Anoppini on aina ollut hyvin kultainen, ei mikään hirmuakka stereotypioiden mukaan. Hän on kyllä aina lellinyt poikaansa, etenkin kun mieheni veli kuoli lapsena, ja on siis nyt ainoa lapsi.
Nyt meillä on vuoden ikäinen poika, ja minulle on tullut kauhea ajatus päähäni, että ihan kuin anoppi pitäisi lastamme omana menetettynä poikanaan! Ennen kun synnytin, oli anopilla vielä seinillä kuolleen poikansa piirustuksia jne, vaikka kuolemasta on ikuisuus aikaa, mutta kun anoppi sai lapsenlapsensa ekan kerran syliin, oli piirustukset yms otettu pois seiniltä..ihmettelin kovasti mutten mitään sanonut.
Anoppi käy meillä melkein päivittäin ja leikkii poikamme kanssa, on hän anopillakin välillä ollut hoidossa. Minua on vain ruvennut jotenkin kammottamaan anopin läsnäolo. Vaistoan jotain epämiellyttävä hänen olemuksessaan. Olenko ihan vainoharhainen? Anoppi on niin yksinäinen, etten uskalla sanoa hänelle mitään että älä käy täällä niin usein jne..auttakaa!
Nyt meillä on vuoden ikäinen poika, ja minulle on tullut kauhea ajatus päähäni, että ihan kuin anoppi pitäisi lastamme omana menetettynä poikanaan! Ennen kun synnytin, oli anopilla vielä seinillä kuolleen poikansa piirustuksia jne, vaikka kuolemasta on ikuisuus aikaa, mutta kun anoppi sai lapsenlapsensa ekan kerran syliin, oli piirustukset yms otettu pois seiniltä..ihmettelin kovasti mutten mitään sanonut.
Anoppi käy meillä melkein päivittäin ja leikkii poikamme kanssa, on hän anopillakin välillä ollut hoidossa. Minua on vain ruvennut jotenkin kammottamaan anopin läsnäolo. Vaistoan jotain epämiellyttävä hänen olemuksessaan. Olenko ihan vainoharhainen? Anoppi on niin yksinäinen, etten uskalla sanoa hänelle mitään että älä käy täällä niin usein jne..auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisiko olla niin, että anoppisi on vasta nyt päässyt surussaan eteenpäin tai sitten niin fiksu, ettei halua muistuttaa piirustuksilla ja kuvilla siitä, että näinkin voi käydä.
Voisiko hän ihan vilpittömästi rakastaa lapsenlastaan lapsenlapsena. Ole iloinen, jos näin on, huomaat kyllä, jos siinä on jotain epänormaalia esim. käyttää väärää nimeä. Muista, että lapsen kasvatatte kuitenkin te ja olette suurimmat vaikuttajat pienen elämässä.
Minun pappani kuoli muutama kuukausi ennen syntymääni. Asuttiin mummon kanssa samassa taloudessa kun synnyin ja siitä viitisen vuotta eteenpäin. Ison omakotitalon yläkerrassa. Mummo "kaappasi" minut aina välillä itselleen ja nukuinkin öitä aina välillä mummon vieressä. Tavallaan mulla on ollu kaksi äitiä, molemmat yhtä rakkaita. Molemmat opetti mulle niin paljon, niin erilaisia kuin olikin.
Osaan arvata, että äidistä tuntui välillä kamalalta kun mummoni vei minut alakertaan itselleen, esikoinen kun olen. Mutta kuitenkin olen valtavan kiitollinen siitä, että sain auttaa mummoni yli kamalan menetyksen. Mummo ja pappa oli hyvin läheisiä ja rakastuneita vielä niin monen vuoden jälkeen. Ja olen onnellinen että sain elää kahden niin hienon naisen kanssa elämäni ensimmäiset vuodet. Ikäväkseni muutimme kauas mummoni luota mutta läheisissä väleissä olemme vieläkin.
lapsenne äiti, joten älä unohda sitä tosiasiaa. On ymmärrettävää, että anoppisi hoivaa omaa lastenlastaan, mutta mikäli tilanne pidemmän päälle jatkuu samanlaisena, on syytä tehdä asialle jotakin. Teillä on nyt PERHE ja myöskin oikeus OMAAN elämäänne ilman anoppinne jatkuvaa läsnäoloa, vaikkakin anoppisi tulee myös olemaan tärkeä osa lapsesi elämää. Mutta silti, äitinä sinulla on oikeus sanoa, mikäli haluat välillä aikaa pelkästään oman perheesi ja lapsesi kanssa ilman ylimääräisten ihmisten läsnäoloa. On hienoa, että lapsenne on antanut anopillesi aiheen jatkaa elämää, mutta sitä elämäniloa täytyy täydentää myös muilla tavoilla. Etkä toki ole vainoharhainen-sinä olet äiti.
Arvaa, miten vaikea on anopin, isoäidin asema. Jokin napanuora yhdistää vanhempaa, lasta ja lastenlasta toisiinsa. Tytär A sanoo, että he miehensä kanssa ovat tosi kiitollisia, että autan mm. lastenhoidossa. Tytär B ja vävy kokee, että heidän itsenäisyyttään ei kunnioiteta. Tytär C on välillä sitä ja välillä tätä mieltä. Kerran äiti, aina äiti. Mutta olisi osattava aistia tarvittavuus ja poissapysymisviestit aina oikein. Usein kuulee helpon ratkaisuehdotuksen: elä itsellesi, olet jo tehtäväsi tehnyt jne. mutta siinä tulvahtaa tarpeettomuuden tunne, romutus. Miten elää itselleen, kun rakkaus velvoittaa ja syli on tulvillaan lämpöä, jota pienet mussukat näyttävät kaipaavan. Jos käsket anoppisi ulos, pelkään, että hänen sydämensä särkyy ja hänestäkin tulee eksynyt ja onneton. Jos Sinä anoppi, luet tämän, kerrotko, miten olet selvinnyt tästä haasteesta.