Terapeuttinen parisuhde on työläs ongelmakimppu.
Tutkija Jaana Maksimaisen sosiologian alan väitöskirja tarkastetaan tänään Helsingissä.
Parisuhde on vaikea ja vaatii jatkuvaa työtä. Suhteen luonnollinen päätös on ero. Näin todetaan tuoreessa väitöksessä, joka käsittelee terapeuttista parisuhdetta.
Terapioimisen kulttuuri on tehnyt mittavan esiinmarssin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Ihmissuhteita yritetään ymmärtää ja selittää psykologian termein. Apuna on valtava määrä terapiaa, kursseja ja oppaita.
- Terapeuttinen parisuhde lupaa monimutkaisen ja ongelmallisen suhteen. Sen todennäköinen päätös on ero, jota pitää ymmärtää, tiivistää valtiotieteiden maisteri Jaana Maksimainen.
Hänen mukaansa käsitys parisuhteesta vaativana ongelmakimppuna tekee siitä erittäin kiinnostavan. Ihmiset esimerkiksi seuraavat tarkkaan julkkisten parisuhdesotkuja.
- Ahmimme tietoa ja ymmärrystä siitä, miten nämä hommat menevät, miten niistä voi selvitä.
Pakonomainen analysointi voi kuitenkin olla myös tukahduttavaa ja ajaa suhteen karille. Maksimaisen mielestä olisi tyydyttävä siihen, että elämä ylittää joskus ymmärryksen.
- Erokin pitää ymmärtää ja käsitellä. Ei riitä, että se on tragedia. Ikään kuin elämän voisi aina käsittää ja järkeistää, hän pohtii.
Ero on yksityisasia
Maksimaisen mukaan terapioimisen kulttuurin takia puhumme mieluummin parisuhteesta kuin avioliitosta. Avioliitto on sosiaalinen instituutio, kuin kulissi. Parisuhde on sisältö.
- Tässä on tapahtunut todella iso kulttuurinen muutos. Ihmissuhdeasioista on tullut yksilöllisen valinnan asioita. Se on synnyttänyt myös illuusiota siitä, että asiat olisivat hallittavissa ja ymmärrettävissä.
Terapeuttinen suhde yrittää olla moralisoimatta ketään. Parisuhteen päämäärä ei ole ero, mutta ei myöskään eron välttäminen, kuten avioliitossa. Siksi eroa ymmärretään niin paljon.
- Terapeuttinen logiikka menee niin, että kaikki (eron) syyt ovat mahdollisia ja ymmärrettäviä. Ero on lopulta yksityisasia. Jos parisuhde ei toimi, se ei toimi. Maksimainen sanoo olevansa melkein pessimistinen sen suhteen, että pariterapia tehoaa: opastusta on valtavasti, mutta erojen määrä ei ole laskenut.
- En tiedä, kuinka paljon ihmisten kanssa eläminen, avioliitto ja lasten kasvattamien, on loppumattoman oppimisen asia. Maksimaisen sosiologian alan väitöstutkimus tarkastettiin lauantaina Helsingin yliopistossa.
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2010103012609116_se.shtml
Tutkija Jaana Maksimaisen sosiologian alan väitöskirja tarkastetaan tänään Helsingissä.
Parisuhde on vaikea ja vaatii jatkuvaa työtä. Suhteen luonnollinen päätös on ero. Näin todetaan tuoreessa väitöksessä, joka käsittelee terapeuttista parisuhdetta.
Terapioimisen kulttuuri on tehnyt mittavan esiinmarssin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Ihmissuhteita yritetään ymmärtää ja selittää psykologian termein. Apuna on valtava määrä terapiaa, kursseja ja oppaita.
- Terapeuttinen parisuhde lupaa monimutkaisen ja ongelmallisen suhteen. Sen todennäköinen päätös on ero, jota pitää ymmärtää, tiivistää valtiotieteiden maisteri Jaana Maksimainen.
Hänen mukaansa käsitys parisuhteesta vaativana ongelmakimppuna tekee siitä erittäin kiinnostavan. Ihmiset esimerkiksi seuraavat tarkkaan julkkisten parisuhdesotkuja.
- Ahmimme tietoa ja ymmärrystä siitä, miten nämä hommat menevät, miten niistä voi selvitä.
Pakonomainen analysointi voi kuitenkin olla myös tukahduttavaa ja ajaa suhteen karille. Maksimaisen mielestä olisi tyydyttävä siihen, että elämä ylittää joskus ymmärryksen.
- Erokin pitää ymmärtää ja käsitellä. Ei riitä, että se on tragedia. Ikään kuin elämän voisi aina käsittää ja järkeistää, hän pohtii.
Ero on yksityisasia
Maksimaisen mukaan terapioimisen kulttuurin takia puhumme mieluummin parisuhteesta kuin avioliitosta. Avioliitto on sosiaalinen instituutio, kuin kulissi. Parisuhde on sisältö.
- Tässä on tapahtunut todella iso kulttuurinen muutos. Ihmissuhdeasioista on tullut yksilöllisen valinnan asioita. Se on synnyttänyt myös illuusiota siitä, että asiat olisivat hallittavissa ja ymmärrettävissä.
Terapeuttinen suhde yrittää olla moralisoimatta ketään. Parisuhteen päämäärä ei ole ero, mutta ei myöskään eron välttäminen, kuten avioliitossa. Siksi eroa ymmärretään niin paljon.
- Terapeuttinen logiikka menee niin, että kaikki (eron) syyt ovat mahdollisia ja ymmärrettäviä. Ero on lopulta yksityisasia. Jos parisuhde ei toimi, se ei toimi. Maksimainen sanoo olevansa melkein pessimistinen sen suhteen, että pariterapia tehoaa: opastusta on valtavasti, mutta erojen määrä ei ole laskenut.
- En tiedä, kuinka paljon ihmisten kanssa eläminen, avioliitto ja lasten kasvattamien, on loppumattoman oppimisen asia. Maksimaisen sosiologian alan väitöstutkimus tarkastettiin lauantaina Helsingin yliopistossa.
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2010103012609116_se.shtml
Vastaukset 11
Vanhimmat
On se luojan lykky ettei ole parisuhteessa ongelmia jotka pitäis kiikuttaa jollekin ulkopuoliselle selvitettäväksi. Sentään kaksi aikuista ja ajattelevaa ihmistä keskenään, kyllä sen pitää jo riittää.
Eri asia sitten mitä pitää ns. ongelmana ja mitä jopa sen luokan ongelmana ettei se mene omaan eikä toisenkaan jakeluun että mitenköhän tähän tultiin ja miten tästä päästäis taas veke.
Kyllä sitä asian saa vaikka vesisadepäivien ja aurinkoisten päivien aikana koetuista erimielisyyksistä, kun oikein alkaa asioita funtsimaan ja kelaamaan ja analysoimaan ja pisteyttämään...
Ei tästä maailmasta ajatukset lopu, se on ihan saletti. Eri juttu sitten lähteekö ne ajatukset paisumaan mediassa koko kansan ongelmiksi vai miten siitä sitten näinkin pieni kansakunta...
Kyllä kahden ajattelevan ihmisen pitää pystyä analysoimaan ja keskustelemaan - mut ku ei aina pysty, eikä tarvii. Ongelma ei ole se miten tähän tultiin ja miksi vaan se et yritetään pakolla löytää vastaus. ja jos ei ite löydetä niin asiantuntija auttaa.
Ehkä tutkimus ei ollutkaan niin joutava.
Aika hyvin nivoutuu ja ajoittuu tähän nykykeskusteluun kirkon merkityksestä. Aikaisemmin parisuhde oli osa yliluonnollista. Se on vain maallistunut ja sitä yritetään ylläpitää maallisin keinoin, kun yliluonnollisesta erkaannutaan yhä kauemmaksi.
Pitkän parisuhteen etuja tai haittoja on lopulta kovin vaikea eritellä. On lopulta valintakysymys, haluaako sellaisessa elää. "Myötä- ja vastamäessä."
on saanut nykyaikana mielenkiintoiset mittasuhteet. Ennen riitti Jumala - ei sekään hyvä ole, mut "tiede selittää kaiken"- ajattelu on vähintään yhtä pervo. Jälkimmäisen hankaluus vain on siinä et se on niin järkevää et sitä on vaikea järjellä perustella vääräksi.
Parasta kaikessa on se et halu tietää riittää perusteluksi halulle tietää esim. koska haluan tietää eron syyt on se merkki siitä et eron syitä tulee käsitellä - kaikkien - vittu vaikka väkisin.
Eikä ole ihme jos samaan aikaan vaihtoehtohoidot, ns. pseudotieteet, uskonnot yms. saavat lisää kannattajia. Eli lopulta rationaalisuus tekee enempi itselleen hallaa - näin siis myös parisuhteessa.
me ollaan suunnilleen samaa mieltä rationaalisuuden merkityksestä. Ehkä :-)
"Halu tietää" on luonnollista, jopa bioogisesti määrättyä uteliaisuutta, mutta selittämisen pakko on eri asia.
Selittämisen pakko liittyy sanoihin. Niillä me pidetään maailman rationaalisuutta kasassa ja tavallaan mikä puhe hyvänsä on parempi kuin ei lainkaa puhetta.
Mun nähdäkseni myös, mitä korkeammin koulutettuja ihmiset ovat, ja mitä enemmän käsitteitä heillä on, sen mieluummin he käsitteistävät kaiken, ottavat hallintaan ja kontrolloivat. Tai ainakin yrittävät.
Tunteet, taide ja uskonto pelaavat eri säännöillä, eikä rationaalinen kontrolli oikein hyvin toimi noista minkään kohdalla. Minusta tuntuukin, että nykyinen koulutusyhteiskunta etääntyy kaikista kolmesta, joita ei oikeastaan voi täysin erottaa toisistaan.
Intuitioiden varassa eläminen on katoavaa kansanperinnettä, vaikka juuri intuitiivinen ymmärtäminen on yhteys alitajuisiin osiimme, josta tunteet, taide ja uskontokin polttoaineensa saavat.
ihan sama onko "halu tietää" ja "pakko selittää" eri asioita vai samoja asioita akselin eri kohdissa. Toki osalle aivoista on tärkeää selittää, jotta maailma tuntuu normaalilta - tai siis itse tuntee olevansa normaali maailmassa eli mielenterveys säilyy. Mut selitys se on itsepetos tai asioiden sivuun siirtäminenkin - eivätkä ne välttämättä vaadi kovin kummoista puhetta - sisäistä tai ulkoista. Eli aivot hoitavat ison osan selittämisestä ihan itekseen - välillä paremmin ja välillä ihan päin p...ttä.
Haasteena on siis löytää tasapaino selittämisen ja selittämättä jättämisen välillä - ja huomata et hyvälläkin selityksellä on varsin kapea toiminta-alue (vaikka se voikin kuulostaa järkevältä laajemmallakin). Sit pitäs vielä tunnistaa omat selitykset - varsinkin ne pielessä olevat. Intuitio on siis ihan kiva - ja pahimmat mokat sattuvat kun luottaa intuitioon (ihan kiva perse ja tissit - ja tuoksukin täsmää).
ja mitähän "teorioita" noi sosiologit muuten käyttää viitekehyksenä tutkimuksissaan..
*pitkästyy*
tietysti. Ja sitten tutkimuksessa todetaan, etteivät ne viitekehyksenä käytetyt olettamukset pitäneetkään paikkaansa. Ylläripylläri. Easy money.
kaiken voi analysoida pilalle.. ihan kaiken :)
Toi on niin totta vaikka pilipali tutkimuksena tota pidänkin...
......