sivuilla on hinnoiteltu hirvenkaato mahtavasti,nyt Muoniossa tarkkana niin kaatajat kuin maanomistajat.
Kittilän
bisnesss
6633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnäkin Muonion hirvimiehet ovat lähes ainoana Lapin läänissa pystyneet menemään ns. yhteislupasopimukseen. Silloin ei päde nuo Kittilän laittomat mallit meillä.
Jos lain mukaan menetellään Kittilässä, menee luvattomalle alueelle kaatunut hirvi valtiolle ja muitakin mukaia seuraamuksia tulee ihan tuosta vain.
Yksityismaat on luvaton alue,luvallinen ainoastaan seuralle joka on vuokrannut kyseisen alueen.
on metsät hakattu,joten luvattomat kaadot kannattaa muutaa eroiksi ei lihoiksi.
Jos metsät on hakattu, kannattaa pariskunnan etsiä muita tulonlähteitä.
Liian usein ja heppoisin perusteisin nykyisin päädytään eroon.
Tästä kärsivät varsinkin lapset.
karkotetta hirvile ja poroile,kannattee käyttää molempia niin metsät säilyy.
Hieno juttu Kittilästä,en ole vuokranut maita mutta tiukalla tarkailulla peijaislihoja riittää koko talveksi.