hänet kiinni siitä että suhde ei vielä olisikaan ohi! Hän lähti perjantaina työmatkalle, olen soitellut hänelle kummallisiin aikoihin ja "toivonut", siis tuo on väärä sana mutta jotain tällaista, että saisin hänet "kiinni"?! Kaikki on ollut reissun aikana ok, vaan minä jotenkin "hekumoin " ajatuksella että ei olisikaan?! Onko minun draaman tajussani jotkin sairastunutta vai toivonko kenties alitajuisesti että saisin syyn lopettaa tämän avioliiton?! Toisaalta tälläkin hetkellä täällä vaihtelen verhoja, suunnittelen uuden sängyn ostamista jne..
Mieheni on hyvin lempeä minua kohtaan suurimman osan ajasta , vaikka minä en olekaan häntä kohtaan. Välillä minua melkein ällöttää se lempeys?! Hän harrastaa paljon ja on paljon poissa kotoa iltaisin ja ne menot ovat tosiaankin vain harrastuksia, sen tiedän satavarmasti. Itse viihdyn hyvin kotona, luen katson elokuvia jne. Olemme siis hyvin erilaisia sosiaaliseltakin käyttäytymiseltämme.
Kuitenkin, hyvät saman kohtalon kokeneet, onko teillä outoja tunteita liittyen puolison uskottomuuteen, esim. sellaisia kuin itselläni?
Yhteiselämä jatkuu, mies yrittää minkä osaa avioliiton eteen. Minä olen "outo ", itsellenikin. Ymmärrän ja mies ymmärtää sen että välillä käännän "veistä haavassa", itken ,raivoan, en luota kokonaan, en ole kiinnostunut seksistä. Olemme kuin kaverit, paitsi nukahdamme käsi kädessä silloin tällöin. Aiheesta ei paljoakaan puhuta (mies ikään kuin pelkää), silloin puhutaan kun saan itku-tai kiukkukohtauksen.
Nyt kuitenkin olen ihmetellyt outoa piirrettä omissa tunteissani. Minä ikään kuin toivon että saisin hänet kiinni siitä että suhde ei vielä olisikaan ohi! Hän lähti perjantaina työmatkalle, olen soitellut hänelle kummallisiin aikoihin ja "toivonut", siis tuo on väärä sana mutta jotain tällaista, että saisin hänet "kiinni"?! Kaikki on ollut reissun aikana ok, vaan minä jotenkin "hekumoin " ajatuksella että ei olisikaan?! Onko minun draaman tajussani jotkin sairastunutta vai toivonko kenties alitajuisesti että saisin syyn lopettaa tämän avioliiton?! Toisaalta tälläkin hetkellä täällä vaihtelen verhoja, suunnittelen uuden sängyn ostamista jne..
Mieheni on hyvin lempeä minua kohtaan suurimman osan ajasta , vaikka minä en olekaan häntä kohtaan. Välillä minua melkein ällöttää se lempeys?! Hän harrastaa paljon ja on paljon poissa kotoa iltaisin ja ne menot ovat tosiaankin vain harrastuksia, sen tiedän satavarmasti. Itse viihdyn hyvin kotona, luen katson elokuvia jne. Olemme siis hyvin erilaisia sosiaaliseltakin käyttäytymiseltämme.
Kuitenkin, hyvät saman kohtalon kokeneet, onko teillä outoja tunteita liittyen puolison uskottomuuteen, esim. sellaisia kuin itselläni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miehesi ollessa matkoilla etsi "kylän suurin miekka" ja panetuta itseäsi niin, että lapaluut tärisee vielä tunnin jälkeenkin vielä. Kyllä sen jälkeen äijäsi tekeleet alkaa tuntua aika mitättömältä.
Ja toinen seikka on se, että jos aikaa kulunut pari vuotta kärystä, eikä teillä seksiä harrasteta kotona, niin laitan vaikka esinahkani vetoa, että miehesi nai toisaalla!!
- Mies -
samaa mieltä ekan vastaajan kanssa osin. Lopeta kieriskelemästä säälissä ja hommaa elämä, koska meille on annettu niitä vain tämä yksi, eikä sitä kannata tuhlata poraamiseen. Suhde toimii, jos on toimiakseen. Jos ei toimi, niin mitä sinne kannattaa jäädä poraamaan ja raivoamaan?
Alitajuisesti haluat lopettaa avioliittosi, mutta et uskalla tehdä sitä. Toivot että tulisi se viimeinen niitti, että voisit jo viheltää homman poikki. Mutta olet ihan niin kuin muutkin kulissiliitoissaan kituvat, jotka pelkäävät, että elämä voisi oikeasti muuttua paremmaksi eroamalla. Mietitään omaisuuksia ja lapsia ja naapureita, mutta ei omaa itseä ja onnellisuutta. Se mikä hajosi ei enää tule ehjäksi. Niin kävi teidän liitollennekin. Olisiko aika lähteä eri poluille?
Ei kukaan mies pysty olemaan kahta vuotta ilman seksiä. Aivan varmasti käy vieraissa edelleen. Säälittää, kun tuntuu ap:n kohdalla hyvä nainen menevän hukkaan. Kukaan ei voi pakottaa ketään elämään liitossa, jossa ei ole onnellinen. Minkä takia pitää odottaa sitä viimeistä iskua?
joka tuntee noin, etkä ole mitenkään outo.
Minä olen ajatellut ihan samoin, odottanut, että mieheni jä'isi kiinni, että voisin todellakin laittaa viimeisen "naulan arkkuun". Siksi olet ilkeä miehellesi, testaat häntä, kuinka hyvin hän kestää sinun tunteenpurkauksesi, noin minäkin tein. Tosin meillä oli seksiä ja on yhä, tulimme samalla myös läheisimmiksi toisiamme kohtaan kuin koskaan ennen. Mutta mukaan mahtui paljon itkua, kyyneleitä, vihaa ja raivoa. Onneksi, sillä muuten en olisi prosessissa näin pitkällä!
Voi olla niinkin, että tosiaan haet, (niinkuin minäkin ehkä), lopullista niittiä, että voit lähteä avioliitostasi. Voisit todeta, että nyt riitti. Mutta se ei ole välttämättä niin. Voisitko ajatella niin, että et vain USKALLA ottaa riskiä ja alkaa taas luottamaan mieheesi? Et pääse millään eteenpäin, jos et pysty jättämään menneisyyttä taakse, siksi kieriskelet tässä asiassa. Kysy itseltäsi ja kuuntele itseäsi, uskotko tosiaan, että miehesi nyt pettää sinua? Onko miehesi jäänyt kiinni valehtelusta tms? Jos ei, niin ehkä sinun on myönnettävä itsellesi, että miehesi ei petä sinua enää ja sen jälkeen päätettävä USKALLATKO alkaa luottamaan mieheesi jälleen. Jonkinlainen luottamus sinulla on oltava mieheesi, jotta voit pikkuhiljaa lähteä elämään elämää eteenpäin. Kaikki miehet eivät petä uudestaan, vaikka kuinka täällä sitä toitotetaan. Sitähän sinä pelkäät, uudelleen pettämistä, ihan niinkuin minäkin. Mutta ei siinä mitään pahaa ole, kerro se miehellesi ja puhu siitä, miehesi varmaankin tekee kaikkensa selittääkseen ja vakuuttaakseen sinut, jos haluaa pitää sinut elämässään.
Lisäksi luulen, että olet jäänyt "koukkuun siinä, että sinä syytät aina miestäsi pahasta olostasi ja väännät veistä haavassa sillä pettämisellä. Myönnän, itsekin nautin siitä, kun sain mieheni kerta kerran jälkeen masentuneeksi, hiljaiseksi.... Oli helppo lyödä tällä pettämisjutulla kerta kerran jälkeen, kun itsellä oli paha olo ja ei tuntunut elämä jatkuvan, mies sensijaan laittoi kaikki voimat tulevaan elämään ja sitkeästi meni eteenpäin, minä taas taaksepäin. Se tuntui pahalta, mutta ymmärrän nyt, että itsesääliin ei kannata jäädä liian pitkäksi ajaksi rypeämään. Se ei johda mihinkään. Joskus asia on vain painettava taakse ja opittava elämään sen kanssa. Kukaan pettäjäkään ei jaksa loputtomiin lohduttaa samasta asiasta, on vain itse päätettävä jossain vaiheessa, että nyt riitti. Tapahtunut on tapahtunut, et pysty sitä muuttamaan, vaikka mitä tekisit. Eikä miehesi pysty. On vain hyväksyttävä, että meille kävi näin, mutta sinä voit itse päättää kuinka jatkatte elämää eteenpäin.
Jokaisessa avioliitossa on omat ongelmansa, tuskin yksikään avioliitto selviää koko elämän ilman mitään kriisiä. On alkoholiongelmia, pahoinpitelyjä, omia kriisejä, lasten sairastumisia ja omia, jotka koettelevat avioparien välejä. Tämä uskottomuus on vain yksi asia niistä. Siitäkin voi selvitä, jos itse tarpeeksi haluaa. Monet ovat selvinneet siitä ja usein kuuleekin vanhemmilta pariskunnilta, että onneksi selvittiin niistä kamalista vuosista! Tarvitaan lujaa tahtoa, (sen jo tiedät) ja aikaa ja aikaa ja aikaa. Joku pääsee vuodessa yli ja joku tarvitsee enemmän aikaa. Se, että kipuilet vieläkin, kertoo ehkä siitä, että tarvitset vielä vähän enemmän aikaa. Anna se itsellesi. Ei sinun tarvitse erota tänään eikä huomennakaan. Uskon, että ajan kanssa vastaus tulee sinulle, mitä haluat.