..kumppanisi kertoisi sulle aivan yllättäen, ettei hän enää rakasta sinua, ja haluaa erota..
: (
: (
Miten sä reagoisit, jos...
*
48750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
mutta isona tyttönä tajuan, että minkäpä mä sille voin. Jos tunne on kuollut, emmä sitä pakollakaan henkiin saa...Pakko tunnustaa, että kyllä mä tota joskus pelkään. Pieneksi paskaksi hajoaminen ei kuulosta houkuttavalta.. :'(
siis elämässä kaikki on mahdollista...sekin et joku ei enää rakasta sua ja haluaa mennä pois...kadota..hävitä sun muistoihin ja tehdä reiän sun sieluun..minne tuuli puhaltaa ujeltaen kylmäänsä..
http://www.youtube.com/watch?v=C_4kx8JvpqI
entwine..
jot haarukka jakoon ja veitsi reppuun ja kämppä vapaille markkinoille. Mitä siinä enään nirvastelemaan. Rehelliseen asiaan rehellinen vastaus ja kohti uusia tapahtumia.
"En mäkään rakasta sua ja feikkaisin kaikki orgasmini!"
Jos kumppis vetoaisi siihen että meillä on esim. yhteisiä lapsia todisteena orgasmeista niin
"Älä nyt kiinnitä huomiota moisiin pieniin yksityiskohtiin."
Jos se tän jälkeen voi vielä olla rakastamatta mua niin sitten se on kyl tosiaan fataalisti loppu.
Kumppaneita on ainakin kahdenlaisia, hyviä ja huonoja. Hyvän häipyminen veetuttaa, huonon naurattaa.
ja miettisin sanomaa
Minähän tiedän, että kumppanini ei rakasta mua, se on ihan selvää. Olisin huojentunut. Jatkaisin elämää. Toivoisin, että hän löytää onnensa.
Toteaisin ettei hän olisi koskaan minua rakastanutkaan kunnolla ja siksi en murtuisi.
Aito rakkaus ei tuosta vain haihdu.
Minun reagointini olisi sen takia, vieno hymy vain ja näkemiin.
Olisin tuhannen onneton piruparka. Kulkisin pitkin huoneita ilman päämäärää. Ulvoisin ääneen ja huutaisin tuskaa tyhjille seinille. Yrittäisin repiä sydämeni irti ja syöttää sen susille.
Pidän piruparka-sanasta. Kuulin erään miehen käyttävän sitä. Se on aika kuvaava.
http://www.youtube.com/watch?v=jNTVFcFF2Ec
näytän tässä olevan OnlyOne, joka ei osaa käyttäytyä arvokkasti ja järkevästi pikkuvastoinkäymisiin :|
Ilmankos mun elämä on yhtä kaaosta. Toi tunteiden poissulkeminen onkin käsittämättömän vaikea tehtävä, joka muilta sujuu kuin päivän ruokalistan toteaminen. Mulle voi käydä jopa niin hallitsemattomasti, et tarvitsen nenäliinaa...eikun pakkauksen.. tai pyyhkeen ja luutun ja sankon :(
Ehket ymmärrä lukemaasi
ainoa, toiset vaan pukee sanoiksi asian erilailla :) Ei se että joutuu nielemään peyttymyksensä tarkoita kait kuitenkaan sitä, etteikö sitä ulvoisi kun susi hajonutta sydäntään? Kyllä mäkin ulvon jo pelkästä liikutuksen tunteesta, kun näen tai kuulen jotain mikä mua koskettaa..saatika jos mun rakkaus riuhtastaan multa pois ja tallotaan asfalttiin....kuitenkaan ei auta mitään pakko...eikä pakottaminen.
se linkki yksinäisen keijun tarina :)
http://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE
tuollaiset pettymyksen nielemiset, on jotenkin niin lievä ilmaisu. Se on vaan jotain mitä kaikki haluaa toisten näkevän. Harva haluaa tunnustaa, et tuntui helvetin pahalta. Ja tuossa tilanteessa ei ole enää sitä toista ihmistä, on vaan ihan yksin itsensä kanssa ja mihin itsensä pakko pakottaa.
En voi kuunnella koskaan noin hennon surullisia :)
on totta, vaikka en ite koe pettymyksen nielemistä lieväksi. Se vaatii kauhean kasan rohkeutta ja tuskan sietoa. Ihmiset usein kait peittää tuskansa, koska niikun tossa yksinäisen keijun tarinassa, kukapa uskoisi että keiju voi olla surullinen...kuvastaa sitä kuinka maailmassa toisen tuska on asia jota kukaan ei mielellään halua nähdä eikä ymmärtää. No tosiasia sekin, että jokainen on loppuviimeksi yksin ja yksin joutuu selvittämään sisimpänsä. Kaksin voi olla vahvempi...kokonaisempi. Niin ei ole enää toista ihmistä, ei sitä ollut ennen kun hänet kohtasitkaan...mutta tilanne on toinen. Sulla oli jotain ja sitten sulla ei taas ole..yhteisiä askeleita on vaikee joskus unohtaa.
se tosiaan on hennon surullista :') Mut siinä on pienessä paketissa isoja asioita tiivistettynä...muksaa päivää jokaselle ja heippa :)
xD *peukku* nauroin. Siis sille pyyheluutusangolle.
Mikään hysteriakohtaus ei tilannetta muuttaisi. Luultavasti olisin hiljaa ja jatkaisin rutiinitoimintojani. Riittävästi kun kohtaa yllätyksiä nurkan takaa, niin niihin oppii jopa ennakolta varautumaan.
on käynyt niin. Sattuu niin s...nasti, mutta on vaan pakko jatkaa. Antaa toisen mennä ja toivoa että se tulee takaisin....
tulisi yllätäen hänen suustaan niin "putoaisin lattialle"haukkomaan henkeäni.Mutta koska minä huomaan merkit tuollaisesta jo pitkään etukäteen reaktioni olisi jotain sen suuntaista,että nyt se kertoi sen vaikka toivoin ettei se ole totta.
Surulliseksi se saisi minut joka tapausessa ja samaan aikaan olisin helpottunut päästessäni lopullisesti epätietoisuudesta.
Shit happens.
tuota todella toivoin.
hyvää loppuelämää valitsemallaan tiellä
Että asiapa selvä. Mitäs siinä sitten.
Jos ei ole pettämisestä kysymys, niin ihan asiallisesti siinä sitten oltaisiin. Isompia keskusteluja jne. en kaipaa.
Jee.
Eroseksiä??
Noh, kukin tyylillään mutta mun sekstailut ko. henkilön kanssa päättyy siihen ero-ilmoitukseen.
*
olisin pysynyt päätöksessäni olla rakastumatta, kysyisin häneltä onko meillä joitakin taloudellisia- ym. käytännön asioita järjestettävänä.
Jos olisin mennyt järjiltäni ja olisin onnettomasti rakastunut, niin reaktioni olisi huomattavasti tunteikkaampi. - Uskoisin kuitenkin, että en pyytäisi häntä harkitsemaan asiaa uudelleen, koska voin itsekin pettyä toiseen ihmiseen vain kerran.
Mä menisin suoraan jokeen, mereen tai järveen, lampeen tai ojaan. Ihan siltä seisomalta menisin.
Mutta suohon en mene. En prkl mene vaikka saappaalla painettaisiin.
Luulen, ettei moinen tieto tulisi kuin kirkkaalta taivaalta, vaan merkkejä asiasta olisi ilmassa jo ennen sitä. Ellen sitten tekisi itse jotain yllättävää, kuten kävisi vieraissa, löisi tms. Voisihan vaimo tietysti kokea pikaihastumisen, jolloin asia tulisi yllättäen.
Edellisellä kerralla viime vuosikymmenellä järkytyin. Ahdisti, masensi ja vitutti. Puhuminen auttoi. Ensin asia puhuttiin exän kanssa ja sitten parannettiin maailmaa kavereiden kanssa viinan voimalla. Kun kankkunen helpotti, oli sotasuunnitelma valmis. Ahdistus alkoi helpottaa, kun alkoi hoitaa käytännönasioita kuntoon. Mitä tehdä kämpän kanssa, millaisella aikataululla muutetaan erilleen jne. Ja kun se vihdoin tapahtui, olin jo hyväksynyt tilanteen ja aloin katsella tulevaisuuteen. Niin se varmaan nytkin menisi.
kääntyisin koroillani.
No hard feelings...
"Tulihan se sieltä, johon tuota on odotettukin."
tuollainen tilanne aina shokki. Mutta toisaalta, jos asiaa suhteuttaa... Paljon pahempi asia on jos läheinen ihminen kuolee tai katoaa muuten tavoittamattomiin. Se, että kumppanin tunteet minua kohtaan muuttuvat ja se, ettei hän halua olla enää kanssani (niin paljon) tekemisissä on pienempi paha. Hän on silti olemassa, tavoitettavissa, elää elämänsä.
Myöskin, olen joskus kauan sitten kokenut eron, jossa kummallakaan tunteet eivät olleet kuolleet, mutta ero oli silti välttämätön. Silloin olisi ollut helpompi, jos toinen, tai ehkä molemmatkin olisivat valehdelleet, ettei tunteita enää olisi. Näin erosta toipuminen ei olisi kestänyt vuosia.
menisin ryyppään ja tappeleen.
kuulisin sen suoraan. :(
että se aivan yllättäen tulisi se ilmoitus. Vaikka saahan niitäkin tarinoita välillä kuulla. Monet käyttävät paljon energiaa ollakseen näkemättä ilmeisiä tosiasioita.
Mun reaktio on se, että otan etäisyyttä niin nopeasti kuin voin. Kaikki parisuhde-elo loppuu kuin seinään ja yhteisiä asioita hoidetaan kyllä asialliselta pohjalta, mutta vain minimitasolla. Eroan fyysisesti ja sitten alan erotella itteäni henkisesti.
Mulla ei ole koskaan ollut kovin suuria katkeruus-, syyttely- tms. kausia tai edes hetkiä. Asiat on aina olleet niin selviä tapahtuessaan: ne erot siis ei ole tulleet ihan yllättäen, vaan pikemminkin vain realisoituneet.
jos mä tulisin kertoo sulle, että krusifiksi tulee 09.09.2009. Minulla on aina valmis kaavake missä on sopimukset pääpiirteittäin laadittu, siihen vaan nimi alle heti ja heippa. Kaveri opetti ton mulle kun sen yksi muijista oli tullut katumapäälle ja alkanut perumaan päätöstään.
Eipä siinä mitään erityisen yllättävää olisi. Toteaisin tapahtuneen ja ryhtyisin pujottamaan uutta mätiä koukkuun.
Se... ei VOI tulla yllättäen. Sen huomaisi lähestyvän jo kaukaa ja silloinkin se veisi vuosia. Puhun siis omasta ihmissuhteestani.
Joillain mieli muuttuu päivittäin ja sama, joka kiinnostaa tänään, ei kiinnosta huomenna.
Niin siis, no... Puhuin omasta ihmissuhteestani kun esitin tuon faktan. Muiden ihmissuhteistahan en tiedä.
Ja yllättävä nähdä, miten pinnallisia ovat suurin osa näistä muiden tässä kirjottaneiden suhteista.
Tai siis, "Mitäs mää siitä. Senku vaan toivottelisin hyviä loppukesiä. Höhöhöö. Uutta vaan tilalle. Mikäs siinä. Eläisin elämääni niin kuin ennenkin. Vähän helpottuneempana vaan. Jeh! *virn*"
(tämä oli kooste)
kiittäis ja häippäsis.
no ehkä ei kuitenka.
ehkä ryyppäis viikon.
No paskaksihan siinä menee, jos kokee rakastavansa toista ja suhteen olevan kunnossa. Eri asia kai on, näyttääkö toiselle miltä tuntuu vai veteleekö jääpuikkolookin naamalleen.
se tulisi yllätyksenä..
Hähä! :D
tyyliin "don't let someone become your everything, because when trey're gone you have nothing."
eli kyl se siitä, tapauksessa ku tapauksessa.