liikeidea

Sain aivan loistavan liikeidean. Voisin perustaa fiksipyöriin keskittyneen yrityksen, jonka koko toimintaidea on myydä asiakkaille näiden toiveiden mukaan toteutettuja fiksejä. Yrityksen kantava materiaalinhankinta malli olisi tämä: myy meille vanha maantiepyöräsi niin me maksamme uuden pyöräsi.
Näin vanhaa käytettyä retkipyörä ja maantiepyörärunkoa olisi koko ajan saatavilla fiksiaihioiksi. Runko maalataan asiakkaan toiveiden mukaisesti ja riisutaan varusteistaan, jonka jälkeen se rakennetaan fiksiksi. Yritys voisi työllistää alussa ainakin kolme ihmistä: minut itseni, automaalarin sekä pyöräkorjaajan. Myöhemmin kenties enemmänkin väkeä esimerkiksi hankinta ja varastointitöihin.

Yrityksen nimi voisi olla Suomen fiksipyörä Oy
"myy meille vanha maantiepyöräsi, maksamme uuden pyöräsi!"
12572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Noinkohan asiakkaita riittää, jos oletuksena on että asiakas on kiinnostunut fikseistä(marginaali-ilmiö), häneltä löytyy ennestään vanha maantiepyörä ja hän on vielä valmis maksamaan fiksikonversiosta summan, jolla kolmen hengen yritys pyörii. Lähtökohtaisesti ihan kiva idea mutta mielestäni pelkästään tuossa muodossa kassavirtaa ei ehkä syntyisi tarpeeksi. Mutta mitä minä tiedän, siitä vain yrittämään.

Äänestä
  • Fiksi-ilmiöhän kasvattaa koko ajan varsinkin Suomen suurimmissa kaupungeissa suosiotaan. Fiksi on edullisin ja yksinkertaisin mahdollinen tapa toteuttaa näppärä polkupyörä. Fiksi ei ole enää vain marginaalisen hörhöporukan valinta, vaan siitä on tulossa vakavastiotettava vaihtoehto kaikille jotka haluavat helppohoitoisen suht edullisen pyörän ilman kaikkea sitä sinänsä tarpeetonta palikkaa jota pyöriin tungetaan kiinni muotivirran mukana. Fiksi on minun nähdäkseni ilmiö, joka tulee jossakin vaiheessa päivää vastaan kadulla nykyään joka päivä.

    Äänestä

  • liikettä pystyyn kirjoitti:

    Fiksi-ilmiöhän kasvattaa koko ajan varsinkin Suomen suurimmissa kaupungeissa suosiotaan. Fiksi on edullisin ja yksinkertaisin mahdollinen tapa toteuttaa näppärä polkupyörä. Fiksi ei ole enää vain marginaalisen hörhöporukan valinta, vaan siitä on tulossa vakavastiotettava vaihtoehto kaikille jotka haluavat helppohoitoisen suht edullisen pyörän ilman kaikkea sitä sinänsä tarpeetonta palikkaa jota pyöriin tungetaan kiinni muotivirran mukana. Fiksi on minun nähdäkseni ilmiö, joka tulee jossakin vaiheessa päivää vastaan kadulla nykyään joka päivä.

    Fikseissä pääjuttu taitaa olla se "hei, me ollaan erilaisia"-ideologia, joten jos fiksit yleistyvät tästä enemmän, niin eikös se ole sitten jo melkoisen epäcoolia. :) Sitten pitääkin keksiä uusi epäkäytännöllinen tapa liikkua paikasta toiseen, jotta saa huomiota ja päteä..

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    "...pääjuttu taitaa olla se "hei, me ollaan erilaisia"-ideologia..."

    Ne jotka retkeilevät tai lenkkeilevät pyörällä haluavat saman ajomukavuuden myös kaupunkiin: kunnon runko, hyvin rullaavat kiekot ja lukkikset. Fixi on kiva kaupunkipyörä lyhyillä matkoilla (

    Äänestä

  • liikettä pystyyn kirjoitti:

    Fiksi-ilmiöhän kasvattaa koko ajan varsinkin Suomen suurimmissa kaupungeissa suosiotaan. Fiksi on edullisin ja yksinkertaisin mahdollinen tapa toteuttaa näppärä polkupyörä. Fiksi ei ole enää vain marginaalisen hörhöporukan valinta, vaan siitä on tulossa vakavastiotettava vaihtoehto kaikille jotka haluavat helppohoitoisen suht edullisen pyörän ilman kaikkea sitä sinänsä tarpeetonta palikkaa jota pyöriin tungetaan kiinni muotivirran mukana. Fiksi on minun nähdäkseni ilmiö, joka tulee jossakin vaiheessa päivää vastaan kadulla nykyään joka päivä.

    "siitä on tulossa vakavastiotettava vaihtoehto kaikille jotka haluavat helppohoitoisen suht edullisen pyörän "

    Kyllä fiksi jää harrastajien vähemmistön "huviksi". Kiinteävälityksinen pyörä ei tule koskaan saamaan laajaa kannatusta halvan ja helppohoitoisen pyörän kohderyhmässä, niille on jo pyörä, yksivaihteinen jalkajarrullinen peruspyörä.

    Tuo liikeidea voisi periaatteessa toimia, jos toimit yksin ja saat muuta tulonlähdettä fiksien rinnalle. Ei pysty kolme ihmistä tekemään fiksiä ja pääsemään palkoille. Laske montako tuntia menee kolmella ihmisellä fiksin tekemiseen. Laita tuntihinnaksi vaikka minimaaliset 35€ alv ja lisää vielä materiaalien ja uusien osien hinta. Mahtaa myyntihinta nousta sille tasolle ettei kauppa käy.

    Äänestä

Tärkeintä on tietenkin, että toimitusjohtajalla on uusi Mersu.

Äänestä

Aika moni fiksityyppi haluaa kasata itse pyöränsä. Mieti miksi joku myisi hyvän maantiepyöränsä teille saadaakseen tilalle fiksin? Ei - hän korkeintaan haluaa maantiepyörän lisäksi fiksin ja luultavasti haluaa toteuttaa sen vielä itse. Poikkeuksia varmasti on mutta onko niin paljon että tuo liikeidea kantaa ja tuo leivän pöytään kolmelle?

Äänestä
  • Ihan tavallinen vaihteeton peruspyörä riittää, siihen mitään vitun vammasia fiksejä tarvita.
    Nää fiksithän on vaan hipsterien ja idioottien hommia.

    Äänestä

  • liikettä niweliis kirjoitti:

    Ihan tavallinen vaihteeton peruspyörä riittää, siihen mitään vitun vammasia fiksejä tarvita.
    Nää fiksithän on vaan hipsterien ja idioottien hommia.

    Paljonko kilometrejä fixillä on takana tällä avautujalla?

    Äänestä

  • Kysyn vain kirjoitti:

    Paljonko kilometrejä fixillä on takana tällä avautujalla?

    ei muuta kun pankinjohtajan tai bisnesenkelin luokse exceli kainalossa,
    luulisi tulevan kilpa siitä kuka saa tula mukaan rahoittamaan luovaa kaupallista ideaa, taiwanissa kuulemma jo varaudutaan tehtaiden sulkemiseen
    buoahhahhahhabuoohahha

    Äänestä

  • kaikkeekkuuleekin kirjoitti:

    ei muuta kun pankinjohtajan tai bisnesenkelin luokse exceli kainalossa,
    luulisi tulevan kilpa siitä kuka saa tula mukaan rahoittamaan luovaa kaupallista ideaa, taiwanissa kuulemma jo varaudutaan tehtaiden sulkemiseen
    buoahhahhahhabuoohahha

    kuin vesi

    Äänestä

Tuossa liikeideassa on jo yksi perustavaa laatua oleva heikkous: Normaali maantiepyörän tai retkipyörän runko ei ole optimaalinen fiksin aihio. Johtuen siitä että ne on tehty vaihteellisina käytettäväksi ja siksi niiden takahaarukan päät eivät mahdollista takarenkaan siirtoa etu-taka-suunnassa jolla saadaan fiksin ketjun kireys säädettyä sopivaksi. Tämän voi toki kiertää käyttämällä sellaista takanapaa jossa on epäkesko kiinnitys jolla etäisyys saadaan säädettyä. Jo tämä kuitenkin vähentää käytettävissä olevien takanapojen määrää huomattavasti eikä välttämättä siksi kelpaa enää edes kaikille "puristeille". Ja silloin käyttäjä on aina ja iänkaiken sidottu tähän napatyyppiin. Lisäksi vanhojen runkojen keskiöt ja kammet on tehty sen seitsämällä eri mitoituksella, joista osa on jo hyvinkin vaikeasti hankittavia. Tämäkin lisää logistista vaikeutta ja nostaa hintoja.
Mutta voithan yrittä. Älä kuitenkaan kovin suuria lainoja ota. Maalauksen voit aluksi ostaa alihankintana ja koota pyörät vaikka jossain halvassa kerrostalon kellaritilassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

liikettä pystyyn kirjoitti:

Sain aivan loistavan liikeidean. Voisin perustaa fiksipyöriin keskittyneen yrityksen, jonka koko toimintaidea on myydä asiakkaille näiden toiveiden mukaan toteutettuja fiksejä. Yrityksen kantava materiaalinhankinta malli olisi tämä: myy meille vanha maantiepyöräsi niin me maksamme uuden pyöräsi.
Näin vanhaa käytettyä retkipyörä ja maantiepyörärunkoa olisi koko ajan saatavilla fiksiaihioiksi. Runko maalataan asiakkaan toiveiden mukaisesti ja riisutaan varusteistaan, jonka jälkeen se rakennetaan fiksiksi. Yritys voisi työllistää alussa ainakin kolme ihmistä: minut itseni, automaalarin sekä pyöräkorjaajan. Myöhemmin kenties enemmänkin väkeä esimerkiksi hankinta ja varastointitöihin.

Yrityksen nimi voisi olla Suomen fiksipyörä Oy
"myy meille vanha maantiepyöräsi, maksamme uuden pyöräsi!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu