Muistan mitä on tullut ajateltua, kun juoruillessa on korviin kantautunut, että joku kaverin kaveri on retkahtanut yksinhuoltajaan: ”Miesparka”, on voivoteltu. Kaikki porukan ”oikeat” sinkut ovat ihmetelleet, että kuin nyt kaveri menee tieten tahtoen kerjäämään ongelmia? Sitten kun mies todellakin häviää piireistä ruvettuaan vara-isäksi, kaverit valittavat että nyt se on sitten saatu ”satimeen” ja voi, miten sitä piruparkaa käytetään hyväksi. ”Eilen se oli myöhässä töistä kun se vei SEN MUIJAN kakaroita päivähoitoon!” Ja monet ovat salaa toivoneet että jätkä pääsisi mokomasta perhe-elämän kirouksesta irti mahdollisimman nopeasti. Koska YH-äiti ei ole mikään oikea sinkku. YH- äiti on epätoivoinen predaattori, joka vaanii korppikotkan lailla saalistaan, ja löydettyään hyvän isäkandidaatin iskee siihen kyntensä ja riepottelee, kunnes mies on taltutettu valtavan vaaleanpunaisen pörrötossun alle.
Paitsi että yksinhuoltaja ei ole mikään toivottava partneri, eli sellainen jonka omanarvonsa tunteva, älykäs, komea ja hauskannäköinen nuorimies ilman muuta sivuuttaa deitti-ilmoituksia selatessaan, puuttuu yksinhuoltajalta monta sinkkuuden tunnusmerkkiä:
Sinkku: yksinelävä, vapaa, riippumaton. Valmis kaikkeen ihanaan hullutteluun.
Sinkun ei tarvitse välittää kenenkään muun tunteista kuin omistaan partneria valitessa. Sinkku voi lähteä perjantai-iltana bailaamaan kaverien kanssa. Tai keskiviikko-iltana. Tai tiistai…Sinkku voi lähteä töiden jälkeen yhdelle tai kahdelle, ja eksyttyään aamuyön kotimatkalla käyttää viimeiset rahansa taksiin. Sinkku ei mieti niitä ensimmäisiä cafelatteja juodessaan, että minkäköhänlaista rangaistusmenetelmää tämä mies suosii lastenkasvatuksessa, tai että mitenköhän tämä mies reagoisi siihen että lemmiskelyn keskeyttää pieni hurmaava räkänokka joka kömpii keskellä yötä äidin viereen nukkumaan.
Samalla miesvalikoima on todella outo kun yksinhuoltajana tsekkailee vapaiden miesten profiileja. Kun muutama vuosi olin ihan OIKEASTI sinkku, riitti hyvin että jätkä oli älykäs, hauska ja jokseenkin sytyttävä, että voitiin lähteä muutamalle ja ihan vaan tutustua ja katsoa että miltä tuntuu. Nämä jätkät, itseni ikäiset nuoret aikuiset, eivät ole yleensä edes ehtineet miettiä lasten hankkimista. Heillä on ollut ihan tarpeeksi kiire opintojensa, ulkomaan reissujensa ja harrastustensa kanssa.
Ihan niinkuin minullakin. Mutta nyt erona on se, että lipsahdin raskaaksi ja samalla vaihdoin täysin painisarjaa. Nyt vaihtoehtoni ovat aika suppeat:
-joko ihme-tyypit, jotka eivät pärjää ”oikeilla” sinkkumarkkinoilla, ja epätoivoissaan suostuvat deittailemaan vaikka YH-äitiä. Kaverin kaverini oli jonkinlainen esikuvani siitä, miten yksinhuoltajanakin voi hyvin jatkaa eteenpäin, deittailla ja seurustella, ja vientiä on ollut - kunnes tapasin muutaman hänen miesystävä- ehdokkaansa… Hämäriä itsetunto-ongelmaisia nyhveröitä. Olisi minullakin vientiä jos suostuisin noiden jätkien vietäväksi. Anteeksi nyt kovasti, jos loukkaan jonkun tunteita, mutta kaikilla meillä on preferenssimme.
- Toisena vaihtoehtona sitten hyvinkin reippaasti kolmenkympin tuolle puolen ehtineet miehet, joilla joko on omia lapsia tai sitten ovat jo huomanneet että suurimmalla osalla heidän ikäisistään on jo lapsia, eli lapset on kestettävä jos mielii apajille. Kysymys herää, miksi nämä näin paljon itseäni kypsemmät miehet haluavat tavata näin nuoren pikkulapsen äidin, joka (toivon mukaan) ei millään yllä samalle älylliselle tasolle miehen itsensä ikäisten naisten kanssa EIKÄ myöskään pysty irtautumaan hauskanpitoon samalla tavalla, ottaen huomioon että minun lapseni on 7- vuotias, ja lähemmäs nelikymppisen naisen lapsi voi jo lähennellä teini-ikää?
-Kolmas vaihtoehto on itseni ikäiset miehet, joilla on jo lapsia. Eli joko he ovat hankkineet lapsia erittäin aikaisessa vaiheessa… joka mielestäni kielii hyvin erilaisesta ihmistyypistä kuin mikä itse olen, tai sitten hekin ovat hankkineet lapsia ja päätyneet eroon lapsen ollessa erittäin pieni. Tiedän, että on epäreilua tuomita tällaiset tapaukset, mutta kun en ihan oikeasti haluaisi rakastua uudelleen exääni toisen miehen muodossa, eli mieheen jonka hermot eivät kestä perhe-elämää ja lopulta hän lähtee läiskimään kun alkaa olla hieman tukala olo.
Paitsi että yksinhuoltaja ei ole mikään toivottava partneri, eli sellainen jonka omanarvonsa tunteva, älykäs, komea ja hauskannäköinen nuorimies ilman muuta sivuuttaa deitti-ilmoituksia selatessaan, puuttuu yksinhuoltajalta monta sinkkuuden tunnusmerkkiä:
Sinkku: yksinelävä, vapaa, riippumaton. Valmis kaikkeen ihanaan hullutteluun.
Sinkun ei tarvitse välittää kenenkään muun tunteista kuin omistaan partneria valitessa. Sinkku voi lähteä perjantai-iltana bailaamaan kaverien kanssa. Tai keskiviikko-iltana. Tai tiistai…Sinkku voi lähteä töiden jälkeen yhdelle tai kahdelle, ja eksyttyään aamuyön kotimatkalla käyttää viimeiset rahansa taksiin. Sinkku ei mieti niitä ensimmäisiä cafelatteja juodessaan, että minkäköhänlaista rangaistusmenetelmää tämä mies suosii lastenkasvatuksessa, tai että mitenköhän tämä mies reagoisi siihen että lemmiskelyn keskeyttää pieni hurmaava räkänokka joka kömpii keskellä yötä äidin viereen nukkumaan.
Samalla miesvalikoima on todella outo kun yksinhuoltajana tsekkailee vapaiden miesten profiileja. Kun muutama vuosi olin ihan OIKEASTI sinkku, riitti hyvin että jätkä oli älykäs, hauska ja jokseenkin sytyttävä, että voitiin lähteä muutamalle ja ihan vaan tutustua ja katsoa että miltä tuntuu. Nämä jätkät, itseni ikäiset nuoret aikuiset, eivät ole yleensä edes ehtineet miettiä lasten hankkimista. Heillä on ollut ihan tarpeeksi kiire opintojensa, ulkomaan reissujensa ja harrastustensa kanssa.
Ihan niinkuin minullakin. Mutta nyt erona on se, että lipsahdin raskaaksi ja samalla vaihdoin täysin painisarjaa. Nyt vaihtoehtoni ovat aika suppeat:
-joko ihme-tyypit, jotka eivät pärjää ”oikeilla” sinkkumarkkinoilla, ja epätoivoissaan suostuvat deittailemaan vaikka YH-äitiä. Kaverin kaverini oli jonkinlainen esikuvani siitä, miten yksinhuoltajanakin voi hyvin jatkaa eteenpäin, deittailla ja seurustella, ja vientiä on ollut - kunnes tapasin muutaman hänen miesystävä- ehdokkaansa… Hämäriä itsetunto-ongelmaisia nyhveröitä. Olisi minullakin vientiä jos suostuisin noiden jätkien vietäväksi. Anteeksi nyt kovasti, jos loukkaan jonkun tunteita, mutta kaikilla meillä on preferenssimme.
- Toisena vaihtoehtona sitten hyvinkin reippaasti kolmenkympin tuolle puolen ehtineet miehet, joilla joko on omia lapsia tai sitten ovat jo huomanneet että suurimmalla osalla heidän ikäisistään on jo lapsia, eli lapset on kestettävä jos mielii apajille. Kysymys herää, miksi nämä näin paljon itseäni kypsemmät miehet haluavat tavata näin nuoren pikkulapsen äidin, joka (toivon mukaan) ei millään yllä samalle älylliselle tasolle miehen itsensä ikäisten naisten kanssa EIKÄ myöskään pysty irtautumaan hauskanpitoon samalla tavalla, ottaen huomioon että minun lapseni on 7- vuotias, ja lähemmäs nelikymppisen naisen lapsi voi jo lähennellä teini-ikää?
-Kolmas vaihtoehto on itseni ikäiset miehet, joilla on jo lapsia. Eli joko he ovat hankkineet lapsia erittäin aikaisessa vaiheessa… joka mielestäni kielii hyvin erilaisesta ihmistyypistä kuin mikä itse olen, tai sitten hekin ovat hankkineet lapsia ja päätyneet eroon lapsen ollessa erittäin pieni. Tiedän, että on epäreilua tuomita tällaiset tapaukset, mutta kun en ihan oikeasti haluaisi rakastua uudelleen exääni toisen miehen muodossa, eli mieheen jonka hermot eivät kestä perhe-elämää ja lopulta hän lähtee läiskimään kun alkaa olla hieman tukala olo.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tältä siis tuntuu muutaman kuukauden ihmettelemisen jälkeen. No, onneksi ei tässä ole mikään kiire, mutta toivoa olisi kiva pitää yllä… Pitänee vaan hyväksyä sarjan vaihto, ja opetella ihan uudet pelisäännöt.
Nyt totuuden nimissä: on minut kutsunut treffeille pari valovoimaistakin tyyppiä. Mutta se tyssää poikkeuksetta siihen etten yksinkertaisesti voi lähteä treffeille, koska lapsi-kainalossa-kaljalle- tyyli ei oikein tunnu vaihtoehdolta. Eli tässä teesini jälleen kerran. YH ei ole sinkku. YH ei pääse treffeille.
Todennäköisesti lopetan kokonaan deittimestoilla surffailemisen ja kasaan oman elämäni sellaiseksi että todella viihdyn siinä. Uskoisin oikeasta elämästä löytää kumppanin paremmin, kun ”lapsellisuus” ei ainakaan paperilla ole mikään meriitti… Ja paras valmistautua piiiitkäään sinkkuuteen - tai siis - yksinäisyyteen - tai siis - parisuhteettomuuteen…
Suoraa ja ehkä tylyä latausta, mutta minun mielenkiintoni heräsi heti. ;)
Tuolla asenteella, määrätietoisuudella ja järjenkäytöllä en kyllä epäile hetkeäkään ettetkö itsellesi löytäisi kunnollista valovoimaista miestä, oli hänellä lapsia tai ei.
No mulla on ex-miehen kanssa yhteishuoltajuus, mutta sinkkuna sitä on tullu oltua. Mä oon miettiny paljon tuota, ettei äiti voisi olla sinkku, tai siis mikä se sitten on? Ollaan joko naimisissa, avoliitossa, sinkkuja, leskiä...ja äitejä? Ilmeisesti isät voivat olla sinkkuja, mutta naiset ei. Mulla on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus ja lapsi on hänellä joka toinen viikko 5 päivää. Eli katson tavallaan maailmaa kuitenkin vähän eri kantilta. Eikä lastenhoito-ongelmia oo, isovanhemmat ottaa lapsen luokseen aina jos haluan ja pyytävätkin usein lasta mummolaan...tosin en malta antaa lasta usein kun on niin paljon isälläänkin. Olen eron jälkeen tapaillut/seurustellut 3 miehen kanssa. Ensimmäinen juttu ei kestänyt kauaa, se oli liian äkkiä eron jälkeen! Toinen oli 1,5 vuotta minuun 10 vuotta vanhempaan mieheen, joka osasi kyllä puhua parhaakseen...no, en sitten jäänyt ottamaan lopusta selvää!
Nyt olen seurustellut vuoden verran. Tässä on hyvä olla, kaikkien. Miehellä on vuoden vanhempi lapsi kuin omani. Aikaisemmilla kumppaneilla ei ollut lapsia... Nykyisen miehen vaimo oli pettänyt ja jättänyt. Kumppanin lapsi tuo kyllä lisähaastetta suhteeseen, pitää myöntää! Varsinkin kun molemmilla on lapsia! Onneksi meidän lapset on vielä aika pieniä. Ex-mies otti "jalkavaimon" kun lapsemme oli vain 5kk ja minähän sitten läksin... Kuitenkaan miehet, joiden kanssa olen seurustellut, eivät ole olleet mitenkään säälittäviä, outoja tai rumia. Ja kiinnostuneita olis ollu paljon muitaki. Enkä tarkoita seksin perässä, ne ovatkin sitte oma kategoriansa.
Vielä kun kirjoitit tuosta, että eronnut äiti (sanotaan nyt näin...) ei pysty lähteä mukaan kaikkeen hullutteluun ja ex-tempore-juttuihin...ja kaljalle työpäivän jälkeen... Niin luulenpa ettei kaikki sellaisesta haaveilekkaan. Ja ettei ikäisesi ole tehneet lapsia, kuinka nuori olitkaan? Mä en oo sellaista harrastanut juurikaan ennen lapsen saamista eikä oikeastaan moni tuntemani mieskään. Jos joku haluaa ex-tempore lähteä työpäivän jälkeen kaljalle tms., niin sivuutan sellaiset tyypit heti alkuunsa, olisin sivuuttanut ennen äidiksi tuloakin! Ei alkoholisteja eikä hulttioita, kiitos... No joo blaablaa en nyt jaksa kirjoittaa enempää...pointtikaan ei tässä tarinassa varmaan ollut mutta tsemppiä sopivan kumppanin etsintään!
Tekstiä lukiessa tunsin ensin sympatiaa, mutta sitten alkoi muuttua sen vastakohdaksi kun tekstissä on "Hämäriä itsetunto-ongelmaisia nyhveröitä."
Mitä jos otat itseäsi niskasta kiinni ja myönnät että sinulla on lapsi. Olisit harkinnut ennen lasten hankintaa sitä omaa mahdollista sinkkuuttasi.
Olet selvästi tekstisi perusteella tasan siinä painisarjassa mihin kuulutkin.
"riitti hyvin että jätkä oli älykäs, hauska ja jokseenkin sytyttävä, että voitiin lähteä muutamalle ja ihan vaan tutustua ja katsoa että miltä tuntuu. "
Tässä oli se kohta jossa se virhe tapahtui. Vaikea sitä tietysti on takaisinkaan ottaa. ;)
Joudut nähtävästi tyytymään eri asteisiin "nyhveröihin".