Naisen päättelykyky huipussaan

Kun aikoinaan imettelin ääneen mihin aikaan pensasaidat pitäisi leikata, niin tyttöystäväni sanoi että ei ainakaan talvella. Syynä kuulema se että kylmä menee katkaistujen oksien päistä sisään, jolloin pensas paleltuu.
697301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

no siinä onm ollu äidin vaistot asialla...

Äänestä
  • Puu on vaihtolämpöinen "eläin". Ei kuori lämmitä puuta joten siinä olevista reijistä ei lämpoö karkaa.

    Äänestä

Maalaisjärkeni sanoo näin; jos pensas leikataan talvella jää pensaan leikattu pää suojaamattomaksi ja siitä esim. vesi pääsee valumaan puun syiden väliin. Kun pakastaa vesi jäätyy ja laajenee puun sisällä ja ei taida tehdä kovin hyvää pensaalle.

Kuoren tarkoitushan on suojata pensasta.

Mutta voittehan te miehet tietysti koittaa kuinka käy, koska ainahan sitä pitää tehdä päinvastoin kuin naisen järki sanoo, oli jälki mimmosta hyvänsä.

Äänestä
  • Tuo perustelu kelpaa. Eihän tässä ollut kysymys siitä milloin pensaat pitää leikata, vaan naisen logiikasta. Tuo alkuperäinen päättely oli niin huvittava.

    Lisää saman henkilön päättelyä: Kerran mökillä sanomisen jälkeen hän heitti reilusti vettä kiukaalle. Kysyin että miksi hän teki sen. Vastaus oli että kun heitän kunnon kuumat löylyt, niin sauna kuivuu nopeammin.

    Naisen logiikassa on usein semmoinen piirre, että kun kaikki miehet hörähtävät nauruun jonkun päättelyn jälkeen, niin seurueen naiset eivät ymmärrä mikä siinä oli niin huvittavaa. ei vaikka selittäisi. Reagointi on sellainen ikään kuin naurunhörähdyksen päästäneet miehet olisivat tehneet sen ilkeyttään. Ja heti ruvetaan puhumaan miehen logiikasta.

    Monella naisella on muutenkin outo reagointi: Jos huomauttaa jostain sen takia koska asia on vinossa ja kaipaa korjausta, niin se otetaan heti henkilökohtaisena haukkumisena. Arabialainen sanalasku sanookin: ”Nainen on se joka ampuu ikävien uutisten tuojan.”

    Äänestä

  • Elävään oksanpäähän ei imeydy vettä. Veden kulkusuunta on kyllä toinen. Niin että se siitä naisen logiikasta.

    Talvi on hyvä aika leikata pensaita jos ei pelkää näppien jäätymistä.

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    Tuo perustelu kelpaa. Eihän tässä ollut kysymys siitä milloin pensaat pitää leikata, vaan naisen logiikasta. Tuo alkuperäinen päättely oli niin huvittava.

    Lisää saman henkilön päättelyä: Kerran mökillä sanomisen jälkeen hän heitti reilusti vettä kiukaalle. Kysyin että miksi hän teki sen. Vastaus oli että kun heitän kunnon kuumat löylyt, niin sauna kuivuu nopeammin.

    Naisen logiikassa on usein semmoinen piirre, että kun kaikki miehet hörähtävät nauruun jonkun päättelyn jälkeen, niin seurueen naiset eivät ymmärrä mikä siinä oli niin huvittavaa. ei vaikka selittäisi. Reagointi on sellainen ikään kuin naurunhörähdyksen päästäneet miehet olisivat tehneet sen ilkeyttään. Ja heti ruvetaan puhumaan miehen logiikasta.

    Monella naisella on muutenkin outo reagointi: Jos huomauttaa jostain sen takia koska asia on vinossa ja kaipaa korjausta, niin se otetaan heti henkilökohtaisena haukkumisena. Arabialainen sanalasku sanookin: ”Nainen on se joka ampuu ikävien uutisten tuojan.”

    On niitä miehiäkin, jotka pienestä suuttuu, esim. se tarina miehestä joka tappoi veljensä. Tapahtuu vielä tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Kuten sanoin jos puhuu jostain naisen ominaisuudesta, niin naiset eivät kestä sitä vaan alkavat puhua miesten ominaisuukista.

    Miksi naiset eivät voi jatkaa aihetta vaan vaihtavat sen miehistä puhumiseen? Kuten Sinä äsken. (Todistit väitteeni oikeaksi kommentillasi.)

    Ei naisen logiikasta puhuminen ole vastakkain asettelua ja taistelua - ainakaan minun kannaltani. Naiset vaan haluavat heti tapella jos miehet puhuvat naisen logiikasta.

    Onhan niitä raivopäisiä helposti suuttuvia miehiä, mutta se ei ole tämän palstan aihe. Puhutaan niistä niille varatulla palstalla.

    pisteet logiikasta sakelle... 1-0

    "Miksi naiset eivät voi jatkaa aihetta vaan vaihtavat sen miehistä puhumiseen? "-> taidat pitää naisia todella samanlaisina idiootteina kuin oma vaimosi, äitisi ja siskosi ovat. (Todistit väitteeni oikeaksi kommentillasi.)
    Miehet vaan haluavat heti osoittaa "fiksuutensa" jos naiset vastaavat naisen logiikasta esitettyihin väitteisiin.
    Jos et huomannut, niin pidin vaimosi esittämää kommenttia varsin hyvänä. Nyt alkoi jo hieman epäilyttää, kannattaisiko minun kuitenkin tuntea enemmän sympatiaa vaimoasi kohtaan.

    Tunnetko Sakke olosi jotenkin uhatuksi, jos naiset haluavat vastata esittämiisi pilkallisiin väitteisiin? Ei se ole tappelua, vaan väittelyä/keskustelua. Sellaisesta sinunkaltaisesi umpijuntti ei äitinsä polvella istuessaan ole koskaan kuullutkaan. Sano terveisiä mammalle!

    Melko totaalisesti tipahdit Saken osumasta.

    Eräs argumentoinnin virhe liittyy tämäntapaiseen kommentointiin keskustelussa. Mikähän se mahtaa olla?

    Vihjelista:
    http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm

    Monet naiset puhuvat tunteella, eivät älyllä. Nyt vihaat minua ja sen takia haukut vaimoni, äitini ja siskoin tietämättä heistä mitään. Haluat sotkea heidät tähän koska pidä minua vihollisenasi ja arvelet edellä mainittujen henkilöiden olevan läheisiä minulle. (Kuten ovatkin)

    Kaikki edellä mainitut ovat myös erittäin fiksuja naisia, onhan niitäkin. Henkilö josta alunperin puhuin, oli silloinen tyttöystäväni. Ei hän tyhmä ollut enkä halveksi häntä – hänellä oli vain joskus aivan liian naisellinen tapa käsitellä loogisia kysymyksiä, kuten sinulla nyt.

    Sanot: ”Miehet vaan haluavat heti osoittaa fiksuutensa jos naiset vastaavat naisen logiikasta esitettyihin väitteisiin.”

    Tuo väite on juuri sitä naisen logiikkaa jonka olen kuullut useita kertoja. Mistään fiksuuden osoituksesta nimenomaan ei ole kysymys.

    Niinpä kysyn vielä uudelleen miksi haukut omaisiani tietämättä heistä mitään? Huomaa että haukut nimenomaan NAISIA, et minua. Ja mitä saavutat sillä? Et ainakaan todista sillä sitä että ajattelet loogisesti, todistat sen että ajattelet tunteella.

    Naisen aivoissa vasemman ja oikean puoliskon yhdistävä aivokurkianen on leveämpi kuin miehillä. Sen takia tunteet pääsevät sotkemaan enemmän loogista päättelykykyä kuin miehillä. (Homoilla on muuten myös leveämpi aivokurkiainen kuin normaaleilla miehillä.)

    Eivät väitteeni ole pilkallisia, koet vain niin. Se sijaan sinun väitteesi ovat suoraan henkilöön käyviä.

    Kerropa miksi kokisin olevani jotenkin uhattuna?

    Kerroppa WANDA myös miksi olen umpijutti? En näe sille mitään perusteita, etkä sinäkään perutellut väitettäsi - väitteesi tuli suoraan sydämestäsi, ei päästäsi.

    Niinpä.. nainen on se joka ampuu ikävän viestin tuojan, minkä juuri äsken vahvistit.

    Äänestä

  • KoS kirjoitti:

    Hyvä linkki.
    Vastaus lienee selvä ilman sen kummempia selittelyitä.

    mutta tästä nappasit jo selkä voiton...

    Äänestä

Tuolle on minunkin pakko hörähtää.
Voi pensas parkaa. Pakko on kesäisinkin kääriä pensaat sideharsoon ja laastariin että pensas ei kuole leikkaushaavojen vuotamisen johdosta. Ja tietenkin pensasaita pitää puuduttaa ja leikkausvälineet steriloida ennen toimenpidettä.

Äänestä

...sanoa tähän väliin, että se loukkaa naista, kun hänen logiikkansa kyseenalaistetaan.

Ei minusta ole ainakaan kivaa, jos minusta tuntuu, että minua pidetään tyhmänä. Ehkä se otetaan loukkauksena ja siksi sotketaan siihen heti miesten jutut.

Itse pystyn kyllä käymään keskustelun naisen ja miehen logiikasta, jos kumpikaan ei naura pilkallisesti toisen tavalle käsitellä ja kohdata asioita. Esim. jos joku luki Nyt-liitteen Naisen kanssa -sarjiksen tällä viikolla, niin sehän on periaatteessa miehen logiikkaa...en nauraisi sille, mutta ymmärrän sen kyllä...

Eli se nauraminen ei ole vain kivaa, oli se kilttiä tai herttaista tai mitä tahansa. Eli on aivan eri asia käydä keskustelua naisen logiikasta tosissaan, kuin nauraa sillä hetkellä jollekin asialle...minusta tuntuu, ettet vieläkään oikein ymmärrä Sakke, mutta kuitenkin.

Minusta itsekin puhut hieman pilkalliseen sävyyn ja se tuntuu loukkaukselta ja siksi siihen vastataan loukkauksena.

Äänestä
  • ”...sanoa tähän väliin, että se loukkaa naista, kun hänen logiikkansa kyseenalaistetaan.”

    Kyllä minä kyseenalaistan naisen logiikan silloin kun se on terveen järjen vastaista. Jo se loukkaa naista, niin voi voi. Ei voi mitään.

    Mikä se vaihtoehto sitten on? Sanoa kyllä, hyvin teit kun rikoit auton moottorin ajamalla vaikka punainen varotusvalo paloi? (Sehän oli vain pieni lamppu eikä sillä voi olla mitään isoa merkitystä kun auto kävi kuitenkin ihan hyvin.) Yhdessä tuttavaperheessä kävi näin.

    Toinen vaihtoehto on olla puhumatta aiheesta mitään. Poistettakkon koko aihepiiri naista loukkaavana. Jotkut naisethan loukkaantuvat aivan kaikesta mitä heille sanoo. Tai melkein.

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    ”...sanoa tähän väliin, että se loukkaa naista, kun hänen logiikkansa kyseenalaistetaan.”

    Kyllä minä kyseenalaistan naisen logiikan silloin kun se on terveen järjen vastaista. Jo se loukkaa naista, niin voi voi. Ei voi mitään.

    Mikä se vaihtoehto sitten on? Sanoa kyllä, hyvin teit kun rikoit auton moottorin ajamalla vaikka punainen varotusvalo paloi? (Sehän oli vain pieni lamppu eikä sillä voi olla mitään isoa merkitystä kun auto kävi kuitenkin ihan hyvin.) Yhdessä tuttavaperheessä kävi näin.

    Toinen vaihtoehto on olla puhumatta aiheesta mitään. Poistettakkon koko aihepiiri naista loukkaavana. Jotkut naisethan loukkaantuvat aivan kaikesta mitä heille sanoo. Tai melkein.

    En ole väittänytkään, että miehet eivät saa huomauttaa näistä asioista. Sanoin vain, että naiset saattavat loukkaantua siitä.

    En kieltänyt sinua korjaamasta naisen mahdollista asiavirhettä. Saathan sinä hyvä mies puhua! Tuo muuten herätti minussa tunteellisesti ajattelevassa naisessa monia mielleyhtymiä sinun parisuhteistasi ja sinun käyttäytymisestäsi niissä jne. Mutta sepä ei Luojalle kiitos kuulu tähän.

    Todellakin, naiset ajattelevat enemmän tunteella ja miehet älyllä. Mitä keskustelemista tässä on?

    Äänestä

  • Minde kirjoitti:

    Samaa mieltä, olet oikeassa. Tuo on sitä naisen vaistoa (ei siis logiikkaa).

    Minun ihmissuhteitani vaivaan jokin verran se että olen niin piikikäs. Haluaisin olla vähemmän sarkastinen – siis oikeissa ihmissuhteissani. Täällä voin päästellä höyryjä eikä tarvitse välittää vaikka joku vähän närkästyykin. Se lienee syynä siihen miksi luuhaan täällä.

    Äänestä

  • Minde kirjoitti:

    En ole väittänytkään, että miehet eivät saa huomauttaa näistä asioista. Sanoin vain, että naiset saattavat loukkaantua siitä.

    En kieltänyt sinua korjaamasta naisen mahdollista asiavirhettä. Saathan sinä hyvä mies puhua! Tuo muuten herätti minussa tunteellisesti ajattelevassa naisessa monia mielleyhtymiä sinun parisuhteistasi ja sinun käyttäytymisestäsi niissä jne. Mutta sepä ei Luojalle kiitos kuulu tähän.

    Todellakin, naiset ajattelevat enemmän tunteella ja miehet älyllä. Mitä keskustelemista tässä on?

    Mitäköhän se mahtaa olla?
    Vähän niin kuin hengittää lapaluilla. Tai kuunnella polvilla.

    Tuo kyllä selittäisi miksi ajatteleminen ei naisilta oikein tunnu sujuvan.

    Äänestä

Oletko ikinä tullut ajatelleeksi että naisesi OLI OIKEASSA!
Pensaita leikataan syksyllä tai keväällä. Ei missään nimessä talvella, kun kasvi talvehtii ja on hyvin herkkä nimenomaan PALELTUMISELLE!!!!!!!!!
JA leikkuukohtaan todellakin jää haava - jota voi suojata erilaisilla tavoilla. KYSYKÄÄ PUUTARHALIIKKEESTÄ!

T: biologi

Äänestä
  • Nyt repesin. :D

    Äänestä

  • 1. Se oliko hän oikeassa vai väärässä ei ollut pääasia. Kyse oli naisen logiikasta. Hän ei ollut yhtään kiinnostunut kasveista ja tuskin erotti voikukkaa leskenlehdestä.

    2. Kuten joku sanoi, niin kasvi on ”vaihtolämpöinen eläin”. Ei kuori lämmitä. Puuaineksen lämpötila on sama riippumatta siitä leikataanko oksaa vai ei. Ei voi vaikuttaa paleltumiseen.

    3. Haava jää aivan riippumatta siitä milloin kasvi leikataan.

    4. Saattaa olla että minä teidän kasveista enemmän kuin moni puutarhaliikkeen myyjä.

    T. Toinen biologi

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    1. Se oliko hän oikeassa vai väärässä ei ollut pääasia. Kyse oli naisen logiikasta. Hän ei ollut yhtään kiinnostunut kasveista ja tuskin erotti voikukkaa leskenlehdestä.

    2. Kuten joku sanoi, niin kasvi on ”vaihtolämpöinen eläin”. Ei kuori lämmitä. Puuaineksen lämpötila on sama riippumatta siitä leikataanko oksaa vai ei. Ei voi vaikuttaa paleltumiseen.

    3. Haava jää aivan riippumatta siitä milloin kasvi leikataan.

    4. Saattaa olla että minä teidän kasveista enemmän kuin moni puutarhaliikkeen myyjä.

    T. Toinen biologi

    Nainen kirjoitti:
    "jos pensas leikataan talvella jää pensaan leikattu pää suojaamattomaksi ja siitä esim. vesi pääsee valumaan puun syiden väliin. Kun pakastaa vesi jäätyy ja laajenee puun sisällä ja ei taida tehdä kovin hyvää pensaalle. "

    Tämän selityksen miehetkin hyväksyivät, mutta eikö tätä tapahtumaa juuri PALELTUMISEKSI kutsuta puutarhurin sanastoissa?

    "Se oliko hän oikeassa vai väärässä ei ollut pääasia."
    Se ei ollutkaan pääasia, muttakun logiikkakin osoittautui päteväksi. Naisen päättely osui oikeaan myös loogisesi, vaikka saattoikin kuulostaa miehen korvaan oudolta.

    Äänestä

  • pensas kirjoitti:

    Nainen:
    >> "jos pensas leikataan talvella jää pensaan leikattu pää suojaamattomaksi ja siitä esim. vesi pääsee valumaan puun syiden väliin. Kun pakastaa vesi jäätyy ja laajenee puun sisällä ja ei taida tehdä kovin hyvää pensaalle. "

    Nimimerkki Pensas:
    > Tämän selityksen miehetkin hyväksyivät, mutta eikö tätä tapahtumaa juuri PALELTUMISEKSI kutsuta puutarhurin sanastoissa?

    Sakke:
    [Juurihan aiemmin selvitettiin että katkaistuun osaan ei imeydy vettä, vaan elävässä puussa veden kulkusuunta on toinen. Ja kuolleessa puussa veden jäätymisellä ei ole mitään merkitystä. Sinulla näyttää olevan luetun ymmärtämisessä vaikeuksia. Sitä paisti tilanne on sama vaikka pensaan leikkaisi syksyllä, syksyähän seuraa talvi. Leikattiin oksa mihin aikaan tahansa, niin katkaistu pää kuivuu kuitenkin, usein seuraavaan silmukohtaan asti.]

    >> "Se oliko hän oikeassa vai väärässä ei ollut pääasia."

    > Se ei ollutkaan pääasia, mutta kun logiikkakin osoittautui päteväksi. Naisen päättely osui oikeaan myös loogisesi, vaikka saattoikin kuulostaa miehen korvaan oudolta.

    [Hohhoijaa. Päättelysi EI osoittautunut oikeaksi. Voitahan väittää vaikka banaaneita sinisiksi, niin ei ne silti ole sinisiä. Turhaa sitä on puolustella vaihtamalla nimimerkkiä. Lopeta jo.]

    ...

    Äänestä

  • tuomari kirjoitti:

    ...

    Mukavia väriläiskiä nämä välihuudot vaikka eihän tämä mikään kilpailu ollut jossa on voittajia ja häviäjiä.

    Hyvässä keskustelussa molmemmat osapuolet saavat jotain. Tässä keskustelussa on ollut sekä hyvää että huonoa.

    Itseni kohdalla vain vahvistui käsitys siitä että naisilla tunteet jyrää päättelyn ohi.

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    Nainen:
    >> "jos pensas leikataan talvella jää pensaan leikattu pää suojaamattomaksi ja siitä esim. vesi pääsee valumaan puun syiden väliin. Kun pakastaa vesi jäätyy ja laajenee puun sisällä ja ei taida tehdä kovin hyvää pensaalle. "

    Nimimerkki Pensas:
    > Tämän selityksen miehetkin hyväksyivät, mutta eikö tätä tapahtumaa juuri PALELTUMISEKSI kutsuta puutarhurin sanastoissa?

    Sakke:
    [Juurihan aiemmin selvitettiin että katkaistuun osaan ei imeydy vettä, vaan elävässä puussa veden kulkusuunta on toinen. Ja kuolleessa puussa veden jäätymisellä ei ole mitään merkitystä. Sinulla näyttää olevan luetun ymmärtämisessä vaikeuksia. Sitä paisti tilanne on sama vaikka pensaan leikkaisi syksyllä, syksyähän seuraa talvi. Leikattiin oksa mihin aikaan tahansa, niin katkaistu pää kuivuu kuitenkin, usein seuraavaan silmukohtaan asti.]

    >> "Se oliko hän oikeassa vai väärässä ei ollut pääasia."

    > Se ei ollutkaan pääasia, mutta kun logiikkakin osoittautui päteväksi. Naisen päättely osui oikeaan myös loogisesi, vaikka saattoikin kuulostaa miehen korvaan oudolta.

    [Hohhoijaa. Päättelysi EI osoittautunut oikeaksi. Voitahan väittää vaikka banaaneita sinisiksi, niin ei ne silti ole sinisiä. Turhaa sitä on puolustella vaihtamalla nimimerkkiä. Lopeta jo.]

    Ihan ensimmäiseksi kerron, etten ole nimimerkkejä vaihdellut. Nimimerkki "nainen" sanoi väärin. Ymmärrän sen nyt kun en tarpeeksi lukenut kaikkia viestejä. Vastasin vain nopeasti, koska tiesin, ettei pensaita kannata leikata talvella paleltumisen vuoksi.

    Piti ihan Internetistä katsoa oikea selitys miksi talvella ei kannata leikata oksia:
    http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,10,0,0,152976,2004-02-28

    "Kova pakkanen voi vaurioittaa vastaleikatun puun solukkoa. Talvilevossa puun parantavat nesteet ovat jähmettyneet runkoon eivätkä tulvahda leikkauspintaa suojelemaan, niinkuin kesällä."

    Tuntuisiko tämä selitys loogiselta?

    Tätä se PALELTUMINEN sittenkin tarkoittaa puutarhurin sanastoissa. Se on ihan oikea termi, jota käytetään puutarhureiden keskuudessa, usko tai älä.

    ->Tyttöystäväsi osui oikeaan loogisesti.

    hyväksytkö? selvennänkö?

    Eiku oho kappas, tyttöystäväsi sanoi, että "kylmä menee katkaistujen oksien päistä sisään, jolloin pensas paleltuu"

    Kyllä se pensas paleltuu, mutta ei se kylmä oksien sisältä mene. Tai tietenkin niin..

    Poistun ->

    Aivan riippumatta siitä onko oikea termi paleltuminen vai ei, niin ex tyttöystävän päättely oli se että se kylmä ryömii nimenomaan katkaistujen oksien päistä sisään. Se päättely EI ollut niin että jos oksan leikkaa talvella, niin kasvin solut reagoivat eri lailla kuin lämpimällä.

    Siis hänen logiikkansa oli näin: Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat.

    Totuus: Pensaan ohuet oksat ovat lämpötilaltaan täsmälleen samat kuin ulkoilma aivan riippumatta siitä miten paljon kuoressa on aukkoja. Siis kuori ei ole mikään ”lämmin turkki” joka pitää oksan puuaineksen lämpimänä.

    Kyse oli LOGIIKASTA, ei kasvien hoidosta. Kuten aiemmin sanoin, niin tyttöystäväni ei ollut vähäänkään kiinnostunut koko aiheesta. Talvileikkauksesta voidaan olla montaa mieltä (ja ollaankin), mutta jos hän oli oikeassa, niin silloin hän oli sattumalta oikeassa, ei siksi että hän olisi tiennyt jotain kasveista tai päätellyt oikein.

    Se hänen logiikkansa oli se asia joka oli niin huvittava. On ollut koko ajan täysin yhdentekevää milloin pensaat pitää leikata, kuten aiemminkin sanonut. (Tämän palstan otsikko on ”naisen logiikka” ei ”puutarhanhoito.”)

    Älä katso vain tekstin sanoja ja lauseita, katso tekstin asiasisältöä ja perusjuonta.

    Olen edelleen sitä mieltä, että hänen päättelynsä oli söpöllä tavalla huvittava. Aivan yhtä huvittava kuin aiemmin mainittu saunaesimerkki tai tämä:

    Minä: ”Bensa alkaa olla vähissä. Täytyy tankata ennekuin loppuu.”

    Tyttöystävä: ”Eikö autolla voi ajaa jos bensa loppuu, edes vähän?”

    Minä: ”Ei tietenkään. Kuinka sinä sellaista kuvittelet?”

    Tyttöystävä: ”Kulkeehan se purjevenekin ilman bensaa.”

    Uskomatonta mutta totta!

    Vastineesi tuli omalle koneelleni kuin olin jo kirjoittanut oman vastineeni.
    Syynä se että tuli keskeytys työn takia enenkuin painoin "lähetä" nappia, jolloin pari viimeisintä on ikäänkuin väärässä järjestyksessä.

    Äänestä

  • pensas kirjoitti:

    Eiku oho kappas, tyttöystäväsi sanoi, että "kylmä menee katkaistujen oksien päistä sisään, jolloin pensas paleltuu"

    Kyllä se pensas paleltuu, mutta ei se kylmä oksien sisältä mene. Tai tietenkin niin..

    Poistun ->

    You go girl!

    Äänestä

  • horna kirjoitti:

    You go girl!

    en oo naissukupuolinen

    Äänestä

  • pensas kirjoitti:

    en oo naissukupuolinen

    sitä on hieman vaikea uskoa =)
    No offense.

    Äänestä

  • horna kirjoitti:

    sitä on hieman vaikea uskoa =)
    No offense.

    Miksi et uskoisi?

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    Aivan riippumatta siitä onko oikea termi paleltuminen vai ei, niin ex tyttöystävän päättely oli se että se kylmä ryömii nimenomaan katkaistujen oksien päistä sisään. Se päättely EI ollut niin että jos oksan leikkaa talvella, niin kasvin solut reagoivat eri lailla kuin lämpimällä.

    Siis hänen logiikkansa oli näin: Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat.

    Totuus: Pensaan ohuet oksat ovat lämpötilaltaan täsmälleen samat kuin ulkoilma aivan riippumatta siitä miten paljon kuoressa on aukkoja. Siis kuori ei ole mikään ”lämmin turkki” joka pitää oksan puuaineksen lämpimänä.

    Kyse oli LOGIIKASTA, ei kasvien hoidosta. Kuten aiemmin sanoin, niin tyttöystäväni ei ollut vähäänkään kiinnostunut koko aiheesta. Talvileikkauksesta voidaan olla montaa mieltä (ja ollaankin), mutta jos hän oli oikeassa, niin silloin hän oli sattumalta oikeassa, ei siksi että hän olisi tiennyt jotain kasveista tai päätellyt oikein.

    Se hänen logiikkansa oli se asia joka oli niin huvittava. On ollut koko ajan täysin yhdentekevää milloin pensaat pitää leikata, kuten aiemminkin sanonut. (Tämän palstan otsikko on ”naisen logiikka” ei ”puutarhanhoito.”)

    Älä katso vain tekstin sanoja ja lauseita, katso tekstin asiasisältöä ja perusjuonta.

    Olen edelleen sitä mieltä, että hänen päättelynsä oli söpöllä tavalla huvittava. Aivan yhtä huvittava kuin aiemmin mainittu saunaesimerkki tai tämä:

    Minä: ”Bensa alkaa olla vähissä. Täytyy tankata ennekuin loppuu.”

    Tyttöystävä: ”Eikö autolla voi ajaa jos bensa loppuu, edes vähän?”

    Minä: ”Ei tietenkään. Kuinka sinä sellaista kuvittelet?”

    Tyttöystävä: ”Kulkeehan se purjevenekin ilman bensaa.”

    Uskomatonta mutta totta!

    "Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat."

    Tuo on loogisesti täysin pätevää päättelyä. Kyse ei siis ole päättelyn pätevyydestä, vaan oletuksen "kasvi on kuin lämmin huone" totuusarvosta tässä mallissa.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    Taitaa kuitenkin olla niin, että lämpö "ryömii" ulos.

    Äänestä

  • Vinku kirjoitti:

    ei vaikuta itse päättelyn pätevyyteen.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    "Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat."

    Tuo on loogisesti täysin pätevää päättelyä. Kyse ei siis ole päättelyn pätevyydestä, vaan oletuksen "kasvi on kuin lämmin huone" totuusarvosta tässä mallissa.

    Totuusarvo mallissasi on EPÄTOSI.

    Perustelut:

    Jotta lämpö voisi ryömiä ulos, niin se edellyttäisi että kasvi on sisältä lämpimämpi kuin ulkoa. Ja jotta näin olisi, niin kasvilla pitäisi olla omaa lämmöntuotantoa. Fysiikan lakien mukaan lämpö siirtyy lämpimämmästä kylmempään niin kauan kunnes lämpöero on tasoittunut.

    Talvisessa huoneessa on lämmöntuottajia, joten lämpö karkaa ulos kun ikkuna avataan. Kasvit eivät tuota lämpöä (poikkeuksena jotkin trooppiset raatokukat kukkiessaan) ja pensaan kuori on ohut, joten pensaan puuaines seuraa tarkasti ulkoilman lämpötilaa hyvin lyhyellä viiveellä aivan riippumatta siitä onko oksa päästä poikki vai ei.

    Esimerkiksi turkki ei lämmitä ihmistä, vaan se hidastaa ihmisen tuottaman lämmön siirtymistä ulos toimimalla lämpöeristeenä. Jos ihmisen lämmöntuotanto loppuisi, niin turkki päällä oleva ruumis jäähtyisi hitaammin kuin alaston ruumis. Lopulta molemmat ruumiit ovat yhtä kylmiä ja läpijäisiä.

    Kummallisia inittäjiä monet naiset, kuten sinä. Sinä vain väitätät että päättely oli oikein perustelematta sitä mitenkään. Sen sijaan minä pystyn perustelemaan väitteeni vastaansanomattomasti, toisin kuin sinä.

    Minä en jaksa enää väitellä tästä aiheesta. Saatte ihan vapaasti nolata itseänne esittämällä epätosia väitteitä ja olla ihan vapaasti perustelematta niitä.

    Sinähän siinä intät tuota samaa asiaa, vaikka minä nimenomaan puhun LOOGISEN PÄÄTTELYN PÄTEVYYDESTÄ, en yksittäisten lauseiden totuusarvosta. Ts. minua ei kiinnosta virtaako kylmä sisään, vai lämmin ulos ja onko kasvi sisältä kylmä vai lämmin, sillä se ei ole olennaista päättelyn pätevyyden kannalta.

    Loogista päättelyä sanotaan päteväksi, kun se on totta KAIKILLA totuusjakaumilla, siis myös niillä missä lause "kasvi on sisältä lämmin" ja "kylmä virtaa sisään" ovat epätosia.

    Kello on jo paljon. Voi olla, etten ymmärrä sinua sen takia :(

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    ei vaikuta itse päättelyn pätevyyteen.

    Ei päättely ole muodollisesti pätevä, jos vain oletat, että kohdasta b (kylmä ilma ryömii sisään)seuraa välttämättä kohta c (ihmiset paleltuvat).

    Esim. a) pihassa on pölyinen auto
    b) tyttö pesee auton
    c) pihassa on erittäin likainen auto

    Ts. Esität, että päättely on muodollisesti pätevä, riittää vain, että oletetaan kohdasta b seuraavan kohta c. Esim. väittämän, että auton pesu likaa auton, pitäisi mielestäsi olla muodollisesti oikein. Miksi se olisi muodollisesti oikein? Koska sinusta vaan tuntuu silta, vai koska sinä vain oletat niin?

    "Ei päättely ole muodollisesti pätevä, jos vain oletat, että kohdasta b (kylmä ilma ryömii sisään)seuraa välttämättä kohta c (ihmiset paleltuvat)."

    Tuo ei tietenkään ole pätevää päättelyä. Kyse on siitä, mikä olikaan se tyttöystävän päättelyketju, joka sai Saken nauramaan? Tuo se ei ollut.

    Tyttöystävä oletti ensin, että kaikki otukset x jotka ovat sisäpuoleltaan lämpimämpiä kuin ulkopuoleltaan ovat kuin lämpimiä huoneita: jos otus avataan B(x) niin siitä seuraa että kylmä virtaa sisään C(x) ja sisältö paleltuu D(X). Eli olettamus 1: kaikille x pätee B(x) -> (C(x) ja D(x)).

    Olkoot y nyt kasvi, joka on sisäpuoleltaan lämpimämpi kuin ulkoa. Meidän maailmassamme tällaisia kasveja ei(?) ole, mutta se ei estä meitä -eikä tyttöystävää- olettamasta niin.

    Olettamuksesta 1 voidaan päätellä johtopäätös B(y) -> (C(y) ja D(y)).
    Eli "jos kasvi avataan (leikataan), niin kylmä virtaa sisään ja se paleltuu".

    Päättelynä se on pätevä.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    "Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat."

    Tuo on loogisesti täysin pätevää päättelyä. Kyse ei siis ole päättelyn pätevyydestä, vaan oletuksen "kasvi on kuin lämmin huone" totuusarvosta tässä mallissa.

    Tyttöystävä oli vaan yksinkertaisesti tyhmä, koska luuli, että pensas on tasalämpöinen. Tässä matikka-logiikassa ei mielestäni ollut mitään vikaa kun aloin miettimään vieläkin tarkemmin. Matiikka-logiikan kannalta tyttöystävä osui oikeaan. Totuusarvo oli väärä, sillä pensaat eivät ole tasalämpöisiä.

    Onko sitten loogisesti oikein väittää jotain tyhmää, joka ei ole oikein? No on!

    Mutta naisten "yleinen tyhmyys" sisältyy termiin "naisten logiikka", vaikkei sille olisikaan loogisia perusteita. Ihan niinkuin se paleltuminen. Ei pensas konkreettisesti palellu, vaikka puhutaankin pensaiden paleltumisesta.

    Johtopäätökseni-> Tyttöystävä ei osunut loogisesti oikein vaikka osuikin loogisesti oikein. Pensas paleltuu, vaikkei se palellukaan. :)

    Termeistä kai nämä on kiinni. Samat termit tarkoittavat monta eri asiaa, ja siksi koko keskustelu on mennyt vammaseksi.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    "Ei päättely ole muodollisesti pätevä, jos vain oletat, että kohdasta b (kylmä ilma ryömii sisään)seuraa välttämättä kohta c (ihmiset paleltuvat)."

    Tuo ei tietenkään ole pätevää päättelyä. Kyse on siitä, mikä olikaan se tyttöystävän päättelyketju, joka sai Saken nauramaan? Tuo se ei ollut.

    Tyttöystävä oletti ensin, että kaikki otukset x jotka ovat sisäpuoleltaan lämpimämpiä kuin ulkopuoleltaan ovat kuin lämpimiä huoneita: jos otus avataan B(x) niin siitä seuraa että kylmä virtaa sisään C(x) ja sisältö paleltuu D(X). Eli olettamus 1: kaikille x pätee B(x) -> (C(x) ja D(x)).

    Olkoot y nyt kasvi, joka on sisäpuoleltaan lämpimämpi kuin ulkoa. Meidän maailmassamme tällaisia kasveja ei(?) ole, mutta se ei estä meitä -eikä tyttöystävää- olettamasta niin.

    Olettamuksesta 1 voidaan päätellä johtopäätös B(y) -> (C(y) ja D(y)).
    Eli "jos kasvi avataan (leikataan), niin kylmä virtaa sisään ja se paleltuu".

    Päättelynä se on pätevä.

    Kasvin leikkuukohtien pinta-ala on suhteellisen pieni verrattuna kasvin suojaavan kuoren koko pinta-alaan. Tasalämpöisenä kasvi luonnollisesti lisää omaa lämmöntuotantoaan sisäänryömivän kylmyyden kompensoimiseksi ja saavuttaakseen jälleen normaalin lämpötilansa. Näin toimii talokin, jonka patterit kuumenevat antureiden ohjaamina huoneen lämpötilan laskettua. Myös ihminen nostaa omaa lämmöntuotantoaan kylmän ryömiessä kasvoista sisään pakkasella.

    Ts. vaikkakin kylmä ryömii sisään, ei se välttämättä mitenkään todennäköisesti johda paleltumiseen tai edes muuhun kuin hetkelliseen lämpötilan laskuun tasalämpöisen kasvin tapauksessa. Tähän tietysti vaikuttaa kasvin lämmöntuotantoon tarvittavan kapasiteetin riittävyys. Tämän huomioimista ei voida kuitenkaan jättää pois tästä mallista, jotta mallin olisi edes loogisesti pätevä. Oletuksenahan on, että kasvi on tasalämpöinen ja siten kykenee säätelemään sisäistä lämpötilaansa.

    "Oletuksenahan on, että kasvi on tasalämpöinen ja siten kykenee säätelemään sisäistä lämpötilaansa."

    Hetkonen. Mistä Saken viesteistä olet saanut kuvan, että tuo olisi tyttöystävän oletuksena?

    Tyttöystävä oletti, että jos lämpimän huoneen ikkuna avataan pakkasella niin sisälläolijat kylmettyvät. Katso nyt mitä tyttöystävä on antanut ymmärtää:

    "Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat"

    Oletus, että huone voisi korjata lämpötilaansa on sinun tekemä, ei tyttöystävän.

    Äänestä

  • pensas kirjoitti:

    Tyttöystävä oli vaan yksinkertaisesti tyhmä, koska luuli, että pensas on tasalämpöinen. Tässä matikka-logiikassa ei mielestäni ollut mitään vikaa kun aloin miettimään vieläkin tarkemmin. Matiikka-logiikan kannalta tyttöystävä osui oikeaan. Totuusarvo oli väärä, sillä pensaat eivät ole tasalämpöisiä.

    Onko sitten loogisesti oikein väittää jotain tyhmää, joka ei ole oikein? No on!

    Mutta naisten "yleinen tyhmyys" sisältyy termiin "naisten logiikka", vaikkei sille olisikaan loogisia perusteita. Ihan niinkuin se paleltuminen. Ei pensas konkreettisesti palellu, vaikka puhutaankin pensaiden paleltumisesta.

    Johtopäätökseni-> Tyttöystävä ei osunut loogisesti oikein vaikka osuikin loogisesti oikein. Pensas paleltuu, vaikkei se palellukaan. :)

    Termeistä kai nämä on kiinni. Samat termit tarkoittavat monta eri asiaa, ja siksi koko keskustelu on mennyt vammaseksi.

    Eipä pidä kuvitella että joku ihminen olisi tyhmä vain sen takia että hänellä on huono yleistieto. Ja huono yleistieto ei taas ole sama asia logiikan puuttumisen kanssa. Palstan nimi viittaa kuitenkin logiikkaan, joten minusta on luonnollista että täällä keskustellaan siitä miten naiset ajattelevat, eikä riepotella yksittäisen henkilön huonoa yleistietoa. Jokaista "Saken tyttöystävää" kohden löytyy ihan yhtä tietämättömiä miehiä. Ja jos puhutaan yleisesti tyhmyydestä -minkä käsitän älykkyysosamäärän alhaisuudeksi- niin oikein tyhmiä miehiä on enemmän kuin naisia. Älykkyysosamääräähän pyritään mittaamaan nimenomaan päättelytesteillä, ei yleistiedolla.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    "Oletuksenahan on, että kasvi on tasalämpöinen ja siten kykenee säätelemään sisäistä lämpötilaansa."

    Hetkonen. Mistä Saken viesteistä olet saanut kuvan, että tuo olisi tyttöystävän oletuksena?

    Tyttöystävä oletti, että jos lämpimän huoneen ikkuna avataan pakkasella niin sisälläolijat kylmettyvät. Katso nyt mitä tyttöystävä on antanut ymmärtää:

    "Kasvi on kuin lämmin huone. Jos avaat pakkasella ikkunan, niin kylmä ryömii siitä huoneeseen ja palelluttaa sisällä olijat"

    Oletus, että huone voisi korjata lämpötilaansa on sinun tekemä, ei tyttöystävän.

    No nyt tämä menee siihen, että annettuna oletuksena pidetään kaikkea sitä, mitä tyttöystävä sanoo. Ts. kasvi on kylmässä ilmassa lähtökohtaisesti lämmin, (vaikkei sillä ole lämmöntuotantoa; sama myös huoneen tapauksessa), kylmä ilma ryömii sisään (vaikkei sellaista voi tapahtua) ja kasvi paleltuu leikkausten takia (vaikkei sitäkään oikeasti voi tässä tapauksessa tapahtua). Pidät kaikkea tätä annettuna ja oletettuna, joten mitään todellista logiikkaa ei lauseeseen sisälly, pelkästään annetut "totuudet," eli väitteen (muka)logiikka voidaan tiivistää lyhyemmäksi: näin on, koska näin vaan on (eikä sitä voi kumota, koska minä ajattelen niin). Tyypillistä "naisen logiikkaa siis," voisi joku sanoa.

    Mitä ihmettä nyt höpiset. Jos kyse oli kerran siitä oliko tyttöystävän looginen päättely pätevää, niin TOTTAKAI pidän oletuksena nimenomaan tyttöystävän tekemiä oletuksia, en sinun!

    "Ts. kasvi on kylmässä ilmassa lähtökohtaisesti lämmin, (vaikkei sillä ole lämmöntuotantoa; sama myös huoneen tapauksessa)"

    Oli puhetta siitä, että kasvi on kuin lämmin huone pakkasella. Lämmin huone pakkasella on lähtökohtaisesti LÄMMIN.

    "kylmä ilma ryömii sisään (vaikkei sellaista voi tapahtua)"

    vielä kerran: sillä ei ole väliä voiko sitä tapahtua vai ei.

    "ja kasvi paleltuu leikkausten takia (vaikkei sitäkään oikeasti voi tässä tapauksessa tapahtua). Pidät kaikkea tätä annettuna ja oletettuna, joten mitään todellista logiikkaa ei lauseeseen sisälly,"

    "Kasvi paleltuu leikkausten takia" on johtopäätös, ei oletus. Oletuksia pidän oletuksina, ja johtopäätöstä johtopäätöksenä. Ja ziljoonannen kerran, sillä ei ole väliä voiko niin oikeasti tapahtua vai ei, kyse on päättelyn pätevyydestä.

    "logiikka voidaan tiivistää lyhyemmäksi: näin on, koska näin vaan on"

    Eikä voida. Etkö lukenut tuota aiempana antamaani formaalia kaavaa, vai etkö ymmärtänyt sitä?

    Miten niin paleltuu? Ei kasvin tarvitse paleltua sen paremmin kuin ihmistenkään, ei vaikka lämpötila laskisi.

    Äänestä

  • Hoh kirjoitti:

    Tämä alkaa olemaan jo aika puuduttavaa. En tiedä paleltuuko vai ei, ja se on tämän keskustelun kannalta aika herttaisen yhdentekevää. Voisivatko nämä kasveista kiinnostuneet siirtyä vaikka puutarhanhoito -palstalle keskustelemaan pensaiden pakkasenkestävyydestä. Täällä keskustellaan logiikasta :-D

    Kai se on tärkeää tietää mitä tarkoitetaan kylmällä, jotta voidaan arvioida, voiko sen takia paleltua? Afrikkalaiselle kylmä voi olla vaikkapa 17 astetta, mutta ei siihen palellu.

    Äänestä

  • Hoh kirjoitti:

    Miten niin paleltuu? Ei kasvin tarvitse paleltua sen paremmin kuin ihmistenkään, ei vaikka lämpötila laskisi.

    Vastaan tähän kun ketju näyttää olevan aika täysi.

    Oli puhetta pakkasesta, joka tarkoittaa sitä kun lämpötila laskee alle nollan. Afrikkalaiset varmaan leikkaavat pensaitaan ympäri vuoden :)

    Ihmisellä paleltuminen pakkasella toki riippuu monista seikoista, esim. kuinka paljon on vaatteita päällä, kuinka paljon pakkasta on, ja kuinka kauan kylmyydelle altistutaan. Tuulennopeuskin vaikuttaa.

    Äänestä

  • Amor kirjoitti:

    Eipä pidä kuvitella että joku ihminen olisi tyhmä vain sen takia että hänellä on huono yleistieto. Ja huono yleistieto ei taas ole sama asia logiikan puuttumisen kanssa. Palstan nimi viittaa kuitenkin logiikkaan, joten minusta on luonnollista että täällä keskustellaan siitä miten naiset ajattelevat, eikä riepotella yksittäisen henkilön huonoa yleistietoa. Jokaista "Saken tyttöystävää" kohden löytyy ihan yhtä tietämättömiä miehiä. Ja jos puhutaan yleisesti tyhmyydestä -minkä käsitän älykkyysosamäärän alhaisuudeksi- niin oikein tyhmiä miehiä on enemmän kuin naisia. Älykkyysosamääräähän pyritään mittaamaan nimenomaan päättelytesteillä, ei yleistiedolla.

    Olen samaa mieltä, mutta arkisesti voidaan sanoa, että tyttöystävä oli tässä kyseisessä asiassa jokseenkin tyhmä..

    Äänestä

On Sakke kummalista, kuinka paljon haluat keskustella tästä aiheesta.

Ja toisin kuin sanot, sinun teksteistäsi ei liian selkeästi voi erottaa, mikä on "punainen lanka".

Kumpa se ei olisi se, että naiset ovat tyhmiä, sillä aivan kuten on miehiä, on naisiakin eri älykkyysosamäärillä siunattuja.

On muutenkin omituista, kuinka rationaalisuudesta voikin parisuhteessa tulla tuollainen pahuksen fundamentaalinen kysymys.
Kuullostaa nimittäin jo oudolta, kuinka vahdit naisesi sanomisia. "naisen päättelykyky huipussaan" Kamalaa.

Teetkö naisillesi sellaisia testejä, jotka testaavat heidän päättelykykyään?
Rankkaatko salaiseen punakantiseen kirjaan parhaimmat "päättelijät"? Lyön vetoa, että parisuhteissasi on mukavaa, herra empatia.

Äänestä
  • Eihän keskivertonaisen aivoilla varmaankaan sitä punaista lankaa erota. Älä huolestu, vaan pyydä jotakuta miestä selittämään.

    Testejä ja salaisia kirjoja... niin tyypillistä naisten ylidramatisointia.

    Lyön vetoa että parisuhteissasi on mukavaa, rouva järki.

    Äänestä

  • horna kirjoitti:

    Eihän keskivertonaisen aivoilla varmaankaan sitä punaista lankaa erota. Älä huolestu, vaan pyydä jotakuta miestä selittämään.

    Testejä ja salaisia kirjoja... niin tyypillistä naisten ylidramatisointia.

    Lyön vetoa että parisuhteissasi on mukavaa, rouva järki.

    Pitääpä pyytää miestä selittämään.

    Tulipa todistettua tämäkin, järkevät naiset eivät käy.

    Myöskään tunteelliset (ehkä hieman hupsut) naiset eivät käy.

    Kiitos avusta, Horna.

    Mikä käy? Miettikää sitä ja pääskää yli.

    Äänestä

  • Minde kirjoitti:

    Pitääpä pyytää miestä selittämään.

    Tulipa todistettua tämäkin, järkevät naiset eivät käy.

    Myöskään tunteelliset (ehkä hieman hupsut) naiset eivät käy.

    Kiitos avusta, Horna.

    Mikä käy? Miettikää sitä ja pääskää yli.

    "Tulipa todistettua tämäkin, järkevät naiset eivät käy.
    Myöskään tunteelliset (ehkä hieman hupsut) naiset eivät käy."

    - Milläköhän ihmeellä tuo tuli todistettua?
    Ja miten tunteelliset naiset tähän liittyvät?
    Naisen logiikkaa. Mitään ei perustella, paitsi jos on pakko, jolloin perusteeksi yleensä tarjotaan: 'Mutku se vaan tuntuu siltä.'

    "Mikä käy? Miettikää sitä ja pääskää yli."

    - Yli mistä?

    *läppää kädellä otsaa*

    MistäKÖHÄN yli? Ehkä siitä, että naiset ja miehet todellakin ovat erilaisia.

    Käypä Horna läpi koko viestiketju ja ajattele aivoillasi, että mistäköhän koko keskustelussa on ollut kyse.

    Minun vastaukseni vaativat hieman abstraktia ajattelua, sitä kutsutaan ironiaksi. Ilmeisesti et ymmärtänyt lainkaan, mitä yritän sanoa.Joten tässäpä selitys:

    No, tunteelliset naiset eivät käy, he ovat "tyhmiä", heidän vastauksensa (purjevene kulkee ilman bensaa)ovat hieman hupsuja. Järkevät naiset eivät käy, syytä siihen en tiedä.
    Mutta silloin herääkin kysymys, minkälaiset naiset EIVÄT miestä "ärsyttäisi"? Sellaisia ei ole olemassakaan, koska miehet ja naiset ovat erilaisia.

    Eli, pääskää yli YLLÄ MAINITUSTA. Ymmärsikö Hornakin nyt, mistä edellisessä viestissäni oli kyse? Jos sinulla ei ole mitään lisättävää, niin äläpä toista sanojani enää, koska se on aika ärsyttävää.

    Ja tuosta "naisen kommentista", minkä progradun sinä olet aiheesta tehnyt? Oletko kenties haastatellut tuhatta naista eri ikäluokista?

    Ja tietysti kun elää suhteessa, niin voihan naiselle aina sanoa ihan ääneenkin, että voisitko perustella tuota hieman tai tuo kuullosti vähän epäilyttävältä.

    "MistäKÖHÄN yli? Ehkä siitä, että naiset ja miehet todellakin ovat erilaisia."

    - Erilaisia, kyllä, siinä mielessä että huomattavan monella naisella on suuria ongelmia rationaalisen ajattelun kanssa.

    "Käypä Horna läpi koko viestiketju ja ajattele aivoillasi, että mistäköhän koko keskustelussa on ollut kyse."

    - Hassua, olisin kehottanut sinua tekemään samoin. Kuitenkin niin että joku mies selittää sinulle asian.

    "Minun vastaukseni vaativat hieman abstraktia ajattelua, sitä kutsutaan ironiaksi."

    - Heh, humoristi. Eli kyvyttömyys lähestyä asiaa selkeällä tavalla on 'abstraktia ajattelua' - ookei, have it your way. Abstraktia ajattelua ei muuten kutsuta ironiaksi - ihan vain tiedoksi. Ironiaa on viesteistäsi aika hankalaa löytää, mutta ironia onkin älyä vaativa taitolaji.

    "No, tunteelliset naiset eivät käy, he ovat "tyhmiä", heidän vastauksensa (purjevene kulkee ilman bensaa)ovat hieman hupsuja."

    - Tätä ihmettelen edelleen. Millä perusteella samaistat tunteellisuuden ja tyhmyyden? Naisen logiikkaa ilmeisesti.

    "Mutta silloin herääkin kysymys, minkälaiset naiset EIVÄT miestä "ärsyttäisi"? Sellaisia ei ole olemassakaan, koska miehet ja naiset ovat erilaisia."

    - Miten olisi nainen, joka on kykeneväinen rationaaliseen ajatteluun ja kykenee antamaan johdonmukaiset perustelut väitteillensä.

    "Ymmärsikö Hornakin nyt, mistä edellisessä viestissäni oli kyse? Jos sinulla ei ole mitään lisättävää, niin äläpä toista sanojani enää, koska se on aika ärsyttävää."

    - Ai minun ymmärrykseni on tässä ollut kyseenalainen =) Olet kyllä aika hupaisa - tahattoman komiikan muodossa, mutta kuitenkin.

    "Ja tuosta "naisen kommentista", minkä progradun sinä olet aiheesta tehnyt? Oletko kenties haastatellut tuhatta naista eri ikäluokista?"

    - Meidän kaikkien ei tarvitse suorittaa pro gradu -tyyppistä tutkimusta aiheesta tietääksemme siitä jotain.

    "Ja tietysti kun elää suhteessa, niin voihan naiselle aina sanoa ihan ääneenkin, että voisitko perustella tuota hieman tai tuo kuullosti vähän epäilyttävältä."

    - Tottakai voi, mutta pointti ei ollut se, että korjataan naisen sanomisia, vaan se että ne sanomiset ovat toisinaan niin järjenvastaisia.

    Minusta on omituista, kuinka haluat väittää, että naisten sanomiset ovat aina järjenvastaisia.

    Sinä et voi yleistää noin.

    Jos juttelisit vaikka jonkun naispuolisen poliitikon kanssa, en usko, että olisit samaa mieltä.

    Mutta tässä ei ole enää mitään järkeä.

    Kiitos ja näkemiin.

    "Minusta on omituista, kuinka haluat väittää, että naisten sanomiset ovat aina järjenvastaisia."

    - En halua väittää, enkä väittänyt, että naisten sanomiset ovat aina järjenvastaisia. Vaikka sinun näyttävät olevankin.

    "Jos juttelisit vaikka jonkun naispuolisen poliitikon kanssa, en usko, että olisit samaa mieltä."

    - Itse asiassa olen jutellut, varsin älykkään tuntuinen ihminen. Kykeni esittämään väitteilleen rationaalisen perustelun.
    Samaa ei suinkaan voi sanoa kaikista naispuolisista poliitikoista, joten turha ottaa heitä yleiseksi esimerkiksi. Seuraapa esim. Anni Sinnemäen, Rosa Meriläisen tai Eva Biaudetin päättelyä...

    Äänestä

  • ”On Sakke kummalista, kuinka paljon haluat keskustella tästä aiheesta. ”

    Itse asiassa olen aikonut lopettaa jo moneen kertaan tämän vatvomisen, mutta en ole malttanut jättää vastaamatta, kuten nyt.

    ”Kumpa se ei olisi se, että naiset ovat tyhmiä,….”

    Kyllä minä sen tiedän. Nykyinen siippani kuuluu näihin älykkäisiin.

    ”Kuullostaa nimittäin jo oudolta, kuinka vahdit naisesi sanomisia…”

    Eihän tuo pidä paikkaansa. Jotkut hupaisat ”järkeilyt ” vain jäävät mieleen. Kun tuo ”naisen logiikka” otsikko sattui kohdalle, niin otinpa puheeksi yhden ikivanhan tapauksen.

    ”Lyön vetoa, että parisuhteissasi on mukavaa, herra empatia. ”

    Nykyisessä suhteessa onkin. (Jatkunut jo vuosia.)

    Äänestä

  • Tällaiset johtopäätökset ovat osa sitä naisten logiikkaa. Nyt Sakke vahtii naisensa sanomisia ja tekee testejä hänen päättelykyvystään!

    Äänestä

  • "On Sakke kummalista, kuinka paljon haluat keskustella tästä aiheesta."

    Jos palstan nimi on "Naisen logiikka," eikö ole loogista, että siinä keskustellaan logiikasta?

    Äänestä

  • Panku kirjoitti:

    "On Sakke kummalista, kuinka paljon haluat keskustella tästä aiheesta."

    Jos palstan nimi on "Naisen logiikka," eikö ole loogista, että siinä keskustellaan logiikasta?

    Viimeinen varsinainen vastaukseni oli Amorille ja otsikoitu "Ei vaan väärässä. Tässä perustelut.".

    En halua enää keskustella aiheesta, sillä se on puitu mielestäni läpikotaisin. Ja pensaiden leikkuutakin on puitu sen verran että tätä palstaa lukemalla voi kohta väitellä kasvitieteen tohtoriksi.

    Mitä varsinaiseen otsikon mukaiseen aiheeseen tulee, niin moni tällä palstalla vastaillut nainen onnistui vain vahvistamaan käsitystäni naisen logiikasta – tai oikeammin sen puutteesta.

    Kiitos mielenkiinnosta.
    Sakke

    Aihetta ei ole puitu läpikotaisin. Sinä et ilmeisestikään tiedä mitä tarkoitetaan loogisen päättelyn pätevyydellä. Siksi on turhaa tulla änkyttämään naisten logiikan puutteesta.

    Äänestä

..tais olla vitsinä sanottu koko homma..
ja mitä väliä sillä on mitä naisesi sanoi..yks pieni juttu,ei sen perusteella saa koko naispopulaatiota tuomita!höh..kaikilla kun ei ole tuo suullinen ilmaisu kohdallaan,kuten exälläsi..taidat pitää hauskaa hänen kustannuksellaan useinkin?Aika törkeää jos en sanoisi..mutta ihminen on henkisesti raaka.MIksi muuten yleensä aloit olemaan noin tyhmän naisen kanssa,siksikö että saisit mollata häntä hänen puheistaan ja toiminnastaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakke kirjoitti:

Kun aikoinaan imettelin ääneen mihin aikaan pensasaidat pitäisi leikata, niin tyttöystäväni sanoi että ei ainakaan talvella. Syynä kuulema se että kylmä menee katkaistujen oksien päistä sisään, jolloin pensas paleltuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu