Jokaisen eroasiaa ajattelevan pitäisi vaatia pitämään ainakin 2 vuotta harkinta-aikaa uuteen suhteeseen, sillä se ei tule erokriisissä onnistumaan, vaan sama on edessä melko varmasti uudestaan. tiedoston mukaan turhia eroja on 80 % tutkitusti. Turhaa kärsimystä niin monelle, ja itselle moninkertaisesti. Pitäisi lakiin laittaa, jotta olisi vähemmän ainakin kärsiviä lapsia. Kun erokriisissä olevat ihmiset eivät näe edes ölastensa tuskaa ja muutumista, sillä he näkevät ja kuulevat ja pelkäävät.
Selibaatti 2 vuotta
vierestä seurannut
171021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pelkkää sontaa....
Lakialoite asiasta pitäisi saada vireille eli naimisiin ei mitään asiaa, jos on eronnut 5 vuoden sisällä.
Valitaan se ensimmäinen vastaantulija partneriksi ja sit ihmetellään taas muutaman vuoden päästä miksi homma ei toimikkaan.
Onko mahdoton idea miettiä siis ihan oikeasti siinä vaiheessa, kun sitä parisuhdetta alkaa perustaa et mitä, jos miettisi asiaa ihan nyt vaik kaksi kertaa ensin ja sitten tekisi niitä isoja päätöksiä.
miten tuokin tutkimustulos on saatu aikaan, jota täällä besserwisserit toitottavat - että 80% eroista on turhia??!
Ai niin, mutta sehän on tutkittu ja siitähän on tilasto ja asiantuntijat ovat sitä mieltä. Ja paskan marjat!
Niinpä! Nyt ei puhuta koneremontista vaan erilaisista ihmisistä. Ketäpä ei jossain kohdassa jokin oma ratkaisu olisi joskus epäilyttänyt. Ei se tarkoita sitä että ratkaisu olisi ollut väärä. En ymmärrä, miten joku voi väittää että 80 % eroista olisi turhia! Miltä kantilta katsottuna? Jos joku on eronnut sen vuoksi, että pelkäsi menettävänsä henkensä, asiantuntija sanoo että 80% varmuudella olisit saanut pitää henkesi, turhaan erosit. Tuossa uhohdetaan täysin ihmisten ainutkertaisuus ja erilaiset arvot.
Jonkun "asiantuntijan" mielestä tärkeät asiat ovat sen 80 % mielestä ihan toisarvoisia. Jos tuossa on kyselty jälkikäteen, että kaduttako, niin kuinkahan moni miettii, että olisinhan minä voinut muuttua toiseksi ihmiseksi ja jos se kumppani olisi ymmärtänyt elää erilailla, niin olisihan se onnistunut... Eli oikeasti ei olisi onnistunut.
Jos jollain on linkkiä tuohon "tutkimukseen", niin lukisin sen mielelläni.
Mä ainakin koen turhan kovana rangaistuksena sen, että huonon ja ongelmaisen suhteen jälkeen pitäisi vielä vuosia jälkipyykätä niitä ongelmia - niitä kun tuli jo siinä suhteen aikana mietittyä. Ja ongelmista huolimatta olisin itse ollut valmis jatkamaan, mutta paha sitä on avioliittoa yksin pystyssä pitää.
Ja tosiaan, lapsia ei ole. Ikää taas on jo 40 v. Joten heittipä tämä ero minut myös varmuudella ulos äitiydestä. Parisuhteen kumminkin haluaisin, kokea läheisyyttä ja hellyyttä. Niitä ei päättyneessä suhteessa ollut kuin rippu siellä, toinen täällä.
Elä sinä vaan omissa kärsimyksissäsi, meillä on jokaisella omamme. Mutta älä tule sivusta paheksumaan muiden eroamisia.
Täytyy sanoa että nimittäisin itsekkyydeksi tpaasi toimia, haavoitat ennenkaikkea itseäsi. Huomaan että kuuntelutaitosi ei ole kovin korkealla.
millaiset toimintatavat eivät ole itsekkäitä? Ja jos "epäitsekkäästi" (ilmeisesti se sinusta olisi epäitsekästä) tässä seuraavat vuodet mietiskelen eroon päättyneen suhteeni ongelmia, omia toimintatapojani ja niiden seurauksia, niin mikä takaa, että sitten sen mietinnän tuloksena olisi muuta kuin pitkät tunnit analysointia... Se analyysi on pätevä vain minun ja ex-miehen suhteessa. Ero vaikutti minuun ja osin olen erilainen kuin päättyneessä suhteessa olin, täsmälleen ex-miehen kaltaista tyyppiä tuskin eteeni enää kävelee. Mitä hyötyä loputtomasta vanhojen ongelmien miettimisestä ja analyysistä on, kun tarkoitus ei kumminkaan ole palata siihen vanhaan suhteeseen ja jatkaa yhdessä?
Mielenkiintoista, että tiedät kuuntelutaitoni tason kahdeksan virkkeen kommentin perusteella. Voin sen verran kuuntelemisesta avittaa, että päättyneessä suhteessa kuuntelin loputtomasti ex-miehen muisteloita aikaisemmista ongelmistaan, hän kun oli aiemmin juova alkoholisti. Olihan se alussa eksoottista ja kiehtovaa, ja mies mielenkiintoinen persoona muutenkin kuin elämänhistorialtaan. Mutta mahdoton parisuhde se oli. Mies ei kaivannut läheisyyttä tippaakaan, ei esim. koskaan tehnyt aloitetta suutelemiseen tai halannut. Kun tuli arki ja muutuin tarpeeksi tutuksi, niin miehellä alkoi kiinnostus herätä kaikkiin muihin naisiin. Lapsia olisin loppuvaihessa halunnut ihan itsekkäistä syistä - mietin, että äidin ja lapsen läheisyys voisi pelastaa minut kylmettymiseltä ja kovettumiselta. Järki sanoo, että on onni, etten tullut raskaaksi siinä suhteessa. Ei syntynyt lapsia, mutta syntyi erossa muuttunut nainen - enää en ole kylmettymässä enkä kovettumassa, vaan hengissä, vaikka se välillä kipeää tekeekin.
En minäkään sitä kannata, että viikko eron jälkeen isketään lähibaarista mies/nainen ja kuvitellaan, että siinä olisi elämän pelastus. Mutta ei se päättyneessä suhteessa rypeminen kirkasta, se mikä on mennyttä, on mennyttä. Puoli vuotta mullakin meni jokapäiväisessä itkussa ja räkä poskella. Vieläkään en ole täysin selvillä vesillä, mutta eihän ihminen mikään kone ole. En ymmärrä, miksi tässä vaiheessa pitäisi elää sosiaalisessa jääkaapissa ja vailla parisuhdetta. Voihan tässä käydä niin, että erehdyn, joudun taas petetyksi tai käytän toista tahtomattani laastarina. Mutta omapa on mokani ja itse kannan vastuuni, eikä ihmissuhteisiini kuulu esim. yhdenyönjutut tai salamana yhteenmuutot. Runsaat puoli vuotta sitten ihastuin, alkoi suhde, joka kaiken muun (hellyyden ja läheisyyden) ohessa tarjoaa peilin siihen, mikä kaikki oli pielessä päättyneessä suhteessa. Joku toinen ehkä tarvitsee toisenlaisen tien - ymmärrän, että jos on esim. eronnut yh, niin sosiaalinen elämä ja se läheisyyskin tulee aika pitkälle suhteesta omiin lapsiin. Mutta erot ovat erilaisia - ja ihmiset myös. Kaikille ei käy sama metodi.
Koita nyt jäsentää niitä ajatuksiasi selväksi, eihän tuosta saa mitään tolkkua. Miksi eroa suunnittelevan pitäisi olla selibaatissa??!!
todellakaan uuteen suhteeseen, sitä et itse tunnista, sillä pääsi pyörii vielä keikessa entisessä. Vieressä olija näkee sen paremmin, mutta näkee myös päättömän menon, jota yleensä eronnut tekee. Kaikki pitäisi muuttua hetkessä, saada elämä uudeksi ja sujumaan. Niin vaan ei tapahdu, se on kylmä totuus ja siksi pitäisikin pitää tauko ja miettiä asiat ja hoitaa itseään, jotta pääsee ulos tätä asiasta ja voi katsella maailman menoa selkein ajatuksin. Eronnut on hyvää riistaa väijyjille, heitä riittää, sen huomaa kun lukee näitä keskusteluja, ei sinusta kukaan välitä todella, vaan useimmiten on se itsekkyys jolla haetaan paria täyttämään elämää ja usein vielä pelkkää seksiä. Parisuhde ei ole ainoastaan seksiä, se on kunnioittamista ja luttamusta, auttamista ja ennen kaikkea yhdessä toimimista. Haavoitut vain liialla kiireellä uudelleen, elä ja harrasta itselleisi tärkeitä asioita, ole ystävien kanssa keskusteluissa. Rakenna oma elämäsi kuntoon, kyllä sitten aikanaan se uusikin rakkaus tulee jos on tullakseen ei sitä voi pyydystää. Eheytykää ensin.
miksei voisi eheytyä parisuhteessa? Minusta on aivan hassu ajatus se, että pitäisi kasvaa/kehittyä jollain tapaa valmiiksi, jotta voisi löytää tyydyttävän parisuhteen. Eihän elämässä valmiiksi tulla, vaan kehitytään ja muututaan koko ajan.
En minä sanoisi päättömäksi sellaista, jos kahdella aikuisella ihmisellä on suhde, joka sisältää hellyyttä, läheisyyttä ja henkistä yhteyttä. (Jos tässä vastaajana kuvittelet, että esim. asuisimme jomman kumman luona tai olisimme muuttaneet yhteen, niin ehei. Kummallakin on omat työnsä ja kotinsa ja ystävänsä ja arkikuvionsa, joihin kuuluu myös yhteisiä hetkiä.) Päättynyt parisuhteeni oli viime vuosinaan pelkkää seksiä ja muodollisesti samassa osoitteessa asumista. Meiltä puuttui keskinäinen yhteenkuuluvuus ja vuorovaikutus. Seksistä tuli se pakollinen kerran viikossa hoidettava juttu ja seksiakti aikoi ahdistaa, tuntua fyysisesti kivuliaalta ja jopa pelottavalta. Onkin ollut parantavaa huomata, että kun on psyykkinen yhteys ja aitoa keskinäistä hyväksyntää, niin seksi muuttuu: siitä tulee rakastelua, erotiikkaa, aisteja avaavaa. Kaikkea muuta kuin suorittamista. Koskaan aiemmin en ole vastaavaa kokenut. Saan kiittää eroa paljosta - vaikka eroon liittyvät tapahtumat edelleenkin herättävät minussa suuttumusta ja vihaa. Niin, ja tämä aisteja avaava suhde alkoi sattumalta. Piti mennä vain kahville samanlaisia harrastuskursseja käyneen miehen kanssa.
En kuvittele, että kaikki muuttuisi eron jälkeisessä elämässä hetkessä - vaikka kaikki muuttui omassa erossani melkein hetkessä. Vielä viikkoa aikaisemmin suunnittelin puoliskon kanssa yhteistä syyslomareissua, mutta seuraavalla viikolla olimmekin osituspapereita tekemässä. Tiedän luita ja ytimiä myöten, että isot muutokset vaativat jälkihoitoa. Rukoilen mielessäni, ettei elämääni lähivuosina kovin järisyttäviä muutoksia tulisi, mutta toisaalta tiedän, etteivät muutokset ole kokonaan minun vallassani. Iäkäs isäni on välillä sairaalassa, välillä kotonaan. Hänen kuolemansa - tai jokin muu muutos - kyllä pitää huolen siitä, että "turvallinen elämä" on vain teoriaa. Oikea elämä on mutkikkaampaa. Toki siinä elämässä voi luoda itselleen turvallisuuden tunnetta ja yksi osa turvallisuudesta rakentuu läheisille ihmissuhteille. Samaan aikaan - paradoksaalisesti - niissä läheisissä ihmissuhteissa voi joutua kaikkein kipeimmin haavoitetuksi. Surullisimpia ovat minusta ne ihmiset, jotka pelkäävät liikaa päästääkääkseen ketään lähelleen. Siinä voi lopulta mennä koko elämä ohi, kun odottelee sitä ajatusten selkeytymistä ja eheytymistä.
Kokeneen ihmisen tuntojahan nuo ovat, jokainen on oman onnensa seppä.
Luulenpa, että se raikulivaihe monella heti eron jälkeen johtuu paljolti siitä, että loppuaika suhteessa on ollut seksitöntä ja ilotonta aikaa eroa pohtiessa ja kun vapaalle pääsee, ottaa ilon irti elämästä ja hakee sitä, mikä on kauan puuttunut elämästä!
Itse olin ainakin vanki omassa liitossani ja kun se helvetti loppui, viihdyin tosi hyvin vieraiden miesten käsivarsilla seuraavan vuoden, enkä todellakaan edes haaveillut pysyvämmästä suhteesta, nautin vain.
Se vakavampi suhde tuli sitten vastaan paljon myöhemmin ja on taatusti täysin erinlainen, kuin avioliittoni silloin aikanaan!
En tiedä ymmärrätkö lukemaasi mutta alkuperäinen viesti oli "eroasiaa ajatteleva", jos on eronnut niin se on eri asia. En silti ala kenellekään julistamaan selibaattia saati antamaan neuvoja toisille joita en tunne.
Hullukin käy viisaasta kun pitää suunsa kiinni.
Seksi oli muuttunut miehen kanssa niin vastenmieliseksi, että oksennus meinasi päästä pelkästä ukon pillun kourimisesta ja välttelinkin ukon kosketusta parhaani mukaan!
Ukko onneksi lähti sitten vieraan eukon matkaan ja onnee vaan sinne!
Luulin, että en ikinä nauttisi enään seksistä, mutta kun tapasin nykyisen mieheni, meni jalat alta totaalisesti!! Sellaista seksiä en tietänyt olevankaan, mitä nyt saan!
Kyllä vaihtamalla paranee!
No, teillä on sitten "kuiva kausi" kestänyt pitkään..
Ja siinä vaan pitää ihan vapaaehtoisesti sellaisen paskapääpatahaukan kanssa eleleskellä?
Sitä vaan jaksan ihmetellä...?
Ettei vaan pata soimaa siinä kattilaa. ;)))
yhtään mitään. Olet nainen (ainakin henkisesti), ja taisi vähän kirpaista, kun mieskin voi sanoa tuntevansa suoranaista inhoa, jos tunnepuoli ei ole kunnossa seksissä. Uskot tai et, niin naisissakin voi olla henkisesti vajavaisia, jopa narsuja, jotka vain ajattelevat itseään, ja toisten pitäsis palvoa heitä rajattomasti.
mulla oli jo avioliiton aikana suhde n.vuoden ja nyt olen aviossa tämän suhteni kanssa ollut 5v ja hyvin menee ei siinä mitään selipaattia tarvita, henkisesti eron selvitin jo entisen liiton aikana.
seksi on aivan liian yliarvostettua hommaa, kuten Lauri Tähkäkin sanoi yhdessä radiohaastattelussa. Muutaman minuutin nylkytys sinne tänne ei muuta kenenkään tulevaisuutta tai menneisyyttä piirun puolikasta. Ihan sama jyystääkö paskan suhteen lopussa, heti sen jälkeen tai viiden vuoden perästä, kyllä se alkuajan hohto siitä hommasta aika äkkiä häviää. Ei ne Salkkarit ole välttämättä täyttä totta.