Äpäräpennut

Isänpäiväontulossa:)

Kuka mies haluaa kasvattaa toisen naisen äpäräpentuja aika harvassa on ne miehet, jotka haluavat toisen miehen äpäräpentuja kasvattaa ja elättää.

Äpäräpennut kärsivät koulussa kiusaamisesta, kun oikeaa isää ei kotona ole.

Äpäräpennut eivät voi koulussa kirjoittaa isänpäivänkortteja sillä isää ei ole, kun äiti on kieltänyt kaiken yhteydenpidon.

Moni nainen on pilannut lapsensa elämän kieltämällä lapselta isän elikkä lapsi ei ole saanut tavata isäänsä vain ja ainoastaan siksi, kun äiti on niin halunnut.

Mitähän lapsi tuumaa vanhempana äidilleen, kun äiti on kieltänyt tapaamisen oikean isän kanssa?

Mikä oikeus on äidillä viedä lapselta oikeus tavata omaa isäänsä?

36

3280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummomuori*

      kaikki avoliitossa syntyneet lapset ovat nimityksesi mukaisia huolimatta siitä, että heillä on isä. Esimerkiksi eronneen lapset eivät ole äpäriä, koska ovat syntyneet avioliitossa. Nykyaikana ei siis ole oikeastaan äpärälapsia.

      Onneksi suurin osa miehistä on aikuisia, jotka ymmärtävät ettei lapsi ole vihanpidon kohde, jos hänen vanhempansa eivät tule toimeen keskenään. Eikä kouluissakaan siksi kiusata, koska luokkakavereilla on useimmilla sama tilanne.

      Onko kenties sinulla menossa katkera eroriita jossa lapset ovat kiistakapuloinanne?

      • faktaa pukkaa

        Sorppa vaan, ei sinun mielipiteellä ole minkään valtakunnan merkitystä. Sanalla äpärä on suomenkielessä selkeä merkitys; kun nainen ei ole lapsensa synnyttämisen hetkellä avioliitossa, syntynyt lapsi on ÄPÄRÄ.

        Jokaisella äpärällä on isä, isättä ei yksikään lapsi saa alkuaan. Tunteeko lapsi isänsä onkin sitten ihan eri juttu.

      • mummomuori*
        faktaa pukkaa kirjoitti:

        Äpärä-sana on aiemmin merkinnyt niitylle niittämisen jälkeen kasvanutta heinää eli tavallaan niityn ylimääräistä tuottoa. Myöhemmin merkitys muuntui tarkoittamaan parisuhteessa alkunsa saanutta lasta, joka syntyy vasta isän kuoleman jälkeen. Siitä sanan merkitys laajentui tarkoittamaan kaikkia avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia. Äpärästä tuli laillinen lapsi, jos mies otti lapsen äidin laillisesti aviopuolisokseen. Samoin, jos mies tunnusti avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsensa, lapsi saattoi laillisesti ottaa isänsä sukunimen. Nykyisin äpärä on lähinnä haukkumasana, jolla ei suoranaisesti viitata aviottomaan lapseen.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioton_lapsi

      • faktaa pukkaa
        mummomuori* kirjoitti:

        Kannattaa lukea tarkemmin.

        Lapsesta tulee laillinen kun isä tunnustaa. Suomennos: lapsi saa lailliset oikeutensa isään (elatusvelvollisuus ja perintöoikeus), kun isä tunnustaa lapsen tai isyys selvitetään (esim. DNA testi) virallisesti.

      • mummomuori*
        faktaa pukkaa kirjoitti:

        Kannattaa lukea tarkemmin.

        Lapsesta tulee laillinen kun isä tunnustaa. Suomennos: lapsi saa lailliset oikeutensa isään (elatusvelvollisuus ja perintöoikeus), kun isä tunnustaa lapsen tai isyys selvitetään (esim. DNA testi) virallisesti.

        äpärä siis on vain haukkumassana kuten hullu, mielipuoli, homo tai huora. Äpärä sanaa eivät enää käytä kuin jotkut vanhukset tai uskovaiset. Eivät nykylapset edes ymmärrä koko sanaa ja sen merkitystä.

        Lapsi on laillinen, harvoin laittomia lapsia on, sillä meillä on vielä oikeus syntymään. Mutta oikeudellinen suhde isään syntyy kun isä tunnustaa lapsensa omakseen. Nykyään on onneksi tuo dna testi silloin, jos isä kiistää isyyteensä. Tällöin lapsi saa oikeuden periä isänsä. Se ei taas tarkoita että oltaisiin naimissa tai että edes asuttaisiin yhdessä.

        Joten tuon sinun tulkintasi mukaan vain ne lapset, joiden äiti ei halua ilmoittaa ketään lapsen isäksi tai että isä kieltää isyyteensä eikä sitä voida luotettavasti selvittää (dna testi on vapaaehtoinen), ovat äpäriä. Näitä lapsia on todella vähän, eri erittäin marginaalinen juttu. Enemmän heitä oli heti sotien jälkeen.

      • se siitä.

        Nainen huomio! Kun haluat lapsen; niin huolehdi siitä, että pääset avioliittoon ennen lapsen syntymää, silloin syntyvää lasta ei voida millään oikealla tavalla luokitella ÄPÄRÄKSI.

        Jos lapsi syntyy äpäränä, niin se myös pysyy äpäränä elinpäiviensä loppuun. Ei ole merkitystä sillä oliko se isä siementäessään luvannut lapsen äidille viedä tämä alttarille. Eikä ole merkitystä silläkään että veikö se mies lapsen äidin alttarille lapsen syntymän jälkeen. Kuten ei muillakaan tunnustuksilla ole sanan luokitteluun merkitystä.

      • mummomuori*
        se siitä. kirjoitti:

        tuo on sinun mielessäsi ei todellisuudessa.

        Saat haukkua ihmisiä ihan miten haluat, useimmille tuo haukkumasana ei vain toimi. Se ei taas ole minun vikani. Nuo olivat vain yleisiä käsityksiä siitä kuinka historian aikana käsitteet muuttuvat.

        Olen pahoillani. ehkä sinun pitäisi keksi parempi pilkkanimi halveksimillesi ihmisille?

      • suoraan sanottu

        No siinähän kiemurtelet. Sanalla on merkitys ja se pysyy. Totuus ei pala tulessakaan.

        Haukkuminen näyttää olevan sitten viimeinen yrityksesi muuttaa totuus. Vikaa onkin äidinkielessäsi. Sana on kyllä aika vanha keksintö. Tosin ei se ole läheskään vanhimmasta päästä. Lienee niin, että tämä merkityks on syntynyt kristinuskon levittyä Suomeen. Eli on se kuitenkin niin vanha, ettei se suinkaan ole minun keksimäni.

        Joo saat anteeksi epätietoisutesi ja väärät oletuksesi.

      • mummomuori*
        suoraan sanottu kirjoitti:

        kanssani väittele vaan kielten tutkijoiden kanssa. Ei voi mitään jos kielitoimistot ja sanakirjojen laatijat ovat väärässä : )

      • tarjoaa saksia
        mummomuori* kirjoitti:

        kanssani väittele vaan kielten tutkijoiden kanssa. Ei voi mitään jos kielitoimistot ja sanakirjojen laatijat ovat väärässä : )

        Ja kas, sana lakkaa olemasta :)

      • mummomuori*
        tarjoaa saksia kirjoitti:

        Ja kas, sana lakkaa olemasta :)

        ...

      • 1+6
        tarjoaa saksia kirjoitti:

        Ja kas, sana lakkaa olemasta :)

        Ei se äpäryys mihinkään häviä :)

      • maailman sivu
        1+6 kirjoitti:

        Ei se äpäryys mihinkään häviä :)

        Äpäränpolkijoista ei ole koskaan ollut pulaa, eikä tyhmistä naisista jotka polkunsa paljastaa.

      • mummomuori*
        1+6 kirjoitti:

        Ei se äpäryys mihinkään häviä :)

        jos sillä ei ole enää mitään merkitystä?

      • Äräpä
        mummomuori* kirjoitti:

        tuo on sinun mielessäsi ei todellisuudessa.

        Saat haukkua ihmisiä ihan miten haluat, useimmille tuo haukkumasana ei vain toimi. Se ei taas ole minun vikani. Nuo olivat vain yleisiä käsityksiä siitä kuinka historian aikana käsitteet muuttuvat.

        Olen pahoillani. ehkä sinun pitäisi keksi parempi pilkkanimi halveksimillesi ihmisille?

        Ei se nimitys ole mihinkään hävinnyt se on ja pysyy sehän tietty näitä äpäriä kyrsii sekä äpärän äitejä.

      • .
        Äräpä kirjoitti:

        Ei se nimitys ole mihinkään hävinnyt se on ja pysyy sehän tietty näitä äpäriä kyrsii sekä äpärän äitejä.

        Yhtään ei kuitenkaan kyrsi niitä avoliitossa eläviä äpärien isiä vai?
        Kai sä muistat, että avoliitossa syntyneet ovat niitä äpäriä, vaikka isä asuukin samassa perheessä. Eronneiden vanhempien, avioliitossa syntyneet lapset, taas eivät ole äpäriä, vaikkei isä asukaan perheen kanssa.

      • Äräpä
        . kirjoitti:

        Äpärän isä viettää antoisaa elämää ja naatiskelee uuden aviovaimon kanssa ja pihalla leikkii pari kappaletta lapsia eikä mitään äpäriä.

      • mummomuori*
        Äräpä kirjoitti:

        Ei se nimitys ole mihinkään hävinnyt se on ja pysyy sehän tietty näitä äpäriä kyrsii sekä äpärän äitejä.

        mutta kuluu vanhaan aikaan. Nykyään nimitys on avioliiton ulkopuolella syntynyt eli au-lapsi. Heitä taas alkaa olla liki puolet syntyneistä, joten ei kovin erikoinen juttu. Heillä suurimalla osalla on isä ja hän asuu lasten kanssa. Avioliitosta eronneiden lapset taas eivät tuonkaan vanhan ajan tavan mukaan ole” äpäriä”. Samoin jos aiemmasta avoliitosta eronneet menevät naimisiin uuden puolison kanssa, eivät lapset silloinkaan ole ”äpäriä”.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00015

        Jos ajatellaan että ennen aatelisten ”äpärät” saivat kunnioitusta osakseen, niin nykyään esim. julkkisten au-lapset elävät ihan arvostettuina yksilöinä. Eivätkä lapset kysele toisiltaan, ovat vanhempasi olleet avioliitossa vai avoliitossa. Jotenkin ymmärrän jos haukkuja on itse aikuinen ääriuskovainen tai lahkolainen, se kuuluu taas heidän arvomaailmaansa.

        AP kirjoituksessa taidetaan tarkoittaa ennemminkin sitä, että eronnut äiti ei hyväksy isää kasvattajaksi. Mies voi vaatia lakiteitse tapaamisoikeutta, mikä annetaan nykyään yhä helpommin, kuten yhteishuoltajuus. Katkeruus kohdistuu siis naiseen, ei lapseen, mutta haukkumalla lasta hän kokee satuttavansa ja syyllistävänänsä nimenomaan äitiä. Äpäräryys ei siis tainne kuitenkaan koskea hänen tapaustaan?

        Ihan noin viitteeksi, lapseni ovat syntyneet avioliitossa. En silti ymmärrä että miksi lapsi on se kohde, jota halveksitaan, sillä hän ei valitse perhettään sen paremmin kuin isäänsä.

      • pohdintaa...
        faktaa pukkaa kirjoitti:

        Kannattaa lukea tarkemmin.

        Lapsesta tulee laillinen kun isä tunnustaa. Suomennos: lapsi saa lailliset oikeutensa isään (elatusvelvollisuus ja perintöoikeus), kun isä tunnustaa lapsen tai isyys selvitetään (esim. DNA testi) virallisesti.

        Äpärä on ja pysyy äpäränä vaikka "laillisuus" vahvistettaisiin.

        En minä ainakaan ajattele, että äpärä sana haukkuu lasta. Eihän se voi mitenkään olla lapsen syytä tai lapsen huonoutta, että on äpärä.

      • Nou komments
        pohdintaa... kirjoitti:

        Äpärä on ja pysyy äpäränä vaikka "laillisuus" vahvistettaisiin.

        En minä ainakaan ajattele, että äpärä sana haukkuu lasta. Eihän se voi mitenkään olla lapsen syytä tai lapsen huonoutta, että on äpärä.

        Kysäseppä niiltä äpäräpennuilta haittaako, kun heitä haukutaan äpäriksi?

        Taitaa tulla toisenlaista kommenttia

      • .
        Äräpä kirjoitti:

        Äpärän isä viettää antoisaa elämää ja naatiskelee uuden aviovaimon kanssa ja pihalla leikkii pari kappaletta lapsia eikä mitään äpäriä.

        Oikeasti hän asuu äpäränsä äidin kanssa "avioliiton omaisessa suhteessa" jo toista kymmenettä vuotta, ja huolehtii tunnollisesti äpärästään.

      • Äräpä
        . kirjoitti:

        Oikeasti hän asuu äpäränsä äidin kanssa "avioliiton omaisessa suhteessa" jo toista kymmenettä vuotta, ja huolehtii tunnollisesti äpärästään.

        Eli äpärän isää ei kyrsi siitähän tässä oli vain kyse ;)

      • ?
        Äräpä kirjoitti:

        Eli äpärän isää ei kyrsi siitähän tässä oli vain kyse ;)

        No, miksi sitä itse lasta ja hänen äitiään sitten kyrsii kyseinen nimittely, jos isää ei???

      • Äräpä
        ? kirjoitti:

        No, miksi sitä itse lasta ja hänen äitiään sitten kyrsii kyseinen nimittely, jos isää ei???

        Sitten niin ja niin monet äpärien äidit valittavat siitä, kun heidän kullannuppujaan kiusataan koulussa äpärä nimityksellä. Eihän sen äpärä nimityksen pitänyt haitata mitään.

      • Äräpä kirjoitti:

        Sitten niin ja niin monet äpärien äidit valittavat siitä, kun heidän kullannuppujaan kiusataan koulussa äpärä nimityksellä. Eihän sen äpärä nimityksen pitänyt haitata mitään.

        vanhemmat ovat tämän opettaneet. Sikäli jos lapset edes ovat koskaan kuulleetkaan koko sanaa. Jos puolet luokkakavereista no noita sinun ”äpäriäsi”, niin haukkumasanalla on vastaava paino kuin homolla ja huoralla. Näinähän nimitellään jo ala-asteelta lähtien. Eivät he ymmärrä mitä nuo sanat tarkoittavat ja he tarkoittavat sillä ; en pidä sinusta.

        Eli etupäässä vanhemmat ihmiset nimittelevät ja jo se loukkaa syvästi lasta.

      • ?
        Äräpä kirjoitti:

        Sitten niin ja niin monet äpärien äidit valittavat siitä, kun heidän kullannuppujaan kiusataan koulussa äpärä nimityksellä. Eihän sen äpärä nimityksen pitänyt haitata mitään.

        No vastaa sitten tähän: Onko isälle todellakin ihan yhden tekevää, että hänen lastaan haukutaan ja nimitellään?

      • Anonyymi

        Minun sukulaisia asuu avoliitoissa joten aika paljonkin äpäriä meiän suvussa..

      • Anonyymi
        se siitä. kirjoitti:

        Nainen huomio! Kun haluat lapsen; niin huolehdi siitä, että pääset avioliittoon ennen lapsen syntymää, silloin syntyvää lasta ei voida millään oikealla tavalla luokitella ÄPÄRÄKSI.

        Jos lapsi syntyy äpäränä, niin se myös pysyy äpäränä elinpäiviensä loppuun. Ei ole merkitystä sillä oliko se isä siementäessään luvannut lapsen äidille viedä tämä alttarille. Eikä ole merkitystä silläkään että veikö se mies lapsen äidin alttarille lapsen syntymän jälkeen. Kuten ei muillakaan tunnustuksilla ole sanan luokitteluun merkitystä.

        Sanna marinin pentukin on siis äpärä.

    • ei tee mitään

      uskovat, että isää ei tarvita kuin elareita antamaan. Isäpuoli saa sitten lapsen / lapset vaivoikseen.

    • 18 vuotta näin.

      Pitääpä todeta, että ainakin meidän lapset sai sen kunnon isän vasta siitä vieraasta miehestä, eikä ole kukaan koskaan kiusannut asiasta sen kummemmin koulussa kuin muuallakaan. Komeakin on...
      Kukaan nykyaikana ei edes käytä noin typerää nimitystä lapsista (äpärä?), kuin vain joku kaltaisesi moukka.

    • vanhat käsitykset?

      Vaimollani oli kaksi poikaa rakastuttuani häneen ja itselläni yksi.
      Kaikki kolme ovat mieluisia minulle ja yksi yhteinen tyttäremme, joten kyllä meitä miehiä on, jotka kelpuutamme ne rakkaan ihmisen aikaisemmatkin lapset symbioosiimme. Kuuluu näes pakettiin.
      Äpäräsanaa ei ole koskaan mainittu perheessämme (miksi olisikaan?) ja poikien isä käy joskus poikia morjestamassa.
      Hoitaisit oman ongelmasi asiallisesti asianomaisen kanssa, et viitsisi tulla tänne luulojasi yleistämään.
      Perhetutuissamme on muitakin uusioperheitä ja lapsia kohdellaan niissäkin samalla lailla.
      Eiköhän tuo "äpärä"-sana kuulu johonkin muinaishistoriaan? Samalle vuosisadalle, kuin joku "lehto-lapsi".

    • Airiyli

      Tätä kirjoittaa yksinhuoltaja äiti, lapset jo aikuisia mutta silti kolahtaa. Molemmat lapseni ovat syntyneet avoliiton omaisissa suhteessa kun en halunnut tehdä abortteja vaikka toinen isä niin pyysikin, toisen kanssa menin avioon lapsen ristiäispäivänä. Huomasimme kuitenkin että meillä oli paljon erilaisia mielipiteitä lapsien kasvatuksesta, joiten erosimme sovussa. Lapseni tietävät ketkä heidät on siittänyt ja yrittäneet pitää yhteyttä mutta isät eivät ole halunneet. Muutin maaseudulle lasteni kanssa koska kaupungissa naapurit kyttättäsivät milloin minulle tulee mies käymään kylässä, olinhan yksinhuoltaja ja huora. Ei auttanut maaseudullakaan vaan siellä naimisissa oleva mies otti eron edellisestä avioliitostaan koska olin jo saanut sen verran kasaan omilla työpanoksellani ( elatusapua maksoi vaan toinen isistä). Rakastuin tuohon ihanaan mieheen, joka käytti minua raaasti hyväkseen, hänellä oli avioliitostansa kolme lasta, joita pidin kuin omiani, ruokaa, rahaa ja rakkauttas tasapuolisesti. Uusioperhe näytti alkavan lupaavasti kunnes rahani loppuivat. Minua mies uhkasi haulikolla. Edelleen poikani ja hänen yksi poikansa ovat kavereita keskenään. Kysymys kuuluukin mikä on yksinhuoltajien paratiisi?

    • hyhhyh

      Ja sinä, aikuinen mies, osallistut tuohon "koulukiusaamiseen" nimittelemällä noin rumasti niitä lapsiparkoja.

    • Edellä hyvä aloite

      Jos äiti kieltää tapaamiset isän sekä muiden läheisten kanssa, mahtaa lapset hieman vartuttuaan asian huomata ja siitä ei hyvää seuraa, äiti joutuu itse kärsijäksi.
      Kannattaa ero hoitaa moraalisesti ja kaikin puolin kaikkia osapuolia kohtaan oikein, ei uusi suhteita lainakkan ja ei ainakaan kotiin ennenkuin lopullinen toisen vaiheen eropaperi on valmis ja kaikki asiat sovittu. Mysö kannattaa ajatella seurustelua niinkuin on ollut tapana, että ei asuta samassa, vaan tavataan muualla. Aikaahan siihen jää, sillä lapset ovat usein osan viikosta isän luona, silloin on aika muulle, vauhti hitaaksi jo oman toipumisen vuoksi. Rikkinäisenä tuo uusikin hajoaa ihan samalla tavalla. Taas lapset kärsivät.
      Kukaan ulkopuolinen ei saa tulla sotkemaan välliin, juuri lasten vuoksi. Tästäkin syystä on tärkeää, että kotona ei ole ketään sanomassa miten pitää tehdä entisten asioiden kanssa, silloin et ainakaan päätä omista asioistasi.

    • Vastakysymys

      Ei mikään oikeus. Mutta mikä oikeus häntäheikillä on kadota aamuhämärään heti kun mimmin raskaustesti osoittaa positiivista? Vaihtoehtoisesti ukkomies palaa vaimonsa helmoihin itkemään heti kun salarakas tulee raskaaksi. Voi lapsiparkoja.

      • 45yrt

        laillisesti KIELTÄÄ isää pitämästä yhteyttä omaan lapseensa? Ellei sitten sinun lapsi ole syntynyt kun nainen on ollut naimisissa toisen miehen kanssa? Sitäkö tarkoitat?
        Jos taas ei, niin eikös sinulla ole laillinen tapaamisoikeus? Tai ehkä ei jos sossu on päättänyt että ei. Oletko viinankäyttäjä tai rikollinen? Selitä hieman? mistä johtuu?
        Selvitä oikeuden määräyksellä isyytesi dns tutkimuksen kautta, osoita että äiti vieraannuttaa lapsia isästä, joka on psykologien mukaan vaaraksi lapsen kehitykselle, ja tämä voidaan oikeudessa katsoa syyksi antaa koko huoltajuus isälle. Hanki psykologi oikeuteen puhumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4829
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1459
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1316
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1208
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe