Olen ollut mieheni kanssa 10vuotta ja meillä on hyvä yhteinen huumori, jota viljellään lähes jatkuvasti. Ärsyttäväksi asia menee anopin vieraillessa tai anoppilassa käydessä, siltä naiselta kun ei löydy huumorintajua lainkaan. Kaiken huipuksi hän pitää minua äärettömän yksinkertaisena miniänä, kun heittelemme mieheni kanssa jotain läppää. Anoppi siis on itse (miehen sanojen mukaan) todella yksinkertainen, elää erittäin alistavassa parisuhteessa apen kanssa eikä ymmärrä edes lähteä menemään. Kaikki mitä mieheni kanssa heitämme läpällä anopin kuulleen toisillemme, niin anoppi ottaa aivan tosissaan ja tulee aivan tosikkona väliin kommentoimaan asiaa tyyliin, ei se noin ole ja sitte selostaa miten asia on, niin kuin me ei sitä tiedettäis kunhan heitettiin vaan huulta. Esim. joku heitto että on tainnut Itella mokata kun ei taaskaan saatu kutsua linnan juhliin, niin tämä ottaa tosissaan ja tulee selittämään ettei me nyt linnan juhliin päästä, ei sinne noin vaan kutsuta ja sitten selitystä ketkä sinne yleensä on kutsuttu ja minkä syyn vuoksi blaa blaa blaa.
Taas anoppilassa käynnin aikana mieheni heitti naureskellen jotain lapsestamme tyyliin "oot aika rasavilli" niin anoppi tulee paikalle ihan naama totisena ja totetaa ettei "teemu" ole mikään rasavilli. Ei siis mitään tajua siitä että tuo lausahdus koski vain sitä yhtä tilannetta ja oli ihan vitsillä heitetty. Anopilla on myös tapana heittää yksinkertaisia faktoja minulle jatkuvasti tyyliin "paloauto on punainen" "korvatulehduksessa korvat särkee" tmv. ilm. kuvitellen etten asiaa tietäisi. Joskus heitän asian leikiksi totetamalla "ihanko totta" tai jotain, niin saan säälivän katseen ja kauhean vakuuttelupuheen siitä että kyllä paloauto todellakin on punainen, ei siis yhtään tajua tuota kommenttia huumoriksi. AAAAARGH miksi yksinkertaisen naisen pitää kuvitella että kaikki muutkin naiset on yksinkertaisia? Siksikö että hän sattuu asumaan narsistisen sovinistin kanssa joka toitottaa sitä hänelle jatkuvasti? Onko todella niin vaikeaa käsittää että muut naiset osaa käyttää omia aivoja, eikä ajattelu tapahdu miehen kautta? Ja että huumorintaju ei ole yhtä kuin tyhmyyttä. Ärsyttää vaan kun itse on monia vuosia kouluja käynyt ja ihan fiksu ihminen niin toinen - ainoastaan ompelukurssin käynyt- pitää minua jonain aivokuolleena ihan vaan huumorin takia.
Olen yrittänyt keksiä sopivia keinoja kommentoida noita anopin itsestäänselviä faktoja jota hän niin fiksuna minulle tyhmälle autuaasti viljelee, mutten ole keksinyt mitään nasevaa tapaa. Olisko kellään ideoita?
Huumorintajuton anoppi
11
1296
Vastaukset
- ...-----,,,,,?????!!
Kytkin pohjaan, vaihde vapaalle, virta päälle, mittariston tarkistus, moottorin käynnistys, kaikki tarvittavat sähkölaitteet päälle, vilkku päälle
- Ei ole nimimerkkia
Tunnistan samoja piirteita omassa aidissani, mutta en siita huolimatta osaa sanoa mista em. kayttaytyminen juontaa juurensa. Oma aitini on elanyt koko elamansa hyvin pienissa piireissa maaseudulla perheensa parissa ja ehka osittain siita johtuen kaikkeen arjesta poikkeavaan, pikkuasiaan, pitaa puuttua ja patea.
Aitini pateminen ei kuitenkaan ole suoranaista vittuilua, vaan hyvin samantapaista kuin anopillasi.
Hanen patenemisensa on juurikin enemman holhoavaa ja toteavaa, ei missaan tapauksessa piikittelevaa. Hanen elamansa on hyvin yksitoikkoista, ihmisia ei ymparilla ole paljoakaan ja hanelle on ikaankuin jaanyt paalle neuvojan ja opastajan rooli ajalta, jolloin me lapset olimme lapsia ja jaaneet hanen silmissaan lapsen asteelle. Yksinkertainen han myos on ja isani on aina ollut selkeasti se perheen paa, joka on tehnyt ja tekee kaikki paatokset hanen puolestaan. Aitini osaksi on jaanyt pikkuasioista napsayttely.
olenkin onnistunut jarkyttamaan hanen maailmankuvaansa muuttamalla aikoinani ulkomaille. Samaisesta syysta siedan hanen huumorintajutonta patemistaan, silla naemme vain kerran vuodessa. Luonani vieraillessa aitini tosiaan on aika hiljaista naista, silla nykyisen kotipaikkani koko kaupunkialueella on lahemmas 6 miljoonaa asukasta. Siina ei paljoa enaa todeta, etta "paloauto on punainen" vaan kuljetaan perassani huuli pyoreana "mita mita mika tuo on missa milloin....", ihan kuin olisi tullut uudestaan kyselyikaan keski-ikaisena...
Ja sitten kun mina kayn Suomessa ja astun jalleen hanen elinpiiriinsa, jonka han tuntee kaikista parhaiten, niin alkaa taas se sama itsestaan selvien faktojen luettelu. Pitaa kulkea maantien vasenta reunaa, saunan kiuas on kuuma, tee juodaan teemukista jne. jne. jne.
t.
Tata- edellinen
Korjaan. Ei arjesta poikkeavaan vaan nimenomaan arkeen liittyvaan. Aargh, oman maani kielessa poiketa jossain substantiivi ("poiketa asiassa x") tarkoittaa, etta liittyy paljon asiaan x.
:) - kyllästyyyttäää
edellinen kirjoitti:
Korjaan. Ei arjesta poikkeavaan vaan nimenomaan arkeen liittyvaan. Aargh, oman maani kielessa poiketa jossain substantiivi ("poiketa asiassa x") tarkoittaa, etta liittyy paljon asiaan x.
:)Mutta tosiaan ihmetyttää mikä tuon käytöksen aiheuttaa, ei kai kukaan voi oikeasti luulla toista niin tyhmäksi ettei tietäis että paloauto on punainen kiuas kuuma jne... :( Jotenkin ois kiva joskus herättää anoppi tuosta kuvitelmasta ja saada se näkemään ettei nuo faktat ole kellekään uusia, eikä hän ei ole fiksumpi kuin muut ihmiset luetellessaan itsestään selvyyksiä. En vaan tiedä miten sen tekisin ilman että saan taas säälivän katseen "voi sua tyhmää kun mun täytyy taas sua viisata".
- viestintä on taitola
kyllästyyyttäää kirjoitti:
Mutta tosiaan ihmetyttää mikä tuon käytöksen aiheuttaa, ei kai kukaan voi oikeasti luulla toista niin tyhmäksi ettei tietäis että paloauto on punainen kiuas kuuma jne... :( Jotenkin ois kiva joskus herättää anoppi tuosta kuvitelmasta ja saada se näkemään ettei nuo faktat ole kellekään uusia, eikä hän ei ole fiksumpi kuin muut ihmiset luetellessaan itsestään selvyyksiä. En vaan tiedä miten sen tekisin ilman että saan taas säälivän katseen "voi sua tyhmää kun mun täytyy taas sua viisata".
Ihan noin muistutuksena esimerkkilauseesi "Paloauto on punainen" voi olla ihan oikea kommenttikin siinä kontekstissa, missä se on sanottu.
Nyt ap. kirjoitti lauseen. Puhuttuna lauseesta kuuluisi paljon muutakin: rytmitys, sanojen painotus jne. Emme myöskään tiedä anopin ilmeitä. Tai emme ole nähneet sanojan eli miniän oheisviestintää keskustelutilanteessa. - maimai3
edellinen kirjoitti:
Korjaan. Ei arjesta poikkeavaan vaan nimenomaan arkeen liittyvaan. Aargh, oman maani kielessa poiketa jossain substantiivi ("poiketa asiassa x") tarkoittaa, etta liittyy paljon asiaan x.
:)Oma äitini jäi eläkkeelle viime keväänä ja on alkanut yhä suuremmassa määrin käyttäytyä aivan noin. Myönnän, että olen muuttanut kotoa pois vasta 2,5 vuotta sitten, josta ajasta asuin puoli vuotta ulkomailla, joten en välttämättä tiedä vielä kaikkia elämän suuria totuuksia. Äitini itse on asunut reilut kymmenen vuotta elämästään joskus 25-35-vuotiaana ulkomailla, vaikka alunperin maalaistyttö olikin, joten aivan kokematon ihminen ei ole kyseessä, mutta luulen, että ainokaisen lapsen lentäminen pesästä sekä eläkkeelle jääminen käynnistää jonkun vanhan hoivavietin aina kun käyn kylässä.
VIime kesänä sain opastusta siihen, miten soutuvenettä käytetään, missä on tappi, missä airot, miten soudetaan jne, vaikka kaikki ovat samalla paikalla vuodesta toiseen, ja olen soudellut kesäisin pienestä pitäen.
Kerran äitini muun muassa selosti pannunalusen tarkoituksen kattaessaan pöytää... Siis ei kai se suojaa pöytää kuumalta astialta??? En tiennytkään.
Vastaavia tapauksia on aivan joka kerta kun käyn maalla morjenstamassa porukoitani. Pakko sanoa, että välillä kuittaan takaisin sarkastisesti "Vai niin? Kerrotko lisää?", minkä jälkeen äitini kyllä tajuaa, mitä tuli taas sanottua.
Voin vielä lisätä, että hän kyllä nauraa omille jutuilleen tajuttuaan mitä tuli taas sanottua. Olemme ihan hyvissä väleissä keskenämme, vaikka käynkin maalla kerran parissa kuukaudessa. Ehkäpä siinä syy, miksi tulemme toimeen. Kesällä olin 2 viikkoa putkeen maalla ja viimeisinä päivinä olin jo hermoromahduksen partaalla. ;P
- Anopin kaveri
Jos sinä et ymmärrä anopin huumorintajua/tajuttomuutta ja hänen käyttäytymistään, miksi hänen pitäisi ymmärtää sinun / teidän huumorinne? Ei kait teidän tapanne heittää läppää tai keskustella keskenänne ole ainoa oikea tapa toimia. Anopin yksioikoinen ja sinun mielestäsi tosikkomainen suhtautuminen asioihin on vain toinen tapa.
Mielestäni ei kumpikaan ole oikea tai väärä. Suvaitsevaisuutta vähän peliin. Kumpikin voi elää omaa elämäänsä rauhassa ja anoppilassa voit toki rajoittaa huumorintajuaisi, jos serilaista suhtautumista odotat myös anopilta
"...itse on monia vuosia kouluja käynyt.... niin toinen - ainoastaan ompelukurssin käynyt..." Oma lauseesi kyllä vähän osoittaa ylemmyyden tunnetta. Tekeekö koulujen käynti ihmisestä sivistyneen - ei todellakaan - Liina Anniina
No voi, voi!
Jos on anoppisi yksinkertainen, niin olette tekin hiukkasen ymmärtämättömiä. Anoppi tosiaan voi oikeasti olla vähemmän älykäs, yksinkertainen, heikkolahjainen.
Ei sillä varustuksella voi tajuta, että toinen tajuaa enemmän. Hän tietysti mittaa teitä omalla mittarillaan. Niinhän me teemme lähes jokainen arkipäivässä.
Kun vierailette anoppilassa, ei kannattaisi heittää hervotonta läppää. Anoppi on "illan emäntä" ja silloin fiksujen vieraiden tulisi laskeutua älyn kukkuloilta alemmas ja kohdata anoppi omalla areenallaan.
Hänen kanssaan voi kommunikoida hänen tasollaan, vaikka kyllästyttäisi. Rikkautta on tutustua erilaisiin ihmisiin. Anoppi on kuitenkin rakas äiti miehellesi.
Rakkaus peittää kaikki vajavaisuudet.
Ei anoppiparka voi sille mitään, että hoksottimet ovat tylsät kuin menneen kesän puutarhasakset. Niillä se on hänenkin onnettoman pärjättävä.
Epäilen, että olette naureskelleet hänen kustannuksellaan, ehkä ilmeilleet ja elehtineet toisillenne anopin hölmöyttä hänen selkänsä takana? Vai kuinka?
Jos olette oikeasti viisaita ja älykkäitä, niin herran tähden, sivistystä kehiin. Leikinlasku anopin läsnä ei välttämätöntä. Voit ihan oikeasti pohtia anopin kanssa paloauton punaisuutta....
ja ja muistaa että lämpö ja läheisyys ei älyä tarvitse, tarvitsee vain sydäntä.- samaa mieltä...
Kannatan.
- Appi linnaan heti!
samaa mieltä... kirjoitti:
Kannatan.
aivan turhaan kun pitäisi syyllistää se narsistinen Appi joka on tehnyt anopista tuollaisen alistamalla ja varmaan potkimallakin, tosikon hiirulaisen.
- n NNN
höh, ettei aloittajan anopilla olisi sarkastinen huumorintaju
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812