Karkasiko

Tarkoitukseni on ensi lauantaina osallistua reilun parinkymmenen kilometrin pituiseen juoksuun.
En yritä kovinta mahdollista aikaa, vaan reipasta läpijuoksua.
Olen jonkin verran juoksennellut, mutta nyt oli taukoa ja ajattelin edes vähän valmistautua. Lauantaina juoksin viitisen kilometriä 160 sykkeillä ja vahän ylikin. Mukavalta tuntui.
Koska sunnuntaina ei ollut paha olo niin innostuin lisää ja vedin kymmenen kilometriä ja syke koko matkan yli 160 ja kovimmillaan reilusti yli 170.
No nämähän oli liian kovaa juostu. Asiantuntijat sanoo, että siitä on vain vahinkoa.
Olenko nyt huonommassa kunnossa tulevan lauantain suorituksessa kuin olisin ollut ilman näitä harjoitusjuoksuja?
1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et ole, jollet nyt ihan sairaalaan joutunut. Nyt vaan huilia juoksun suhteen, keskiviikkona kevyt 5-8km ja perjantai-ehtoona todella kevyt 4-5km:n verryttely. Voimistelua ja venyttelyä joka ilta itseäsi telomatta. Kyllä se siitä.
Ps. Muistathan että matka ei tapa, vauhti tappaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopo? kirjoitti:

Tarkoitukseni on ensi lauantaina osallistua reilun parinkymmenen kilometrin pituiseen juoksuun.
En yritä kovinta mahdollista aikaa, vaan reipasta läpijuoksua.
Olen jonkin verran juoksennellut, mutta nyt oli taukoa ja ajattelin edes vähän valmistautua. Lauantaina juoksin viitisen kilometriä 160 sykkeillä ja vahän ylikin. Mukavalta tuntui.
Koska sunnuntaina ei ollut paha olo niin innostuin lisää ja vedin kymmenen kilometriä ja syke koko matkan yli 160 ja kovimmillaan reilusti yli 170.
No nämähän oli liian kovaa juostu. Asiantuntijat sanoo, että siitä on vain vahinkoa.
Olenko nyt huonommassa kunnossa tulevan lauantain suorituksessa kuin olisin ollut ilman näitä harjoitusjuoksuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu