Onko se kiusaamista? Onko se asia mihin voi puuttua?
Jos työpaikalla virheistään joutuu kaiken kansan edessä suorastaan syytetyksi, jos vihjaillaan ettei tee työtään tarpeeksi hyvin (siis eihän tälläisesta asiasta voi mitenkään puhua kehittävästi kahden kesken), jos vastaukset kysymyksiisi (olkoon ne jonkun mielestä tyhmiä tai ei) ovat tylyjä, suorastaan tiuskintaa. Kaikkea tälläistä, mikä ei kuulu fiksujen ihmisten käytökseen, puhumattakaan rakentavaan ja iloiseen työilmapiiriin.
Oletteko puuttuneet, miten? Auttoiko?
Tälläinen tilanne on todella vaikea, sillä yleensä nämä henkilöt pystyvät helposti manipuloimaan muut uskomaan siihen, että juuri he ovat oikeassa ja että asiasta urputtava yrittää vain hakea huomiota itselleen ja puolustella omia epäonnistumisiaan syyttämällä huonosta kohtelusta. Sitten alkaa epäillä itse, että on vain liian herkkä työelämään.
Epäystävällinen käytös
5
920
Vastaukset 5
- kova ja paksu nahka
Kyllä olen puuttunut lähes jatkuvaan tiuskintaan, ilkeilyyn ja huutamiseen ottamalla asian puheeksi esimiehen kanssa. Ei auttanut, eikä olisi kannattanut, sillä vittuilu muuttui entistä pahemmaksi. Esimies haukkui minut epämiellyttäväksi ihmiseksi ja kertoi häirkölle, että olin "puhunut hänestä ikäviä". Häiriköijä leikki aikansa kostoretkeä ja jatkoi sitten entiseen malliin. Kerron vielä, etten itse ollut ainoa räjähtelyn kohde, vaan moni muukin sai osansa. Pomo ei suhtautunut heidän kokemiinsa tilanteisiin yhtään asiallisemmin.
- Löytyikö
esimiehelle esimiestä? Taisivat olla salakaveruksia. Ei nää taida kestää ikinä suoraa palautetta käytöksestään.
Pitäisi varmaan järjestää jokin sinne päin oleva palaveria, johon kutsuttavaa asiantuntijaa (Jos tarvitsee olla maksuton, niin löytyisikö työterveyshuollosta tai liitosta joku sopiva?) voisi evästää puhelimitse ja sähköpostitse jo etukäteen nimettömänä, että mitkä aiheet kannattaa ottaa puheeksi ja mistä järjestää käytännön opastusta käsittäen mm. määritelmät epäasialliselle versus asialliselle käytökselle työpaikalla ja millä lailla käyttäytyminen on rakentavaa. Häntä voisi myös pyytää käymään työpaikalla useammin kuin kerran jälkikäteen, eikä liian pitkin väliajoin. Hän olisi sitä ennen pyytänyt raportoimaan, mitä vaikutuksia työilmapiiriin muuttuneet toimintatavat ovat saaneet aikaan.
- Kasva aikuiseksi
Miksi mokiasi pitäisi peitellä. Ihmeellinen ajattelutapa, kaikki vaan piiloon maton alle.
- Anonyymi
Minun pomo tiuski minulle..annoin pillua hänelle ruoka tunnilla. Nyt suorastaan kumartaa minua. annan välillä pillun hajuset aluhousut hänelle.
- Anonyymi
Mä annoin suklaa piparia kikkelin kera niin johan alkoi palkkakin nousta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161477
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146764Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.119558Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 42420
- 4419