Tosinaiset, valaiskaa minua tässä kysymyksessä! Työpaikan naislaumaa seuratessa olen havainnut, että naisen miehellä (ja mahdollisilla lapsilla) on suuri merkitys paitsi naisen minäkuvaan, myös hänen asemaansa naisporukassa. Miehillä kilpaillaan ja ylvästellään samaan tapaan kuin miehet tekevät autoillaan tai kännyköillään. Jopa ex-miehillä ja heidän menestyksellään olen kuullut naisten omivan itselleen "meriittejä". Kuitenkin samaiset emännät suhtautuvat hyvin pirullisesti niihin harvoihin naisiin, jotka ovat oikeasti itsenäisiä ja jokseenkin suoraan ilmaisevat, etteivät aktiivisesti etsi miestä elämäänsä. Eikö eukkojen pitäisi olla hyvillään, kun sentään muutama nainen jättäytyy kisan ulkopuolelle vapaaehtoisesti? Vai todistaako ilkeily naisen huonosta itsetunnosta?
Mies / miehettömyys naisen arvon määrittäjinä
kuulolla olen
19555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei tuosta voi ruveta tekemään yleistyksiä. Mutta kyllä sinulla on ikävä työpaikkakulttuuri riesanasi.
ole se ikiaikainen juttu, että nainen määritellään miehensä mukaan eikä itsensä mukaan. Kulttuuri vain on sisäistetty niin hyvin, että naisetkin ilman kritiikkiä haluaa tehdä niin.
Toiset perustelevat tätä sillä että se kuuluu evoluutioon, toiset biologialla ja toiset opittuna tapana. Emme edelleenkään pidä huonona asiana sitä, että nainen saavuttaa paremman aseman naimalla miehen, joka itse on siinä asemassa. Päin vastoin, pidämme sellaista naista menestyneenä. Hän menestyy naisellisten avujensa avulla jota naisetkin arvostavat enemmän kuin todellisia kykyjä.
Totta on. Tunnen muutaman naisen, joiden itsetunto perustuu nimenomaan siihen, että ovat "saaneet" aviomiehen. Ilman miestä nämä naiset olisivat täysin tuuliajoilla. Itsenäisestä elämästä ei tulisi mitään. Tällaiselle naiselle miehetön nainen on usein uhka.
Mutta onneksi tämä on muuttumassa. Ja jokainenhan voi valita seuransa.
Aikamoisia kotkia tuon lajin eukot varsinkin, jos jumalainen ukkokulta on suhteillaan hankkinut muijalle työpaikan, johon hänellä ei omilla avuillaan olisi ollut mitään asiaa. Jotenkin karmeaa, kun vanhanajan konservatiivitantta, aivoton kana ja kivikova kunnianhimo ovat samassa paketissa.
No enpä ole moiseen käyttäytymiseen törmännyt kuin yhden henkilön kohdalla ja häntäkin sitten vältettiin koska hän lähinnä kehui aina hänen miesten (oli ne sitten exiä tai nykyinen) varakkuudella, ihanuudella, mitä on saavuttanut, minkälainen auto on, etc...
Ei sellaista jaksa, mutta tämä oli siis yksi tapaus koko 20v. työurani kohdalla. Ei normaalit naiset "kilpaile" miestensä saavutuksilla tai muullakaan, ennemmin naisporukassa pärrätään omia miehiä, mitä ovat milloinkin tehneet tai jättäneet tekemättä :D
Aika oudossa työyhteisössä viihdyt.... Minä olen sinkkuna tällä hetkellä ja työkaverini ennemminkin sanovat minulle, että helpompi se on yksin olla kuin suhteessa eikä minua todellakaan katsota alaspäin, ei ole koskaan tuollainen edes tullut mieleen!
Sinulla on todella fiksu työporukka!
Riippuu tosiaan myös alasta, jolla työskentelee. Arkkitehtitoimistossa vallitsee reilumpi ja kannustavampi ilmapiiri kuin vaikkapa työpaikassa, jossa on paljon ei korkeakoulutettuja naisia. Silloin aletaan kilpailla helposti niillä muilla "avuilla", kuten aviomiehen saavutuksilla, palkkapussilla ym.
Näin minäkin ajattelen. Matalapalkkanaisista harvempi on oman elämänsä ohjaksissa, eikä oikein soisi sellaista iloa muillekaan.
En ole tuommoista huomannut, ainoastaan muistan ystäväpiiristäni hyvin nuorena yksi tai kaksi sellaista, jotka rehvastelivat poikaystävillään jonkinlaisina saavutuksina, mutta tuskin saivat sillä tavalla toisilta arvostusta. Lähinnä heille naureskeltiin. Itse ajattelen että hyvä miesystävä on henkilökohtainen onni, ei ylpeilyn aihe. Jos joku kertoo tästä onnestaan toisille, pidän sitä ilojen jakamisena ystävien kesken, en kilpailuna. Ei kai rakastuminen ole mikään "kisa"?
En ole myöskään huomannut että naisten puolisoita vertailtaisiin tai kukaan suhtautuisi pirullisesti sinkkunaiseen. Onhan seurustelu jokaisen oma asia ja oma valinta, eikä sillä ole merkitystä asemaan naisporukassa. Toki mies ja lapset vaikuttavat naisen minäkuvaan, kuten sinkkuuskin. Puolisona tai äitinä/isänä oleminen on osa identiteettiä kuten myös ammatti, ulkonäkö, kansallisuus, kaikki se kokonaisuus mistä itse kunkin elämänpiiri koostuu.
me ehkä pidämme vain niin itsestään selvyytenä.
Identiteetti muodostuu toki monesta osasta, mutta jos nainen määrittelee itsensä (naiseutensa) miehensä kautta, voidaan puhua jo tästä ilmiöstä. Usein lausuttuna ”mieheni on ekonomina tätä mieltä, me mieheni kanssa ajattelimme jne.” on yksi tapa ilmaista asemaansa. He saattavat käyttää miehensä verkostoja hyödykseen, vaikkapa hakiessaan työpaikkaa, johon rivihakijana ei olisi mahdollisuuksia.
Nämä seurapiirirouvat eivät aina muista olla lojaaleja työkavereilleen, koska eivät koe kuuluvansa samaan porukaan. Jos ei muuten, niin ainakin puheissaan – missä me Matin kanssa käytiinkään viimeksi lomailemassa. Tai kysellään, mitä se sinun miehesi nyt tekikään? Työelämässä näihin törmää tavan takaa.
Olen elänyt niin paremman piirin aviopuolisona, kuin vähemmän hyvä piirin että myös yksinhuoltajana ja voin kertoa että ihmisten asenteet vaihtelevat joskus jopa huvittavuuksiin saakka. Se näkyy vaikka siinä mihin sinua kutsutaan mukaan tai kuinka sinua ylipäätään kohdellaan. Totta kai on heitä joille tuolle asemalle ei ole vaikutusta (kuten oma tuttavapiirini oli) ja heitä joille sillä suurikin vaikutus.
Naisen sosiaalinen asema määrittyy miehen aseman kautta. Sen huomaa kun mies on sosiaalisesti alempana, ei hän nousekaan yhtä arvostettuun asemaan kuin vaimonsa. Päinvastoin, naista aletaan katsoa vähän kieroon, että mitä se sellaisen miehen kanssa on. Mies sen sijaan ei menetä paikkaansa yhteisössä vaikka nainen olisikin kouluttamaton, ammatintaidoton, työtön tai vaikka lievästi vammainen.
Ei se ole mikään mielipidekysymys vaan tosiasia että se elintaso jonka mies on mahdollistanut, ei olisi ollut mahdollista naisen yksin saavuttaa. Samoin yksin elävää naista saatetaan epäillä jostain viasta, koska hän ei ole ”saanut” miestä. Eronnutta naista karsastetaan koska todellakin hän voi olla uhka. Sitä voi muuttua parissa viikossa ihanteellisesta perheenäidistä miesten nielijäksi.
Ei tarvitse todellakaan odotella samoja kutsuja kuin mitä rouvashenkilönä sait. Ilmiön voi kokea toisinkin päin, kun sitten ”saa” vaikka akateemisen miehen, niin voi jopa seurasi kiinnostaa kovin. Omassa tilanteessasi ei ole välttämättä tapahtunut muutosta tai olet voinut jopa edetä työelämässä. Kuten eräs tuttavani joka sai pomon paikan, mutta vasta sitten suhtauduttiin kiinnostuneesti ja myönteisesti (luonteen piirteetkin tuntuvat muuttuvan : ) kun hän avioitui silmäätekevän miehen kanssa.
Voin kuvitella että noin on ollut menneinä vuosina. Kulttuurieron huomaa vieläkin työpaikoilla, selviten ehkä siinä mikä kuilu on noin 30 ja alle-vuotiaiden ja yli 40-vuotiaiden välillä. Alle 35-vuotiaat suunnilleen eivät osaa leuhkia miehillään, tai heidän saavutuksillaan, oikeastaan vähän niin että monesti puolisotkin tavallaan kilpailevat keskenään (ei nyt tosissaan, mutta monia naisia haittaa jos mies etenee ja itse ei). Tottakai toisen puolesta voidaan olla iloisia ja terveellä tavalla ylpeitäkin, mutta oma identiteetti rakentuu omien saavutusten varaan. Sitä pidetään vähän säälittävänä jos leuhkii miehen saavutuksilla. Näin siis vaativammissa asiantuntijatehtävissä. En tiedä sitten onko jossain ei-koulutusta vaativilla aloilla eri vielä tänäkin päivänä. Vaikea olisi kyllä uskoa.
Ps. Mummomuori, sulla on fiksuja kirjoituksia, meinaan muihinkin aiheisiin. :)
Juuri noihin ilmiöihin olen minäkin törmännyt. Siinä missä rouvat ja avomuijat luontevasti muodostavat omat porukkansa, haluan minäkin itsenäisenä ihmisenä pysyä erossa heidän arvoistaan.
Ehkä joskus 60-luvulla oli noin. Silloin oli villejä poikamiehiä ja epätoivoisia vanhojapiikoja. Nyt 2010 on villejä sinkkunaisia ja epätoivoisia atm:iä.
Olen huomannut saman ilmiön.
Jostakin syystä naisilla on hirvittävä tarve jopa toisille miehille kehua omaa miestään.
Toisaalta tuo kaikki ohjaa siihen suuntaan että miksi monet naiset kiinnostuvat miehistä:
Sosiaalisten statuksen vuoksi jotta miehessä olisi jotain ihailtavaa sekä kiihottavaa.
Muuten persoonana mies saa olla kuinka paska tahansa, kunhan Matti on myös SM-tason sitä tätä ja tuota jne.
Missäköhän vaiheessa naiset oppivat läksynsä että se minkä mies saavuttaa ei ole sama kuin mitä nainen saavuttaa.
Tietysti jos itse ei pysty niihin niin ehkä täytyy elää elämää sitten naisena miesten kautta? ;)
No joo, aika oudolta tuo kuulostaa, enpä ole niin paljon tuota huomannut. Mun mielestä tuommoiset naiset ovat olleet aika poikkeuksellisia yksilöitä, vanhemmat sen sijaan sukupuoleen katsomatta ovat joskus turhankin ylpeitä jälkikasvustaan: mutta suon sen heille, tavallaan ymmärrän, yleensä suhtaudun siihen lempeän humoristisesti :) Tietty sitten, jos oma lapsi ei ole enää edes ihminen eikä koskaan tee virheitä, ollaan metsässä, ikävä kyllä näitäkin löytyy. Tekevät enemmän vahinkoa lapsilleen kun hyvää.
En ole huomannut, että minuun olisi suhtauduttu mitenkään erikoisen pirullisesti koska olen sinkku, onhan näitä tapojensa tyrkyttäjiä, mutta niitä tuntuu olevan miehissäkin. Lisäksi monet miehet jotenkin puhuvat tyyliin miehen "saamisesta", että tulee mieleen, että jaa-jaa, olisinko mä sitten kunnon kansalainen jos ois mies,-vaikka edes riesana.
Mutta en tiedä millaisessa yhteisössä liikut, kovin kivalta se ei vaikuta. Mä olen ollut parissakin todella karmaisevassa työyhteisössä, toinen mies- ja toinen naisvoittoinen. Siellä haukuttiin kaikki, uusien kimppuun käytiin, kilpailu oli kovaa ja samoin toisten väheksyminen. Vika oli molemmissa typerässä ja surkeassa johdossa, mikä loi epävarmuutta, pelkoa ja epätasa-arvoa työmaalle. Sitten ihmiset oireilivat sen mukaan. Ja ihan löytyi se selkään puukottaja-juoruilija myös miehistä, aivan kamalaa touhua! Että ei ollut sukupuolesta kiinni sekään, ja vaikka molemmissa johtaja/johtajat olivat miehiä, uskon, että he olivat vain typeriä, sosiaalisesti taidottomia huonoja johtajia, en ole ihan vakuuttunut, että sukupuolella olisi senkään kanssa tekemistä.
Joten en nyt osaa asiaa valaista tämän kummemmin. Ehkä teilläkin siellä syyt ovat syvemmällä.
huono itsetunto, kateus, tms... toisissa naisissa, kun olet saavuttanut työpaikan, jossa ansaitset enemmän kun keskituloiset, tuottaa kateutta. Kun on saavuttanut työpaikan, josta on haaveillut, pystynyt pitämään esim kielitaidot yllä eikä tarvitse kehuskella miehen työpaikalla. Tiedän naishenkilöitä, äitejä, jotka ovat onnensa kukkuloilla jälkikasvustaan ja pystyvät hyväksymään muutkin kuin toiset samanlaiset. Se on vaan itsestä kiinni. Kateat puheet asemaansa tuttavien kautta tai "reittä" pitkin kiivenneenä voin kuitenkin itse ainakin sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa, koska olen tyytyväinen elämääni ja olen itse saavuttanut omilla ansioillani sen, mitä olen saavuttanut... ilman kenenkään minkäänlaisia apuja.
Tiedoksesi, kun kysyt: Naiset eivät kaikki kulje samoja latuja. Toiset etsivät aktiivisesti sen miehen tai naisen elämäänsä, toiset pystyvät elämään itsenäisesti. Minä en ylvästele urallani enkä autollani ja niitä pirullisia eukkoja ei onneksi kuulu lähipiiriini eikä työtovereihini :) Pyrin kuitenkin rohkaisemaan työkavereitani kaikella lailla, kun huomaan, että jonkun itsetunto on huono. En missään nimessä "jyrää" tälläistä henkilöä vaan tunnen myötätuntoa.
että ratkaisu löytyy yleisestä elämisen mallista. Kun olet ollut jonkun miehen kanssa 20 vuotta yhdessä niin tiiviisti että on vaikea löytää päätä ja häntää mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu, on aika normaalia että perheestä tulee se "oma tiimi" joka menee hetkittäin oman itsen edelle (kuten luoja on suonut) ja mies luonnollisena osana vastuunkantajan ja perheenpään (ainakin näennäisessä) roolissaan on vahva osa tätä tiimiä ja jos teillä on vallalla malli että henk. koht. asioista jutellaan niin tottakai mies on iso osa sitä.
Jep, eli ylenmääräinen miehistä puhuminen on ärsyttävää. Miksi yleensäkään töissä täytyy jauhaa koko ajan henkilökohtaisesta elämästä. Miltä tuntuu olla vaikka alaisena sellaiselle joka kertoo koko ajan henkilökohtaisia asioita. Mulla einakin menis silloin pakka pahimman kerran sekaisin koska ko. asiat ei kuulu mulle.
En ole huomannut tätä. Täällä ei miehillä ole mitään väliä, jokainen on oman onnensa seppä. Oisko havaintosi alemmin koulutettujen porukasta, jossa rahaa ei itse kamalasti tienata? Täällä on korkeakoulutettu johtotason porukkaa ja ylempiä toimihenkilöitä. Täällä ei puolison statuksella ole väliä. Niin ja ns. naisten miehille lähinnä nauretaan.
Minusta asiat on vielä hyvin tuollaisessa kahvipöytäkeskustelussa. Mutta sitten kun siirrytään mollaamaan niitä omia miehiä ja pönkittämään omaa egoa puolisoa latistaen, kuten valitettavan monella nykyemännällä on tapana, niin sitten itkettää. Pahimmassa tapauksessa seurueessa puolison kuullen irvitään ja väheksytään hänen taitojaan tai mielipiteitään. Joskus tämä verhotaan muka-hauskaan huumoriin, mutta luulen että se kirpaisee silti yhtä kovasti.
Toki taito löytyy monilta miehiltäkin, mutta heidän keskustelujaan olen harvemmin kuulemassa. On minunkin miehessäni vikansa, mutta en minä hänen heikkoja kohtieen revi ilkeä virnistys naamalla naapurirouvien kanssa, enkä muuten kodin seinien sisäpuolellakaan.