Millaisia kokemuksia teillä on erilleen muuttamisesta väliaikaisesti ?
Itsestä tuntuu että se on käytännössä jo sama kuin eroaminen joten en haluaisi päästää vaimoa lähtemään.
Vaimo kaipaa tilaa ympärilleen, ahdistuu kotona. Hän sairastui masennukseen toissa syksynä joten ymmärrettävää on ettei halua kokea samaa uudestaan jos kotona ei ole hyvä olla. Meillä ei ole lapsia, joten ne yhteiset asiat tuntuvat tällä hetkellä olevan vähissä. Takana on kahdeksan yhteistä vuotta, olemme kumpikin toisillemme ensimmäinen seurustelukumppani joten yhdessä on kasvettu tämä aikuistumis- ja opiskeluvaihe. Perusasiat meillä on kunnossa (arki toimii, samanlainen arvomaailma ja tavoitteet elämässä), se jokin tunne on vaan hukassa. Vaimo ei tahdo vaan enää jaksaa, hän käsitellyt masennuksen alkamisesta lähtien asioita terapiassa, itselle tilanne on auennut kokonaisuudessaan vasta pari kuukautta sitten. Käsittelemme asioita aikalailla eri vaiheissa. Itse olisin valmis yrittämään kaiken mahdollisen jotta suhde saataisiin kuntoon, en vaan tiedä onko se jo liian myöhäistä.
Itsestä tuntuu että se on käytännössä jo sama kuin eroaminen joten en haluaisi päästää vaimoa lähtemään.
Vaimo kaipaa tilaa ympärilleen, ahdistuu kotona. Hän sairastui masennukseen toissa syksynä joten ymmärrettävää on ettei halua kokea samaa uudestaan jos kotona ei ole hyvä olla. Meillä ei ole lapsia, joten ne yhteiset asiat tuntuvat tällä hetkellä olevan vähissä. Takana on kahdeksan yhteistä vuotta, olemme kumpikin toisillemme ensimmäinen seurustelukumppani joten yhdessä on kasvettu tämä aikuistumis- ja opiskeluvaihe. Perusasiat meillä on kunnossa (arki toimii, samanlainen arvomaailma ja tavoitteet elämässä), se jokin tunne on vaan hukassa. Vaimo ei tahdo vaan enää jaksaa, hän käsitellyt masennuksen alkamisesta lähtien asioita terapiassa, itselle tilanne on auennut kokonaisuudessaan vasta pari kuukautta sitten. Käsittelemme asioita aikalailla eri vaiheissa. Itse olisin valmis yrittämään kaiken mahdollisen jotta suhde saataisiin kuntoon, en vaan tiedä onko se jo liian myöhäistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikutat lämminsydämiseltä ja viisaalta mieheltä. Luulen, että Sinun tavallasi ajattelevia ei kasva joka oksalla.
Jos vaimosi on kärsinyt masennuksesta, on hän varmasti tuonut suhteeseenne omat vaikeat ongelmansa, joissa Sinä en välttämättä voi olla kauheasti avuksi. Uskon, että olet jo paljon yrittänyt.
Hänen näkemyksensä tilanteesta on tietysti tärkeä. Kaipaako hän etäisyyttä Sinuun, vai yrittääkö hän paeta omaa huonoa oloaan tällä ratkaisulla? Mitä hän Sinulta odottaa?
Jutelkaa jos jaksatte. Tilanne on raskas molemmille. Tarjoudu olemaan hänen läheisyydessään jos hän haluaa. Jos hän pyytää Sinua menemään, yritä selvittää mistä se johtuu.
Jos hän ehdottomasti kokee tarvitsevansa omaa tilaa niin mene. Sekin voi olla joskus tärkeää.
Jos selviäisitte tämän vaikean vaiheen ohitse, voisi liittonne olla sen jälkeen entistä vahvempi. Jos vaimosi voisi aidosti kokea, että olit hänen tukenaan raskaina aikoina, vaikket mitään erityistä osaisi tai jaksaisi tehdäkään, todennäköisesti hänen kunnioituksensa ja luottamuksensa, rakkautensa Sinua kohtaan lisääntyisi. Kaikenlaiset ongelmat kun vaan kuuluvat elämään, yhdessä ja erikseen.
Voimia Sinulle ja vaimollesi!
Tota en oikeasti vieläkään tiedä miten elää masentuneen kanssa. Vaimo on kokenut että olen hylännyt hänet kun en ole osannut antaa läheisyyttä silloin kun hän olisi sitä tarvinnut. Nyt on osat kääntyneet niin etten saa vaimolta läheisyyttä kun sitä itse kaipaisin. Itselleni tämä tunnepuoli on melko köyhää, en ole osannut näyttää avoimesti tunteitani, eikä vaimo usko että voisin sen vielä oppia niin että se tulisi luonnollisesti. Mielestäni toivoa vielä olisi jos olen tiedostanut itsestäni nämä puutteet ja tahtoa löytyy oppia tätä puolta itsestään. Vaimo ei vaan jaksa enää uskoa asiaan. Tilanne on tosiaan sellainen että eletään päivä kerrallaan. Välistä menee ihan hyvin, toisinaan taas tuntuu että hakkaa päätä seinään. Jotakin selkeää muutosta pitäisi tapahtua koska ei tällaista hermoja raastavaa hommaa kestä pidempään.
En tarkkaan tiedä johtuuko etäisyyden kaipuu pelkästään minusta, luulisin että valtaosin ainakin.
Suhteemme alussa vaimolla oli läheisriippuvuuden oireita, yritin hienovaraisesti sanoa että voi yksinäänkin harrastaa asioita tai mennä kavereiden kanssa. Ei silloin halunnut, nyt ei sitten minun seurani enää kiinnosta vaikka itse kaipaisin yhdessäoloa. Osat ovat siis vaihtaneet paikkaansa. En oikein tiedä miten tähän hommaan saisi selkeän muutoksen?
Kohtuullisen avoimesti me voidaan tilanteesta puhua. Homma vaan on vaimon motivaatiosta täysin kiinni, ei tahdo enää kiinnostaa.
Omien kokemusteni mukaan lyhyetkin erossaolot tekee hyvää. Ei tarvita kuin muutaman päivän työmatka niin johan taas on kipinää parisuhteessa.
Erillään asuminen pidemmän aikaa kyllä hieman arveluttaa...
MArraskuussa iski masennus, ahdistus.Pyörittelin päässä asioita: pakko erota, pakko kokea jotain muuta, onkohan toi se mun èlämäni`mies. Pistin miehen pihalle, päätin erota, mutta lopputuloksena muutettiin erilleen ja oltiin edelleen yhdessä.
Ollaan kohta puolivuotta asuttu erossa, tosin ei oikein olla osattu pysyä erossa. Suhde toimii, on aina toiminut. Pystymme puhumaan, meillä on hauskaa, luottamus 100 ja seksi huippua 6 vuoden jälkeen! Jokin vaan pisti eron pyörimään päähän ja sen ainoana ratkaisuna.
Oltiin 17 kun tavattiin, 18 kun alettiin seurusteleen. Nyt 24 ja joku mättää. En oikeastaan koskaan ole ollut vielä valmis poikaystävääni täysin, loppuiäksi sitoutumaan joten kihloissa tai muita vastaavia sitoumuksia ei ole. Hän on elämäni tärkein henkilö tällä hetkellä. Joitakin piirteitä on, jotka voisivat mielestäni olla toisin, mutta täyd. en ole minäkään.
Nyt sitten yhdessä mietitään mitä tehdään, erotaanko vai kokeillaanko vielä jotain ratkaisua ja jatketaan.Ehkä en ole valmis sitoutumaan 100%esti perhe-elämään ennen kuin olen kokenut sen tylsän sinkkuudenkin. Lasteni isäksi mies olisi kyllä mielestäni sopiva. Olen vain kait niin itsekäs että kaikki pitäisi saada kokea.
Osa tästä puolesta vuodesta meni hyvin, mutta nyt taas mietin että pitäisikö erota. Ehkä siksi että nyt mieskin ymmärrettävästi miettii että pitäisikö `kokea muuta`. Tosin hänenkin mielestä menetettävää on liikaa. On varma kuitenkin, että minusta haluisi `lopullisen` puolison. Onneksi olemme pystyneet alusta asti kaikesta keskustelemaan ja asiaa keskenämme hoitamaan.
EN tiiä miksi kirjoitin, kai nähdäkseni miltä tarinani näyttää kun se ei pyöri pelkästään päässä..
Tuleeko erosta yhtään mitään, ´jos eroaa toivoen, että ehkä sit joskus palataan...ja masennus ja ahdistus pysyisi poissa.
Ehkä elämä vie erilleen, ehkä tuo takaisin..
Hei!
Voitaisko kirjoitella.Olen samanlaisessa tilanteessa.
Terv.
Anna
[email protected]