Olen ihmetellyt tässä elämäni aikana erästä eroamiseen liittyvää asiaa, nimittäin eroa haluavan henkilön haukkumista ja kiusaamista.
On tullut eteen tilanteita joissa olen katsonut ettei suhteella syystä tai toisesta ole mahdollisuuksia jatkua ja päätynyt sitten lopulta ratkaisuun eli eroon. Olen sitä ennen yrittänyt keskustella asioista jotka eivät toimi ja odottanut muutosta. Viimeiseen saakka olen itseänikin muokannut jotta pystyisin tulemaan toimeen toisen kanssa mutta jossain vaiheessa ei ole enää usko riittänyt.
Aikani kärsittyäni en ole enää kestänyt enenpää ja aivan asiallisesti olen ottanut eron puheeksi ja perustellut sen mielestäni hyvin. Jo se pitäisi periaatteessa riittää perusteluksi ettei tunteita enää ole. Puhumattakaan sellaisista seikoista jotka ovat suorastaan vaaraksi itselleni, esim. väkivalta.
No, näissä tilanteissa ensimmäiseksi tulee vastaan ruinaaminen ja epätoivoinen vakuuttelu muutoksesta jota ei ole siihen mennessä näkynyt lainkaan. Kun olen todennut että asioista on puhuttu sata kertaa, eikä mikään ole muuttunut, saan kuulla pelkkää vastustusta. Tällöin ero tehdään siis mahdollisimman hankalaksi, mikään järkisyy ei tunnu riittävän.
Kun sitten en muuta enää keksi sanon tiukasti että se on nyt loppu. En enää suostu jauhamaan asiaa sen koommin. Silloin alkaa kiusaaminen ja haukkuminen tekstiviestein tai vastaan tullessa. En jaksa ymmärtää miksi. Ero on minullekkin se viimeinen ratkaisu kun mikään ei enää auta. Minusta on kohtuutonta vaatia toista väkisin suhteeseen jossa on paha olla. Itse en haluaisi ainakaan jatkaa parisuhdetta jossa kumppanini voisi koko ajan pahoin. Yrittäisin tietysti tehdä asioille jotain mutta jos se ei enää riitä antaisin toisen olla.
Miksei aikuiset ihmiset voi erota sivistyneesti ja kunnioittaa toisiaan sen verran että ne älyttömät haukkumiset jäisivät pois. Kumpikin osapuoli tuntee aivan luonnollisesti eron tuskaa mutta mielestäni sitä ei saa purkaa edellä kuvaamallani tavoin.
On tullut eteen tilanteita joissa olen katsonut ettei suhteella syystä tai toisesta ole mahdollisuuksia jatkua ja päätynyt sitten lopulta ratkaisuun eli eroon. Olen sitä ennen yrittänyt keskustella asioista jotka eivät toimi ja odottanut muutosta. Viimeiseen saakka olen itseänikin muokannut jotta pystyisin tulemaan toimeen toisen kanssa mutta jossain vaiheessa ei ole enää usko riittänyt.
Aikani kärsittyäni en ole enää kestänyt enenpää ja aivan asiallisesti olen ottanut eron puheeksi ja perustellut sen mielestäni hyvin. Jo se pitäisi periaatteessa riittää perusteluksi ettei tunteita enää ole. Puhumattakaan sellaisista seikoista jotka ovat suorastaan vaaraksi itselleni, esim. väkivalta.
No, näissä tilanteissa ensimmäiseksi tulee vastaan ruinaaminen ja epätoivoinen vakuuttelu muutoksesta jota ei ole siihen mennessä näkynyt lainkaan. Kun olen todennut että asioista on puhuttu sata kertaa, eikä mikään ole muuttunut, saan kuulla pelkkää vastustusta. Tällöin ero tehdään siis mahdollisimman hankalaksi, mikään järkisyy ei tunnu riittävän.
Kun sitten en muuta enää keksi sanon tiukasti että se on nyt loppu. En enää suostu jauhamaan asiaa sen koommin. Silloin alkaa kiusaaminen ja haukkuminen tekstiviestein tai vastaan tullessa. En jaksa ymmärtää miksi. Ero on minullekkin se viimeinen ratkaisu kun mikään ei enää auta. Minusta on kohtuutonta vaatia toista väkisin suhteeseen jossa on paha olla. Itse en haluaisi ainakaan jatkaa parisuhdetta jossa kumppanini voisi koko ajan pahoin. Yrittäisin tietysti tehdä asioille jotain mutta jos se ei enää riitä antaisin toisen olla.
Miksei aikuiset ihmiset voi erota sivistyneesti ja kunnioittaa toisiaan sen verran että ne älyttömät haukkumiset jäisivät pois. Kumpikin osapuoli tuntee aivan luonnollisesti eron tuskaa mutta mielestäni sitä ei saa purkaa edellä kuvaamallani tavoin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puhut asiaa! Se on vaan se vanha käsitys, että jätetty on se surkea uhri ja jättäjä painelee ikionnellisena ja vapaana kohti loistokasta sinkkuelämää. Yhtä hyvin vois aatella, että jätetyn osa on se helpoin ja yksinkertaisin, kun ei tartte pähkäillä, tekikö oikeen päätöksen, oisko vielä pitänyt yrittää jne. jne.
Mä oon koittanut kääntää homman niin, että ne haukkumiset kertoo vaan siitä, kuinka paljon siihen jätettyynKIN sattuu. Kun harvoin se pelkkä tahto riittää: vaikka kuinka kumpikin tahtoisi, pelkkä voimakaskaan tahto ei saa hommaa ei siltikään vielä toimi. :(