Nuoruuden ja lapsuuden väkivaltaisuus ennustaa aikuisuudenkin väkivaltaisuuden. Joten kautta rantain voi kysellä jo seurustelun alkuaikoina, oliko kumppani väkivaltainen n. kahdeksanvuotiaana (pojat) ja 14-vuotiaana tytöt. Näiden pitäisi siis ennustaa aikuisuudenkin väkivaltaisuutta. Nyt utelemaan millainen kiinnostava ihminen onkaan ollut nuoruudessaan.
Nuorena/lapsena väkivaltainen > aikuisena väkivaltainen
hmmm...
3546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
näin voi toki yleistää, mutta aina pitää muistaa ennen yksilön leimaamista, että tilastot eivät kerro totuutta juuri siitä ihmisestä. Itse olin esimerkiksi väkivaltainen ala-asteikäisenä/hiukan päällekin, koska olin itse kokenut koti/kouluväkivaltaa ja varmaankin mallioppinut tämän vääränlaisen tunteiden purkamisen. Aikuisiällä, sanotaanko nyt 15 en ole kuitenkaan ensimmäistäkään ihmistä kohtaan ollut väkivaltainen.
Sanoisinko, että ennemmin tästä lapsuuden väkivaltaisuudesta voi lukea sen, millainen kasvatusympäristö lapsella on ollut. On toki poikkeuksia, jotka tällaisista seikoista piittaamatta ovat käyttäytyneet epäsosiaalisesti, mutta se on huomattavasti pienempi porukka, ja tähän kuuluvat eivät varmaan kerrokaan olleensa/olevansa väkivaltaisia vaan ehkä jopa loukkaantuvat kyselyistä?
Näin lapsena väkivaltaa niin henkistä kuin fyysistä. Äitiä hakattiin ja revittiin hiuksista. Henkistä alistamsita päivästä päivään. Isä ei muuten käynyt meidän lasten kimppuun mutta minä sain joskus osakseni tukistelua mutta enimmäkseen se oli henkistä alistamsita ja vähättelyä. Minä en ole koskaan ollut väkivaltainen. Minusta tuli ehkä liiankin kiltti josta nyt aikuisiällä yritän kasvaa pois. Eniten maailmassa halusin omille lapsilleni turvallisuutta ja rakkautta. Sitä he ovat kyllä saaneet ja tulevat saamaan jatkossakin.
Olen lapsena saanut tukistelua, risua, remmiäkin vähättelyn ja nolaamisen lisäksi. Äitini sanoi aina jos mies kerrankin koskee väkivaltaisesti häneen niin saa lähteä mutta sen kaiken kiukun saikin sitten lapset senkin edestä. Johonkin pitää aina purkaa paha olonsa ja just siihen heikoimpaan. Oma tahto pois lyötynä koitui liiallisena kiltteytenä josta aiheutui kolukiusaamisen kohteeksi joutuminen. En tiedä johtuuko siitä etten ole ikinä halunnut lapsia. Rakkautta on myös asettaa rajoja lapsilleen ilman väkivaltaa käyttämättä. siinä mennään ihan metsään jos niiden rajojenkin asettaminen on henkistä väkivaltaa ja lapsi oppii että saa tehdä mitä lystää, sitten nuorena ja aikuisena tulee ongelmia lain kanssa. Riidellä pitää mutta kehittävästi ja sitä pitää opetella, lasten saaden mallia vanhemmiltaan ettei riiteleminen ole väärin vaan se jos aletaan käymään käsiksi toiseen. Lapsen kanssakin tulee riitoja varsinkin murkkuikäisen kanssa ja pitää osata riidellä niin ettei menetä hermojaan. Sääntöjä harjoitellaan ja jankataan niin kauan kunnes menee perille ja käytetään porkkanaa, ei väkivaltaa.