Nyt on hyvät neuvot kalliit, että mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Jos joku jaksaa tämän lukea, niin kiitos siitä. Tarina menee seuraavasti.
Olen 22-vuotias nuori nainen ja olen seurustellut mieheni kanssa yli kolme vuotta, hän on minua muutaman vuoden vanhempi. Aloimme siis seurustelemaan kun olin 18-vuotias, puolen vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen.
Elämämme on ollut ihanaa ja mieheni on lähes täydellinen, yhtä seikkaa lukuun ottamatta johon palaan myöhemmin. Tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan, hän huolehtii, halaa ja pussaa, ei koskaan kutsu minua omalla etunimelläni vaan "rakas", "kulta", "muru" ym. Muistuttaa myös joka päivä miten tärkeä olen hänelle. Arki on ollut sujuvaa ja olen osannut nauttia siitä. Riitoja ja kinastelua on tietenkin silloin tällöin, mutta ne kuulunee asiaan.
Viime kesästä lähtien on kuitenkin tullut ajoittain ahdistava tunne, että olisin jossakin vankina. Huomaamattani olen haaveillut yksin olemisesta, vaikka ajatus kuitenkin pelottaa miten pärjäisin. Mieheni haaveena on muuttaa jokusen vuoden päästä lähemmäs synnyinseudulleen, minä tietysti mukana...mutta tällä hetkellä tuntuu, että en halua täältä minnekkään. Mielipiteet tietysti voi muuttua vuosien varrella mutta asia on joka päivä mielessäni ja ahdistaa :( olemme puhuneet asiasta mutta ei ole helpottanut.
Seksuaaliset haluni ovat yli vuodessa kadonneet lähes täysin, joka ei ole ollenkaan minun tapaistani. Mieltymyksemme on ehkä erilaisia. Miehelleni kuulemma "seksi on vain seksiä" kun minulle se on myös rakkautta. Hän ei jaksa panostaa minun nautintooni, vaikka olen yrittänyt hienovaraisesti asiasta keskustella mistä tykkäisin. Kun hän hyväilee minua pyytämälläni tavalla, aistin sen kuinka hän meinaa turhautua eikä keskity asiaan täysin. Voisi melkein verrata, että tilanne tuntuu kuin hän katselisi jalkapallomatsia samalla kun siinä sivussa hyväilee minua.
Minua on alkanut ällöttämään kun hän koskeekin minua eroottisella tavalla tai haluaa suudella tms. Seksin aikana olen alkanut kuvittelemaan, että mieheni paikalla olisi joku muu, sekä toivon että tilanne olisi äkkiä ohitse. En halua miestäni enää seksuaalisella tavalla, inhottaakin ajatus että pitäisi harrastaa seksiä.
Mielessä on käynyt seksiterapeutilla käynti tms. mutta en tiedä haluanko sitäkään enää. Haaveet yksin olemisesta on vaan kasvaneet ajan myötä, mutta samaan aikaan haluaisin olla mieheni kanssa. Hän on kaikkea sitä mitä mieheltä haluan vaikka seksi ei välillämme toimikkaan, ei kukaan tietenkään ole täydellinen.
Haluaisin olla vapaa kuin taivaan lintu ja tehdä juuri sitä mitä ITSE haluan. Samalla myös pelkään, etten koskaan tule löytämään näin ihanaa miestä vaikka seksi ei sujukkaan :( Tulee myös todella kiittämätön olo, etten ole tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Otin asian puheeksi viime v-loppuna ja mieheni murtui täysin, eropuheet tuli hänelle täysin puun takaa. Ehdotin että voisiko tauko olla kohdallamme paikallaan, mutta hän antoi ymmärtää ettei usko mihinkään taukoihin. Hän vaan itkee ja anelee polvillaan jäämään...tämä on aivan kamalaa :'( Tekisi mieli heittäytyä häneen syliin ja sanoa, että unohdetaan koko juttu ja jatketaan yhdessä. Mutta ahdistavat tunnetilat palaisivat kuitenkin takaisin. En tiedä, mitä ihmettä teen. Haluan olla yksin mutta en haluaisi luopuakkaan...
Tuntuu että luopuisin kaikesta jos jättäisin hänet, hän on koko elämäni :(
Olen 22-vuotias nuori nainen ja olen seurustellut mieheni kanssa yli kolme vuotta, hän on minua muutaman vuoden vanhempi. Aloimme siis seurustelemaan kun olin 18-vuotias, puolen vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen.
Elämämme on ollut ihanaa ja mieheni on lähes täydellinen, yhtä seikkaa lukuun ottamatta johon palaan myöhemmin. Tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan, hän huolehtii, halaa ja pussaa, ei koskaan kutsu minua omalla etunimelläni vaan "rakas", "kulta", "muru" ym. Muistuttaa myös joka päivä miten tärkeä olen hänelle. Arki on ollut sujuvaa ja olen osannut nauttia siitä. Riitoja ja kinastelua on tietenkin silloin tällöin, mutta ne kuulunee asiaan.
Viime kesästä lähtien on kuitenkin tullut ajoittain ahdistava tunne, että olisin jossakin vankina. Huomaamattani olen haaveillut yksin olemisesta, vaikka ajatus kuitenkin pelottaa miten pärjäisin. Mieheni haaveena on muuttaa jokusen vuoden päästä lähemmäs synnyinseudulleen, minä tietysti mukana...mutta tällä hetkellä tuntuu, että en halua täältä minnekkään. Mielipiteet tietysti voi muuttua vuosien varrella mutta asia on joka päivä mielessäni ja ahdistaa :( olemme puhuneet asiasta mutta ei ole helpottanut.
Seksuaaliset haluni ovat yli vuodessa kadonneet lähes täysin, joka ei ole ollenkaan minun tapaistani. Mieltymyksemme on ehkä erilaisia. Miehelleni kuulemma "seksi on vain seksiä" kun minulle se on myös rakkautta. Hän ei jaksa panostaa minun nautintooni, vaikka olen yrittänyt hienovaraisesti asiasta keskustella mistä tykkäisin. Kun hän hyväilee minua pyytämälläni tavalla, aistin sen kuinka hän meinaa turhautua eikä keskity asiaan täysin. Voisi melkein verrata, että tilanne tuntuu kuin hän katselisi jalkapallomatsia samalla kun siinä sivussa hyväilee minua.
Minua on alkanut ällöttämään kun hän koskeekin minua eroottisella tavalla tai haluaa suudella tms. Seksin aikana olen alkanut kuvittelemaan, että mieheni paikalla olisi joku muu, sekä toivon että tilanne olisi äkkiä ohitse. En halua miestäni enää seksuaalisella tavalla, inhottaakin ajatus että pitäisi harrastaa seksiä.
Mielessä on käynyt seksiterapeutilla käynti tms. mutta en tiedä haluanko sitäkään enää. Haaveet yksin olemisesta on vaan kasvaneet ajan myötä, mutta samaan aikaan haluaisin olla mieheni kanssa. Hän on kaikkea sitä mitä mieheltä haluan vaikka seksi ei välillämme toimikkaan, ei kukaan tietenkään ole täydellinen.
Haluaisin olla vapaa kuin taivaan lintu ja tehdä juuri sitä mitä ITSE haluan. Samalla myös pelkään, etten koskaan tule löytämään näin ihanaa miestä vaikka seksi ei sujukkaan :( Tulee myös todella kiittämätön olo, etten ole tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Otin asian puheeksi viime v-loppuna ja mieheni murtui täysin, eropuheet tuli hänelle täysin puun takaa. Ehdotin että voisiko tauko olla kohdallamme paikallaan, mutta hän antoi ymmärtää ettei usko mihinkään taukoihin. Hän vaan itkee ja anelee polvillaan jäämään...tämä on aivan kamalaa :'( Tekisi mieli heittäytyä häneen syliin ja sanoa, että unohdetaan koko juttu ja jatketaan yhdessä. Mutta ahdistavat tunnetilat palaisivat kuitenkin takaisin. En tiedä, mitä ihmettä teen. Haluan olla yksin mutta en haluaisi luopuakkaan...
Tuntuu että luopuisin kaikesta jos jättäisin hänet, hän on koko elämäni :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
En tiedä onko vastauksestani mitään apua, mutta haluan kuitenkin kommentoida.
Tilanteesi on tuttu, koska itse erosin juuri pitkästä suhteesta. Miehessäni ei myöskään ollut mitään vikaa, mutta seksi vain tökki ja pahasti. Sen myötä läheisyys katosi kokonaan, inhotti. En halunnut häneltä kosketusta enää ollenkaan ja sellainen parisuhde ei oikein toimi pidemmän päälle. Olen siis 20v eli hieman nuorempi kuin sinä.
Meillä eroaminen kesti todella pitkään, puhuin hänelle ekan kerran asiasta jo alkuvuodesta, helmikuussa. Hän reagoi samalla tavalla kuin sinun miehesi. Eli eropuheet tuli ihan puun takaa ja järkytyksenä. Itsekin tunsin silloin, että eroaminen ei ole oikea ratkaisu... Joten puhuimme asiasta ja päätimme jatkaa. Hetken aikaa olikin oikein mukavaa mutta sitten ajatukset palasivat taas vanhalla radalle ja sinne jäivät. Heinäkuussa päätin, että tämä loppuu ja keskustelimme asiasta monet monet kerrat. Lopulta mies oli itsekin jo sitä mieltä, että eroaminen on paras ratkaisu... Taisin hieman puuduttaa häntä jauhamisellani. Mutta koska asiat sujuivat sillä tavalla, niin nyt voimme sanoa että eroaminen oli yhteinen päätös ja olemme edelleen tekemisissä. En tunne vihaa/katkeruutta häntä kohtaan, enkä ole huomannut hänessäkään sellaisia tunteita minua kohtaan. Olemme asuneet nyt kuukauden omillamme ja en ole kertaakaan katunut. Yksinäinen olo tietysti ollut välillä ja olen huomannut kaipaavani hellyyttä, mutta uskon että oikea mies tulee vielä vastaan. :) Ja näin jälkeenpäin olen huomannut arjestamme paljon vikakohtia, jotka suututtavat. Suhteessa niihin ei osannut kiinnittää huomiota ja olen todennut monet kerrat, että näin on parempi.
Voi olla, että tunnet niin ettet löydä enää yhtä hyvää miestä. Itse pelkäsin ihan samaa miettiessäni, että onko ero oikea ratkaisu. Mutta olemme vielä nuoria ja maailma on miehiä pullollaan. :) Jos suhde ahdistaa niin kovasti, niin jotain vikaa siinä on. Ja sitä täytyy miettiä, että haluaako jäädä sellaiseen suhteeseen. Kaduttaako se vuosien päästä.
Toivottavasti vastauksestani oli jotain iloa. Ja tsemppiä sinne! Rakkauasiat ovat aina vaikeita.
En tunne vihaa/katkeruutta häntä kohtaan,miksi tai mistä tuntisit? Halusit eron ja sait sen.
saada vaan jos ei toimi suhde erotaan sitten. Paljon parempi elää yksin, kun huonossa suhteessa.
Huono suhde on sellainen jossa toinen on kuin vieras ihminen, eli kontaktia ei saa sitten millään,vaikka kuinka yrittäs.
Yksin osaa elää jokainen,ja eipähän ole läheisriipuvainen,niin että elää kulissi liitossa, siis valheessa.
Aika usein eron jälkeen jompi kumpi syystä tai toisesta rupeaa vihaamaan eksäänsä, syistä en sen enempää tiedä. Meillä ei näin ole ja siitä olen iloinen. :) Ja sain eron pitkien keskustelujen jälkeen. Oli mielestäni hyvä käydä asiaa yhdessä läpi, koska en halunnut että miehelle jää sitä tunnetta ettei hän ymmärtänyt miksi erottiin. En tiedä muiden tavoista toimia eron suhteen, mutta omasta mielestäni meidän eroaminen tapahtui aikuismaisesti ja järkevästi.
huonoja sängyssä eikä niitä kiinnosta kuin oma kulli. Menköön menojaan sitten. Maailma on miehiä pullollaan mutta veikkaan että 99% on samanlaisia idiootteja.
aika rankka yleistys. :) en ole samaa mieltä, vaikka ehtiihän tässä vielä mielipide muuttua.
Toi on niin tota... heti kun ahdistaa, erotaan. Ei näin - ei näin! Elämässä tulee ahdistuksia jos minkälaisia. Ne selvitetään - niitä ei juosta karkuun.
Et löydä koskaan pitkäaikaista elämänkumppania. Onnea!
Oli itselläni kun seurustelin 3 vuotta mieheni kanssa. Kaikki kosketukset ym. muut seksuaaliset jutut alkoi ällöttää. Seksiä harrastin koska oli pakko.. Muuten kyllä arki sujui ja mies oli todella ihana.. Ajattelin tunteen menevän ohi, mutta ei. Erosta puhuttiin, mutta mies ei millään tahtonut päästää minua menemään. Lopulta vain tein päätöksen ettei tällaisessa suhteessa voi jatkaa. Erosimme. En usko että mikään terapeutti voi auttaa, ne ovat omia mielikuviasi. Ero on aina vaikea, mutta siitä pääsee kyllä yli vaikka ei sillä hetkellä siltä tunnukaan. Nyt 1,5 vuotta sinkkuna ja elämä hymyilee :)
Todella samaa mieltä, ahdistus kuuluu elämään, sitä tulee joskus. Tuolla mallilla ei tosiaan löydy kestävää suhdetta koskaan. Sama kuvio toistuu seuraavan ja sitä seuraavan kanssa, aina jossain vaiheessa rupeaa ahdistamaan ja kosketus vaivaamaan. Mikä ihme siinä on jos toine koskee parisuhteessa ja se on vastenmielistä, ja samanaikaisesti mies on kuitenkin ihana ja täydellinen jne. Juuri tämän vuoksi olen itse heittänyt haaveet kestävästä, piktäaikaisesta suhteesta ja keskityn lyhyempiin.