Olen eronnut 2 vuotta sitten pettävästä, juovasta miehstä. Prosessi oli monivuotinen, että pystyin lähtemään. Ymmärsin aina mieheni stressiä, seksihaluttmuutta, työpaineita, pidin itseni kunnossa, samoin kodin, annoin vapaa-aikaa, harrastin itsekin... Ei se vaan riittänyt.
Eron jälkeen olen toitottanut miten hyvin erosimme ja miten en ole katkera ja miten en pysty vihaamaan häntä, ettei hän ole voinut mitään sille että on heikko ihminen...
Nyt läsähti mieleeni ajatus, että vittu mikä kusipää ja sika, 10 vuotta mun elämästä meni täysin hukkaan jase ihminen on todellakin pilannut mun elämän ja meidän lasten elämän. Minä jaksoin yrittää yhteisen suhteen teen, mutta missä oli hänen vastuu parisuhteesta ja perheestä? MIksi minäkin en olisi voinut antaa periksi ja alkaa vetään viinaa salaa ja hillumaan vieraissa saamassa sääliä surkeaan elämääni?
Miksi minun piti yrittää yksin pitää suhde kasassas?
Saatanan paska on pilannut mun elämä, minä tyhmä olen aina niin kiltti ja kunnollinen, ymmärrän liikaa muita ja omat tarpeet jää aina taka-alalle.
On lupa vihata, on lupa myöntää itselleen minkä kusipää raukan kanssa on ollut naimisissa 10 vuotta. HÄN petti aviovalan ja parisuhteen vastuun ja rikkoi perheemme. Aina valitetaan, että riitaan tarvitaan kaksi, näin se ei todellaakaan aina ole. Jos toinen yrittää olla hyvä äiti ja vaimo ja toinen ei arvosta sitä niin minkä sille sitten voi? Ei mitään.
Eron jälkeen olen toitottanut miten hyvin erosimme ja miten en ole katkera ja miten en pysty vihaamaan häntä, ettei hän ole voinut mitään sille että on heikko ihminen...
Nyt läsähti mieleeni ajatus, että vittu mikä kusipää ja sika, 10 vuotta mun elämästä meni täysin hukkaan jase ihminen on todellakin pilannut mun elämän ja meidän lasten elämän. Minä jaksoin yrittää yhteisen suhteen teen, mutta missä oli hänen vastuu parisuhteesta ja perheestä? MIksi minäkin en olisi voinut antaa periksi ja alkaa vetään viinaa salaa ja hillumaan vieraissa saamassa sääliä surkeaan elämääni?
Miksi minun piti yrittää yksin pitää suhde kasassas?
Saatanan paska on pilannut mun elämä, minä tyhmä olen aina niin kiltti ja kunnollinen, ymmärrän liikaa muita ja omat tarpeet jää aina taka-alalle.
On lupa vihata, on lupa myöntää itselleen minkä kusipää raukan kanssa on ollut naimisissa 10 vuotta. HÄN petti aviovalan ja parisuhteen vastuun ja rikkoi perheemme. Aina valitetaan, että riitaan tarvitaan kaksi, näin se ei todellaakaan aina ole. Jos toinen yrittää olla hyvä äiti ja vaimo ja toinen ei arvosta sitä niin minkä sille sitten voi? Ei mitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit hyvin lähipiirille kertoa tuntemuksistasi.
Sitten uutta elämää rakantamaan. Entisesi jatkaa sössimistään ja jossain vaiheessa menee terveys. Se ei ole enää ongelmasi. Laita koti kauniiksi ja itsesi ala katsella elämää, parempaa luvassa :)
että toinen pilaa kaiken ja jättää tavallaan toisen pärjäämään miten kuten ja itse viettää helppoa elämää. Kyllä vituttaa, vaikken kadukkaa eroamista. Olen kaunis ja seuraa on tarjolla, mutta ei kiinnosta ei, en usko parisuhteeseen enää, jokainen pettää kun tilaisuus koittaa. Jossain vaiheessa se pommi kuimminkin tippuu alas ja siinä sitä taas ollaa, vitun tyhmä ämmä, saan huomata. Korkeintaa vähän pelata miesten tunteilla, varattuun mieheen en koske, se on varmaa.
menee onneksi ohi ja tilalle tulee välinpitämättömyys sitä exää kohtaan.
Meikäläiseltä meni 19v paskassa liitossa, pettämistä juopottelua ja exä ei ollu niin tuon työn peräänkään, haki vaan oikotietä onneen kaikenmaailman verkostomakkinoinnin parista.
Eron jälkeen meikä piti hauskaa aikansa ja sitte kolahti, seukkaan nyt toista vuotta ihanan miehen kanssa.
Exäkin löysi uuden elättäjän itelleen.
Kuullosti niin tutulle kirjoituksesi. Itsellä myös suhde takana, mies petti ja törkeimmällä mahdollisella tavalla. Kaikki merkit ilmassa ja asioita vatvottiin. Hän kun kiisti kaiken, väitti/teki minusta vainoharhaisen, jopa sukulaisilleni soitteli ja teki minusta turhaan epäilijän.
Aloin jo itse uskoa olevani hullu. Jotenkin sitten sain voimia(kiitos eräille ystävilleni ja tukijoilleni) jätin hänet.
Yli 2-vuoden viha ja katkeruus, en pystynyt muita miehiä edes miettimään. Elin kuin kuollut vaikka seuraa olis olut tyrkylle asti tarjolla. Jostain yhtäkkiä löytyi ihminen joka on saanut minut taas elämään. En tunne enää katkeruutta en mitään menneisyydestä. Nautin tästä ja tämä tunne vie nyt mukanaan.
Älä hoputa itseäsi mihinkään, vaan hae elämääsi sisältöä omista jutuista. Sitten kun olet valmis ja oikea ihminen kävelee vastaasi et enää mieti noita asioita.
Ei mikään varmaa elämässä ole mutta mahdollisuuteen jotain saada on myös annettava riskin uhalla mahdollisuus toiselle.
Tsemppiä sinulle olen varma että kun käyt noi vihan tunteet läpi niin joku päivä vaan säälit ex miestäsi :)