Kun vaimo ei päästä irti

Olen juuri muuttanut/muuttamassa vasta asumuseroon ja sekin vielä puolitiessä. Eropapereita en ole vielä laittanut.
Hän syyllistää kaikessa ja uhkaa itsemurhalla. Hänellä ei kyllä ole ollut koskaan mitään mielenterveysongelmia, eikä varmaan nytkäään. Miten sellaista voi jättää?
Ei siis suostu millään uskomaan, että aion erota. Sanoo rakstavansa. Liitto on kuitenkin ollut seksitönkin useita vuosia ym kylmyyttä, mutta ketään kolmatta osapuolta ei ole. Ei myöskään viinaa, väkivaltaa, eikä taloudellisia ongelmia.
Meilläkin 25 v liitto takana ja aikuiset lapset. Nuorempi asuu vielä kotona.

Miten siis suhtautua tuollaisiin uhkauksiin? Kuka voi lopun iäksi jäädä uhkausten takia toisen luo?

AP.. kirjoitti:

Olen juuri muuttanut/muuttamassa vasta asumuseroon ja sekin vielä puolitiessä. Eropapereita en ole vielä laittanut.
Hän syyllistää kaikessa ja uhkaa itsemurhalla. Hänellä ei kyllä ole ollut koskaan mitään mielenterveysongelmia, eikä varmaan nytkäään. Miten sellaista voi jättää?
Ei siis suostu millään uskomaan, että aion erota. Sanoo rakstavansa. Liitto on kuitenkin ollut seksitönkin useita vuosia ym kylmyyttä, mutta ketään kolmatta osapuolta ei ole. Ei myöskään viinaa, väkivaltaa, eikä taloudellisia ongelmia.
Meilläkin 25 v liitto takana ja aikuiset lapset. Nuorempi asuu vielä kotona.

Miten siis suhtautua tuollaisiin uhkauksiin? Kuka voi lopun iäksi jäädä uhkausten takia toisen luo?

Lue lisää

Juttele noista uhkauksista ja erostasi muutenkin ammattiauttajan kanssa. He osaavat kertoa miten sinun tulee reagoida uhkailuihin ja kiristykseen. Itsemurhalla uhkailu on aina osoitus vakavasta mielentervyesongelmasta. Ei sinun tehtäväsi ole jäädä suhteeseen jossa sinua uhkaillaan ja kiristetään.

Ehkä se vaimosi uskoo vasta kun saat sen eron kakkosvaiheen tehtyvä. Voihan se olla, ettei hän usko että uskaltaisit oikeasit muuttaa ja oikeasti erota hänestä.

Jos haluat erota niin hoida muodollisuudet välittömästi ja tee se kakkosvaihe HETI 6 kk:n harkinta-ajan jälkeen, jos itse vielä siinä vaiheessa haluat erota.

Älä anna jätetylle mitään toivoa yhteenpalaamisesta, jos sellaista ei ole.

Lue Fisherin kirja Jälleenrakennus. Siitäkin saat apua tilanteeseesi.

Tsemppiä. Tosiaan, eroaminen on tekoja eikä puhetta. Niin kauan kun et tee mitään vaimosi roikkuu sinussa kiinni ja uskoo itsemurhauhkauksilla estävänsä eron.

Itsemurhalla uhkailu on henkistä väkivaltaa eikä sellaista pidä sietää. Älä lannistu. Voimia ja tsemppiä. Hae apua ja mene eroryhmiin, huomaat ettet ole yksin.

AP.. kirjoitti:

Olen juuri muuttanut/muuttamassa vasta asumuseroon ja sekin vielä puolitiessä. Eropapereita en ole vielä laittanut.
Hän syyllistää kaikessa ja uhkaa itsemurhalla. Hänellä ei kyllä ole ollut koskaan mitään mielenterveysongelmia, eikä varmaan nytkäään. Miten sellaista voi jättää?
Ei siis suostu millään uskomaan, että aion erota. Sanoo rakstavansa. Liitto on kuitenkin ollut seksitönkin useita vuosia ym kylmyyttä, mutta ketään kolmatta osapuolta ei ole. Ei myöskään viinaa, väkivaltaa, eikä taloudellisia ongelmia.
Meilläkin 25 v liitto takana ja aikuiset lapset. Nuorempi asuu vielä kotona.

Miten siis suhtautua tuollaisiin uhkauksiin? Kuka voi lopun iäksi jäädä uhkausten takia toisen luo?

Lue lisää

ekaksi sen eron niin asia lutvuituu, eihä toinen usko enekö sillä on eropaprut kädessä....sinäkin tavallaan roikut.
Eikä se toinen halua erota kun on tottunut ja on ollu turvallista ja helppoa elämää, ja nyt pitäis alkaa alusta siitähän on perkeleesti vaivaa ja yksi lapsikin vielä elätettävänä. Muijasi on mukaavuuden haluinen.

uusi startti... kirjoitti:

ekaksi sen eron niin asia lutvuituu, eihä toinen usko enekö sillä on eropaprut kädessä....sinäkin tavallaan roikut.
Eikä se toinen halua erota kun on tottunut ja on ollu turvallista ja helppoa elämää, ja nyt pitäis alkaa alusta siitähän on perkeleesti vaivaa ja yksi lapsikin vielä elätettävänä. Muijasi on mukaavuuden haluinen.

Lue lisää

Tämä on ainakin itselläni..minä roikun, kun tulevaisuus pelottaa.

se eroaminen tuollaisessa tilanteessa tietenkin on, mutta en usko, että kovin moni uhkailusta huolimatta sitten tekee sitä itsemurhaa. Noin uhkaili minunkin mieheni aikoinaan, ja nyt on jo (toivon mukaan onnellisesti) naimisissa toisen naisen kanssa. Asiallinen keskustelu asiasta auttaa, pitää saada toinen ymmärtämään, että tunteitaan ei voi pakottaa. Toisella on oikeus suruun ja katkeruuteen erosta, ja sinulla on oikeus omaan elämääsi. Terapiassa käynti voisi auttaa toistakin osapuolta ymmärtämään ja hyväksymään sen, että ero on tosiasia eikä elämä siihen lopu.

Tiedän kaksi tapausta, jossa avioeron jälkeen kumppani on uhkaillut itsemurhalla, ja myös toteuttanut uhkauksen. Toinen on hyvinkin läheltä itseäni, eli oma isäni. Siitä tiedän, että itsemurhalla uhkailtiin kyllä muissakin tilanteissa, mutta eron jälkeen se sitten tapahtui. Sitä, miten suuri merkitys juuri erolla oli tekoon, voi vain arvailla. Toisaalta sillä ei tietenkään saa uhkailla, eikä sen uhkan vuoksi voi esim jatkaa umpikujaan joutunutta liittoa. Halusin vain tuoda tämän näkökulman, kun edellinen kirjoittaja kirjoitti niin vakaasti, että ei ne exät niitä itsemurhia. Eli siihenkin pitää varautua, että niin voi oikeasti käydä.

xiixii kirjoitti:

Tiedän kaksi tapausta, jossa avioeron jälkeen kumppani on uhkaillut itsemurhalla, ja myös toteuttanut uhkauksen. Toinen on hyvinkin läheltä itseäni, eli oma isäni. Siitä tiedän, että itsemurhalla uhkailtiin kyllä muissakin tilanteissa, mutta eron jälkeen se sitten tapahtui. Sitä, miten suuri merkitys juuri erolla oli tekoon, voi vain arvailla. Toisaalta sillä ei tietenkään saa uhkailla, eikä sen uhkan vuoksi voi esim jatkaa umpikujaan joutunutta liittoa. Halusin vain tuoda tämän näkökulman, kun edellinen kirjoittaja kirjoitti niin vakaasti, että ei ne exät niitä itsemurhia. Eli siihenkin pitää varautua, että niin voi oikeasti käydä.

Lue lisää

Poikkeus vahvistaa vain säännön.

on vielä exäsi numero puhelimessa ja mikset ole vaihtanut numeroasi , kun lapsikin on jo aikuinen ???????

en ymmärrä... kirjoitti:

on vielä exäsi numero puhelimessa ja mikset ole vaihtanut numeroasi , kun lapsikin on jo aikuinen ???????

Numeroni on vaihdettu monta kertaa, ei auta. Salainen numero on itselläni nyt, mutta työpaikan numero on yleinen, koska olen palveluammatissa. Ei kait mulla nyt exän numero erikseen muistissa ole, enhän minä sitä tartte, kun en koskaan itse soita hälle. Hän soittelee yleensä prepaid-numeroista tai tuntemattomasta numerosta, senhän voi jokainen tehdä omassa puhelimessaan..
Eikä exä mikään vaarallinen hullu ole, ei sitä pelätä tartte, eikä haukkuva koira pure, mutta otinkin kantaa vain tuohon itsemurhalla uhkailuun, kuinka tuttua se onkaan minullekkin jo vuosien ajan ollut..

Ja sillälailla siihen pitää suhtautuakkin.
Jos ihminen on taipuvainen itsemurhaan, tekee sen ehkä joka tapauksessa, oli naimisissa tai ei..
Tuttumme jätti auton junanradanvarteen ja käveli suoraan junan eteen menneenä vuonna. Oli puhunut itsemurhasta jo vuosikaudet ja teki sen sitten, vaikka ei mitään eroa ollut edes tulossa. Kolme lasta jäi miehelle, yksi edellisestä avioliitosta.
Sukulainen sanoi, että toisaalta helpotus, ei tartte enää maha kuralla odotella, milloin sen tekee...
Toinen tapaus nuoruudesta tulee mieleen: Naapurin mies uhkasi koko ajan perheelle tappavansa itsensä, lapset tottui jo pienenä kuunteleen isän uhoilua...yhtenä yönä veti sitten itsensä narun nokkaan liiterissä.
Vaimolle jätti kirjeen, missä neuvoi talon myynnit sun muut raha-asiat valmiiksi.
Eli ei se avioero varmaan ole se syy siihen, asiaa on mietitty jo kauan, jos meinaa sen tehdä.
Jos alkaa uhoilut tappamisesta vasta avioeron myötä, on enempi se vain kiristyskeino.

Noin sen teen. Äkkilähtöjä ei minun luonteella harrasteta, vaan pesä on jäätävä siistkiksi. Ja vasta kun tiedän, että kotona/vaimolla asiat hyvin, voin lähteä ja alkaa nauttimaan vapaudestani.

Vaikka muuttaisin väkisin pois, niin olisin henkisesti edelleen vanki. Ero vaatii kolmea asiaa: aikaa, aikaa, aikaa... ja tietysti myös hyvin hyvin paljon puhumista, vaikka se kipeää tekeekin.

Lapset ovat jo täysi-ikäisiä, nuorempi, 18-vuotias asuu vielä kotona. Meillä ei koskaan ole ollut alkoholi-, väkivalta-, eikä myöskään taloudellisia ongelmia ja ehkä siksi(kin) ero on hieman vaikeampi vaimolla hyväksyä/ymmärtää. Vaimon mielestä; "miksi lähdet, kun kaikki hyvin"?
Kuitenkin läheisyys puuttuu ja mm. siksi liitto on jo vuosia olut tyhjä ja kylmä - vai menneekö se toisin päin: kylmyys ja siitä seuraava läheisyydenpuute?

AP.. kirjoitti:

Noin sen teen. Äkkilähtöjä ei minun luonteella harrasteta, vaan pesä on jäätävä siistkiksi. Ja vasta kun tiedän, että kotona/vaimolla asiat hyvin, voin lähteä ja alkaa nauttimaan vapaudestani.

Vaikka muuttaisin väkisin pois, niin olisin henkisesti edelleen vanki. Ero vaatii kolmea asiaa: aikaa, aikaa, aikaa... ja tietysti myös hyvin hyvin paljon puhumista, vaikka se kipeää tekeekin.

Lapset ovat jo täysi-ikäisiä, nuorempi, 18-vuotias asuu vielä kotona. Meillä ei koskaan ole ollut alkoholi-, väkivalta-, eikä myöskään taloudellisia ongelmia ja ehkä siksi(kin) ero on hieman vaikeampi vaimolla hyväksyä/ymmärtää. Vaimon mielestä; "miksi lähdet, kun kaikki hyvin"?
Kuitenkin läheisyys puuttuu ja mm. siksi liitto on jo vuosia olut tyhjä ja kylmä - vai menneekö se toisin päin: kylmyys ja siitä seuraava läheisyydenpuute?

Lue lisää

Kerrot että teillä on kylmyys jatkunut jo useita vuosia.
Miten sinä kuitenkin jaksoit olla liitossa niin kauan että lapset isoja.
Sen vuoksihan varmaan tännekin asti olet kärsinyt "vankilaasi"?
Itse muuten samassa tilanteessa naisena, mutta lapset ei isoja.

AP kirjoitti:

Kerrot että teillä on kylmyys jatkunut jo useita vuosia.
Miten sinä kuitenkin jaksoit olla liitossa niin kauan että lapset isoja.
Sen vuoksihan varmaan tännekin asti olet kärsinyt "vankilaasi"?
Itse muuten samassa tilanteessa naisena, mutta lapset ei isoja.

Lue lisää

Aika paljon olin omissa oloissani ja siten vältyin tilanteilta, että olisi syntynyt riitaa ja kireyttä toisen samassa asunnossa olosta. Lisäksi harrastan liikuntaa, mikä auttaa nollaamaan ajatukset. En myöskään liiku missään kapakoissa, mitä kautta ehkä vääjäämättä olisi syntynyt jo aikaisemmin eroon johtanutta säpinää.

Mulla oli myös sellainen ajatus tukena, että Ehdin mä vielä. Parempi erota silloin, kun/jos voi sen tehdä niin, ettei jää omantunnontuskia alaikäisten jättämisestä.

Aloittaja... kirjoitti:

Aika paljon olin omissa oloissani ja siten vältyin tilanteilta, että olisi syntynyt riitaa ja kireyttä toisen samassa asunnossa olosta. Lisäksi harrastan liikuntaa, mikä auttaa nollaamaan ajatukset. En myöskään liiku missään kapakoissa, mitä kautta ehkä vääjäämättä olisi syntynyt jo aikaisemmin eroon johtanutta säpinää.

Mulla oli myös sellainen ajatus tukena, että Ehdin mä vielä. Parempi erota silloin, kun/jos voi sen tehdä niin, ettei jää omantunnontuskia alaikäisten jättämisestä.

Lue lisää

Kannattiko se aika?
Oletko huomannut lapsissa mitään oireita siitä, että ovat seuranneet kylmää liittoa?
Nämä askarruttavat minua. Olisin kiitollinen vastauksista.
Olet ollut hyvin epäitsekäs, kunnianosoitus sinulle siitä.
Tuntuuko, että ehdit kaiken menetetyn vielä kokea?

Aloittaja... kirjoitti:

Aika paljon olin omissa oloissani ja siten vältyin tilanteilta, että olisi syntynyt riitaa ja kireyttä toisen samassa asunnossa olosta. Lisäksi harrastan liikuntaa, mikä auttaa nollaamaan ajatukset. En myöskään liiku missään kapakoissa, mitä kautta ehkä vääjäämättä olisi syntynyt jo aikaisemmin eroon johtanutta säpinää.

Mulla oli myös sellainen ajatus tukena, että Ehdin mä vielä. Parempi erota silloin, kun/jos voi sen tehdä niin, ettei jää omantunnontuskia alaikäisten jättämisestä.

Lue lisää

No saatko sitten niitä tunteita, kun asut yksinäsi?
Kannattaa miettiä tuotakin puolta, nimittäin itse lähdin aikoinaan liitosta, kun tunsin samoin.
No se kylmyys on edelleen läsnä, enkä läheisyyttäkään ole löytänyt...
Naiset, joihin olen törmännyt ovat joko eronneita ja varuillaan ja odottavat aivan suunnatonta uhrautumista miehiltä! No, en aio uhrautua enään koskaan, nuorena oli toisin..
Sitten taas nämä "ikäpiiat", jotka eivät ole liitoissa olletkaan, ovat niin itsekkäitä, ettei sieltä sitä läheisyyttä kyllä tule, enempi vaatimuksia vain..
Olenkin vähän katunut lähtöäni, kun nyt on syntynyt eka lapsenlapseni ja mieluummin viettävät aikansa siellä "mummolassa". Olen kylläkin nähnyt "käärön".
Nyt vietän yöni kylmissäni ilman mitään muuta läheisyyttä, kuin oma typerä ylpeyteni.
Ehkä ne eivät ole ihan oikeat syyt kuitenkaan erota muuten toimivasta liitosta, mutta jokainen tekee tietenkin omat valintansa. Kannattaa vain ajatella ensin.

ei tullut ruusutarha kirjoitti:

No saatko sitten niitä tunteita, kun asut yksinäsi?
Kannattaa miettiä tuotakin puolta, nimittäin itse lähdin aikoinaan liitosta, kun tunsin samoin.
No se kylmyys on edelleen läsnä, enkä läheisyyttäkään ole löytänyt...
Naiset, joihin olen törmännyt ovat joko eronneita ja varuillaan ja odottavat aivan suunnatonta uhrautumista miehiltä! No, en aio uhrautua enään koskaan, nuorena oli toisin..
Sitten taas nämä "ikäpiiat", jotka eivät ole liitoissa olletkaan, ovat niin itsekkäitä, ettei sieltä sitä läheisyyttä kyllä tule, enempi vaatimuksia vain..
Olenkin vähän katunut lähtöäni, kun nyt on syntynyt eka lapsenlapseni ja mieluummin viettävät aikansa siellä "mummolassa". Olen kylläkin nähnyt "käärön".
Nyt vietän yöni kylmissäni ilman mitään muuta läheisyyttä, kuin oma typerä ylpeyteni.
Ehkä ne eivät ole ihan oikeat syyt kuitenkaan erota muuten toimivasta liitosta, mutta jokainen tekee tietenkin omat valintansa. Kannattaa vain ajatella ensin.

Lue lisää

"Ei tullut ruusutarhaa", kysymyksiä:
Mikä oli erosi syy ja kauanko harkitsit sitä? Entä onko pitkä aika eroata?

nyt kun aika on kirjoitti:

Kannattiko se aika?
Oletko huomannut lapsissa mitään oireita siitä, että ovat seuranneet kylmää liittoa?
Nämä askarruttavat minua. Olisin kiitollinen vastauksista.
Olet ollut hyvin epäitsekäs, kunnianosoitus sinulle siitä.
Tuntuuko, että ehdit kaiken menetetyn vielä kokea?

Lue lisää

Sinulle: "nyt kun aika on"

Olen luonteeltani suht valoisa ja paljon leikkiä laskeva. Kuitenkin liitossani viimeiset viisi vuotta olen ollut hiljaisnen, ehkä vähän allapäinkin ja hieman surunaama. Luulen, että lapset ovat alkaneet pitää mua sellaisena ihan oikeastikin. Luulen siis, että heille on syntynyt väärä kuva luonteestani.

Koska meillä ei olla kuitenkaan riidelty, (on tukahdutettu tunteet) niin ei lapsille mitään traumoja ole syntynyt - mutta ihan varmasti jonkin verran vääristyntyt kuva siitä, mitä tulisi toimivaan parisuhteeseen kuulua.
Uskon, että kun pääsen uuden elämänsyrjään kiinni, niin se on paljon parempaa juuri siksi, koska on tällainen huonompi vertailukohta vieressä. Kyllä ehdin vielä ja ei "menetetyt vuodet" kuitenkaan ihan menetettyjä ole. Onhan siihen mahtunut hyvääkin: perehe-elämän rippeitä. Onhan nuorempi vielä asunut kotona.
Millainen silanne sulla on?
PS. Sellaista hienoa kappaletta, kuin "Kun aika on" oon soitellut usein pianollani.

AP.. kirjoitti:

Sinulle: "nyt kun aika on"

Olen luonteeltani suht valoisa ja paljon leikkiä laskeva. Kuitenkin liitossani viimeiset viisi vuotta olen ollut hiljaisnen, ehkä vähän allapäinkin ja hieman surunaama. Luulen, että lapset ovat alkaneet pitää mua sellaisena ihan oikeastikin. Luulen siis, että heille on syntynyt väärä kuva luonteestani.

Koska meillä ei olla kuitenkaan riidelty, (on tukahdutettu tunteet) niin ei lapsille mitään traumoja ole syntynyt - mutta ihan varmasti jonkin verran vääristyntyt kuva siitä, mitä tulisi toimivaan parisuhteeseen kuulua.
Uskon, että kun pääsen uuden elämänsyrjään kiinni, niin se on paljon parempaa juuri siksi, koska on tällainen huonompi vertailukohta vieressä. Kyllä ehdin vielä ja ei "menetetyt vuodet" kuitenkaan ihan menetettyjä ole. Onhan siihen mahtunut hyvääkin: perehe-elämän rippeitä. Onhan nuorempi vielä asunut kotona.
Millainen silanne sulla on?
PS. Sellaista hienoa kappaletta, kuin "Kun aika on" oon soitellut usein pianollani.

Lue lisää

Ymmärrän sinua, vaikka en ehkä osaa auttaakaan.
Juuri tuo oman elämän ja ilon haihtuminen minuakin mietityttää.
Haluaisin kuitenkin näyttää lapsille että elämä on iloinen ja hyvä asia.
Eikä jotakin suumutrussa kulkemistä päivästä toiseen.

Usko vaan, kyllä lapsesi oikean luonteesi vielä näkevät ja hyvän esimerkin siitä, kuinka asioista
pystyy selviämään. Se on iso asia sekin.

Sinun kohdallasi näyttää toiveikkaalta, vaimosi on tosiasiat vain hyväksyttävä. Hän elää kuitenkin omaa elämäänsä tai joutuu ainakin sitä opettelemaan. Mutta älä sure, loppupeleissä se voi olla hänenkin pelastuksensa.
Meillä kuitenkin vaikea tilanne sen vuoksi, että mukana miehen heikkoutta ja alkoholin liikakäyttöä. Pitäisi kuitenkin vain jaksaa.

Kaikkea hyvää sinulle, voin kuvitella kuinka soitat tuon kappaleen, se on kaunis.

vastaa kirjoitti:

Ymmärrän sinua, vaikka en ehkä osaa auttaakaan.
Juuri tuo oman elämän ja ilon haihtuminen minuakin mietityttää.
Haluaisin kuitenkin näyttää lapsille että elämä on iloinen ja hyvä asia.
Eikä jotakin suumutrussa kulkemistä päivästä toiseen.

Usko vaan, kyllä lapsesi oikean luonteesi vielä näkevät ja hyvän esimerkin siitä, kuinka asioista
pystyy selviämään. Se on iso asia sekin.

Sinun kohdallasi näyttää toiveikkaalta, vaimosi on tosiasiat vain hyväksyttävä. Hän elää kuitenkin omaa elämäänsä tai joutuu ainakin sitä opettelemaan. Mutta älä sure, loppupeleissä se voi olla hänenkin pelastuksensa.
Meillä kuitenkin vaikea tilanne sen vuoksi, että mukana miehen heikkoutta ja alkoholin liikakäyttöä. Pitäisi kuitenkin vain jaksaa.

Kaikkea hyvää sinulle, voin kuvitella kuinka soitat tuon kappaleen, se on kaunis.

Lue lisää

Onko teillä avioero ollut mietinnässä, tai jo meneillään? Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

AP.. kirjoitti:

Onko teillä avioero ollut mietinnässä, tai jo meneillään? Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

olen eroa miettinyt jo liiankin kauan.
Nyt on vaan kai lopulta käymässä niin, että en vaan voikaan sitä toteuttaa lasten tähden. He on kymmenen ja vähän alle.

kun aika on kirjoitti:

olen eroa miettinyt jo liiankin kauan.
Nyt on vaan kai lopulta käymässä niin, että en vaan voikaan sitä toteuttaa lasten tähden. He on kymmenen ja vähän alle.

Ymmärrän kyllä sun tunteman ahdistuksentunteen, kun ajattelet että joudut/joutuisit olemaan liitossa vielä niin kauan - kunnes lapset aikuisiässä. Noin minäkin aikoinaan tunsin ja laskin vuosia, että paljonko vielä jäljellä. Jälkeenpäin ajateltuna aika meni tosi nopeaa.

Enkä enää mieti, menetinkö jotakin odottaessani; katse nyt vaan tulevaan.

AP.. kirjoitti:

Ymmärrän kyllä sun tunteman ahdistuksentunteen, kun ajattelet että joudut/joutuisit olemaan liitossa vielä niin kauan - kunnes lapset aikuisiässä. Noin minäkin aikoinaan tunsin ja laskin vuosia, että paljonko vielä jäljellä. Jälkeenpäin ajateltuna aika meni tosi nopeaa.

Enkä enää mieti, menetinkö jotakin odottaessani; katse nyt vaan tulevaan.

Lue lisää

Vielä yhdeksän vuotta..
Sitä on itsekin jo yli 50 sitten..

Ei sitä taaksepäin mietikkään, mitä menetti. Tai minä en yleensä. Mutta eteenpäin ajateltuna se tuntuu paljon pahemmalta.

Uusia tuulia sinulle ja hyvää loppuelämää!

AP.. kirjoitti:

"Ei tullut ruusutarhaa", kysymyksiä:
Mikä oli erosi syy ja kauanko harkitsit sitä? Entä onko pitkä aika eroata?

Vaimo oli niitä ensimmäisiä naisiani ja aliarvioin hänet täysin.
En antanut hänelle arvoa, ymmärsin sen vasta eroni jälkeen.
Vuosikaudet mietin muita naisia, näin vaimoni vain lasteni äitinä ja sorruin työkaveriini, joka oli varattu. Vaimoni muuttui kylmäksi, kun suhteeni paljastui ja erosimme 5 vuotta sitten.
Syy oli täysin minun, en osannut olla kotona tarpeeksi, viihdyin enempi pippaloissa, kotiympyrät
eivät kiinnostaneet. Nyt se kyllä kaduttaa.
Ei voi mitään, mennyttä ei voi korjata. Exällä jo uusi mies.
Itse en ole löytänyt vaimoni veroista. Häneen kuitenkin aikoinaan rakastuin.
Luulin, että rakastuisin uudestaan, mutta se onkin sitten vähän monimutkaisempi juttu.
Rakkautta en tunne kehenkään toiseen naiseen.

Osittain samaa mieltä, mutta monesti eroa on edeltänyt pitkä etääntyminen ja toistuvat eropuheet. Silti lopullinen ero tulee toiselle osapuolelle "yllätyksenä". Minun on ollut hirveän vaikea tuntea sympatiaa yllättynyttä puolisoani kohtaan, kun olen erosta puhunut jo kaksi vuotta eikä mikään ole muuttunut. Jos olisi sen verran minua kunnioittanut että olisi ottanut pahan oloni tosissaan, ei varmaan olisi tullut ero yllätyksenä (tai ehkä lainkaan).

Häneltä ei uskottavia selityksiä ole tullut. Alkujaankaan hän ei ole ollut kovinkaan "seksuaalisesti halukas", ehkä jotakin aseksuaaliin viittaavaa.
Yksin jäänti häntä pelottaa. Esim taloudellisesti, eikä muutenkaan materiaalisesti ole huolta. Nämä kun ovat tunneasioita, niin turha järjellä yrittääkään selittää, että "et voi mua pitää, kun tilanne on tämä".