Elikkä, haluaisin tietää onko täällä ketään kuka tuntee samoin kuin minä, tai ketään kellä olisi hyviä vinkkejä kuinka tulisi toimia.
Olen 25 nainen, mutta minusta tuntuu etten osaa olla suhteessa. Minulla on yksi pidempi suhde takana, emme asuneet yhdessä ja muutenkin mies oli täysi p*ska, kohteli huonosti ja lopulta erosimme koska en voinut olla oma itseni hänen seurassaan enkä voinut luottaa häneen, eli ero päätös oli minun.
Nyt minusta tuntuu, etten osaa olla kenenkään miehen seurassa täysin oma itseni. En ole käynyt treffeillä yli neljään vuoteen ja pikku hiljaa alkaa olemaan ikää niin paljon, että ikäisiäni sinkkumiehiä ei vain enää ole. Olen kaveriporukkani ainoa sinkku ja ainoa jolla ei ole lapsia ja ystäväni usein utelevat miksi en ole käynyt treffeillä tms. No ei niitä mukavan ja luotettavan tuntuisia miehiä kaupan hyllyltä saa ja olen monesti miettinyt miksi ajatus jonkun kanssa asumisesta ahdistaa? Minua ahdistaa ajatus jopa seurustelusta. Onko se tämän yhden todella huonon kokemuksen tuomaa ahdistusta vai eikö minua ole tarkoitettu seuhteeseen? Vai enkö ole löytänyt ketään jonka kanssa tuntuisi hyvältä olla yhdessä?
Ajatuskin että asuisin miehen kanssa tekee lähes pahaa (ja olen 100% hetero, siitä ei ole kyse!), koska mitä enemmän kuuntelen ystävieni vuodatusta siitä kuinka mies ei siivoa, ei hoida lapsia, ei käy kaupassa, ei pese pyykkiä yms. saa minut ärsyyntyymään. Eihän parisuhde toimi jos toinen joutuu tekemään kaiken. Ja miksi miehet tekevät lapsia, jolleivat hoida niitä?
Minä haluaisin lapsia, sitten joskus ja tavallaan haaveilen miehestäkin,mutta minusta alkaa tuntumaan että en kuitenkaan löydä ketään ja en sitten taas toisaalta tiedä jaksaisinko sitä että 24/7 olisi joku, jonka tunteet tulee ottaa huomioon. Kaipaan myös omaa aikaa ja yksin oloa.
Edellisessä suhteessa vihasin kotona nyhjäämsitä, en pidä baareista enkä ryyppämisestä mutta en myöskään siitä että lohnitaan sohvalla koko päivä ja nyhjätään. Haluaisin tehdä asioita yhdessä!
Olenko täysin mahdoton? en odota miehen olevan rikas, en odota hänen olevan superkomea, mutta siisti ja tyylikäs kuitenkin, en odota miehen kustantavan elämääni vaan haluan itsekin tehdä töitä ja osalistua kodinhankintoihin. Odotan,e ttä mies on ehdottoman rehellinen ja uskollinen, koska minäkin olen. En siedä valheita, niitä exäni lateli, enkä siedä uskottomuutta.
Onko kenelläkään mitään ajatusta,miksi olen niin ristiriitainen? onko täällä ketään miestä joka voisi olla kanssani? eihän tässä paljoa teitoa ole, mutta nämä asiat joita olen sanonut, ovatko ne täysin mahdottomia?
Olen 25 nainen, mutta minusta tuntuu etten osaa olla suhteessa. Minulla on yksi pidempi suhde takana, emme asuneet yhdessä ja muutenkin mies oli täysi p*ska, kohteli huonosti ja lopulta erosimme koska en voinut olla oma itseni hänen seurassaan enkä voinut luottaa häneen, eli ero päätös oli minun.
Nyt minusta tuntuu, etten osaa olla kenenkään miehen seurassa täysin oma itseni. En ole käynyt treffeillä yli neljään vuoteen ja pikku hiljaa alkaa olemaan ikää niin paljon, että ikäisiäni sinkkumiehiä ei vain enää ole. Olen kaveriporukkani ainoa sinkku ja ainoa jolla ei ole lapsia ja ystäväni usein utelevat miksi en ole käynyt treffeillä tms. No ei niitä mukavan ja luotettavan tuntuisia miehiä kaupan hyllyltä saa ja olen monesti miettinyt miksi ajatus jonkun kanssa asumisesta ahdistaa? Minua ahdistaa ajatus jopa seurustelusta. Onko se tämän yhden todella huonon kokemuksen tuomaa ahdistusta vai eikö minua ole tarkoitettu seuhteeseen? Vai enkö ole löytänyt ketään jonka kanssa tuntuisi hyvältä olla yhdessä?
Ajatuskin että asuisin miehen kanssa tekee lähes pahaa (ja olen 100% hetero, siitä ei ole kyse!), koska mitä enemmän kuuntelen ystävieni vuodatusta siitä kuinka mies ei siivoa, ei hoida lapsia, ei käy kaupassa, ei pese pyykkiä yms. saa minut ärsyyntyymään. Eihän parisuhde toimi jos toinen joutuu tekemään kaiken. Ja miksi miehet tekevät lapsia, jolleivat hoida niitä?
Minä haluaisin lapsia, sitten joskus ja tavallaan haaveilen miehestäkin,mutta minusta alkaa tuntumaan että en kuitenkaan löydä ketään ja en sitten taas toisaalta tiedä jaksaisinko sitä että 24/7 olisi joku, jonka tunteet tulee ottaa huomioon. Kaipaan myös omaa aikaa ja yksin oloa.
Edellisessä suhteessa vihasin kotona nyhjäämsitä, en pidä baareista enkä ryyppämisestä mutta en myöskään siitä että lohnitaan sohvalla koko päivä ja nyhjätään. Haluaisin tehdä asioita yhdessä!
Olenko täysin mahdoton? en odota miehen olevan rikas, en odota hänen olevan superkomea, mutta siisti ja tyylikäs kuitenkin, en odota miehen kustantavan elämääni vaan haluan itsekin tehdä töitä ja osalistua kodinhankintoihin. Odotan,e ttä mies on ehdottoman rehellinen ja uskollinen, koska minäkin olen. En siedä valheita, niitä exäni lateli, enkä siedä uskottomuutta.
Onko kenelläkään mitään ajatusta,miksi olen niin ristiriitainen? onko täällä ketään miestä joka voisi olla kanssani? eihän tässä paljoa teitoa ole, mutta nämä asiat joita olen sanonut, ovatko ne täysin mahdottomia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
antaisin tilanteen vain olla näin ja elelisin ilman miestä, ei ole mitään sääntöä toimia toisin. Sitten jos se oikea tulee 5 - 10 vuoden sisällä eteen ja oma tunnelma on muuttunut, niin ei kun naimisiin. Sitä voi myös varautua etukäteen ongelmiin niin, että ei päästä niitä pahoiksi. Voi ja kannattaa jutella töiden jakamisesta, lasten kasvatuksesta ym. Oikeastaan parisuhdeterapiaa pitäisi olla ennen kuin muutetaan yhteen.
"En ole käynyt treffeillä yli neljään vuoteen ja pikku hiljaa alkaa olemaan ikää niin paljon, että ikäisiäni sinkkumiehiä ei vain enää ole. "
Mitä?
Olen reilusti 25+ ja voin sanoa että tuon ikäisiä sinkkumiehiä on pilvin pimein.
Sen vuoksihan itsekään en löydä kaltaisiasi naisia. Heillä kun on niin perkeleesti vientiä.
Olen todellakin vähän sinne suuntaan kuin kuvailet mutten yleisesti ottaen "tarpeeksi tyylikäs".
"Ajatuskin että asuisin miehen kanssa tekee lähes pahaa (ja olen 100% hetero, siitä ei ole kyse!), koska mitä enemmän kuuntelen ystävieni vuodatusta siitä kuinka mies ei siivoa, ei hoida lapsia, ei käy kaupassa, ei pese pyykkiä yms. saa minut ärsyyntyymään. Eihän parisuhde toimi jos toinen joutuu tekemään kaiken. Ja miksi miehet tekevät lapsia, jolleivat hoida niitä?"
Niin. Onkin hyvä kyseenalaistaa miksi nämä sinun ystäväsi ovat valinneet sellaisen miehen?
Muunkinlaisia miehiä katso kun on olemassa. Miehen ei passaa vain mainostaa sitä koska jos ei ole sitten tarpeeksi tyylikäs ja komea niin nuo ominaisuudet ovat lähinnä säälittävän tylsän tavallisen tossun juttuja.
Mutta jos sanon suoraan niin vaikutat etsivän ainakin kohtuullisesti menestynyttä miestä joka omaa tasa-arvoisen näkemyksen parisuhteesta.
Liekö yllätys että tällaiset miehet ovat hyvin kysyttyjä ja heitä ei vain riitä kaikille tai heidän seulomisensa muiden tarjokkaiden (sekä vähemmän menestyneiden kuten minä) keskeltä voi olla hankalaa.
Kysymys valitettavasti kuuluu että mitä tarjottavaa sinulla on tuollaiselle miehelle?
Keskustele entisen siippasi kanssa vanhat peikot mielestä, niin voi uusi sivu aueta,toimi miulla.
Olin 25 vuoteen asti sinkkuna. Satunnaisia miehiä oli, mutta yleensä ajattelin et ne jää vaan yhden illan jutuiksi. En ikinä vienyt miestä kotiin vaan menin miehen luokse, että pääsin aamulla karkuun. No sitten kerran en päässykkään karkuun, kun olin vieraalla paikkakunnalla ja en tiennyt mihin olisin mennyt. Noh siitä kehkeytyi 5 vuotta kestävä suhde, joka päättyi huonosti. Olen jopa onnellisempi yksin. Nyt olen taas seurustelukammoinen ja vanhat merkit alkaa taas nostamaan päätään. Minulle taitaisi sopia seksisuhde ilman sitoumuksia.
noh. ekaksi sellainen asia,että itse sain ekan lapsen 28- vuotiaana. se oli mielestäni ihan ok ikä tehdä muksuja. sitten sellainen asia, että itse olin aina nuoruudessani komeiden miesten kintereillä ,ei mulle tavallisen näköiset kelvanneet. sitten jostain syystä turruin ainaiseen miesjahtiin. se jatkuva eroaminen ja uuden tapailu alkoi jotenkin vaan tuntua surulliselta. mietin mikä mussa on vikana ja tulenko aina olemaan vanha piika !! sitten ajattelin,että pirhana osaan mä ilman ukkojakin olla.niin myös tein enkä edes yrittänyt minkään valtakunnan kontaktia kaksilahkeisiin ottaa.biletin kyllä mutta en halunnut taas mustelmia sieluun.. pari vuotta yksin olleena taivaalta taisi tupsahtaa sitten se oikea ukko nenän eteen.tätä hehkutin kavereillekkin,että nyt se on kyllä menoa ja niin on ollut tähän päivään asti.sen vaan tuntee luissaan kun oikea osuu kohdalle.tavan rontti tuo ukko on mutta mukava enkä häntä vaihtaisi komeaan enää koskaan.
tarkoitan kai sanoa sinulle sitä,että kun et odota mitään niin silloin varmaan alkanee tapahtua.eli odottele nyt vaan. lapsia voi muuten tehdä vielä nelikymppisenä. tunnen monta sen ikäisenä äidiksi tullutta.et sinä vielä vanha kehäraakki ole.
sanotaan ,että ihmisen tuntee sitten vasta, kun on hänen elämässään ollut viisi vuotta.no niin kai.mutta sitten on tultu sinuiksi viimestään ,kun uskaltaa pieraista kumppanin läsnäollessa.no.vanha vitsihän tuo on.
tarkoitan varmaan sanoa sitä,että kyllä se arki siitä alkaa uuden ihmisen kanssa luistaa kun ei vaan jännitä ja todellakin on oma itsensä.itse koin kauhunhetkiä erään miehen kanssa aina kun oli ruoanlaiton aika.ja voi siskot,ruoka meni aina per...siis en tiedä mikä ihmeen paha henki hänen keittiössään oleili joka aina pilasi ruoantekoni. jännitys sen takuulla teki.
mutta onneksi elämä nyt kohdillaan.ei ratkiriemua mutta ei vähästä olla eroamassakaan.vähästä ei pidä lannistua !mielummin murjotan muutaman tovin kuin alan iittalaa järkkäilemään kahteen laatikkoon :)
Et ole mahdoton ja on ihan normaalia haluta ristiriitaisia asioita, tuntea ristiriitaisia tunteita ja olla epävarma.
Minä en nuorena halunnut muuttaa kenenkään kanssa yhteiseen kotiin. Viihdyn omassa rauhassani, mutta en nyt sentään ihan 24/7. Kun halusin rakkautta ja yhteisiä hetkiä, mies aika pian halusi vaihtaa ihanan suhteemme avo- tai avioliitoksi. Niinpä päädyin aina vaihtamaan miestä siinä vaiheessa kun mies halusi muuttaa yhteen. Välillä olin pitkiä aikoja yksin ja osan ajasta yksinäinen.
35-vuotiaana rakastuin aivan intohimoisesti ja silloin koin hetken aikaa tunteen, että olisin halunnut tämän miehen kanssa olla todellakin sen 24/7. Miehen päihdeongelma toimi kuitenkin konkreettisena esteenä, joten jäi tämä kokeilu sitten tekemättä. Nyt kun vihdoin olen kypsässä keski-iässä, olen päässyt nauttimaan miessuhteista ilman perheenperustamisen ja yhteenmuuttamisen painetta ja pidän todennäköisenä, että löydän pitkäaikaisen kahden kodin suhteen, sillä edelleenkään en ole halukas enempään. Pidän kuitenkin mahdollisena, että joskus saattaa elämääni kävellä mies, johon rakastun niin, että minun täytyy saada olla hänen kanssaan joka hetki.
Kokeilepa ensin jonkun tutun ja turvallisen kanssa vakipanosuhdetta, jossa kumpikin asuu omillaan. Jos huomaat, että sellainen ei sinulle sitten riitäkään tunnetasolla, tiedät olevasi valmis rakastumiseen. Rakastumisen myötä ainakin pystyt helpommin hyppäämään tuntemattomaan ja kokeilemaan, riittävätkö ne tunteet sitten niin pitkälle, että voitte aloittaa yhteisen elämän. Muista, että mistä tahansa suhteesta saattaa kasvaa paljon, paljon merkityksellisempi kuin suhdetta aloittaessasi ajattelitkaan. Älä jahkaa! Jos jahkaat, elämä valuu ohitsesi ja seuraavaksi huomaat olevasi tukevasti keski-ikäinen ja yksin (ja keski-ikäisenä seksi on kyllä paljon hauskempaa kuin arvaatkaan).