Anteeksi etukäteen, että tämä on näin pitkä kirjoitelma... pakko avautua edes jossain...
Avomieheni kertoi pettäneensä minua kostean baari-illan päätteksi? Mies kertoi tapauksessa olleen ihan jonkun satunnaisen "sutturan", jota ei etukäteen tuntenut ja johon ei myöhemmin ole pitänyt yhteyttä. Tästä olen kuiten saanut ristiriitaista infoa muualta. Uskoakko vai ei? Jotenkin sisälläni velloo, että olenko sittenkään tietoinen koko totuudesta? En ole halunnut rajoittaa hänen menojaan paljastuksen jälkeen vaan hän on saanut mennä ja tulla niinkuin ennenkin, koska en halua rajoittaa häntä.
Rakastan miestäni ÄÄRETTÖMÄN paljon ja olisin valmis omastamielestäni jatkamaan suhdetta vaikka luotto onkin ymmärrettävästi kortilla tällä hetkellä! Mieheni kuitenkin itse haluaisi aikaa miettiä ja hokee "kun en voi elää itseni ja tekojeni kanssa tapahtuneen jälkeen, niin kuinka voisin elää sinun kanssasi". Hänestä paistaa katumus ja pahaolo. Anteeksikin hän on moneen otteeseen pyytänyt! Hän on kertonut olevansa tapahtuneesta sekaisin, koska ei koskaan uskonut pystyvänsä minua pettämää.En minäkään! anteeksiantoani hän ei halua vielä kuulla, sillä en hänen mielestään voi olla 100%, että haluan olla hanen kanssaan jatkossakin!?!? Olisin kyllä halukas antamaan anteeksi vaikka samantien, olemmehan ihmisiä ja teemme virheitä ja niistä on opittava! Tiedän, että meissä molemmissa on ollut vikoja suhteemme aikana ja molempien on muututtava, jotta voimme selvitä. Itse olen ainakin valmis tekemään töitä suhteen eteen...
Tällä hetkellä kotona vallitsee kerrassaan painostava ilmapiiri kun asiasta ei voi puhua ja asiaa täytyy vaan pyörittää omassa päässään. Seksi ja läheisyyskin ovat kortilla. Tuntuu kuin vika olisi minussa? Puolisoni haluasi tuumaustauon,jotta voisi selvittää ajatuksiaan. Minä en. Itse haluasin puhua asiat halki ja palata normaaliin arkeen siinä määrin kuin se on mahdollista. Vaikka ajatukseni ovat vielä osin sekaisin, niin silti itse en näe eroa vaihtoehtona. Lapsia meillä ei ole, joiden takia olisi pakko yrittää, vaan halu jatkamiseen löytyy ihan minusta itsestäni. Pelkään asian toistuvan, "nyt kun on kerta aidan toisella puolella käyty". Tietenkin tässä on paljon vielä avoimia kysymyskiä ja paljon saamattomia vastauksia... Ulkopuolista apua mieheni ei halua asioiden selvittelyyn. Itse olisin valmis terapiaan, jotta saisimme kaikki asiat selvitettyä ja aloitettua sitten ns. alusta.
Kuinka saisin puolisoni keskustelemaan kanssani? Kuinka saisimme aikuiseen tapaan välimme kuntoon että elämä voisi jatkua kuten "ennen". Itse haluaisin kolhun jälkeen rakentaa suhteestamme paremman ja vahvemman. Tulisiko suostua puolisoni haluamaan tuumaustaukoon? Vai olisiko se vain lopun alkua?
Avomieheni kertoi pettäneensä minua kostean baari-illan päätteksi? Mies kertoi tapauksessa olleen ihan jonkun satunnaisen "sutturan", jota ei etukäteen tuntenut ja johon ei myöhemmin ole pitänyt yhteyttä. Tästä olen kuiten saanut ristiriitaista infoa muualta. Uskoakko vai ei? Jotenkin sisälläni velloo, että olenko sittenkään tietoinen koko totuudesta? En ole halunnut rajoittaa hänen menojaan paljastuksen jälkeen vaan hän on saanut mennä ja tulla niinkuin ennenkin, koska en halua rajoittaa häntä.
Rakastan miestäni ÄÄRETTÖMÄN paljon ja olisin valmis omastamielestäni jatkamaan suhdetta vaikka luotto onkin ymmärrettävästi kortilla tällä hetkellä! Mieheni kuitenkin itse haluaisi aikaa miettiä ja hokee "kun en voi elää itseni ja tekojeni kanssa tapahtuneen jälkeen, niin kuinka voisin elää sinun kanssasi". Hänestä paistaa katumus ja pahaolo. Anteeksikin hän on moneen otteeseen pyytänyt! Hän on kertonut olevansa tapahtuneesta sekaisin, koska ei koskaan uskonut pystyvänsä minua pettämää.En minäkään! anteeksiantoani hän ei halua vielä kuulla, sillä en hänen mielestään voi olla 100%, että haluan olla hanen kanssaan jatkossakin!?!? Olisin kyllä halukas antamaan anteeksi vaikka samantien, olemmehan ihmisiä ja teemme virheitä ja niistä on opittava! Tiedän, että meissä molemmissa on ollut vikoja suhteemme aikana ja molempien on muututtava, jotta voimme selvitä. Itse olen ainakin valmis tekemään töitä suhteen eteen...
Tällä hetkellä kotona vallitsee kerrassaan painostava ilmapiiri kun asiasta ei voi puhua ja asiaa täytyy vaan pyörittää omassa päässään. Seksi ja läheisyyskin ovat kortilla. Tuntuu kuin vika olisi minussa? Puolisoni haluasi tuumaustauon,jotta voisi selvittää ajatuksiaan. Minä en. Itse haluasin puhua asiat halki ja palata normaaliin arkeen siinä määrin kuin se on mahdollista. Vaikka ajatukseni ovat vielä osin sekaisin, niin silti itse en näe eroa vaihtoehtona. Lapsia meillä ei ole, joiden takia olisi pakko yrittää, vaan halu jatkamiseen löytyy ihan minusta itsestäni. Pelkään asian toistuvan, "nyt kun on kerta aidan toisella puolella käyty". Tietenkin tässä on paljon vielä avoimia kysymyskiä ja paljon saamattomia vastauksia... Ulkopuolista apua mieheni ei halua asioiden selvittelyyn. Itse olisin valmis terapiaan, jotta saisimme kaikki asiat selvitettyä ja aloitettua sitten ns. alusta.
Kuinka saisin puolisoni keskustelemaan kanssani? Kuinka saisimme aikuiseen tapaan välimme kuntoon että elämä voisi jatkua kuten "ennen". Itse haluaisin kolhun jälkeen rakentaa suhteestamme paremman ja vahvemman. Tulisiko suostua puolisoni haluamaan tuumaustaukoon? Vai olisiko se vain lopun alkua?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vähän vaikuttaa siltä ettei mies välttämättä kadu tekojaan. Ehkä hän on kyllästynyt suhteeseenne ja halusi jotain vaihtelua. Nyt hän ehkä pohtii sitä, mitä kaikkea ihanaa elämällä olisi tarjottavana.. siksi ei ehkä halua vielä sopia asiaa... vaan haluaa säilyttää ns. pakoreitin teidän suhteesta.. eli ei halua sopia ja unohtaa, vaan haluaa että on olemassa syy mihin vedota, että voi jättää sinut lopullisesti.. viittaan tähän lauseeseen "kun en voi elää itseni ja tekojeni kanssa tapahtuneen jälkeen, niin kuinka voisin elää sinun kanssasi". Toivon toki, että saatte asiat kuntoon, mutta älä ole liian sinisilmäinen.
tai sitten mies pelkää että ap antaa jossain vaiheessa samalla mitalla takaisin, eikä hän kestäisi sitä. tai epäilee ettei AP pääse tuosta kuitenkaan yli, joten ei kannata jatkaa.
Mä naisena vastaan ja veikkaan naisen logiikalla, että mies on epävarma mitä sittenkin tahtoisi!
Varmasti katuu tekoaan mutta se jäi kuitenkin kutkuttamaan sen verran, että... uusinta ei olisi pahitteeksi. Jos jatkatte näin, mies joutuu uudemman kerran pettämään sinua. Jos pidätte tauon, mies voi käydä uudestaan "aidan toisella puolella" ihan puhtaalla omalla tunnolla , koska teillä on breikki.
Varmasti ehkä rakastaakin sinua, mutta tässä taitaa nyt puhua miehen alapää eikä ylä.
Samaa mieltä.
Ei halua ehkä erota, mutta uudet valloitukset kiinnostavat. Suosittelen, että jätät suhteen hänen kanssaan taakse.
mies ei ole itse lainkaan vakuuttunut siitä haluaako hän itse jatkaa kanssasi.
Täällä on tarjottu erilaisia vaihtoehtoja... mulle tuli taas vaikutelma että josko mies haluaisi erota, muttei rohkene itse tehdä aloitetta. Kertomalla pettämisestään tavallaan heitti pallon sulle, toivoen salaa että annat kenkää. Olis helpompaa sysätä se päätös eroamisesta sun vastuulle - ottaa vaan se pettävän sian rooli, jota kautta sit saisi eron. Helpompaa olla syyllinen kuin aloitteen tekijä ilman syytä. Got the point?
Samaa mieltä. Mies haluaisi erota, mutta ei uskalla itse tehdä sitä päätöstä. Ja kun et heti potkaissutkaan pihalle, niin nyt on ihan hukassa "kuinkas tässä näin kävikään" ja odottaa, että kyllä se ero tulee... jos ei haluaisi eroa, olisi pitänyt suunsa visusti kiinni harhapoluistaan.
Olen itsekkin mietiskellyt tätä asiaa,olisiko asia juuri noin, että puolisoni haluaisi minun tekevän eroratkaisun. Olen puhunut asiasta muutamalle todella hyvälle ystävälle ja hekin ovat olleet vähän tuohon suuntaan kallistuvaisia. Mutta neuvoksi olen saanut vain, että mieti tarkkan mitä teet? Mietin tässä vain että miten tässä näin kävi. Syyskuussa kaikki oli vielä ihan hyvin, toki oli riitoja ja muuta sellaista, mutta ei mitään vakavaa! Tämä lokakuu on ollut sitten taas yhtä helvettiä. Voiko tilanne oikeasti muuttua niin totaalisesti pienessä hetkessä??
Kun kuulin tämän "sutturan" henkilöllisyyden niin olen ollut häneenkin yhteydessä, sillä puolisostani ei juurikaan mitään ole vielä irronnut. Tämä "sutturan" mukaan heidän juttu ei ole vakava, eikä halu tulla väliimme ja haluaa, että saamme välimme kuntoon (plaah plaah plaah)... puhukoon p-a-s-k-a-a, vahinko on jo tapahtunut!!!!! Tietenkin tekoni, ottaa tuohon yhteyttä on teinimäinen, mutta jostainhan minun on tietoa saatava....
Mieheni on ollut nyt viisi päivää poissa kotoa. Huomiseksi on suunniteltu ns. kotiinpaluu ja olisi tarkoitus keskustella tästä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että haluaisin jatkaa, enää en tiedä! Tuntuu, että kaikki tämä on kasaantunut väliimme, enkä tiedä saammeko kaikkia solmuja enää edes puhumalla auki. Pitkässä parisuhteessa olleena pelkään jäädä yksin, en tiedä pärjäisinkö? Vaikka käytönnössä olenkin pyörittänyt koko taloutta, miehen puhallellessa palleihinsa sohvalla. Se on kuitenkin varmaa, että jos aiomme jatkaa matkaa yhdessä, on meidän molempien muututtava ja mieheni on ennen kaikkea oltava minulle rehellinen jatkossa ja tapahtuneesta. Hänen on voitava luvata ettei tee samaa enää jatkossa! Mitä tauko asiaan tulee olen sitä mieltä, että EN AIO suostua!! En hyväksy sitä, että pidetään tauko ja pannaan puolta kaupunkia ja mietitään sitten mitä tehdään. Itsestäni kun ei olisi pettäjäksi edes tauolla....
"Pitkässä parisuhteessa olleena pelkään jäädä yksin, en tiedä pärjäisinkö?"
Kuule, jos sulla on työpaikka, hyviä ystäviä etkä läträä viinan kanssa, niin varmasti pärjäät!
Ehkä kannattais hakeutua johonkin parisuhdeneuvontaan. Tollasessa tilanteessa olis varmaan parempi, että saatte keskusteluapua. Tauko ei munkaan mielestäni ole hyväksi, ei ne ongelmat mihinkään katoa. Onko miehesi sellasta vetäytyvää sorttia, että ongelmat mieluummin "unohdetaan" tai lakaistaan maton alle? Itse elin 15 vuotta sellaisen miehen kanssa -- itse taas tykkään että asioista puhutaan, sovitaan ja sitten jatketaan eteenpäin. No eihän siitä liitosta mitään tullut. Olen pärjännyt yksin oikein hyvin jo monta vuotta, ja nyt uusi rakkaus jo kolkuttelee sydämen ovea.
kyllä vain, mieheni on juuri sellainen, joka ei juuri puhu ongelmatilanteessa jos muutenkaan. Jos on ogelmia tai muuta niin niistä keskustellaan muutamalla lauseella ja sitten ne on mukamas hoidettu. Itse olen sellainen joka kaipaa kunnon keskusteluja ja haluan selvittää asiat pohjamutineen keskustelemalla. Kaikki kritiikki parisuhteessa on hänen mielestää tappelua ja hänen haukkumistaan. Parempi siis olis varmaan ollut olla kaikesta hiljaa, etten vain vahingossakaan olisi edesauttanut tapahtunutta. Turha kai sitä on tässä itseäni syyttää, vaikka silti tuntuu siltä, että minun takia tässä kävi näin!!!!!
En kyllä todellakaan ole viinaan menevää tyyppiä, jonkinmoinen työpaikakkin löytyy ja muutama hassu ystävä. Monia en vielä ole ennättänyt hankkia, sillä muutimme puolisoni työn takia minulle vieraalle paikkakunnalle jokin aika sitten. Tuolloin jätin "onnemme" vuoksi vakituisentyön ja ystäväpiirin taakseni. Ja mihin sitä tultiinkaa. Onni on mennyt ja jäljellä tällä hetkellä vain särkynyt sydän, huono itsetunto ja paljon murheita!! En tiedä voinko enää koskaan luottaa täysin kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan saati että voisinko löytää onnen jonkun muun kanssa kun tämäkin meni näin pipariksi. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki ovat "pettäviä sikoja"!
Jos yhtään lohduttaa, niin aika parantaa.
Oma tilanteesi kuulostaa hyvin tutulta. Kaikki kritiikki otettiin heti henkilökohtaisuutena. Kun ongelmat unohdetaan tai puolison pahaa oloa vähätellään, niin eihän siitä mitään tule. Yritin olla aikani hiljaa, mutta sitten rupesi oma terveys pettämään, jostainhan se paha olo ja tukahdutetut tunteet puskee ulos.
Kyllähän sitä vieläkin tulee joskus muisteltua menneitä, mutta niitä tapahtuneita asioita ei voi korjata -- ainakin voi yrittää ottaa niistä opikseen jos ei muuta.
Mun selviämiseen auttoi kiva harrastus, tapasin paljon uusia ihmisiä ja samalla tuli hoidettua kuntoa. Miehiä ei tehnyt mieli katella ollenkaan vähään aikaan. Nykyisin oon eksän kanssa ihan ok väleissä, uusi vaimonsa onkin sitten ns "pirttihirmutyyppiä", sopii sille paljon paremmin kuin tällainen kiltti perusdaami.
Jaksamista sulle, pidä itsestäsi huolta, sillä tämä elämä ei ole mikään kenraaliharjoitus. Kauhea fraasi, mutta se on niin tosi :) Niin ja mikä estäisi sua palaamasta takaisin entiseen asuinpaikkaan?
.. niin tutulta.
Minun mieheni myös ottaa lähes kaikki keskusteluyritykset syyllistämisenä, kritiikkinä ja ahdistavina vaikka kuinka hienovaraisesti yrittäisi asioista puhua.
Hänen mielestään asioiden selvittämiseen ei ilmeisesti ole mitään tarvetta, riittää että joten kuten mennään vaan eteenpäin.
Niinpä meillä onkin jo aikamoinen kuilu välissämme.
Vaikka kuinka koitimme keskustella ongelmistamme kerrankin kunnolla, jouduimme huomaamaan että osa niistä mm. pettämisen aiheuttamat tunteet ja tuska meissä molemmissa (ja kerrat joita olikin kaksi eikä yksi) olivat liian vaikeita käsiteltäviksi. Toki välillämme oli muitakin ongelmia ja nekään eivät ihan vähäpätöisiö olleet. Päätimmekin laittaa kodin jakoon ja elää elämäämme ainakin hetken omilla tahoillamme ystävinä, jotta saamme ajatuksemme kasaan. Mikäli joskus päätämme palata yhteen voimme aloittaa sitten ns. puhtaalta pöydältä....
Nyt pelkään tätä yksin jäämistä. Uutta ensi viikolla alkavaa työtä ja asunnon hankintaa... Ehkä elämäni tämän jälkeen lähtee taas nousu lentoon ja ehkä jonain päivänä tapaan sen herra oikean. Olenhan vasta 26-vuotias ja elämää on edessä vaikka kuinka paljon....
...jos se tarkoittaa jotain muuta kuin että sanotte "Moi!" silloin kun satutte kävelemään kaupungilla ohitse.
" Olenhan vasta 26-vuotias ja elämää on edessä vaikka kuinka paljon...."
Edessä ja edessä. Nyt unohdat tuon äijän lopullisesti ja etsit uuden, nimittäin olet siinä iässä että pitäs pikkuhiljaa alkaa tekemään lopullisia ratkaisuja. Ajattele jos päädytkin miehen kansas takaisin yhteen ja vaikkapa 31-vuotiaana huomaat että se teki sen TAAS.
Ei se opi sun kanssa puhumaan, jos se oppii avautumaan tunteistaan, niin korkeintaan seuraavassa suhteessa. Teidän suhde on jo urautunut eli ei siihen mitään muutosta olisi tulossa.
Eli nyt kipinkapin unohdat exän, etkä ala kaveeraamaan, silloin et unohda sitä. Tuo on ihan hyvä ikä, mutta muutaman vuoden kuluttua suurin osa kunnollisista miehistä on varattuja tai toisella kierroksella, jolloin edessä on uusperheen ongelmat -> vanhasta lopullisesti eroon, etei jää musta pekka käteen.
Eikö miehelle olisi hyvä antaa aikaa pohdiskella uudistunutta arvomaailmaansa samalla kun hän velloo omantunnontuskissa? Hän on juuri löytänyt itsestään uuden piirteen ja sen kautta saanut uudenlaisen kokemuksen sekä tunteita, joiden perusteella hänen koko arvomaailmansa on saattanut romahtaa.
Mielestäni nyt pitäisi antaa miehelle aikaa kerätä ajatuksensa kasaan, jotteivät ne hajaannu niin pahasti, että tarvitaan psykologin apua.
TÄH???
Aikaahan olisin ollut valmis hänelle antamaan jos hän olisi sen ajan suostunut käyttämään itsensä tutkiskeluun, mutta toisin kävi. Aloitimme tauolla, jonka aikana hän sitten uusi tekonsa. Päätimme erota niin hän hyppäsi jälleen heti saman "sutturan" sänkyyn. Olisin tehnyt itsestäni kunnon naurunaiheen jäämällä tuollaiseen suhteeseen. Tosin en tiedä onko tuollaisissa merkeissä alkaneella suhteella tulevaisuutta muutenkaan. Voihan se olla mukava leikkiä uuden valloituksen kanssa, mutta mutta... jos asiat edellisessä suhteessakin ovat retuperällä eikä niitä ole saatu setvittyä, voiko hän hypätä puhtaalla omalla tunnolla uuteenkaan suhteeseen ja olla täysillä mukana....mietinpä vain???
Itse olen jotenkin katkeroitunut tilanteesta ja siitä kuinka minua kohdeltiin... En ole saanut vastausta kysymyksiini. En tiedä mitä parempaa "sutturalla" on tarjota. Olisin itse ollut valmis tekemään kaikkeni suhteemme eteen, mutta puolisoani ei tuntunut kiinnostavan. Rakkaus ei kuulema ollut samanlaista kuin viisi vuotta sitten ja huonoja-aikoja (joita en itse huomannut) oli kuulema enemmän kuin niitä hyviä viime aikoina. Puolisoni ei siis varmaan kestänyt suhteen arkipäiväistymistä vaan haluaa sen olevan yhtä "hekstistä" kuin alussa.
Nyt vain nokka kohti uusia tuulia....ja katsomaan mitä tulevaisuudella on tarjota....