Liittoa yli 20 vuotta ja viimeiset 10 vuotta miehen työpaikkamenojen (viina kuuluu kuvioon..)takia riitelyä.
Ei jaksa enään.
Työ vie miestä jo päivisinkin aivan liikaa ja siihen lisättynä nämä kaiken maailman pippaloinnit työpaikan piikkiin työkavereitten kanssa syövät liiton loppuun.
En saa miestä ymmärtämään, että kotonakin häntä tarvittaisiin ja jää esim.remontit tekemättä, kun työpaikan jutut aina vaan miehellä mielessä. Yrittelen nyt tässä tehdä remontteja yksinäni.
Nytkin olisi ollut miehellä vapaapäivä ja suunniteltiin lasten kanssa jotain yhteistä tekemistä, niin eiköhän pitänytkin lähteä taas reissuun työporukan kanssa. Päivän varoitusajalla.
Illalla riideltiin asiasta ja sain kuulla olevani pelkkä "raivoava hullu", kun asiasta edes uskallan moittia häntä.
Tätäkö tämä elämä tulee hänen kanssaan olemaan?
Minä olen koti-ihminen ja luulin hänenkin sitä olevan ensimmäiset 10 vuotta, mutta toiset 10v on ollut hällä yhtä menemistä työpaikan sanelemilla ehdoilla.
Meillä on vanha talo, joka kaipaisi jo kipeästi kohentelemista, mutta ei miehellä ole aikaa, eikä näköjään haluakaan muuta kuin juosta joka perhanan "virkistäytymiskoulutuspillunpesusaunailloissa" kera hovinsa.
Annanko periksi ja luovutan? Alan huomata masennuksen merkkejä itsessäni, kun en voi itse vaikuttaa asiaan millään lailla, nytkin kyyneleet valuvat ja lapsille pitäisi jaksaa ruveta tekemään ruokaa..
Eihän nuo tieten enää niin lapsia ole, teinejä paremminkin.
Soitanko kiinteistövälittäjän arvioimaan talon ja alan suunnittelemaan elämää ilman miestä? Eipä tuota muutenkaan paljon tässä näy.
Pahinta on, etten saa häntä keskustelemaan asiasta millään tavalla...
Ja seksiuteluihin voin sanoo jo nyt, että viimeksi eilen naitiin, ennen kuin ilmoitti taas aamulla lähtevänsä työporukan kanssa "virkistäytymään....."
Ei jaksa enään.
Työ vie miestä jo päivisinkin aivan liikaa ja siihen lisättynä nämä kaiken maailman pippaloinnit työpaikan piikkiin työkavereitten kanssa syövät liiton loppuun.
En saa miestä ymmärtämään, että kotonakin häntä tarvittaisiin ja jää esim.remontit tekemättä, kun työpaikan jutut aina vaan miehellä mielessä. Yrittelen nyt tässä tehdä remontteja yksinäni.
Nytkin olisi ollut miehellä vapaapäivä ja suunniteltiin lasten kanssa jotain yhteistä tekemistä, niin eiköhän pitänytkin lähteä taas reissuun työporukan kanssa. Päivän varoitusajalla.
Illalla riideltiin asiasta ja sain kuulla olevani pelkkä "raivoava hullu", kun asiasta edes uskallan moittia häntä.
Tätäkö tämä elämä tulee hänen kanssaan olemaan?
Minä olen koti-ihminen ja luulin hänenkin sitä olevan ensimmäiset 10 vuotta, mutta toiset 10v on ollut hällä yhtä menemistä työpaikan sanelemilla ehdoilla.
Meillä on vanha talo, joka kaipaisi jo kipeästi kohentelemista, mutta ei miehellä ole aikaa, eikä näköjään haluakaan muuta kuin juosta joka perhanan "virkistäytymiskoulutuspillunpesusaunailloissa" kera hovinsa.
Annanko periksi ja luovutan? Alan huomata masennuksen merkkejä itsessäni, kun en voi itse vaikuttaa asiaan millään lailla, nytkin kyyneleet valuvat ja lapsille pitäisi jaksaa ruveta tekemään ruokaa..
Eihän nuo tieten enää niin lapsia ole, teinejä paremminkin.
Soitanko kiinteistövälittäjän arvioimaan talon ja alan suunnittelemaan elämää ilman miestä? Eipä tuota muutenkaan paljon tässä näy.
Pahinta on, etten saa häntä keskustelemaan asiasta millään tavalla...
Ja seksiuteluihin voin sanoo jo nyt, että viimeksi eilen naitiin, ennen kuin ilmoitti taas aamulla lähtevänsä työporukan kanssa "virkistäytymään....."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Surkeaa on tarinasi, mutta niin tuttua.
Ehkä se kannattaa se talo arvioittaa, eihän sitä yksin jaksa huolta pitää koko revohkasta, jos ukolla menojalka alkanut vipattammaan.
Lapset jo isoja teillä, joten alahan suunnittelemaan elämääsi ilman miestäsi.
Taitaa olla suhde siellä työrintamalla menossa, sekin on tyypillistä nykyajan ukoilla ja akoillakin..