Minulla on anoreksiasta pikkuhiljaa parantuva sisko. Ongelma on se, että hän haluaa minut kanssaan nostamaan painoa, vaikka haluan laihduttaa. Olen nostanut hänen takia painoani jo ylipainoksi asti! Hän tuo minulle aina suklaata, tekee rasvaruokaa, josta tursuaa kaikenmaailman sokeria ja kaloreita. Itse hän ei syö melkein mitään. Hänelle on näköjään tärkeää nähdä että mihmiset voivat syödä. Hän laittaa ruokaa vaikka sanon ettei ole nälkä, hän alkaa pillittää jos en syö sitä ja soittaa vanhemmillemme. Isä on kauhuissaan, koska tietää missä kunnossa siskoni oli. En halua pilata suhdetta isääni, joka sanoo ettei halua enää nähdä minua, jos jatkan tuota. Sisareni on jo avuliaasti kertonut isälle dieetistäni, joka oli melkein viimeinen pisara. Hän vei minulta hoitolemmikkini, jonka sopimukseen kuului etten laihdu. Kolmesataa grammaa oli kuulemma liikaa, enkä pysty huolehtimaan siitä, koska "et osaa huolehtia itsestäsikään".
Äiti ymmärtää dieettini, sisko vollottaa kun viimeistä päivää ja huutaa että olen sellainen kun hän haluaisi olla. Kerran hän lupasi että saan pudottaa kaksi kiloa hänen siitä huolehtimattaan. Mitä vielä, löysin pöydältäni konvehtirasian seuraavana päivänä. Sanoin etten halua sitä. Siskoni luikerteli tietenkin pois sanoen että: "Vaihdetaan, saat jotain muuta tilalle". Sieltä oli viety kolme konvehtia, ja tilalla oli pandan suklaakarkkia ja melkein kokonainen fazerin sininen. Vihaan tätä, haluan laihtua niin ettei siskoni puutu siihen! Tekisi mieli huutaa hänelle, raivota, tunkea suklaat hänen naamaansa väkisin! Mutta ei se viesti menisi perille.
Sorrun aina hänen tuomiinsa herkkuihin, siitäkös hän innostuu ja jatkaa. Äitimme on koittanut puhua hänelle, tuloksia ei ole. Hän meni kotiinsa itkemään miehelleen. Miten teen selväksi, etten ole hänen syöttöporsaansa ja tukialustansa, niin että hän ymmärtää sen? Mielummin vaikka menetän suhteeni häneen, kun jatkan hänen pillinsä mukaan pomppimista. Mitä teen? Ruokaakaan ei voi poisheittää, ja hän ei ota mitään takaisin.
Äiti ymmärtää dieettini, sisko vollottaa kun viimeistä päivää ja huutaa että olen sellainen kun hän haluaisi olla. Kerran hän lupasi että saan pudottaa kaksi kiloa hänen siitä huolehtimattaan. Mitä vielä, löysin pöydältäni konvehtirasian seuraavana päivänä. Sanoin etten halua sitä. Siskoni luikerteli tietenkin pois sanoen että: "Vaihdetaan, saat jotain muuta tilalle". Sieltä oli viety kolme konvehtia, ja tilalla oli pandan suklaakarkkia ja melkein kokonainen fazerin sininen. Vihaan tätä, haluan laihtua niin ettei siskoni puutu siihen! Tekisi mieli huutaa hänelle, raivota, tunkea suklaat hänen naamaansa väkisin! Mutta ei se viesti menisi perille.
Sorrun aina hänen tuomiinsa herkkuihin, siitäkös hän innostuu ja jatkaa. Äitimme on koittanut puhua hänelle, tuloksia ei ole. Hän meni kotiinsa itkemään miehelleen. Miten teen selväksi, etten ole hänen syöttöporsaansa ja tukialustansa, niin että hän ymmärtää sen? Mielummin vaikka menetän suhteeni häneen, kun jatkan hänen pillinsä mukaan pomppimista. Mitä teen? Ruokaakaan ei voi poisheittää, ja hän ei ota mitään takaisin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainakaan siskosi ei ole vielä parantunut anoreksiasta. Siitä kertoo yletön kiinnostus ruokaan, toiselle ruuanlaitto ja toisen painosta huolehtiminen.
Pahempaa on, että saattaa olla, että myös sinulla on ongelmia ruuan kanssa. Kannattaisi todella hakea tässä vaiheessa apua ITSELLE. Sanon tämän vakavasti.
Luulen että parasta mitä voit tuossa tilanteessa tehdä itsellesi ja muille on ymmärtää ja muistaa, että siskosi käytös on paitsi yksiselitteisen sairasta, myös epäreilua. Tuntemuksilleen ei aina mitään mahda, mutta siskosi pitäisi sairaanakin käsittää että sinun painosi ei kuulu hänelle eikä sinun kiusaamisesi siis ole oikeutettua. Voit vaatia tätä häneltä. En edes usko että se todella tekisi hänelle pahaa, koska todellisuudessa sinun painollasi on merkitystä vain omalle fyysiselle ja psykkiselle terveydellesi, ei siskosi. Tämä täytyisi sekä siskosi että isäsi ymmärtää. Vaikka olisit juuri sen painoinen kuin siskosi haluaa, se ei tee mitään hänen sairaalle itsetunnolleen. Päin vastoin, tämänkaltaisissa ongelmissa potilaan pillin mukaan hyppimisestä voi olla hänelle vain haittaa - jos potilasta suojelee loputtomiin kaikelta mitä hän pelkää, hän voi ikään kuin saada vahvistuksen siitä, että niitä asioita kuuluukin pelätä.
Yritä muistaa, että siskosi on edelleen hyvin sairas, riippumatta siitä haluaako hän enää laihtua vai ei. En sano tätä siksi, että pyytäisin sinua ymmärtämään häntä, vaan siksi että uskaltaisit paremmin jättää hänen puheensa omaan arvoonsa. Hän tarvitsisi edelleen hoitoa.
Asiaa myos helpottaisi jos voisit ottaa hiukan etäisyyttä siskoosi. Sinä olet helppo negatiivisen käyttäytymisen ja -tunteiden kohde. Antamalla siskollesi enemmän tilaa on hyväksi ei vain sinulle mutta myos hänelle.
Suklaat, karkit ja muut tuon tasun suuhun pantavat VOI heittää hyvällä tunnolla roskiin ellet halua antaa niitä tutuillesi ( tietenkin avaamattomina) eteenpäin.
Siskosi laittamasta ruoasta pääset helposti eroon kun lopetat vierailut hänen luonaan. Jos tuosta nouseen valtava meteli, ehdota sen sijaan tapaamista lenkkeilyn merkeissa tai näyteikkunaostoksilla.
Minusta vaikuttaa että teillä on molemmilla sairaalloinen suhtautuminen ruokaan. Ja myös jotenkin sairaalloinen sisarussuhde. Siskosi on mahdollisesti sinulle jollain tapaa alitajuisen katkera jostain, ja osoittaa tätä sitten tuolla piilovihamielisellä toiminnalla. Mahdollisesti teillä on lapsuudessanne ollut perheessä muitakin ongelmia joita siskosi heijastelee käytöksellään.
Neuvoisin nyt ottamaan kunnolla etäisyyttä siskoon ja keskittymään siihen, että saatat oman elämäsi raiteilleen. Sisko hoitakoon omansa kuntoon miten tahtoo ja taitaa. Sinun ei siskosi anoreksian takia tarvitse suklaata syödä.
AJATTELE ITTEES, sun sisko on idiootti
jo omassa kämpässä? Kannattaisi varmasti ainakin muuttaa ja ehkä vähän kauemmaksi kuin samalle kylälle. Eikä avainta tarvitse antaa kenellekään, voit näin rajoittaa tapaamiset itsellesi sopivaan määrään.