Mitä teet kun huomaat tuttusi/puolituttusi valehtelevan jossakin pienessä jutussa, jossa ei ole mitään järkeä. Esim. Kun kerrot olleesi kipeä, tuttusi kertoo, että hänkin oli tosi sairas viime viikolla, "lääkäri sanoi keuhkokuume" ja tiedät varmuudella nähneesi tuttusi jossain ei ollenkaan kipeissä tunnelmissa ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Tai jos hän valehtelee, esim. omistavansa jonkun lemmikin, jota hänellä ei ole tai auton, joka onkin oikeasti vaikka kaverinsa?
Onko olemassa ihmisiä jotka jatkuvasti valehtelevat pikku asioissa, herättääkseen huomiota, saadakseen sympatiaa tai vain kierroillakseen?
Onko olemassa ihmisiä jotka jatkuvasti valehtelevat pikku asioissa, herättääkseen huomiota, saadakseen sympatiaa tai vain kierroillakseen?
Vastaukset 18
Vanhimmat
On paljon ihmisiä jotka eivät tee muuta kuin valehtelevat "työkseen". Huomion hakeminen korostuu usein kännissä, jolloin itketetään kavereita surkealla lapsuudellaan tai nuoruudellaan. Aika moni uskoo asioiden olevan juuri niin, ennekuin totuus paljastuua ja huomion kerjääjä on nauranut makoisat naurut jossakin yksinäisyydessään, tai ystävänsä kanssa kertoessaan vedätyksestään.
Esim. jos kadulla, duunissa tai kaupassa tulee vastaan nainen jolla on topatut rintaliivit niin riemulla ja vittuilulla ei ole rajaa. Olemassaolo tais tulla vastattua edellisessä - paitti pois jäi miehet eli lisätään ne listaan.
sairastumisesta, uudesta autosta tmv:sta. En kannata pilkkaamista vaan ihan oikeasti huomauttamista kahden kesken, tai oikaisemista, jos joku tuttava kertoo sinulle asian, josta tiedät oikean tiedon. Tietenkin ihan kaikkia henkilökohtaisuuksiakaan ei kannata kertoa muille, vaan ne oikaistaan kahden kesken, ulkopuolisille hiiskumatta.
ei oo noin isot daisarit. Voishan sitä tuotakin yrittää.
Miksi oikaiseminen olisi jotenkin tärkeää? Soitteletko usein mainostajille et teidän antama kuva tuotteesta on valheellinen? Entäpä uskonnolliset järjestöt - mitä teet sen vääryyden eteen?
Noitten muitten mainitsemisiesi kohdalla on jokaisen oma valinta uskokoon mihin tahtoo, tai olkoon uskomatta.
Ja mikä on sitä oikeaa tietoa? Ystävyydessä luulis pikkuasioista valehtelemisen olevan yks ja hailee - ja isoista valehtelemme kuitenkin - jopa itsellemme. Eli minusta yksityiskohdat eivät ole kovinkaan tärkeitä - jos ei pakoteta kuuntelemaan niitä tai loukata. Valehtelun hankalin puoli on siinä et se paljastaa itsessä asioita joiden kanssa on vaikea olla - esim. miten luottamus liittyy kuvioon - tai omat odotukset.
valehtelujen oikomisten myötä.
En tunne mainitsemasi kaltaisia ihmisiä. Ja minua ei haittaa, jos joku puolituttu sanoisi olleensa keuhkokuumeessa, vaikka kyse olisi tavallisesta kuumeesta, kosken jää miettimään puolituttujen läppiä. Paljon ongelmallisempaa on, jos joku valehtelee suuremmissa asioissa ja toki se tuppaa olemaan niin, että jos joku paljon valehtelee pienissä asiossa, valehtelee sellainen usein sitten suuremmissakin. Erikseen korkeintaan teinit ja lapset, jotka saattavat hakea huomiota dramaattisilla tarinoilla. Mutta tosiaan en tunne kyseisen tyyppisiä ihmisiä. Mun tuttavanikin ovat ihan järkisakkia. Toki olen tiennyt ihmisiä, jotka valehtelevat kauheasti ja se tietysti on pakko myöntää, että sellaisesta jaa iljettävä tunne, jos huomaa jonkun tietoisesti valehtelevan. Hyvä elämänohje on, että kohtele muita, niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin kasvatetut ihmiset tietävät sen ja toimivat muita kohtaan, kuten itsekin haluaisivat tulla kohdelluiksi.
Ainoa missä saa ystävälleen valehdella on se että on kaunis ilma ja kaikki on hyvin.
ja kaikki hyvin.
onhan se outo piirre ihmisessä jos ei itekkään oo samanlainen. meillä asui silloin aikoinaan siinä solukämpässä yks kovaääninen räpätäti jonka piti aina pistää jollain tavoin juttu paremmaksi, oli kyse sitte mistä tahansa ja se itessään sai jo inhon väreet liikkeelle eikä toisen karjuessa kilpaa vieressä halua enää ees tietää tai ottaa selvää onko totta vai ei, vähä semmonen kutina oli (ja toinenki kämppis sanoi samaa) että taitaa tyttö nyt kyllä valehella vaan isotellakseen tai saahakseen huomiota mutta jos sille ois sanonu ja korjannu niin ois ruvennu kierteleen ja kaarteleen ollakseen loppujen lopuksi kuiteski mukaoikeassa jne eikä sitä ois jaksanu alkaa vatvoa, varsinkaan sellasen kans.. vaan kyllä nuo tuommoset pikkujututki alkaa ennen pitkää syömään ja alkaa luottamus karista.
onko olemassa? on.
En juuri "raaski" sanoa mitään. Mulla on taipumus kehitellä päässäni heti jotain ajatuskuviota tyyliin: "hän valehtelee omistavansa kissan, koska pienenä häneltä kuoli kissa, jota hän suri vuosia.." Jos tilanne kuitenkin on sellainen että olen nähnyt tämän "keuhkokuumeisen" viime viikolla vaikka, että olen moikannut häntä, annan pienen mahdollisuuden oikaista: mehän nähtiinkin viime viikolla... Joko valehtelija keksii hienomman tarinan, korjaa sanomaansa tai ei huomaa vinkkiä. itse toivoisin valheen oikaisua, mutta sitähän ei aina tule.
Yksi syy, miksi en ala vänkäämään valhetta vastaan, on tavallaan laiskuus. Yleensä patologiset valehtelijat ovat sitkeitä inttäjiä:) Toinen syy on usein se, ettei minulla ole kiistattomia todisteita. Enkä myöskään koe itseäni tuomariksi. Kolmas syy voi olla se, ettei halua näyttää kaikkia korttejani. En siis paljasta, että tiedän totuuden, vaan katson, mihin valehtelija valheillaan pyrkii. En yleensä vainoharhaisesti luule, että pyrkisi minua pahasti vahingoittamaan, aika usein kyse on vain jonkunlaisesta pelistä, leikistä :)
Patologisia valehtelijoita on olemassa. Jopa sellaisia, jotka valehtelevat asioita parhaalle ystävälleen. Naiset tietysti tietävät parhaiten tämän "naistenhuiputtaja"-tyypin. Olen jutellut tällaisen ihmisen kanssa hänen huiputuksistaan naisten suhteen. Keskustelu oli kieltämättä opettavainen :)
"Olen jutellut tällaisen ihmisen kanssa hänen huiputuksistaan naisten suhteen. Keskustelu oli kieltämättä opettavainen :) "
Miten sua huiputettiin ennen kuin huomasit? :)
hänen taholtaan, koska tunsin hänet sellaista kautta, että ei ollut iskutilanteille mahdollisuutta..
on narsisteja. Pysykää kaukana!
En mä yleensä viitsi huomauttaa asiasta, vaikka huomaankin toisen valehtelevan jostain. Mulla tuntuu vielä välillä olevan niin pitkä muistikin, että huomaan aina kun yksi tuttuni "kääntää takkia", milloin vaan sopii niin päin paremmin, mutta en ole viitsinyt alkaa vänkäämään :)
Juuri viime viikonloppuna tapasin puolitutun baarissa, se oli ihan umpikännissä, tunnisti kyllä mut, mutta ei kai muistanut että tiedän hänet paremminkin kuin ulkonäöltä, oli nimittäin aika vekkulia kuulla tän ukon valheita :D Hän yritti valehdella jopa nimensä, tuossa kohtaa kyllä yritin oikaista, mutta mies ei antanut periksi..
Itselleni taas toisinaan tulee olo, että jotkut pitävät minua valehtelijana. Enkä todellakaan ole tyyppiä joka keksii tarinoita, joskus voin hienovaraisesti jättää jotain kertomatta, mutta luikuria en laskettele ;)
Mutta olen ajatellut, että kun nykyisin olen kohtuullisen "vaatimaton", pienipalkkainen, hanttihommia tekevä ihminen, niin kaikki jotka eivät tunne historiaani, niin eivät aina usko sieltä muistuvia juttuja. Olenkin ihan tietoisesti tullut varovaisemmaksi, mitä kellekin kerron, koska tuo epäuskoinen ilme tai jopa silmien pyörittely kyllä tuntuu aika loukkaavalta..
Olen usein tullut huijatuksi, kun nainen on meikannut ja topannut itsensä paremman näköiseksi kuin oikeasti on. Pettymys on ollut kauhea aamulla naisen vierestä herätessä, kun karu totuus on paljastunut.
narsismista ja tarkemmin sanoen projektiivisesta samaistumisesta.