Mistä työpaikkoja ? Miksi otamme mamuja enää ?

IMF-johtaja: Taantuma vei 30 miljoonaa työpaikkaa
Tiistai 2.11.2010 klo 02.14

Maailmasta on kansainvälisen taloustaantuman vuoksi hävinnyt 30 miljoonaa työpaikkaa, kertoi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn.

Kansainvälinen taloustaantuma on syönyt työpaikkoja kaikkialta maailmasta. (COLOURBOX)OTA KANTAA

IMF:n pääjohtaja puhui asiasta maanantaina G20-maiden kokouksessa Etelä-Koreassa. Samalla hän patisti koolla olevia talousjättien johtajia vahvistamaan taloussektoria.

- Tehtävää on vielä talouden kansainvälisessä sääntelyssä ja valvonnassa, Strauss-Kahn jatkoi.

Nykyisiä talousmalleja tulisi pääjohtajan mielestä muokata uudelleen niin, että painottaisivat enemmän kotimaista kysyntää. Työllisyyden Strauss-Kahn nostaisi tärkeimmäksi asiaksi globalisaatiota edistettäessä.

STTN
9183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole mitään mieltä ottaa kouluja käymätöntä porukkaa sisään joka reiästä, kun työpaikat katoaa koko ajan alta. Ajatellaanpa, miten vakava tilanne tulee olemaan Kiinassa, jossa väestöä on noin 1,4 MILJARDIA !
Mistä saada porukalle duunit ja elantoa ? Alkaako sieltä käsin laumavaellus Eurooppaan työn ja toimeentulon perässä ?
Suomen tulee nopeasti säätää rajansa vastaanottamaan vain sen verran ihmisiä kuin pystymme elättämään ja työllistämään. Emme ole Äiti Teresoita vaan elämme velkarahalla nytkin.

Äänestä

niggerit&hiekkaniggerit ovat tulleet maamamme elelemään hölmömmän väen siivellä eivät duuniin.Ja kyllä valtio jostain rahareiästä kaivaa fyrkat tämän väen syötättämiseen.

Äänestä

ole hyvä ettei sunkaan tarvi enää mennä töihin?

Äänestä
  • Millähän ilveellä musumiehet luulee olevansa tavoiteltavan näköisiä musumuijista, kun eivät kouluja käy,
    eivät opiskele, notkuvat jouten perseet homeessa asemien kulmilla...Siis vanhemmista suomiladyistahan
    tämäkin sekundaerä näyttää pantavalta, mutta kannattaa muistaa, ettei koko patjaa silti tarvitse naida vaikka seslonkia käyttääkin.

    Äänestä

Hassua kun minä etsin töitä niin heti löytyi, vaikkei mulla ole edes ammatillista koulutusta vielä loppuun käytykään. Olisikohan nyt niin että herra hienostoperse*lle ei kelpaa kuin se paperiniittimien pyörittely ja hieno englanninkielinen titteli joka päättyy sanaan "manager"? Palkka yli 2500 jotta kehtaa aamulla herätä?

Töitä on mutta mikä siinä on kun ei kelpaa? Kaikki eivät voi olla johtajia.

Äänestä
  • Nuorisolla on edessä nykyajan pelto, suo ja kuokka. On muuten vaikeaa löytää kokopäiväistä työpaikkaa,
    jolla eläisi. Sitten et saa pankista edes autoon rahaa, koska olet määräaikainen , vaikka siihenkin työhön tarvitsisi autoa kulkemiseen, kun työt alkaa tai päättyy aamuyöllä.
    Kerro ,oi kerro ne niksisi kaikelle kansalle !

    Äänestä

  • jollain pitää elää kirjoitti:

    Nuorisolla on edessä nykyajan pelto, suo ja kuokka. On muuten vaikeaa löytää kokopäiväistä työpaikkaa,
    jolla eläisi. Sitten et saa pankista edes autoon rahaa, koska olet määräaikainen , vaikka siihenkin työhön tarvitsisi autoa kulkemiseen, kun työt alkaa tai päättyy aamuyöllä.
    Kerro ,oi kerro ne niksisi kaikelle kansalle !

    vastaan työmarkkinatuki vajaa 500e/kk, kyllä sillä just hengis pysyy. Jotta kyllä Suomi on hupaisa maa, kansanedustajien palkat yli 6000e/kk ja nostavat nyt työmarkkinatuen verran omia palkkojaan. Sillälailla...ja kansa tyytyväinen. Minne ihmeeseen tuo porukaa saa nuo isot tulonsa syydettyä kun ovat samat kansanedustajat arvioineet että kyllä tuolla vajaalla 500e/kk tulee toimeen. Sitten on nuo Nokia ym. johtajat miljoonaluokan tulot, mihin he tarvivat kaiken rahan? Ovatko uhkapelureita vai mitä?

    Äänestä

  • tev. Hölmölästä kirjoitti:

    niiden liksoista veroakin hemmetisti ja oletettavasti monella on isot menot.
    Siltikin etuuksineen nettoliksa kansanedustajat ovat hävyttömän ylipalkattuja ammattitaitoonsa ja työn vaativuuteen nähden.
    Helpompaa koiran virkaa ei kai ole,avustaja hoitaa kaikki paperityöt.Tarvitsee vain olla paikalla eduskunnassa ja monihan ei ole aktiivinen edes siinä.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Nämä nykyiset johtajat tuottaa niin paljon firmoillaan tappioita ,että koko ajan saa olla lukemassa,
    miten työväkeä pannaan ulos kokonaan tai lomautetaan määräämättömäksi aikaa. Kunnon hyvä johtaja saa putiikkinsa menestymään eikä jätä työntekijää kiikunkaakun niinkuin nämä nykyiset johtajat tekee. Muutenkaan: älkää viekö yrityksiä pörssiin, siitä lasketaan alamäki alkavaksi.
    Pari kesää sitten Iittalan osalta käytiin kiivas vääntö, viedäkö pörssiin vai ei. Suomalainen järkevyys
    voitti: ei viety !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

globaali ongelma kirjoitti:

IMF-johtaja: Taantuma vei 30 miljoonaa työpaikkaa
Tiistai 2.11.2010 klo 02.14

Maailmasta on kansainvälisen taloustaantuman vuoksi hävinnyt 30 miljoonaa työpaikkaa, kertoi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn.

Kansainvälinen taloustaantuma on syönyt työpaikkoja kaikkialta maailmasta. (COLOURBOX)OTA KANTAA

IMF:n pääjohtaja puhui asiasta maanantaina G20-maiden kokouksessa Etelä-Koreassa. Samalla hän patisti koolla olevia talousjättien johtajia vahvistamaan taloussektoria.

- Tehtävää on vielä talouden kansainvälisessä sääntelyssä ja valvonnassa, Strauss-Kahn jatkoi.

Nykyisiä talousmalleja tulisi pääjohtajan mielestä muokata uudelleen niin, että painottaisivat enemmän kotimaista kysyntää. Työllisyyden Strauss-Kahn nostaisi tärkeimmäksi asiaksi globalisaatiota edistettäessä.

STTN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu