Kun lapset olivat pieniä, niin perhe-elämä oli jotenkin mutkattomampaa. Lasten tultua murrosikään tuli eteen uudenlaisia ongelmia: tottelemattomuutta, paljon vastaansanomista/hangoittelua, kiukuttelua.. monenlaista hankausta.
Miten koette kotonanne ko. ihmissuhteet, onko paljon kireyttä, puhumattomuutta murkkujen kanssa..jopa välirikkoa?
Miten koette kotonanne ko. ihmissuhteet, onko paljon kireyttä, puhumattomuutta murkkujen kanssa..jopa välirikkoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse ajattelen niin, että turha pakottaa teiniä toimintaan, josta se ei pidä?? Miksi välittää vastaansanomisista? Kyllä minä pärjään ilman teiniäkin. Sanktiot tosin kotitöiden tekemättäjättämisistä on edelleen voimassa kuten palkkiot niiden tekemisestä.
Murrosikäinen tarvitsee rajoja ja testaa vanhempia. On parasta kun asettaa selkeät rajat ja puhuu niistä lapsille ennen kuin niitä on rikottu. Toinen tärkeä asia on antaa täydellinen vapaus niiden rajojen sisällä, eli aitaukseen ei laiteta enää koppia ja kettinkiä. Nurinkurista kyllä, joskus teini aukoo päätä ja on tyytymätön, koska rajat ovat liian löysät. Silloin kaulapantaa voi kokeilla uudestaan.
Teini on kuin apupyörillä ajamaan opetteleva lapsi. Nyt polkupyöränä on vain koko elämä. Vanhemman tehtävä on antaa apupyörät.
Joskus voi tuntua välirikolta, vaikka kyse on normaalista teinituittuilusta.
Meidän lukiota käyvä teinityttö on niin herkkäkorvainen, että hänen tehdessään koulutehtäviä kerrostalokolmiossamme joutuu olohuoneessa TV:täkin katsomaan korvakuulokkeet päässä, kun ääni hänen omaan huoneeseen niin häiritsee.
Myös esim musiikin kuuntelu koko asunnossa on lähes mahdottomuus.
Mietin joskus, että mihin vetää raja?
Pakkoisän kanssa samoilla linjoilla. Välirikko on aika voimakas sana. Mielestäni siihen ei tulisi päätyä. Aikuinen on aikuinen ja nuori on nuori, aikuisen ei tulisi ottaa henkilökohtaisesti nuoren kasvukipuja. Murrosikä on vain yksi kasvun vaihe.
Olen samaa mieltä pakkoisän kanssa.. Se on vain nuoren itsenäistymis vaihe joka on elettävä. Ja ihan hyvä ois muistaa millaista se aika omassa elämässä oli. Helpottaa paljon nuoren mielenliikkeiden ymmärtämistä.
Rajat ja rakkaus.. Nyky nuorilla paineet on vain kovemmat kuin minun ikäluokalla,sen olen huomannut, kun olen töissäkin osittain heidän parissaan. Ei mulla ollut näkö-vaate paineita (vaikka itse niistä pidin tarkkaa..) esim. niin paljon kuin tänään. Ja lukiossa on pärjättävä mikäli mielii yliopistoon.
käteen jos normaali elämä häiritsee lukemista. Tyranni teinillä voi olla muutenkin ajattelemisen aihetta jos meinaa maailmalla pärjätä.
ei mitään suurempia murheita. Murrosiässä mielestäni normaalia ovien paiskomista ja vanhempien sanontojen väärin ymmärrystä. puhe välit säilyneet eikä mitään todellisia murheita. Todellisilla murheilla tarkoita huumeita, vaikeuksia alkohlin kanssa, rikoksiin tms. sekaantumista.
Pari kertaa hain vanhemman pojan pois kavereiden luota enkä antanut lupaa jäädä yöksi. Aina ovat kotiin tulleet ihmismoisessa kunnossa ja aamulla on ruoka maistunut. Kaikkia menoja ei ole tarvinnut minulle selittää.
Nyt jo nuoria aikuisia. Ja mukavaa kun välit ovat säilyneet edelleen.
Nimim. Pakkoisän kommentti on todella osuva :" Teini on kuin apupyörillä ajamaan opetteleva lapsi. Nyt polkupyöränä on vain koko elämä. Vanhemman tehtävä on antaa apupyörät. "
Kolme vanhinta lasta eivät paljoa murheita teini-ikäisin aiheuttaneet, välillä pidin itseäni ja miestäni niin hyvinä kasvattajina että luulin sen olevan meistä kiinni, mutta sitten kun neljäs ja viimeisin lapsi tuli teini-ikään, niin noita ongelmia oli sitten enemmän kuin muilla yhteensä, paljon enemmän. Ehkä se teini-iän ongelmat ja käytös ovat oikeasti vain niin henkilöstä kiinni ettei siinä hyväkään kasvatus auta jos lapsi haluaa kapinoida vanhempiaan ja perhettään vastaan.
Olin ihan onneton aamulla töihin tullessa, kun eilen taas paloi pinna teinieni kanssa. Ajattelin, että en jaksa, ja tulinkin tänne palstalle saamaan vähän henkistä tukea, ja tästä ketjusta, varsinkin pakkoisän kommentista sain jo tarvitsemani voiman jaksaa.
Meillä on ensimmäinen lapsi (tyttö) jo poissa kotoa, eikä hänen kanssaan ole ollut mitään ongelmia missään iässä, sitten keskimmäinen (poika) nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä on sellainen, jonka kanssa pärjää, mutta tulee välillä laiskuudesta koulu- ja kotitöissä sanomista, mutta asioista voidaan aina sopia ja jutelle. Mutta tämä pahnanpohjimmainen (tyttö) täytti juuri 16 v. ja on jo vuosia ollut aikamoinen hermojen koettelija. Hän on kyllä sillätavalla "kiltti", että ei käy kaupungilla, eikä ole mitään viitteitä, että olisi koskaan käyttänyt alkoholia tai tupakkaa, eikä vielä pojatkaan meillä käy.
Tyttö on lähes aina kiukkuinen meille vanhemmille, ja tappelee usein veljensä kanssa. Tyttö joko huutaa meille ilkeyksiä (ei kuitenkaan kiroile) tai sitten ei suostu puhumaan mitään.
Olen kyllä aivan liian lepsu äiti, ja tiedän, että se johtuu omasta lapsuudesta, jossa olen joutunut itse kantamaan itsestäni vastuun ihan liian pienestä. Nyt sitten jotenkin "korvaan" omaa lapsuuttani olemalla palvelija ja hyväntekijä lapsilleni ja kun ikää on tullut, ja joitakin väsyttäviä sairauksia, niin en jaksaisi enää palvella.
Meillä oli myös aivan erilaisia lapsia (tai erilaisia teini-iän ongelmia) - minäkin kuvittelin, että kasvatusasiasta on kysymys. Voi tietysti olla niinkin, että vanhemmille lapsille on itse sitä tajuamatta erilainen, ehkä vaativampi tai jotain ja sitten nuorempien tullessa teini-ikään antaakin löysää enemmän.
Meillä ainakin rahan suhteen kävi niin. Talous oli tarkkaa aluksi ja sitten nuorempien kohdalla rahaa oli enemmän. Se ei ollut hyväksi ainakaan, koska vanhemmat oppivat hoitamaan omaa talouttaan hyvin ja heti kotoa lähdettyään, mutta nuoremmilla on ollut aluksi vaikeuksia selviytyä itsenäisesti.
Tietysti syyn voi nähdä olevan löperöissä tai löperöityneissä vanhemmissa :)