Olimme paikallisessa kuppilassa jonne avomieheni houkutteli minut. Itse hän oli ollut päivän pallopeliturnauksessa toisella paikkakunnalla. lähti aamulla klo 6 ja tuli klo 16:30 jonka jälkeen meni paikalliseen ottamaan muutaman olusen kuten hänellä joskus pelien/treenien jälkeen on tapana tehdä. En näe tätä vielä alkoholismina sillä olen elänyt alkoholistin puolisona vaikka tosin tajusin liian myöhään missä mennään ja lopun voi jokainen arvata.
No, minä menin kuppilaan sitten klo 22 missä armas mieheni oli ollut jo hyvän tovin, otin itse yhden lonkeron ja jostain syystä sitten tuli kränää ja taas vedettiin kaikki vanhatkin riidanaiheet esille. Lähdin itkien kotiin pakkaamaan tavaroitani. Mies tuli perässä ja meuhkaaminen jatkui, istuimme alas olkkarissa hän minua vastapäätä, siinä hetki "puhuttiin" ja yht´´äkkiä kasvojeni edessä vilahti jotain ja huomasin käsieni olevan veressä. En edes tuntenut kipua, olin aikeissa soittaa taksin itselleni että lähden jonnekin kun minulta otettiin puhelin käsistä ja se vilahti miehen housuntaskuun. Pyysin puhelinta takaisin, mies vain leikki tyhmää sanoen "mikä puhelin", tämä oli hänen tapansa sanoa ettei halua minun lähtevän. Jossain vaiheessa sain sitten kopattua puhelimen omaan taskuuni mutta tässä vaiheessa kello oli jo niin paljo ettei busseja enää mennyt ja taksiin ei siihen kellonaikaan ollut varaa kun alkoivat yötaksat pyöriä. Asumme pienessa taajamassa jossa hän on merkittävä urheiluvaikuttaja ja kylän suunnilleen kaikki toiminta pyörii urheiluseuran ympärillä.
Meillä oli anopin kanssa sovittu tapaaminen kaupungilla aamupäivällä, otin ison kaulaliinan jolla peitin veriroiskeet takillani, en halunnut huolestuttaa/sotkea asiaan mieheni n.80v äitiä. En tiedä, ehkä anopin takia puolustelen miestäni. Aikaisemmin ennen tätä suhdetta olen ollut sitä mieltä ettei lyöminen ole hyväksyttävää missään tilanteessa, mieleen tulee miksi nyt sitten olen tällainen ?
Jos läpsystä on kulunut jo pari päivää niin kannattaako enää mennä veriroiskeisen takin kanssa poliisille tekemään rikosilmoitusta? Otetaanko minua enää vakavasti?
Pelkään että vaikka nyt oli kyse läppäisystä (nenästä tuli aika lahjakkaasti verta) niin onko seuraavalla kerralla vastassa nyrkki?
Mieheni on tähän asti ollut hellä ja ihana sekä vastustanut väkivaltaa, miksi hänestä yht´äkkiä on tullut tuollainen?
Emme virallisesti asu yhdessä koska mies on työttömänä ja häneltä menisi asumistuet jos tulisin talon kirjoille, olen vain jo tuonut tänne aika paljon tavaraa ja niitä ei ihan yhdellä kerralla bussissa viedä. Kun saisin yhden lastin vietyä niin voi olla että en pääsisi enää sisään hakemaan loppuja vaikka minulla avain onkin. Millä todistan poliisille että asunnossa on minun tavaroitani jotka haluan pois?
Olen edelleen täällä asunnossa ja yritän näytellä että kaikki on hyvin ja että elämä jatkuu kuten ennenkin mutta mieli sotii kokoajan vastaan että EI NÄIN!
Mistaä saisin sen kimmokkeen lähteä ja voimaa viedä se lähteminen loppuun asti ?????
No, minä menin kuppilaan sitten klo 22 missä armas mieheni oli ollut jo hyvän tovin, otin itse yhden lonkeron ja jostain syystä sitten tuli kränää ja taas vedettiin kaikki vanhatkin riidanaiheet esille. Lähdin itkien kotiin pakkaamaan tavaroitani. Mies tuli perässä ja meuhkaaminen jatkui, istuimme alas olkkarissa hän minua vastapäätä, siinä hetki "puhuttiin" ja yht´´äkkiä kasvojeni edessä vilahti jotain ja huomasin käsieni olevan veressä. En edes tuntenut kipua, olin aikeissa soittaa taksin itselleni että lähden jonnekin kun minulta otettiin puhelin käsistä ja se vilahti miehen housuntaskuun. Pyysin puhelinta takaisin, mies vain leikki tyhmää sanoen "mikä puhelin", tämä oli hänen tapansa sanoa ettei halua minun lähtevän. Jossain vaiheessa sain sitten kopattua puhelimen omaan taskuuni mutta tässä vaiheessa kello oli jo niin paljo ettei busseja enää mennyt ja taksiin ei siihen kellonaikaan ollut varaa kun alkoivat yötaksat pyöriä. Asumme pienessa taajamassa jossa hän on merkittävä urheiluvaikuttaja ja kylän suunnilleen kaikki toiminta pyörii urheiluseuran ympärillä.
Meillä oli anopin kanssa sovittu tapaaminen kaupungilla aamupäivällä, otin ison kaulaliinan jolla peitin veriroiskeet takillani, en halunnut huolestuttaa/sotkea asiaan mieheni n.80v äitiä. En tiedä, ehkä anopin takia puolustelen miestäni. Aikaisemmin ennen tätä suhdetta olen ollut sitä mieltä ettei lyöminen ole hyväksyttävää missään tilanteessa, mieleen tulee miksi nyt sitten olen tällainen ?
Jos läpsystä on kulunut jo pari päivää niin kannattaako enää mennä veriroiskeisen takin kanssa poliisille tekemään rikosilmoitusta? Otetaanko minua enää vakavasti?
Pelkään että vaikka nyt oli kyse läppäisystä (nenästä tuli aika lahjakkaasti verta) niin onko seuraavalla kerralla vastassa nyrkki?
Mieheni on tähän asti ollut hellä ja ihana sekä vastustanut väkivaltaa, miksi hänestä yht´äkkiä on tullut tuollainen?
Emme virallisesti asu yhdessä koska mies on työttömänä ja häneltä menisi asumistuet jos tulisin talon kirjoille, olen vain jo tuonut tänne aika paljon tavaraa ja niitä ei ihan yhdellä kerralla bussissa viedä. Kun saisin yhden lastin vietyä niin voi olla että en pääsisi enää sisään hakemaan loppuja vaikka minulla avain onkin. Millä todistan poliisille että asunnossa on minun tavaroitani jotka haluan pois?
Olen edelleen täällä asunnossa ja yritän näytellä että kaikki on hyvin ja että elämä jatkuu kuten ennenkin mutta mieli sotii kokoajan vastaan että EI NÄIN!
Mistaä saisin sen kimmokkeen lähteä ja voimaa viedä se lähteminen loppuun asti ?????
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ota yhteys poliisiin. Pyydä heiltä virka-apua tavaroidesi noutoa varten.
vaaralliselta vaikuta, niin sukulaismiehetkin voi pyytää asialle. Toinen voi aina jäädä sisälle vahtimaan, että ovi pysyy auki ja ukko rauhallisena.
Kyllä, sinut otetaan silti vakavasti ! ! Kysy jos vaikka voit tehdä ilmoituksen, aina voit vaikka soittaa etukäteen jos meneminen pelottaa, tiedustella asiaa ! ! !
Ja tee miehellesi selväksi että tuommonen peli ei vetele ! ! ! Se on ihan ihan ihan taattu kerralla tehtävä selväksi ! ! !
Kuinka hän itse siihen suhtautui ? Tajusiko satuttaneensa ?
Itse väkivaltaa kokeneena, se alkoi pienistä tönäsyistä, isompiin, kunnes lenteli tavarat ja sitten minä.... uskomattoman kiltti oli minunkin ex - kun oli hyvällä tuulella ja kunhan minä en sanont mielipiteitäni.....
SUURIA HALEJA ja nyt ensin... koita päästä omaan kotiin syyllä millä hyvänsä ! ! ! Rauhottumaan ja ottamaan aikaa ja ajattelemaan ! ! !
Tyhmyyttäni halusin vielä uskoa parempaan huomiseen ja nyt en tunnu pääsevän tästä "miehestä" eroon. Hän väittää että olen pettänyt häntä vaikken ole ja aloittaa haukkumisrumban textareilla/soitoilla ja hokee samaa asiaa, välillä en saa sanaakaan väliin kunnes lyö luurin korvaan ja hetken päästä sama taas alusta. En voi jatkuvasti vaihtaa numeroa, laitoin juuri poliisille viestiä että onko heillä keinoa auttaa. Joudun jo nyt käyttämään nukahtamis- ja rauhoittavia lääkkeitä apuna. Tämä puhelin rumba alkaa aina puolenyön korvilla ja jatkuu läpi yön viiden nurkille saakka, yritä siinä sitten tehdä töitä kun ei saa nukuttua. Hän yrittää syyllistää minua siitä mitä en ole tehnyt ja yrittää ilmeisesti nujertaa minut unenpuutteen avulla.
Kohta olen kait siinä pisteessä että tulen vetämään purkillisen unilääkkeitä kerralla.
laittaisit puhelimen yöksi kiinni tai ainakin äänettömälle?
Sinun ei myöskään ole pakko vastata miehen puheluihin (eikä edes kannata, ei yöllä eikä päivällä) mutta jos joskus vastaat, niin voit lopettaa puhelun välittömästi, kun siltä tuntuu. Painat vaan sitä punaista luurin kuvaa. Voit myöskin suodattaa miehen puhelut, jolloin puhelimesi ei hälytä kun hänen numerostaan soitetaan. Hyvä konsti, jos muuten aluat pitää puhelimen päällä.
Ei ole ihan kamalan vaikeaa. Jos mies sitten ilmestyy kolistelemaan ovellesi kun ei muuten saa yhteyttä, niin siinä vaiheessa soitat poliisille ja he hakevat hänet talteen.
Sinun on vain katkaistava kaikki yhteydenpito mieheen, jos haluat hänestä eroon. Se voi tuntua pahalta, mutta jos haluat itse selvitä, niin teet sen.
.
muuten hyvä idea mutta minun puhelimessani ei taida olla tuota suodatustoimintoa, olen yrittänyt etsiä kyllä. Textaritkin olisi kiva saada estettyä muttei taida olla teknisesti mahdollista, ahdistun heti kun näen että häneltä on tullut viesti ja tuntuu että hengitys salpautuu.
hänen viestejään. Poista ne avaamattomana, koska tiedät kyllä, mitä ne sisältävät ja satutat itseäsi lukemalla niitä. Se syö muutenkin olemattomia voimavarojasi.
Mulla on vanha alle 60€ kännykkä ja siinä tuo suodatustoiminto, joten ei ole kallis investointi. Mutta pärjäät kyllä kun laitat luurin äänettömälle yöksi ja lopetat miehen puheluihin vastaamisen ja viestien lukemisen. Hän kyllästyy jossain välissä kiusaamaan sinua, kun huomaa että sillä ei ole sinuun vaikutusta.
Ryhdistäydy siis! Meitä on paljon, jotka ollaan selvitty tuollaisesta ja vielä pahemmastakin. Kyllä sinäkin selviät kun vain päätät niin!
En muista mitä nimimerkkiä käytin mutta edellinen kirjoittaja olen.
". Tämä puhelin rumba alkaa aina puolenyön korvilla ja jatkuu läpi yön viiden nurkille saakka, yritä siinä sitten tehdä töitä kun ei saa nukuttua."
Ei hyvää päivää.
Tekstistä päätellen olet ihan täysijärkinen ja vielä aikuinen ihminen, mutta silti painiskelet sellaisten ongelmien kanssa, jotka olisi helposti ratkaistavissa.
Tiedätkö miksi sinua häiriköidään? Olet täydellistä uhriainesta.
päälle päsmäri, kapakka kyttäys, jatkuva nalkutus, neuroottinen oikeassa olemisen tarve, jne....
ja lopuksi "minä en tehnyt mittään"..... tee urheilumiehelle palvelus ja häivy.
väkivaltaisen miehen kommentti.
Olet jo tehnyt valtavan suuren päätösen päättämällä ja tietämällä että ei tämä yksi lyönti tähän jää!
Olet siis jo oikealla tiellä. Jos ei muu auta, niin joko meet asuntoon poliisien kanssa tai pyydät jonkun sosiaalipuolen edustajan mukaasi, mutta ihmeessä älä yksin mee!
Onnea sinulle valitsemallasi tiellä, on hyvä pistää väkivalta poikki heti alussa, eikä alistua siihen kierteeseen.
Tuo ei ole rakkautta eikä kunnioitusta puolisoaan kohtaan siispä anna mennä vain.
U deserve better...
Kuules nyt provo-pässi, kyllähän semmoisen aina oikeassa olevan, nalkuttavan ja neuroottisen naisen voisi jättää, vai onko mies niin avuton ja surkea, ettei itse voi valita muuta kuin yhdessä olon? Että on pakko lyödä? Aika säälittävää, jos näin on. Että ei voi urheilijamieskään muuta tehdä, ei hankkia työtä eikä omaa asuntoa, ei jättää eikä elää omaa elämäänsä ilman tuota hirviötä? Joopa joo, ja seli-seli, surkeaa on jo se, että provotaan ja vitsaillaan väkivallalla, kuvaa hieman miten tässä maassa suhtaudutaan väkivaltaan ja toisten lyömiseen. Onko ihme, että jo nuoresta saakka sitä väkivaltaa on. Koulukiusaamisia väheksytään kun uhri on vaan liian huumorin tajuton, naisten hakkaamista kun nainenhan se nalkuttaa ja miesten hakkaamista, kun mies on nynny.
Just joo. No, pitäisikö vielä sanoa, että toivottavasti itse saat turpaasi ja älä sitten itke, kun niin käy? Olisko suomalaista perinteistä kommunikointia ja kannanottoa?
Nyt on tavarat haettu pois miehen luota, sain siskolta kyydin ja kaikki sujui rauhallisesti. Juttelin ensin miehen kanssa puhelimessa ja sovittiin että uskallan tulla käymään turvallisesti. Puhuttiin parisen tuntia ja mies lähti treeneihin, lähdin itsekin samalla ovenavauksella kamojen kanssa. Vaihdoimme avaimia ja sovimme että pistetään suhde telakalle pariksi viikoksi ja katsotaan sitten mitä tehdään. Ei tämä helppoa ole, toisaalta rakastan hirveästi tätä miestä mutten myöskään pääse pelosta eroon. Elämä on aika sekaisin juuri nyt, kävin terveyskeskuksessa juttelemassa päivystävän lääkärin kanssa ja hän antoi minulle reseptin pariksi kuukaudeksi rauhoittaviin ja nukahtamislääkkeisiin kun en osaa muuta kuin itkeä päivät pääksytysten. En nuku kunnolla ja sen seurauksena en jaksa hoitaa asioitani mm laskuja, virastoasioita jne...
No, katsotaan päivä kerrallaan kuinka tämä elämän rakentaminen taas lähtee sujumaan. Lähden vanhempieni luokse muutamaksi päiväksi, rupesi tuntumaan siltä että maiseman vaihdos hetkeksi voi olla nyt paikallaan.
Tiedän, miten pahalta sinusta tuntuu, mutta nyt olet ottanut sen suurimman ja vaikeimman askeleen.
Tästä eteenpäin menet pienin askelin ja jonakin päivänä huomaat, että tuska alkaa hellittää. Löydät hymysi ja ilon elämääsi takaisin.
Itke vain niin paljon kuin itkettää. Se puhdistaa ja eheyttää. Ja puhu pahaa oloasi pois. Sinulla on kuitenkin ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Yritä pitää itsestäsi hyvää huolta. Syö hyvin ja ulkoile. Hemmottele itseäsi. Sinä selviät kyllä!
Sanoit kuvaavasti, että mieli sotii koko ajan vastaan että EI NÄIN!
Kun asiat pitkittyy, ne tahtoo mutkistua.
Suosittelen ottamaan etäistyyttä, ansaitset parempaa, älä alistu, pää pystyyn, puhu ystävillesi, viranomaisillekin tarvittaessa, arvosta itseäsi ja luota sisäiseen järjestelmääsi eli hälykelloin kilinään.
Halit minultakin, lämpimät ja turvalliset Sinulle!
"ja jostain syystä sitten tuli kränää ja taas vedettiin kaikki vanhatkin riidanaiheet esille. "
Puhu totta! Tarkoitat kai, että SINÄ vedit vanhatkin riidat esille kuten naisilla on pahana tapana tehdä lähes poikkeuksetta, vaikka ne olisi jo selvitetty ja sovittu.
Mies turhautuu tuollaisesta. Ota huomioon, että miehille on hyvin vaikeaa välillä ilmaista tunteitaan ja puhua asioista. Kun on humalassa vielä, niin estot lähtevät. Ihmiselle on luonnollista olla aggressiivinen ja väkivaltainen. Mennäänpä tästä 2000km etelään päin, niin siellä on ihan normaalia, että naista välillä läpsitään. Vain sivistyneisyytemme ja se, että emme seuraa jotakin pyhäksi väitetyn kirjan oppia mahdollistaa sen, että me täällä pyrimme elämään ihmisiksi. Silti väkivaltaisuutta tapahtuu joka puolella täälläkin. Etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Miehesi oli kännissä ja sinä aloit pakata tavaroita ja käyttää fyysistä valtaasi sillä tavalla. Tottakai tuosta turhautuu!
Lähipiirissä juuri oli tuollainen tapaus. Mies lähti kotoa, ja avovaimo kävi kimppuun yrittäen estää, koska ei halunnut luopua miehestä. Hyväksyttävää? Ei. Ymmärrettävää? Kyllä, kun ei osata puhua!
Ei sinun miestäsi pidä jättää vaan viina (kummankin) ja vanhojen asioiden kaivelu. Näin minulle lääkäri totesi, ja siihen loppui väkivaltaisuudet meidän parisuhteessa. Onnellisesti on tultu siitä. Teidän pitäisi opetella kommunikoimaan. Ja se viina - se pois!
Suomen lain mukaan kaikki fyysinen väkivalta on rikos. Voit tehdä siitä rikosilmoituksen ja vaatia rangaistusta. Lääkärikuluista (sekä kivusta ja henkisestä kärsimyksestä) saat korvauksen sitä kautta. Niinkuin täälläkin pari nyrkin heiluttajaa on vähätellyt asiaa, ja leimaa sinut syylliseksi tapahtuneeseen, lopulta käy niin että hän numertaa sinut henkisestikin. Väkivaltainen käytös vain pahenee ellei tekijä joudu vastuuseen tekemisistään ja hae apua ongelmiinsa (alkoholi, narsismi, luonnehäiriöt). Tästä asiasta on riittävästi tutkimustietoa. Onneksi pääsit tyypistä eroon, mutta sama kuvio on edessä hänen seuraavalla kumppanillaan ellet tee asialle jotakin. Ilmoita poliisille. Me kaikki veronmaksajat joudumme kustantamaan kalliisti näiden aggressivisten kännääjien tekosista, esimerkiksi lasten huostaanottoina, mielenterveyspalveluina ym, ja tarve vaan kasvaa.
Kyllä tiedät itsekin, miten sinulle käy ja että lyöminen jatkuu!
Muutaman viikon perästä olet täällä taas ruikuttamassa että mies lyö...
Just tälläistähän se on, naiset väen väkisin jatkavat lyömiseksi tulemista kun "rakastavat" miestä ja kun mies on "hellä". Sitten toiset samanlaiset vielä onnittelevat.
No, jatka sitten.
Miksi näitä palstoja pidetään? Vaihtaisivat nimeksi että "me jotka annamme tulla lyödyiksi".
En luienut koko viestiketjua.
Sinähän otit eron.
Voi kun hyvä ja sorri että käsitin että olisit palannut takaisin. (Siksi tuo edellinen paasaus, no nyt kaikki tietää mitä mieltä olisin ollut).
Onnittelen tosiaan sinua, aloita nyt uusi elämä!
Elä vain missään nimessä jatka enää suhdetta!
Niin moni jatkaa nimittäin ja sitten sama rundi jatkuu.
Kaikille vastaavassa tilanteessa oleville hyvä neuvo: Ota jalat alle välittömästi. Läheiseni menetti hiljattain henkensä vastaavan vihanhallinta- ongelmaisen kanssa. Juu, rakastettiin ja sovittiin, mutta läpsäisyt ja tönimiset muuttuivat parissa vuodessa nyrkillä hakkaamiseksi ja potkimiseksi. Jokainen, joka puolustaa tällaista käytöstä, on itsekin henkisesti sairas. Ihmisten pitäisi tajuta hakeutua hoitoon ajoissa. Lopulta toinen istuu linnassa ja toinen makaa ruumishuoneella. Sitten ihmetellään miten tässä näin pääsi käymään.
Siitä on rakkaus kaukana.
Koulukaveri istuu loppuikänsä rullatuolissa miehensä pahoinpitelyn takia.
Just näin: "Tyhmyyttäni halusin vielä uskoa parempaan huomiseen ja nyt en tunnu pääsevän tästä "miehestä" eroon. jne jne".
Tänne kirjoitetaan ja valitetaan.
Toiset ihmiset neuvovat ja sanovat että jätä se mies.
Mitäs tapahtuu?
No eihän nämä mimmit jätä vaan avosylin ottavat lyöjänsä takaisin!
Sitten alkaa taas uusi kierros valittamista, että se lyö.
Lyököön, sitä kai sinä odotatkin, kun et heitä sitä äijää ulos?
Taitaa olla masokistisia piirteitä näissä naisissa, jotka antavat miehen lyödä itseään.
Turha neuvoa ja antaa ohjeita.
Mene jutteleen lääkärin kanssa!
Joo, joku tulee nyt väittämään, että "elä lyö lyötyä". Kysyn vain että "Miksi antaa lyödä.? Kun kerran antaa lyödä, niin kärsiköön, oma on päätöksensä".
"mies" laittoi mulle textarin etten kirjoittaisi hänestä täällä palstalla kun hänet on kuulemma tunnistettu ja on tullut puheluita.... joka sana on totta minkä olen kirjoittanut ja mua ei yksikään mies enää komentele että mitä teen/jätän tekemättä.
Jätä kyseinen paskiainen ja hänen mielipiteensä omaan arvoonsa. Näitä Suomessa riittää. Seuraavalla kerralla katso tarkasti keneen kelkkaan hyppäät ja lähde samantien, jos alkaa näkyä vastaavia oireita. Ihan turha pilata elämäänsä.
Ja lukekoon muutkin ja oppikoot!
Jos olisi käyttäytynyt kuin herrasmies, niin sinun ei tarvitsisi kirjoitella täällä.
Ainut tapa "miehellesi" on käydä käytöksensä läpi, katua tekojaan, oppia ja muuttaa suunta ja asenteet naisia kohtaan. Voisi mennä psykologin luo juttelemaan, mistä hänen tälläinen käytöksensä johtuu ja saada apua.
Hyvä että kaverinsakin lukevat, voivat tukea "miestä" menemään hoitoon. Nähtävästi kaverinsakin ovat samaa laatua, kun tällä palstalla käyvät. Miksi muuten kävisivät? Hyvä heillekin ajatella asioita ja tehdä käännös.
Seuraava askel on sitten "klassinen". Elikkä "miehesi" saattaa katuen pyydellä sinua takaisin, kertoa että on "tehnyt parannuksen" ja että jatkossa "onni odottaa".
Elä usko, eläkä hyppää samaan rekeen enää. Kai tällä palstalla on erinäisiä kertoja kirjoitettu, että "päätettiin yrittää uudelleen" - ja taaspa lyötiin ja sitten ruikutetaan uudelleen.
Käännä uusi lehti elämääsi nyt, hyvän sään aikana - kun vielä olet hengissä...
Etsi parempi hyvän sään aikana tai nauti vapaudestasi!
Miehen ikiaikainen oikeus on kopauttaa muijaansa jos tuntee siihen tarvetta. Erityisesti muslimikulttuurin naiset tietävät asian. Pysytään kohtuudessa - puolin ja toisin.
Vetäsin äijää mökillä keskimääräistä tukevammalla astalolla. Vielä kävelee mutta oppi.
http://www.facebook.com/pages/Pelolla-on-monet-kasvot/116793515059979
ja
http://www.barbwire.fi/
En tiedä, missäpäin Suomea asustat, mut Turun alueella tää lafka hoitaa myös sekavat tavaroiden hakutilanteet, turvamiesten avustuksella.