Ajattelin nyt kysellä täältä mielipiteitä tilanteeseen, jossa en ihan luota omaan päähäni, kun mielikuvitus tahtoo laukata välillä liiankin vauhdikkaasti.... Eli mitä mieltä tästä tilanteesta?
Eli ollaan nyt erään miehen kanssa tapailtu pari kuukautta. Minä olen pian 21, mies 26. Alusta asti ollaan molemmat puhuttu, ettei haluta seistä toistemme tiellä missään. Mulla on mahdollisesti edessä paikkakunnan vaihdos n. vuoden päästä työharjoittelun takia (oman alani työpaikkoja ei juuri täälläpäin ole), ja mies saattaa löytää jossain vaiheessa töitä muualta (ollut työttömänä vajaan vuoden armeijan jälkeen).
Ollaan viihdytty todella hyvin yhdessä, nähty useamman kerran viikossa, kaikki on sujunut hyvin ja itsekin olen uskaltanut luottaa koko ajan enemmän. Alusta asti olen kertonut rehellisesti käyväni terapiassa, ja mistä syistä, yksityiskohdista en ole vielä pystynyt puhumaan.
Viime viikonloppuna olin taas miehen luona, ja lauantain bileiden jäljiltä mies sammui naapuriin (oli saattanut naapuria kotiin, naapuri on sitten vanhempi mies eli mitään pahempaa ei tapahtunut)), kun minä jäin yksin nukkumaan. Seuraavana aamuna naapurista herätessään mies oli kuulemma olllut ihan shokissa, koska hänen olisi pitänyt olla minun vieressäni. Yöllä mies oli tunnustanut muunmuassa sen, ettei pystynyt minun takiani hakemaan töitä kauempaa, sillä ei halunnut jättää minua tänne. Sunnuntainakin mies jätti soittamatta mahdollislle työnantajalle juuri tästä syystä.
Maanantaina mies sitten kertoi pohtivansa, tuleeko meistä mitään, ja pyysi taukoa. Kertoi olevansa sitä mieltä, että olen liian hyvä hänelle, ja huolehti koko ajan minusta, että söisin (syömisen kanssa mulla on aika paljonkin ongelmia) ja nukkuisin. Pyyteli anteeksi ja sanoi, etten menettäisi häntä, vaikka päättäisimme olla vain ystäviä.
Tiistaina lähdin miehen luota omien vanhempieni luo, ja mies on soittanut päivittäin pariinkin otteeseen ja edelleen huolehtinut jaksamisestani. Mies myös pyysi, etten puhuisi perheelleni asiasta ainakaan vielä mitään.
Torstaina mies sitten ilmoitti yllättäen lähtevänsä viikoksi monen sadan kilometrin päähän kavereineen kyselemään töitä. Lupasi pitää yhteyttä myös reissulta, ja selitti, ettei ole tehnyt mitään päätöksiä vielä, vaan käy vain katselemassa. Tämän hän on myös tehnyt, soiteltiin eilen taas pariin otteeseen ja mies huolehti edelleen siitä, että pitäisin huolen itsestäni ja miten olin päässyt autolla kotiini, kuna jokeli oli surkea.
Itse olen aikalailla peloissani ja hämmentynyt tilanteesta. En edelleenkään tahdo seistä miehen tiellä, jos töitä tulisi, mutta pelottaa se, että menetän miehen kokonaan. Lyhyessä ajassa miehestä on tullut mulle todella hyvä ystävä, ja mies on ensimmäinen, joka on koskaan kohdellut mua pelkästään hyvin. Ajatus siitä, etten koskaan näkisi häntä, on ihan suunnattoman tuskallinen. Jos ei parisuhteesta tulekaan mitään, haluaisin pitää miehen edes ystävänä.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Miten tilanne eteni? Mitä teitte?
Eli ollaan nyt erään miehen kanssa tapailtu pari kuukautta. Minä olen pian 21, mies 26. Alusta asti ollaan molemmat puhuttu, ettei haluta seistä toistemme tiellä missään. Mulla on mahdollisesti edessä paikkakunnan vaihdos n. vuoden päästä työharjoittelun takia (oman alani työpaikkoja ei juuri täälläpäin ole), ja mies saattaa löytää jossain vaiheessa töitä muualta (ollut työttömänä vajaan vuoden armeijan jälkeen).
Ollaan viihdytty todella hyvin yhdessä, nähty useamman kerran viikossa, kaikki on sujunut hyvin ja itsekin olen uskaltanut luottaa koko ajan enemmän. Alusta asti olen kertonut rehellisesti käyväni terapiassa, ja mistä syistä, yksityiskohdista en ole vielä pystynyt puhumaan.
Viime viikonloppuna olin taas miehen luona, ja lauantain bileiden jäljiltä mies sammui naapuriin (oli saattanut naapuria kotiin, naapuri on sitten vanhempi mies eli mitään pahempaa ei tapahtunut)), kun minä jäin yksin nukkumaan. Seuraavana aamuna naapurista herätessään mies oli kuulemma olllut ihan shokissa, koska hänen olisi pitänyt olla minun vieressäni. Yöllä mies oli tunnustanut muunmuassa sen, ettei pystynyt minun takiani hakemaan töitä kauempaa, sillä ei halunnut jättää minua tänne. Sunnuntainakin mies jätti soittamatta mahdollislle työnantajalle juuri tästä syystä.
Maanantaina mies sitten kertoi pohtivansa, tuleeko meistä mitään, ja pyysi taukoa. Kertoi olevansa sitä mieltä, että olen liian hyvä hänelle, ja huolehti koko ajan minusta, että söisin (syömisen kanssa mulla on aika paljonkin ongelmia) ja nukkuisin. Pyyteli anteeksi ja sanoi, etten menettäisi häntä, vaikka päättäisimme olla vain ystäviä.
Tiistaina lähdin miehen luota omien vanhempieni luo, ja mies on soittanut päivittäin pariinkin otteeseen ja edelleen huolehtinut jaksamisestani. Mies myös pyysi, etten puhuisi perheelleni asiasta ainakaan vielä mitään.
Torstaina mies sitten ilmoitti yllättäen lähtevänsä viikoksi monen sadan kilometrin päähän kavereineen kyselemään töitä. Lupasi pitää yhteyttä myös reissulta, ja selitti, ettei ole tehnyt mitään päätöksiä vielä, vaan käy vain katselemassa. Tämän hän on myös tehnyt, soiteltiin eilen taas pariin otteeseen ja mies huolehti edelleen siitä, että pitäisin huolen itsestäni ja miten olin päässyt autolla kotiini, kuna jokeli oli surkea.
Itse olen aikalailla peloissani ja hämmentynyt tilanteesta. En edelleenkään tahdo seistä miehen tiellä, jos töitä tulisi, mutta pelottaa se, että menetän miehen kokonaan. Lyhyessä ajassa miehestä on tullut mulle todella hyvä ystävä, ja mies on ensimmäinen, joka on koskaan kohdellut mua pelkästään hyvin. Ajatus siitä, etten koskaan näkisi häntä, on ihan suunnattoman tuskallinen. Jos ei parisuhteesta tulekaan mitään, haluaisin pitää miehen edes ystävänä.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Miten tilanne eteni? Mitä teitte?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta ei tuo kovin hyvältä kuulosta jos viinaksia pitää kitata niin että taju lähtee.
tuskinpa yksi sammuminen on vakavaa, ku ap ei ollut siitä lainkaan huolissaan