Miksi pirussa mun suhteet on aina sellasia että minä olen se joka enemmän panostaa ja yrittää, soittelee, halailee, tahtoo nähdä, tehdä asioita yhdessä, keskustella? Miks ei koskaan käy niin että mies olis "mun perässä" juoksemassa, miks mut aina voi jättää, miks mun perään ei exät soittele kun kaikilla muilla kuitenki niin käy? En mä oo mitenkään sen erityisempi kun kukaan mukaan, tavallisen näkönen, kauniiksi on sanottu muutaman kerran, suht fiksu, kavereita muutama, kuljen baarissa ym, en vaan kotona nyhjää. Mutta ihan sama mitä mä teen niin tuntuu etten mä vaan kelpaa. Kukaan ei voi palvoa mua, tahtoa mua. Nykyinenkin on vaan kerran sanonu rakastavansa mua ja joskus puhunu että kun palvoi exiään ja toisteli niille rakkauttaan niin sitten kun jätettiin niin hän ei sitten enää tahdo oikein sitä montaa kertaa sanoa. Ai miksi? Mikä helvetti musta tekee huonomman kun ne sun exät? Sekö että mä kohtelen sua kunnolla, rakastan sua, en huuda enkä valita, yritän aina olla niinkun sä tahdot? Miksi mä en ansaitsis sitä mitä kaikki muutkin saa, rakkautta jossa ollaan sitoutuneita ja tahdotaan oikeasti toista.
Tää nyt oli tällänen ryöpytys, anteeksi. Alkaa vaan oikeasti miettimään että onko mut kirottu vai mitä, miks mulle toistuvasti tarjotaan eioota? Kuudes kerta jo menossa.
Tää nyt oli tällänen ryöpytys, anteeksi. Alkaa vaan oikeasti miettimään että onko mut kirottu vai mitä, miks mulle toistuvasti tarjotaan eioota? Kuudes kerta jo menossa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkpä se, että roikut "liikaa"..?
Koska kyllä ne miehet varmasti jää roikkumaankin, jos niille on oikein "keltaista nestettä aivojen paikalla" ja kylmä idioottimainen..
Ei kukaan mies jaksa, jos koko ajan soittelet, ellei ole itse samassa jamassa umpirakastuneena =)
miehet tunnetusti tahtovat saalistaa, ei eläimilläkään saalis roiku saalistajan perässä..
Ei sinua ole kirottu, ehei..
Kyllä joku sinuakin tulee "ylitse kaiken" rakastamaan ja siinä ei muuta, kuin jalat alta vaan =)
Ehkä nykyisesi ei rakasta sinua ainakaan vielä yhtä suuresti, kuin eksiään, tai jostakin syystä ei pysty sinulle sitä sanomaan...
Monta syytä, vähintään yhtä monta, kuin seurausta..
Yleensä, jos epätoivoisesti etsii uutta suhdetta sitä ei löydy, kun ei etsi sellainen melkein kävelee eteen =)
jos nyt etsit suhdetta, älä vaivu epätoivoon ja ole epätoivoinen, kyllä sellainen varmaan sinulle löytyy..
Hyvää kesän odotusta, pidä lippu korkealla.
No en mä sitä että mä koko ajan soittelen vaikka se varmasti ois mun luonteelle tyypillistä, siks esim yleensä hillitsenkin sitä siinä määrin että pidän omassa päässä tavallaan "vuoroja". Kun minä otin viimeksi yhteyttä, seuraavaksi saa ukko ottaa jos ei jotain hirveän tärkeää asiaa siinä välissä tule.. Enkä mä tosiaan tahdo olla kusipää ihmisiä kohtaan, haluaisin ihan aidon ja normaalin suhteen ja nykyinen on kyl sen tyyppinen ihminen että jos alkaisin sitä potkia pois päin niin se kyl loukkaantuis ja menis samantien. En tiiä, ehkä mun pitäs ottaa vähän etäisyyttä mutta yleensä sitten tulee se yhteydenotto suht äkkiä sieltä ja ajattelen että no nyt sitten asiat on ok mutta kun ei. Äh, tuleepa vähän sekavaa tekstiä vaihteeks.
Kiitti kuitenkin, asiallisesta vastauksesta.
Ajattelin ensin tekstiäsi lukiessa että "liimaannut" liikaa miehiin, mutta jos kerran asia ei näin ole niin sitten jää jäljelle toinen vaihtoehto joka tuli mieleeni. Eli miehet ei viehäty niin paljon kilteistä tytöistä! Tämä nyt ei ole mikään fakta tai mitään mutta tuntuu että miehet kaipaavat aina jotain lisää, että kiltti ja vaimomainen nainen ei tavallaan riitä. No kyllä taas sitten on olemassa miehiä jotka ovat jo ottaneet opikseen että jos sinunlaisesi kultakimpaleen saa viereen niin sitten pitää kiinni ja lujaa. Itse kuulun myös tähän kiltti naapurintyttö- kategoriaan ja joskus törmännyt samaan ilmiöön kuin sinäkin.
Pitipa kertoa omatkin tuntemukset asian tiimoilta> voi tosiaan olla niin, etta elama on jotenkin liiankin turvattua nykyaan, eli sitten tylsistyykin tasaisen kumppanin kanssa.
Siina mielessa hankalakin ja temperamenttinen kumppani rarjoaa vaihtelua ja yllatyksia ja tunteiden vuoristorataa. kriisista suuriin lemmentunteisiin ja taas alas kriisiin....
Itse elin aikoinaan hankalan, kipakan ja hallitsevankin naisen kanssa, mutta en tosiaan enaa sellaiseen lahtisi.
Tapasin sitten sellaisen oikein mukavan naapurintytto/tyyppisen naisen, mutta se tuntui jotenkin liiankin hyvalta ollakseen totta, pelkasin, etta han on liian hyva minulle ja saa minusta tarpeekseen, tai etta hanen sisaltaan paljastuukin hyvin hankala ihminen yms.
Suomessahan on ollut aika ronskit tavat ja tapakulttuuri. Jos joku on sellainen avoimen torppo, sitten ainakin tietaa, minkalainen ihminen se on, ei mitaan epataydellisyyden peittelya..
On vaan niin helppo suhteessakin joko vieda tai olla vietavana, oikea tasapaino naiden valilla on vaikeata.
Jos tuntuu, etta joku on liian helposti vietavissa, niin epailykset heraa -mika ihmeen tarve on niin hallitsevana, etta toinen mukautuu ja alistuu niin helposti?
Siinapa jotain mieleen tullutta.
Pakko sanoo, että tulipa sellanen olo, että olikohan sun juttu mun kirjoittama:) Sun jokainen kommentti oli kyllä täysin kun suoraa mun elämästä. Vältän olevani hankala tai ilkee ja pyrin olemaan realistinen ja toisia ymmärtävä. Toi "vuorojen" pitäminenkin on juuri niin mun juttuni:)
Noh, viime yönä juuri viimesin, tosin lyhyt suhde (suunnilleen kolme kuukautta) tuli päöätökseen ja nyt tässä taas kovat omien vikojen pohtimiset päällä. Ja taas tuntuu siltä, että oon ollu liikaa saatavilla, liian normaali, liian ymmärtävä, en uskalla heittäytyä metsästettäväks. Usein mietin juuri mitä BlackHeartAngel sano, mutta kun en kuitenkaan mikään hysteerinen tarrautuja ja ripustaujakaan oo. Kai tästä ihmisestä nyt kuitenkin tuntu, että olin liikaa sitä varten, kuitenkin sen oma elämä ilman muakin oli just aika hankalassa vaiheessa. Niinpä koko ajan pelkäsin, olenko liikaa saatavilla vai pitäiskö nimen omaan olla lähellä. Itekin sanoit että patistelun tiedät olevan vika liike sun nykysen miehen kohdalla. Ainoo ero tässä jutussa oli, että musta tää mies ylisti mua koko ihan liikaakin ja pelkäsin, että koska se tajuaa mun olevan vaan ihan tavallinen ja tylsä, ei mikään mahtava yli-ihminen. Ja nytpä siis näytti huomaavan.
Noh, mutta elämä jatkuu taas hetken päästä, vaikka mahtava mies tulikin menetettyä. Ehkä meillekin ja muille samanlaisille vielä hyvä miesonni koittaa:)
Näin miehen mielipide:
Mä olin ennen just sellanen, että tahoin oikeesti naiselta sitä jotain tiettyy rajuutta tai jotain, enkä perässä kiikkumista tosin onhan se toisaalta aika imartelevaa sillee. Eikä ns. kiltittytöt kiinostanu ku muutaman viikon/kuukauden.
Mut nyt ku sydän on sit säretty pariin kertaan ja oon "kasvanu".. no tai jotain.. Nii voisin vaikka antaa toisen kiveksen siitä et tapaisin sunlaisen ja tyyppisen naisen jonka kans vakiintuu ja antaa ittensä toiselle täysin.
No tosin niinku oisin vanhempit ja viisaampi, ku oon vasta 24 mut jotain on silti tullu opittuu elämästä ja naisistaki.. =)
Mut toivon sydämmestäni et löydät sen oikeen joka ajattelee samoin ja tajuu miten katova luonnon vara sunlaiset naiset on ja pitää susta kii!!
Muistahan pitää vaan jumalat jalassa ja housut mielessä... Jaksamisia! ;)
Kiitos, kivalta tuntui tuo lukea :)
Niin; onpa ollut terapeuttista lukea näitä kilttejen tyttöjen viestejä!
Poden itse parhaillaan kriisiä oman kiltin luonteeni (en tosin ole aina ollut ihan näin kiltti, mutta olen yrittänyt kehittyä) törmättyä vastakkain kovan, tylyn ja pinnallisen parisuhdemeiningin kanssa, joka tuntuu olevan vallalla.
Kiltti ja huomaavainen ihminen joutuu väliinpitämättömyyden, riiston ja hyväksikäytön kohteeksi tuskallisen helposti...
Pahalta tuntuu, kun itse yrittää kaikin tavoin huomioida miestä, jonka kanssa seurustelee ja toinen kylläkin ottaa kaiken saatavilla olevan mielihyvin vastaan, mutta hänelle SE EI RIITÄ! Kun miehen ei tarvitse pelätä, että pettäisin, kun hänen ei tarvitse kerjätä minulta seksiä, kun hänen ei tarvitse KOSKAAN kuunnella marinaa tai nalkutusta, kun jaksan kuunnella ja keskustella aina kun tarve vaatii, muutun miehelle näkymättömäksi. Hän ei osaa arvostaa sitä mitä saa joka päivä (hellyttä, ystävyyttä jne.), vaan kiinnittää huomionsa kaikkeen siihen, mitä en pysty samanaikaisesti tarjoamaan. (Siis, minä tai kukaan muukaan ei pysty olemaan SAMANAIKAISESTI riehakas ja ryypiskelevä, rumia puhuva miestennielijä ja kiltti ja huomaavainen vain omaa poikaystäväänsä/miestänsä hellästi rakastava nainen.)
Masentaa!!!
Kuitenkaan en aio luopua arvoistani & ihanteistani. Aion jatkaa valitsemallani tiellä ja toivon, että vielä joskus kohtaan miehen, jolle lempeys, ystävällisyys ja hyvyys (en väitä itse olevani hyvä ihminen, mutta kovasti YRITÄN olla hyvä niille, jotka ovat elämässäni) merkitsevät enemmän, kuin rajut seikkailut tms.