Mitä ajattelette vanhenemisesta, onko se mielestänne ahdistava ajatus? Ajatteletteko koskaan että "Ou nou, kohta mä oon jo niin ja niin vanha"? Itse saatan kelailla tätä välillä kun menee nukkumaan. Sitä vaan kelaa että päivä päivältä pikku hiljalleen rapistuu kohti vanhaa äijän käppyrää. Ajatus edes viisikymppisen saati sitten vanhuksen elämästä tuntuu todella ahdistavalta.
Tulee myös mieleen että pitäisikö tässä elämässä vielä saavuttaa jotain. Tarkoitan että oma elämä on nykyään kun tarkemmin miettii, yllättävän samanlaista kuin teininä, erona tietysti se että teen töitä koulussakäynnin sijaan ja asun omillani enkä vanhempien luona. Edelleen tulee käytyä viikonloppuisin kaveriporukalla baarissa tai muuten vaan vietettyä aikaa vanhojen koulunkavereiden kanssa. Viikkoni koostuu käytännössä töistä, harrastuksista (mm. kuntosali, kickboxing,) ja viikonloppuisin baareilusta kaveriporukoiden kanssa, tosin suurimmalla osalla heistä on niukasti aikaa moiseen kun ovat perheenisiä. Olisin voinut valita toisinkin, siinä tapauksessa olisin nykyään perheenisä, mutta ajatus tuntui tuolloin ahdistavalta, ja siitä syystä useampikin suhde aikoinaan lässähti.
Nyt sitä tulee mietittyä että jos oma elämä on yhä tänäpäivänä lähes kolmekymppisenä sitä samaa "vauhdikasta elämää", onko se sitä myös sitten esim. neljäkymppisenä? Onko elämä pelkkää baareilua, biletystä ym.? Ajatus vanhasta patusta joka käy bilettämässä viikonloppuisin kuulostaa omaan korvaani todella koomiselta, oikeastaan typerältä. Tulee mieleen että mitä ihmettä se mun elämä oikein on sitten vanhana? Mistä keksisi jonkun tarkoituksen tai sisällön elämälleen vanhana? Mikä loppujen lopuksi sitten on ollut mun elämän tarkoitus, perheelliset voivanet perustella että heidän oli suvunjatkaminen, mutta entä minä?
Itseäni siis ahdistaa vanhenemisessa fyysinen rapistuminen (ulkonäkö ja kunto), kysymykset elämän tarkoituksesta sekä se että vanhuus on asia jota en pysty mieltämään itseeni millään tavalla, se ei sovi imagooni; vanhuksesta tulee mieleen kyyryssä kävelevä, kärttyinen, katkera, raihnainen vanha äijä / eukko. Se on kuitenkin jokaisella edessä, en silti haluaisi tulla sellaiseksi.
Ahdistaako teitä vanheneminen?
58
1405
Vastaukset
- Älymies 23
"Mitä ajattelette vanhenemisesta, onko se mielestänne ahdistava ajatus? Ajatteletteko koskaan että "Ou nou, kohta mä oon jo niin ja niin vanha"?"
Kyllä ajattelen ja kyllä ahdistaa. Varsinkin kun tuntuu että koko elämä kuluu hukkaan tähän yksinäisyyteen ja sosiaalisesti paariakastiin kuulumiseen sekä kyvyttömyyteen opiskella etc.
Ja itselläni ei siis ole noita elämänsisältöjä kuin sinulla. Teen töitä satunnaisesti, en opiskele, minulla ei oikeastaan ole ystäviä, en matkustele, minulla ei ole naisia jne.
"Nyt sitä tulee mietittyä että jos oma elämä on yhä tänäpäivänä lähes kolmekymppisenä sitä samaa "vauhdikasta elämää", onko se sitä myös sitten esim. neljäkymppisenä? Onko elämä pelkkää baareilua, biletystä ym.?""
Mulla varmaan on elämä samanlaista eläkeläismäistä hiljaiseloa kuin nytkin, ellen sitten tee jotain repäisevää.....- vjnvnvbn
samaa minulla myös...jotain repäisevää kyllä tässä kaipais.
- MMies
NIIN!
HAHA! :D- ...............
Kyllä ahdistaa. Loppu tulee olemaan katkera, varsinkin kun tietää, että hyvinvointivaltio on silloin muisto vain. Yksin ja köyhänä.
- näin------
............... kirjoitti:
Kyllä ahdistaa. Loppu tulee olemaan katkera, varsinkin kun tietää, että hyvinvointivaltio on silloin muisto vain. Yksin ja köyhänä.
asia nimenomaaan on jos on yksin ja vielä köyhä ja ehkä voimatkin ovat alkaneet jo huveta.
Varallisuus on ainoa asia joka mitenkään merkittävästi pystyy ainakin lieventämään näitä tuntemuksia.
- ´´
Mielelläni kyllä vanhenen. Vanheneminen on kieltämättä mukavaa, vaikkakin käy kyllä sääliksi vanhentumista pelkääviä parikymppisiä, jotka kuvittelevat elävänsä ihmisen parhaassa iässä ja olevansa viehättävimmillään. Sellaista pystyykin huomaamaan heistä, mikä vaikuttaa heidän ''viehätysvoimaansa'' exponentiaalisesti, koska elämänkokemusta puuttuu, ja ollaan vielä suhteellisen epävarmoja omasta itsestään.
Ennen kuin joku kerkeää kysymään minkä ikäinen olen, niin olen 18-vuotias poika. - ....................
olevani vanha ja raihnainen, teen itsemurhan.
- ...
voihan sulle tulla vaikka joku tappava sairaus niin säästyt vaivalta itse..
- nx
Ei mua ainakaan ahdista. Olen nyt 30, nainen. Elämässä on tilaisuus kasvaa ihmisenä ja se pitää mielen virkeänä. Kun vaikka ajattelee aikaa 10 vuotta sitten ja nyt tätä päivää; sillon piti mennä ja nähdä maailma, nyt nautin paikalleen asettumisesta. Saa nähdä miten taas 10 vuoden päästä, ja taas siitä eteenpäin. Varmasti vuodet tuo tullessaan uutta elämänviisautta, jonka kautta suhtautuu elämään taas eri tavoin, eikä sitten tylsisty kun elämää katselee "uusin silmin". Sairaudet on ainoa asia joka huolettaa.
Kun elämässä tietyt "kaudet " loppuu, tulee uusia. Esim kakskymppisenä elämä oli aika vauhdikasta. Nyt kun se biletys ja muu ei enää kiinnosta, on sen tilalle tullut muuta, josta saa tyydytystä elämään. Musta tuntuu että olen kuin imuri, imen elämää itseeni, rakastan sitä. En tiedä olenko sellainen persoona luonnostani vai onko asiaan vaikuttaneet rankahkot kokemukset elämässä, mutta en kulje "ummistetuin silmin" vaan nautin todella paljon ihan pikkujutuistakin.- bnvbnvb
mennyt, kuten odotti. Koulutuksen osalta meni yli odotusten, sillä olen akateemisesti koulutettu, vaikka minun piti käydä vain ammattikoulu. Muuten elämä onkin potkinut päähän. Koulutuksen jälkeen en ole ollut, kuin muutamassa pätkätyössä, en ole seurustellut kertaakaan, kohta peruspäiväraha koittaa ja lisäksi olen sairastanut syövän. Näin vähän yli 30-vuotisena ei hyvältä näytä, mutta katotaan ny vielä jonkun aikaa...
- bnvbnvb
bnvbnvb kirjoitti:
mennyt, kuten odotti. Koulutuksen osalta meni yli odotusten, sillä olen akateemisesti koulutettu, vaikka minun piti käydä vain ammattikoulu. Muuten elämä onkin potkinut päähän. Koulutuksen jälkeen en ole ollut, kuin muutamassa pätkätyössä, en ole seurustellut kertaakaan, kohta peruspäiväraha koittaa ja lisäksi olen sairastanut syövän. Näin vähän yli 30-vuotisena ei hyvältä näytä, mutta katotaan ny vielä jonkun aikaa...
ja kaveripiiri vaan harvenee harvenemistaan...
- :)
bnvbnvb kirjoitti:
mennyt, kuten odotti. Koulutuksen osalta meni yli odotusten, sillä olen akateemisesti koulutettu, vaikka minun piti käydä vain ammattikoulu. Muuten elämä onkin potkinut päähän. Koulutuksen jälkeen en ole ollut, kuin muutamassa pätkätyössä, en ole seurustellut kertaakaan, kohta peruspäiväraha koittaa ja lisäksi olen sairastanut syövän. Näin vähän yli 30-vuotisena ei hyvältä näytä, mutta katotaan ny vielä jonkun aikaa...
Elämä ei mene aina niin kuin kuvittelisi. parikymmpisenä pitää itsestään selvänä että nelikymppisinä on perhe ja vakituinen työ ja omakotitalo. Sen sijaan onkin yksin ja työtön.
Elämä on kuitenkin sitä mitä siitä tekee. Yksin ja työttömänä voi olla onnellinen samoin kuin menestyvä ja hyvätuloinen onneton. Oma asenne ratkaisee ja se mitä teet elämällesi. Esim.työttömyydessä on hyviäkin puolia, nyt on aikaa tehdä kaikkea sitä mitä ei ennen ehtinyt.
Tsemppiä ja voimia sulle! Kyllä se aurinko vielä pilkahtaa pilvien välistä : )
- 22
Vanheneminen ei enää ahdista, kun tajusin, ettei minun ole pakko muuttua jämähtäneeksi kalkkikseksi. On totta, että ihmiset usein rauhoittuvat ja tasaantuvat vanhetessaan, mutta sen ei tarvitse olla paha asia. Nuorempana kuvittelin, että aikuiset muuttuvat sen takia, että eivät enää uskalla olla nuorekkaita. Nykyään ymmärrän, että muutos on useimmissa tapauksissa luonnollinen, eikä haittaa itse ihmistä. Esimerkiksi lapsen saaminen muuttaa ihmistä paljon.
Toki on niitäkin, jotka jaksavat aina haikailla nuoruutensa perään. Mielestäni sellainen on vähän säälittävää menneisyyteen takertumista. Toki voi muistella kaiholla silloin tällöin hauskaa nuoruutta, mutta jos ei pysty nauttimaan elämästään vanhempana, on se todella harmillista. Usein vanhat ihmiset, jotka yrittävät olla nuorekkaita, ovat melko korneja. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta näin yleensä on aika hirveää katsella nelikymppisiä, jotka ovat jääneet henkisessä kehityksessä teini-ikäisen asteelle.
Vanheneminen kiehtoo minua. Olen nyt 22-vuotias ja päämääränäni on tulla viisaaksi vanhaksi naiseksi, jonka elämä on ollut rikasta (ei välttämättä rahallisessa mielessä, vaan henkisessä) ja joka pystyy antamaan oikeasti hyviä elämänohjeita lapsenlapsilleni. - Mies1985
Jossakin mielessä. Oli esim.haikeaa täyttää 25.
Eniten kai ahdistaa hidas viattomuuden kariseminen ulkonäöstä ja ihmisten odotukset kun tietävät iän. Jossakin vaiheessa ihmiset eivät enää mieti että mikä sinusta tulee vaan olettavat jo fakkiintuneen ja ihmisarvo jollakin tavalla häviää sitä mukaa kun vuosia tulee lisää. Mitä vanhempi ihminen, sitä vähemmän merkittävä tämän ihmisen kuolema on koska "se eli jo niin kauan" jne.
Elämä on ollut aika köyhää jossakin mielessä. Kunnon kavereita ei ollut teini-iässä ja tuntui että elin sitä nuoruutta elokuvien ja mielikuvituksen kautta. Sitten vähän vanhempana sama kuvio paitsi viime vuosina olen ruvennut yhteiskunnallistumaan ja näkemään minkälaista se vilkas nuoruus sitten on, muilla ihmisillä. Ja lohduttaudun ajattelemalla ettei se niin hirveän ihmeellistä ole. Ainut asia mikä itseltäni puuttuu on oma jengi, yhteisö, ryhmä tms. mihin kuulua oman perheen ja suvun lisäksi, missä täyttäisi jotain paikkaa ja tietäisi kuka on sen kautta mihin kastiin muut minut asettavat.- ?poikamies
Vanheminen on tuonut ne "hyvät jutut" minun elämääni. Tai muutos vanhemmaksi. Sanon jopa elämänkokemukseksi.
Mä haluan nähdä maailmaa, ehkä jopa asua muualla. Se tuntuu päivä päivältä vain paremmalta ajatukselta. Ja toisaalta tämä Suomi vaan muuttuu entistä huonommaksi ilmapiiriltään, vaikka on Eu ja sun muut. Ihmiset muuttuvat hitaasti, mutta heidän asenne johonkin voi taas muuttua nopeasti. - resres
?poikamies kirjoitti:
Vanheminen on tuonut ne "hyvät jutut" minun elämääni. Tai muutos vanhemmaksi. Sanon jopa elämänkokemukseksi.
Mä haluan nähdä maailmaa, ehkä jopa asua muualla. Se tuntuu päivä päivältä vain paremmalta ajatukselta. Ja toisaalta tämä Suomi vaan muuttuu entistä huonommaksi ilmapiiriltään, vaikka on Eu ja sun muut. Ihmiset muuttuvat hitaasti, mutta heidän asenne johonkin voi taas muuttua nopeasti.Joo kannattaa muuttaa muualle, se avartaa mieltä. Kun muuttaa pois Suomesta, niin tajuaa kuinka hyvin asiat meillä on. Sitten kun muuttaa takaisin, niin huomaa miten tiukkapipoisia suomalaiset oikeasti on, kyttäävät toistensa tekemisiä ja valittavat ja vaativat sääntöjä, sääntöjä, sääntöjä. Lisää sääntöjä. Kenenkään ei voi antaa olla ja nauttia omasta elämästään, vaan jos joku tekee asiat toisin kuin itse niin heti vaaditaan sääntöjä että sen olisi pakko elää samalla tavalla kuin itse!
Anteeksi avautuminen, joskus tämä vaan niin vituttaa. - n+2
Se puuttuu kaikilta muiltakin aikuisilta. Taitaa olla tämän individualistisen kiireisen yhteiskunann reunailmiö. Ydinperheen asema korostuu, mikäon ikävää sinkkujen kannalta.
- iloinen kulkija
Ei ahdista kun näen ystäviäni, minulla on aina ollut eri ikäisiä ihmisiä ystävinäni. En ole ollut mikään saman jengin kanssa roikkuja enkä vaan samanlaisten ja ikäisten kanssa. Minulla on todella kauniita, hauskoja, ihania, hassuja, rentoja, fiksuja ja charmantteja ystäviä ja tuttavia ikähaarukalla 20-65 vuotta, toivoisin tuntevani vanhuhksiakin, mutta kun ei ole omia mummoja eikä vaareja, ei oikein tutustu missään :) Minulle vanhuksista tulee mieleen sympaattiset ja mukavat ihmiset, joilla on hassuja tarinoita.
Eri ikäiset ystävät rikastuttavat suunnattomasti, keskustelut ovat mielenkiintoisia ja maailman kuva laajenee. Ulkonäölliset seikat ei huolestuta eikä kadehdi nuorempiaan tai sure omaa vanhenemistaan.
Elän kuten haluan ja mihin uskon, minun ei tarvitse miettiä tuleeko elämäni aina olemaan samanlaista tai ravaanko baareissa. Luojan kiitos elämässäni on syvempiä sisältöjä. Olen kyllä ulkoisesti oikein näpsäkkä tapaus, mutta se on kaikki lainaa, ketä kiinnostaisi vaan joku ulkonäkö, paitsi jos ei älli riitä muuhun? Ainoa, mitä suren nuoruudesta, on se, että se ei ollut kovin valoisaa aikaa. Ei ollut kultaista nuoruutta ollenkaan, ei suurta nuoruuden rakkautta eikä hauskaa opiskelijaelämää. Oli köyhyyttä, väkivaltaa, epävarmuutta, epätoivoa ja masennusta, eikä varmaan mitään rakkauteen viittaavaakaan. Se on tavattoman surullista, siinä kohtaa olisi ihanaa jos olisi saanut olla sillä tavalla nuori, että olisi murehtinut jostain muusta, kun läheisen syöpään kuolemisesta tai näin. Olisi ihanaa olla saanut olla nuori ja kaunis ja rohkea... Hieman enemmän. Mutta ainahan sitä jotain haluaa. Kolmekymppisenä on kuitenkin suhteellisen nuori ja kun on paljon jo nuorena kokenut, ei tarvitse muille esittää, ei miettiä arvojaan vaan uskaltaa elää. Aidosti.
Minä ajattelin kyllä käydä vielä 8kymppisenäkin tanssimassa jos huvittaa, pukeutua jatkossakin niinkun haluan ja toteuttaa omia haaveitani samalla intohimolla, kun aina: ne ovat sentään pelastaneet henkeni, vaikkei niistä mitään suurempaa "saavutusta" koskaan tulisikaan. Katkeruus tuntuu olevan vähän kokeneitten ja helpolla päässeitten ongelma. Ei ole mitään mihin suhteuttaa, niin ei tarvitse olla kiitollinen mistään. En usko, että se liittyy vanhenemiseen. Kyllähän sitä on asioita vaan jäänyt, ei voi mitään. Tappiot ovat suuria ja surujaan joutuu joskus suremaan. Mutta semmoista se elämä on.
Elämähän on luopumista alusta loppuun saakka. Aina on jotain kesken ja saamatta, aina on epätäydellisyyttä ja "väärä ikä" johonkin. Aina on joku parempi ja joku toinen saa enemmän jotain. Ja joitain asioita ei vaan saa ollenkaan.
Tai jos kuolen huomenna, niin sekin on ihan jees, kai se sitten oli tämän elämän opit tässä ja kello soi. Äiti kutsuu kotiin ja Isä antaa rauhan. Se on ihan okei. Vähän kyllä harmittas, kun ois muutama juttu tässä vielä tekemättä... ;D
Maailmahan on sellainen miksi me ihmiset sen rakennamme, vanhuksia kohdellaan kuten me opetamme, ja ihmisten arvot ovat juurikin sitä, mitä me arvostamme. Sitä sinä toivot, mitä arvostetaan.
Todellisuus on harhaa, luovu siitä :) - 1+1=?
Tietysti ahdistaa.
- Saara vaihtaa
Ei ahdista, pikemminkin päinvastoin.
Satuin tälle palstalle otaksuen sen tarjoavan jotain minullekin, olenhan yksineläjä. Mutta muutaman kirjoituksen luettuani tajusin tämän olevan provoilijoille ja nuoruuden angsteissa rypeville epävarmoille tapauksille. Täällä ei taida olla yhtä ainuttakaan keski-ikäistä täysipäistä sinkkua kirjoittelemassa, tai sitten keski-ikäinen kieltäytyy niin lapsellisesta nimityksestä kuin sinkku on.
Mutta kysymykseen vanhenemisesta. Nyt keski-ikäisenä ei voi kuin nauraa teidän ongelmillenne (anteeksi kaikille, joille ongelma on todellinen, niin paljon saipuankeittäjiä joukossa). Keski-ikäisenä nai silloin kuin huvittaa ja niin monen kanssa kuin huvittaa, eikä todellakaan mieti, mitä jossain porukassa puhutaan ja millainen maine on. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Keski-ikäisen ei tarvitse myöskään mittailla kumppaneitaan perheenperustamis- ja/tai lapsentekomielessä, hän voi surutta toteuttaa itseään ja fantasioitaan. Keski-ikäisellä on itseluottamusta ja -tuntemusta, hän tietää mitä haluaa ja mitä ei halua.- Saara hihittää
Ihailtavaa verbaliikkaa
- 19
Minullekin vanheneminen on ollut vapauttava kokemus. Niin paljon on tullut varmuuttaa ja vakautta matkan varrella. Ulkonäön rapistuminenkin on yllättäen tuntunut mukavalta, koska enää minuun ei kiinnitetä sillä tavoin huomiota kuin nuorempana. Silloin ympärillä tuntui alituiseen pyörivän kaikenmoista ukkoa vonkaamassa, mikä oli tavattoman kiusallista. Nyt saan useimmiten liikkua aivan rauhassa. Luulen, että ikä ei ole ongelma, kunhan terveys ja toimintakyky säilyvät.
- :))))
Samaa mieltä kanssasi, ettei sitä todellakaan ajattele mitään vanhenemista, tai en sitä ole koskaan edes sen enempää funtsaillut, koska se ei ole ollut mikään "ongelma" minulle.
Jokaiseen ikään on sisältynyt mukavia muistoja, näin keski-ikäisenä on kiva muistella mitä kaikkea teki/toilaili pari kymppisenä tai kolmekymppisenä. Olen siis lapseton sinkku/vanhapiika, mutta ei kyllä kiinnosta enää tuo baari elämä vaikka sinne tulee mentyä kaveriporukassa kerran-pari vuodessa, lähinnä ystävien kanssa pitämään hauskaa.
Mitä nelikymppisen vauhikkaaseen elämään tulee, niin eri asiat alkavat kiinnostamaan mitä kiinnosti 10v sitten, tosin onhan minulla ystäviä jotka ramppaavat baareissa lähes joka vkl, mutta heillä lähinnä mielessä miehet ja siinä tarkoituksessa sinne menevät.
Aika menee nopeammin, mitä vanhemmaksi tulet, muttei siitä nyt mitää kriisejä kannata ottaa kun vanhenee. Et voi sille mitään, se tulee kuitenkin. Ja tämä nykyajan hössötys siitä, että rypyt tai muutenkin vanhenemisen merkit ovat lähes KATASTROFAALISIA ja niitä koitetaan poistaa joka keinolla. Äh, niitä tulee ja se sisältyy vanhenemiseen, elämässä on paljon muutakin ajateltavaa kuin se että on joskus vanha.
Eikä se elämä ole vain saavutuksia varten, jokainen elää miten tahtoo ja jos tykkää käydä bilettämässä joka vkl vielä 60v niin mikä ettei, jos vaan kunto kestää ;) Ei kannata ottaa paineita vaan elää joka hetkeä kuin se olisi viimeine! - gvhnvngv
19 kirjoitti:
Minullekin vanheneminen on ollut vapauttava kokemus. Niin paljon on tullut varmuuttaa ja vakautta matkan varrella. Ulkonäön rapistuminenkin on yllättäen tuntunut mukavalta, koska enää minuun ei kiinnitetä sillä tavoin huomiota kuin nuorempana. Silloin ympärillä tuntui alituiseen pyörivän kaikenmoista ukkoa vonkaamassa, mikä oli tavattoman kiusallista. Nyt saan useimmiten liikkua aivan rauhassa. Luulen, että ikä ei ole ongelma, kunhan terveys ja toimintakyky säilyvät.
tuo on hyvä kuulla. että helpottaa teillä naisilla. Itse olen mies ja ei ole ollut nuorena minkäänlaista säpinää/vientiä naisten keskuudessa. Rauhassa on saanut olla. Kyllähän se näin 35-v miehenä harmittaa...mutta mitäpä sitä enää märehtimään. Toivottavasti joskus elämässä tulisi jotain säpinää, vaikka sitten töiden merkeissä, ettei 20-vuoden opislelu valuisi täysin hukkaan. Haaveeksi sekin vaan taitaa jäädä...joten ei voi olla tylsempää elämää...
- fasfasf
Henkiökohtaisesti pidän vanhenemisesta. Tottakai jokaiseen ikäkauteen kuuluvat omat ikävät puolensa, mutta kannattaa keskittyä mielummin niihin positiivisiin puoliin.
- Marlene78
murehdin joskus 24-vuotiaana vanhenemisesta, nyt vähän yli 30-vuotiaana olen tajunnut että nuoriahan tässä viel ollaan!! ; D
Katsotaan sitten joskus... elämähän on periaatteessa vielä alussa.. ennen 20 ikävuotta olin pentu, 20-30-vuotiaana etsiskelin itseäni, nyt on aika alkaa elämään!- 22+22
olin 18v. voi kyin vanha
44 v. olen nuori.
- Ei se satu
vaan päinvastoin vapauttaa. Ei sillä että nytkään olisin riippuvainen muiden mielipiteistä, mutta uskon että iän myötä naisen elämänlaatu senkun paranee.
- ihan--------
varmasti ahdistaa kaikkia ihmisiä(paitsi pieniä kasvavia lapsia) jollain tavalla. Se on sitten eri juttu miten tämä asia kussakin ikävaiheessa ja kunkin yksilön kohdalla ilmenee.
- nnnnainenilmannickiä
Ei minusta. On ollut tilapäisiä ikäkriisejä, mutta kun on löytänyt elämälleen tarkoituksen ja tajunnut, että on tärkeämpää saada elämää päiviin kuin päiviä elämään, niin jokainen päivä on rikkaus. Yö:n biisi muistuttaa, että "taas hetken lähempänä kuolemaa" ja niinhän se on. Jokainen päivä on ainutlaatuinen, joko hyödynnetty tai menetetty mahdollisuus (enkä nyt puhu parisuhteen hakemisesta vaan siitä että käyttäisi tämän rajallisen ajan mahdollisimman hyvin). Ihan liian moni tuttu on sairastunut vakavasti, suurin osa selviytynyt, mutta vuosien varrelle mahtuu menetyksiäkin. Jokaisesta terveestä päivästä kannattaa siis olla kiitollinen.
- dsagfsdse
Minkä sille tunteele tekee. Olen koko elämäni yrittänyt olla se ihminen jonka ei tarvitsisi katua menneisyyttään. Minun unelmani olisi ollut tulla oikeasti isäksi ja että saan omia lapsia. Ne haaveet osoittautuivat kuitenkin mahdottomaksi.Se on oikeasti aika kova paikka mutta asia on vain kestettävä ja sen kanssa on opittava elämään. Kun huomaa olevansa jo 26 eikä mitään merkkejä siitä että olisi tulossa yhtään suositummaksi populaatiossa niin on vain keskityttävä harrastuksiin ja tuettava ajatuksia jotka ovat itsestä jollain tavalla peräsin. Tällä tavalla pystyy edes osan itsestään ja omasta viisaudestaan antamaan nuorempien sukupolvienkäyttöön.
- yksi asia-------
mikä saattaisi ehkä hivenen keventää mieltäsi on se, että on varsin todennäköistä että myös sinua paremman näköisiä, ja ehkä fiksumpiakin, ja ainakin enemmän elämässään muihin kuin naisasioihin stasanneita miehiä tässä meidän maassamme kyllä löytyy sellaisi jotka kuitenkin ovat joutuneet elämään ilman naisseuraa (ja tietenkin ilman perhettä ja lapsia myös) ja todennäköisesti joutuvat elämään lopun ikänsäkin niin.
Perimmältään tämä asia johtuu siitä kun miehiä ja naisia syntyy yhtä paljon, ja osa miehistä käyttää tai varaa käyttöönsä useita naisia, ja kun vielä naisilla on myös taipumuskin hakeutua sellaisten miesten verkostoihin joilla miehillä naisia jo entisestäänkin on tai jotka miehet ovat muidenkin naisten suosimia. Mies vailla naisseuraa tai mies jolla on vain vähän tai ei ollenkaan parisuhde/seksi-kokemusta on tunnetusti naisille pahimman luokan turn-offn. Tällainen mies leimautuu naisten silmissä totaaliseksi luuseriksi, suoranaiseksi katastrofitapaukseksi ja nainen ei ikinä tällaisen miehen seuraan lähde vaikka mies sitten olisi kuinka hyvän näköinenekin. - wwwwwwwwq
yksi asia------- kirjoitti:
mikä saattaisi ehkä hivenen keventää mieltäsi on se, että on varsin todennäköistä että myös sinua paremman näköisiä, ja ehkä fiksumpiakin, ja ainakin enemmän elämässään muihin kuin naisasioihin stasanneita miehiä tässä meidän maassamme kyllä löytyy sellaisi jotka kuitenkin ovat joutuneet elämään ilman naisseuraa (ja tietenkin ilman perhettä ja lapsia myös) ja todennäköisesti joutuvat elämään lopun ikänsäkin niin.
Perimmältään tämä asia johtuu siitä kun miehiä ja naisia syntyy yhtä paljon, ja osa miehistä käyttää tai varaa käyttöönsä useita naisia, ja kun vielä naisilla on myös taipumuskin hakeutua sellaisten miesten verkostoihin joilla miehillä naisia jo entisestäänkin on tai jotka miehet ovat muidenkin naisten suosimia. Mies vailla naisseuraa tai mies jolla on vain vähän tai ei ollenkaan parisuhde/seksi-kokemusta on tunnetusti naisille pahimman luokan turn-offn. Tällainen mies leimautuu naisten silmissä totaaliseksi luuseriksi, suoranaiseksi katastrofitapaukseksi ja nainen ei ikinä tällaisen miehen seuraan lähde vaikka mies sitten olisi kuinka hyvän näköinenekin.Voi jösses, pitihän se MAT lässytys tuoda tähänkin ketjuun.
Edelliselle voin sanoa, että 26 on aika poikanen vielä. Sanoisin myös sen, että ihan totta elämä ei aina mene kuinka on suunnitellut ja haaveillut. Itseasiassa se ei ikinä mene niin. Siksi kai se ydinjuttu on oppia nauttimaan siitä hyvästä mitä on saanut. Ja myöskin pysyä avoimena tulevaisuuden suhteen. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu seuraavana päivänä. - toivoa on
yksi asia------- kirjoitti:
mikä saattaisi ehkä hivenen keventää mieltäsi on se, että on varsin todennäköistä että myös sinua paremman näköisiä, ja ehkä fiksumpiakin, ja ainakin enemmän elämässään muihin kuin naisasioihin stasanneita miehiä tässä meidän maassamme kyllä löytyy sellaisi jotka kuitenkin ovat joutuneet elämään ilman naisseuraa (ja tietenkin ilman perhettä ja lapsia myös) ja todennäköisesti joutuvat elämään lopun ikänsäkin niin.
Perimmältään tämä asia johtuu siitä kun miehiä ja naisia syntyy yhtä paljon, ja osa miehistä käyttää tai varaa käyttöönsä useita naisia, ja kun vielä naisilla on myös taipumuskin hakeutua sellaisten miesten verkostoihin joilla miehillä naisia jo entisestäänkin on tai jotka miehet ovat muidenkin naisten suosimia. Mies vailla naisseuraa tai mies jolla on vain vähän tai ei ollenkaan parisuhde/seksi-kokemusta on tunnetusti naisille pahimman luokan turn-offn. Tällainen mies leimautuu naisten silmissä totaaliseksi luuseriksi, suoranaiseksi katastrofitapaukseksi ja nainen ei ikinä tällaisen miehen seuraan lähde vaikka mies sitten olisi kuinka hyvän näköinenekin.Saarna pläjähti näköjään tähänkin kohtaan.. mutta kun vanhenemisestä on puhe sanon, että antakaa pojat ajan kulua ja huolehtikaa terveydestänne. Odotuksenne palkitaan niin, että lopulta pääsette valkkaamaan naisseuraa. Miehet siirtyvvät ajasta ikuisuuteen naisia aiemmin, joten vanhemmissa ikäluokissa alkaa miehet ovat vähemmistönä. Naiset suorastaa taistelevat harvoista hyväkuntoisista uroista!
- ??????????????????
toivoa on kirjoitti:
Saarna pläjähti näköjään tähänkin kohtaan.. mutta kun vanhenemisestä on puhe sanon, että antakaa pojat ajan kulua ja huolehtikaa terveydestänne. Odotuksenne palkitaan niin, että lopulta pääsette valkkaamaan naisseuraa. Miehet siirtyvvät ajasta ikuisuuteen naisia aiemmin, joten vanhemmissa ikäluokissa alkaa miehet ovat vähemmistönä. Naiset suorastaa taistelevat harvoista hyväkuntoisista uroista!
Mitäs iloa siitä naisseurasta sit 70 vuotiaana on?
- tämä-------
toivoa on kirjoitti:
Saarna pläjähti näköjään tähänkin kohtaan.. mutta kun vanhenemisestä on puhe sanon, että antakaa pojat ajan kulua ja huolehtikaa terveydestänne. Odotuksenne palkitaan niin, että lopulta pääsette valkkaamaan naisseuraa. Miehet siirtyvvät ajasta ikuisuuteen naisia aiemmin, joten vanhemmissa ikäluokissa alkaa miehet ovat vähemmistönä. Naiset suorastaa taistelevat harvoista hyväkuntoisista uroista!
onkin tasan tarkkaan totta:
"Saarna pläjähti näköjään tähänkin kohtaan.. mutta kun vanhenemisestä on puhe sanon, että antakaa pojat ajan kulua ja huolehtikaa terveydestänne. Odotuksenne palkitaan niin, että lopulta pääsette valkkaamaan naisseuraa. Miehet siirtyvvät ajasta ikuisuuteen naisia aiemmin, joten vanhemmissa ikäluokissa alkaa miehet ovat vähemmistönä. Naiset suorastaa taistelevat harvoista hyväkuntoisista uroista!"
Jos nyt ei välitetä naisten iästä ja siitä että onko nämä naiset sellaisia että heihin voi ihastua vielä naisenakin eikä siitäkään pystyvätkö nämä naiset vielä lapsiakin saamaan. Minähän voisin silloin todellakin nyt tässä rehvastella super YTM - miehenä, sillä olen jokseenkin varma että minä voisin aiankin periaatteessa(tai siis jos sellaista haluaisin) valita miljoonista naisista itselleni mieleisimmän ja täältä suomestakin todennäköisesti löytisi joku kuusinumeroinen luku tällaisia naisia(jotain 5-kymppisiä) josita valita saisin. Se vaan että minä en enää tee tällaisilla naisilla yhtään mitään.
Vaikka nyt niiden teinipllua kuolaavien vanhojen pappojen seassa tietenkin elättekin niin älkää nyt jumalauta sitten taas tukitko tätä kommenttiani niin, että minä jotain parikymppisiä naisia itselleni kuolaan tai että olen joku vanha seksihullu pappara. Teidän ei tarvitse tätä asiaa itsestänne näin tässä muodossa minulle jatkuvasti toistaa. Se todellakin alkaa tympiä tällainen juttu, jonka muutenkin niin hyvin arvaan.
Toisaalla olen kirjoitellutkin tästä omasta tilanteestani jo useammassakin paikkaa. Siitäkin miksi kakkinaiset naisten itselleni yrittämisetkin olen jättänyt jo kokonaankin kauan sitten. Tässäkin yksi sellainen kirjoitukseni
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9388902/46262430 - tiedä------
toivoa on kirjoitti:
Saarna pläjähti näköjään tähänkin kohtaan.. mutta kun vanhenemisestä on puhe sanon, että antakaa pojat ajan kulua ja huolehtikaa terveydestänne. Odotuksenne palkitaan niin, että lopulta pääsette valkkaamaan naisseuraa. Miehet siirtyvvät ajasta ikuisuuteen naisia aiemmin, joten vanhemmissa ikäluokissa alkaa miehet ovat vähemmistönä. Naiset suorastaa taistelevat harvoista hyväkuntoisista uroista!
oliko tarkoituksenasi tuossa murjaista ironiaa. Jos tarkoituksesi ei ollut niin tehdä niin sitten kommenttisi hyvinkin kuvastaa sitä miten näiden tällaisten asioiden kulttuurissamme nykyään katsotaan olevan.
Niin että ilman naisseuraa eläneille sinkkumiehille tullaan tarjoamaan jossain vaiheessa 50 ikäistä naista käyttöön kunhan jaksavat elää riittävän kauan. - Vuosikertaviiniä
?????????????????? kirjoitti:
Mitäs iloa siitä naisseurasta sit 70 vuotiaana on?
Ehkä se selviää sinullekin, kun elät, näet ja koet.
- -n23-
Joskus toki ahdistaa, koska tuntuu, että kaikki elämään liittyvä toiminta on aikataulutettua ja nuoruudella (20-30) on tässä suoritusputkessa hyvin korostunut merkitys. Jos ei löydä miestä, tee lapsia, hanki sopivaa ammattia ja vakaata elämää tiettyyn ikään mennessä, tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Yritän kuitenkin tietoisesti päästä eroon ajattelutavasta, jossa vuosien pitäisi kulkea totutun kaavamaisesti. Ei elämä ole epäonnistunut, vaikka ne ilonaiheet tulisivatkin kotona erilaisista pikku nautintohetkistä biletyksen, maailmanmatkailun ja mielenkiintoisten miesseikkailujen sijaan. Odotan mielenkiinnolla, millainen nainen olen 30- , 40- tai 50-vuotiaana.
- ATM777
Itse olen 33-v ja eipä minua niin kauheasta vanheneminen ahdista. Yleensä pyrin vaan keskittymään tähän hetkeen ja sillä selvä. Mutta toisinaan kun sängyllä makoilee ja koittaa nukkua, niin siinä saattaa tulla sellainen ahdistava olo, että olen jo näin vanha eikä elämässä ole mitään pysyvää vieläkään. Ei vakituista työtä, ei ajokorttia eikä siis autoa, ei omaa asuntoa, ei vaimoa, ei perhettä, ei rakkautta jne. Mutta saan voimani uskosta. Omaan kristillisen vakaumuksen.
Elämäni olen yksin elänyt ja vielä nykyäänkin kaikki vapaa-aika menee omissa oloissa yksin. Luen, pelaan Xboxia, soittelen kitaraa ja teen musiikkia. Mutta se on ihan mukavaa. Saa olla vapaa.
Rakkautta kaipaan, mutta alkaa olla tässä iässä jo mahdotonta sellainen. En harrasta yhden illan juttuja enkä muunkaanlaisia suhteita jotka perustuvat pelkkään seksiin.
Mutta elämä on tällaista.
ATM777- menneitä----------
Minua jonkin verran ahdisti oikeastaan jo teini-iänkin taakse jääminen. Tuolloin aavistelin mm. sellaistakin, että minun olisi pitänyt ratkaisevastikkin muuttaa suhtautumistani naisiin, mutta en oikein edes tiennyt miten. Tanssipaikoilla olin käynyt jostain16 vuotiaasta ja siellä olin oppinut naisia hakemaan. Mutta siinä jo kun 21 olin niin vähän alkoi tuntua ne tanssipaikkakuviot lapsellisilta kun baareissa ja diskoissa sitten jo ikäiseni alkoivat käydä. Minulle tuli nuorena viinasta niin paha olo että siksikään en baareihin juuri menneyt, ja jos menin ja vähän jotain join niin ei minusta edes olisi ollut naista iskemään siinä kunnossa. En kyllä muutenkaan naisia lähestynyt kun olin tottunut siihen että se pimu jota haen tanssimaan osoittaa siinä sen että pitääkö minusta vai ei eikä minun tarvitse itseäni naiselle tykötehdä. No baareissa oli tietenkin meno sellaista, että saadakseen seuraa siellä olisi pitänyt itseään hyvinkin tykötehdä, ainakin jos sinne ilman seuraa meni. Tähän ikävaiheeseeni liittyi vielä lähteminen pysyvästi pois niistä maisemista missä olin siihen asti elänyt ja muutto yksin minulle outoon kaupunkiin.Tämä tällainen asia loi tuossa iässä pohjat syrjäytymiselleni parisuhde/seksi-markkinoilta.
Tähän sitten tuli opiskelut jotka veivät jenkkeihinkin pariksi vuodeksi. Sielläkään ei minulla ollut kuin muutaman kerran nainen kainalossa jossain ulkoilmakonsertissa. Nämäkin olivat sellaisia naisia jotka itse lyöttäytyivät seuraani ja joihin en kuitenkaan ihastunut kunhan vaan illan heidän kansaan keikuin.
Näiden opiskelujeni jälkeen en kuitenkaan saanut mitään koulutustani vastaavaa työpaikkaa ekiä edes mihinkään hanttihommiin tahtonut päästä. Tällaisessa tilanteessa 25 vuotiaana alkoi vanheneminen oikeasti siinä ahdistaa, ja ei siinä naishuoliakaan sitten enää ajateltu vaikka niissäkin olis ahdistumisen paikka ollut. Lähdin sitten vielä siinä kouluttautumaan uuteen ammattiin jossa sanottin olevan paljon työvoiman kysyntää. Pari vuotta taas paloi siinä, mutta en sitten saanutkaan ensimmäistäkään tuonkaan alan työpaikkaa. Siinä epäsuoraa palautetta 27-28 vuotiaana alkoi tulla työpaikkoja hakiessa että olisin jo liian vanhakin tai että nuorempia hakevat. Lopetin työpaikkojen hakemiset siihen ja muutiin Helsingin puoleen kun sieltä sai sentään edes Teollisuusvartijan homman, ja kämpänkin sieltä onnistuin ostamaan. Myöhemmin sain vakinaisen paikan joskin ihan hanttihommista, ja ei sitten vanheneminen siinä enää niin ahdistanut. Sitä vaan siinä ajattelin että tämän homman kanssa sitten mennään niin kauan kuin tässä olla saa, ja toivoin että olisin saanut olla edes 5-kymppiseksi. Toisin kävi kun lopettivat hommat ja 46 vuotiaana tuli lähtö. Siinä kun sitten taas olisi pitänyt alkaa nöyristellä työnhakijana niin ahdistihan se nimenomaan se ikä. Toisaalta kun suhtauduin asiaan jo niin, että eivät kuitenkaan minua enää mihinkään töihin niin vanhana ota niin ei se sitten enää niin paljon stressannut.
Sittemmin olen onnistunut omien bisneksieni kanssa ihan hyvin, mutta vanheneminen on taaskin kyllä alkanut ahdistaa, siksi kun tiedän että nyt viimeistään joskus 10 vuoden päästä alan ihan oikeasti vanheta ja heiketäkkin tavalla jos toisellakin vaikka kuinka terveenäkin pysyisin. Voinhan tietenkin kuollakkin yhtäkkiä, vaikka tapaturmaisesti.
Tässä nyt sitten olen menemässä vielä yhteen juttuun joka on aika stressaava, mutta josta todennäköisesti vaurastun vielä, ja saanen siinä vielä jotain tekemistäkin omalta ammattialaltani. Olen kuitenkin kaiken aikaa ylläpitänyt ja kehittänyt ammattitaitoani ja työkalujakin ja materiaalia minulla on siltä toiselta alalta jolle myöhemmin parikymppisenä kouluttauduinkin. Eivät ole nämä suomalaiset kanssaihmiseni pystyneet sentään tällaista asiaa minulta estämään, ja nyt olenkin siis lähdössä täältä vähän muihin maisemiin.
Naisasiat eivät minua enää niin paljon ole ahdistaneet. Ilmeisesti ainakin periaatteessa saisin valita miljoonista vapaista viisikymppisistä naisista, mutta minä en vaan enää tee tällaisilla naisialla yhtään mitään, ja uskon että heissä ei edes olisi ketään josta olisi tässä taas nytkin minun mukaani lähtemään .
Se tässä surettaa kun ei ole aikanaan lastakaan tullut hankittua. Olisi vaan pitänyt aikanaan priorisoida näitä asioitaan vähän toisin.
- n+2
mutta olenkin pintaliitoisen elämäntavan jättänyt jo taakseni. Lapset kasvattavat ja rikastavat siten ajattelua. Osa vanhemmista jopa aikuistuu ja ymmärtää oman navan ympärillä elämisen tyhjyyden. Ei toisten hyvinvointiin sitoutuminen ole vain suvunjatkamista vaan juurikin yksi tapa löytää elämäänsä syvällisempää sisältöä. Muita lähteitä tietääkseni ovat ainakin vapaaehtoistyö, eteneminen harrastajasta muiden opettamiseen, tutkimustyö, läheiset ystävyyssuhteet, huolehtiminen sukulaisista jne. Sepä, 30 v. joka viikonlopun bilettäjä joutuu hiljalleen etsimään seuransa ryyppyporukoista ja status laskee. 40 v. bilettäjä alkaa olla säälittävä ja 50v. bilettäjä on se kaljalasin pohjaan tuijotteleva kantakapakan asukki tai jos seura on vienyt mukanaan, niin sillan alla asusteleva. Itse jokainen täällä suuntansa valitsee. Hienoa, että heräsit nyt miettimään asiaa.
- kaippa------
sitä noinkin jotkut onnistuvat elämänsä elämään
On olemassa mys esim. naisia jotka tekevät mieluummin itsemurhan ennen kuin suostuvat vanhenemaan.
Toisaalta jos joutuu olemaan työmarkkinoilla työnhakijana muutakin kuin ihan nuorena niin kyllä sitä siinä sellaista palautetta pakkaa helpost saamaan että se vanhenimen alkaa vähän ahdistaakkin, vaikka ei sellaista ahdistusta aiemmin olisi kokenutkaan.
Myös sitten kun alkaa oikeasti vanhentua ja heikentyäkkin ja vanhukseksi muuttuminen alkaa olla edessä nin eiköhän se selloinkin taas se vanheneminen ala ahdistaa.
Kaiken lisäksi puhut tuossa siitä miten lapset auttaa kasvattamaaan viisaaksi j.n.e. ja ei sitten niin vanheneminen stressaa. Varmasti pitää tämäkin paikkansa, mutta meillä elää myös paljon ihmisiä joilla ei ole näitä lapsiakaan lainkaan.
- Lindsay48
Ei ahdista, en edes haluaisi taas olla 20 vuotias. Olen nyt 48 vuotta, ja tuntuu, että olen ollut samanlainen viimeiset 20 vuotta. Ei ole vartalo oikeistaan muuttunut, tuntuu että jaksaa samalla lailla kun nuorempana, saa olla kiitollinen kun ei ole mitään sairauksia. Tunnen itsäni nuoremmaksi kun olen. Elämä vaan tuntuu niin paljon helpommalta nyt kun lapsi on kasvanut kunnolliseksi aikuiseksi, on paljon omaa aikaa, ei lainoja, pystyy toteuttamaan mitä haluaa. Vakityöpaikka minulla on ollut ihan nuoresta, olen aina viihtynyt siellä. Omaisuutta on sen verran, että vanhuus pitäisi olla turvattu. Toivon vaan että saisin olla suht.koht. terve,
mutta ei vanheminen ahdista. - Misu77
Ei ahdista.
Duunista ja koulusta toiseen mennään, sinne minne seikkailu nimeltä elämä kulloinkin heittää. Liike on tärkeintä kuten matkoillakin. Kavereita riittää (ja niillä lapsia oman hoivavietittömyyden toteamiseksi). En ole koskaan tajunnut miksi pitäisi asettua aloilleen, hankkia parisuhde tai perustaa perhe tai muutenkaan olla sosiaalisten normien sisällä. Aiemmin se ahdisti (paineet, paineet), mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän välitän siitä mitä muut ajattelevat.
Minusta tulee vallan mahdoton vanha mummo! :D- aina joskus
Mulla ikäkriisit tulee aina jossakin vaiheessa. Eka oli 25 tietämissä opiskelujen loppuvaiheessa. Tuli tunne että nyt se nuoruus on sitten ohi, 30 vuoden ikä lähestyy ja pitää vakavoitua, mennä töihin, perustaa perhe jne. Kolmikymppisenä ei jostain syystä ollut sitten mitään ikäkriisiä, tunnetta vanhenemisesta. 35 oli taas paha kun tiesi että kohta ikä alkaa 4:lla. Nyt 40 ylittäneenä ei ole oikeastaan hassumpaa. 50 kyllä tuntuu pahalle rastille. Oikeastaan parasta ikää on ollut 30 ja neljänkympin väli. Ei se nuoruusaika 15-25 v. ollut välttämättä niin hienoa aikaa kuin sen nyt muistaa. Ehkä parasta nuoruudessa on se että silloin voi olla vielä aika utopistisiakin haaveita vaikkei ne koskaan tulisi toteutumaan. Nyt kyllä huvittaa se että tunsi itsensä vanhaksi 24na.
- Yli puoli vuosisataa
Miksi sen pitäisi ahdistaa ? Ensimmäinen ikä, kun asiaa tuli mietittyä ja pieni kriisi koettua oli 40 vuotispaalu, eka kerta kun juolahti mieleen, että p-hana, on olemassa joku sellainen asia kuin ikä. Sen jälkeen olisin jättänyt aiheen muitten surtavaksi mutta juuri ne muut ovat heitä, jotka pitävät huolen siitä, että iästä tulee riittävästi muistutuksia. Muuten se ei paina, ei näy, ei vaivaa eikä tuota minkäänlaista tuskaa. - Paitsi niille muille se on kestämätön juttu, että joku ei ymmärrä vanhentua, asettua, tasaantua, jämähtää kaavoihin ja tylsistyä elämättömään elämään.
- Nature75
Mitäpä tuota vanhenemista murehtimaan. Päivä kerrallaan vain elämästä nauttien, ja kyllä se horsma sitten aikanaan päällä kukkii - halusi tai ei.
- Anonyymi
Joojoo ja talikolla paskaa!
Lauloi Carola 1974 ja laulu loppui 1992.
En mä nykyään mieti vanhenemista mitenkään negatiivisena...
Vääjäämättömänä kuitenkin...
Mulla nyt on lapset...liki aikuiset.. mutta en mieti heitä jonain "kohteina" päämäärässäni...
Toki mulla on aikamoinen "etuoikeus" kuulua heidän elämään tärkeänä ihmisenä heille.
Mutta se siitä...
Kyse on ennemminkin se, että otsnko "kopin" siitä, että olen saanut olla "vanhempi" vai en..
Moni elää vanhempana ottamatta siitä "mahdollisuudesta" mitään vastaan, vaan pitävät sitä "ristinään".Luin vain otsikon ja vastaan siihen.
Vanheneminen ei ahdista minua. Toivon elämältä vielä hyviä vuosia, että saisin olla terveenä mahdollisimman pitkään, rakastaa ja saada rakkautta.
Toivon jälkikasvulle hyviä kokemuksia, terveyttä ja onnellisuutta. Lisäksi toivon, että he löytävät paikkansa yhteiskunnassa ja tekisivät asioita, jotka tuottavat iloa.- Anonyymi
Ei ahdista.
Joskus vanheneminen omalla tavallaan ahdistaa. Tai mietityttää. Olen sellaisessa paikassa elämässäni, että mieleen tulee esim sellaisia asioita, että olenko elänyt sellaista elämää, kuin olen halunnut. Olenko osannut olla hyvä läheisilleni. Mitä vielä haluan saavuttaa ja mitä ylipäätään saavutukset merkitsevät?
Toki vanhenemisen tuntee hieman jo myös kehollisesti. Kroppa ei palaudu yhtä nopeasti kuin ennen, hiuksissa on jo vähän harmaata (mikä oikein hyppää esiin luonnostaan todella tummien hiusteni joukosta) jne mutta toisaalta en tunne itseäni mitenkään vanhaksi. Minulla on paljon elämänhalua ja haluan ja aion vielä mennä ja tehdä kaikenlaista eli en todellakaan aio vain odotella, että kuolema korjaa pois, kun en iän takia muka enää voisi tehdä jotain. Tietenkin on hyvin mahdollista että iän myötä esim sairaudet lisääntyvät, mikä rajoittaa elämistä. Sitä ei kannata kuitenkaan liikaa murehtia, koska muuten elämä menee ohi ja jossain vaiheessa sitä huomaa tuhlanneensa hyviä vuosia murehtimiseen.- Anonyymi
Ei sen tarvitse olla samanlaista. Asia kekseliäisyydestä ja aloitekyvystä kiinni.
Minun suvussani on avioidutta usein noin 40 vuotiaina ja hyvin on käynyt.
Tuholaisetkin, anteeksi ilmaisu on saatu täysikasvuisiksi.
Baareissa ei ole nuokuttu, niistä löytää vain huonoa seuraa.
Vanhana pitää olla jotain mielekästä puuhaa, muuten rappeutuu.
Niin kauan kuin lanttu pelaa niin aina voi tehdä jotakin. Vasta sitten, kun ei enää muista omaa nimeään on tilanne huono.
Ideoiden saamiseksi ei nykyään tarvitse mennä minnekään, niitä on internetti pullollaan.'Siellä on kuitenkin paljon tyhmyyksiä ja huijareita, joita sietää varoa.
Joskus tapahtuu ihmeitä.
Eräd nuofi mies rukoili vaimoa. Sitten eräässä tilaisuudessa tuli muuan tyttö hänen luokseen ja sanoi: "Tässä minä olen ota tai jätä."
Minulle kävi lähes samalla tavalla, kun olin melkein 40, että kyllä se siitä. - Anonyymi
En nyt tiedä. Ens vuonna täytän 40. Kyllähän se välillä pysäyttää. Toisaalta niin nuorena sairastunut fyysisesti eli tavallaan käynyt niitä luopumisia ja kamppailua silloin jo. Mitä muut tulee käymään vanhempana. Aikalailla tasapainoista elämää. Jollain tavalla sitä jo suunnittelu omaa vanhuutta kun seuraa omia vanhempia. Esim. miettinyt että jossain vaiheessa muuttaa takasin kaupunkiin palveluiden ääreen ettei mökkiinny maalle mummona kaikkea sellaista.
- Anonyymi
Olisi mielenkiintoista tietää, että mitähän tämäkin entinen nuori kirjoittaja tänä päivänä miettii - n. 13,5 vuotta myöhemmin. Nyt pitäisi olla lasissa 43 v, jos on vielä hengissä.
Mitenköhän kaikki meni, miltä nyt tuntuu ja miltä omat vanhat tekstit maistuvat? - Anonyymi
Ei ollenkaan saa olla kuvan kanssa äreä ja töksäyttelevä
Kyllä se toisinaan ahdistaa. Mutta kunto on vielä sen verran hyvä, että pärjää paljon nuoremmille kamppaillessa, niin se antaa vähän itsetuntoa lisää. Ikävintä tiedostaa se ettei tätä riemua ole kovin montaa vuosikymmentä jäljellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 904393
Onko jollakin navetassa kuolleita eläimiä
Onko totta mitä facebookissa kirjoitetaan että jonkun navetassa olisi kuolleita eläimiä? Mitä on tapahtunut?583032Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä1132521Miksi olet riittämätön kaivatullesi?
Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell1132321- 402013
Tiedän, että emme yritä mitään
Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian281977Pekka Aittakumpu ja Jenni Simula kiistävät väitetyn aviorikoksen
"Yleisessä tiedossa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet https://www.kaleva.fi/pekka-aittakumpu-ja-jenna-simula-ki691777Aloitetaan puhtaalta pöydältä
Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei2241733Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni91627- 291608