on meillä jokaisella...ja meidän täytyy todellakin miettiä miten se haluamme elää. Luin juttujanne siitä, voiko olla työpaikkaromansseja jne. Sitten itse aiheeseen: kun itse olet suhteessa ja ihastut työpaikallasi, mitä teet? Minä siveyden sipuli, monessa tervassa keitetty ja vielä perheellinen parisuhteessa oleva nainen menen ihastumaan työkaveriini... Mitään en ole fyysisesti tehnyt, mutta henkisesti olen ns. pettänyt koska ajatukset ihastuksessa.
En ole päättänyt mitä teen, annanko asian olla, lähestynkö ihastustani, heittäydynkö virran vietäväksi vai katson mitä aika tuo tullessaan? Mutta palaan otsikkoon: meillä kaikilla on yksi elämä. Tiedän että saan moraalinvartijat kimppuuni tekstilläni, mutta en voi tunteilleni mitään...helpompaahan tämä olisi jos ei olisi parisuhdetta. Ja tämäkin on niin hassua kun oikeasti kotonakin on kaikki hyvin, niin miksi tämmöinen tulee vastaan? Miksi löytyy ihminen joka vie jalat alta ja sydämen läpättämään, käyttäytymään kuin pikkutyttö. APUA sanon minä... Mutta minä tunnen ja se on jotain se....
En ole päättänyt mitä teen, annanko asian olla, lähestynkö ihastustani, heittäydynkö virran vietäväksi vai katson mitä aika tuo tullessaan? Mutta palaan otsikkoon: meillä kaikilla on yksi elämä. Tiedän että saan moraalinvartijat kimppuuni tekstilläni, mutta en voi tunteilleni mitään...helpompaahan tämä olisi jos ei olisi parisuhdetta. Ja tämäkin on niin hassua kun oikeasti kotonakin on kaikki hyvin, niin miksi tämmöinen tulee vastaan? Miksi löytyy ihminen joka vie jalat alta ja sydämen läpättämään, käyttäytymään kuin pikkutyttö. APUA sanon minä... Mutta minä tunnen ja se on jotain se....
Vastaukset 25
Vanhimmat
jotkut "unelmat" saa sellaiseksi jäädäkin.
"Tiedän että saan moraalinvartijat kimppuuni tekstilläni, mutta en voi tunteilleni mitään...helpompaahan tämä olisi jos ei olisi parisuhdetta. Ja tämäkin on niin hassua kun oikeasti kotonakin on kaikki hyvin, niin miksi tämmöinen tulee vastaan?"
Harkitse nyt vielä! Jos sinun ainoa yksi elämä kerran on ainutkertaisen arvokas, niin miksi ylipäätään olet perheen perustanut? Siihenkö loppuu vastuu kun kutka käy?
Elämään kuuluu luonnollisena osana ihastumiset. On toinen juttu viedä nää ihastumiset pitemmälle ja rikkoa jo rakennettua elämää, sekä itsensä että toisten. Jos on tunnevajausta ja tylsää kotona, ihastumiset ulkopuolelle ovat voimakkaampia. Älä heittäydy virran vietäväksi vaan ajattele pitemmälle. Ajelehtien virran viemänä et katso mikä on määränpää.
Monille käy samoin. Mutta kannattaa laittaa jäitä hattuun ja miettiä asiaa niin että jos oma toinen puolisko olisi samassa tilanteessa, miten itse siihen suhtautuisi. Toisaalta olisi pakko päästä käsittelemään asiaa ko:n kanssa, mutta mistä voi tietää, että se suhtautuu asiaan riittävän objektiivisesti.
Rakastuneen naisen kyllä tunnistaa puolisokin, harva osaa sitä peitellä. Itse en pitäisi sitä katastrofina, jos vaan ei ala tuntea itseään syrjäytyneeksi. Neuvoja ei pysty antamaan, koska jokainen tapaus on erilainen.
Ajan kanssa se menee ohi onneksi. Monesti asia etenee: toimiva suhde ... ihastuminen ... säröjä omaan suhteeseen ... ongelmat pahenee ... suhteeni ei toimi eikä ole tyydyttävää ... minulla on oikeus parempaan suhteeseen ... jne
Minkään virran vietäväksi ei kannata ainakaan heittätytyä, se lämmittää vain hetken. Elämä on lyhyt ja kaikkein tärkein asia pitäisi olla oma rakas ja perhe, jos jotain seikkailua kaikesta huolimatta tulee, kannattaa ottaa se vain seikkailuna. Lapset eivät ainakaan koskaan ymmärrä/hyväksy vieraita suhteita, aikuinen puoliso voi hyväksyä seikkailun, jos sellaiseen on joutunut ja avoimesti siitä kertoo.
Lapsilla voi tulla pelko, että heidätkin vaihdetaan tai joutuvat eroon äidistä tai isästä.
Niin, mutta pelkkä ajatus ahdistaa kun olet ihastunut toiseen ja haluat sanoa sen omalle puolisolle, olla rehellinen. Jos tähän olisikin helppo nopea ratkaisu, en toki tänne olisi kirjoittanut. Ikinä ei ole mitään tämmöistä tullut vastaan, ei edes baarissa pienessä sievässä.
Kamalaa olla ihastunut, ihan totta!!! Nyt ehkä muistan ne omat teini ihastumiset kuinka ihanaa oli ajatella toista ja kuinka kamalaa oli kun se toinen ei tykännytkään.
TunnenTunnen...nikissäsi on vastaus,eli jos vastapuoli tuntee samoin,kuin sinä,niin minä ainakin uskaltaisin.Me kaikki elämme juuri niinkuin sanot,kerran vain,ja itse olen onnellinen,että avioliittoni päättyi(ilman pettämisiä),ja löysin sen OIKEAN myöhemmin.Itse elän täyttä elämää,koska rakastan ja saan vastarakkautta;se on uskomattoman hienoa olla Hänen kanssaan.Silloin ei enää riitä,et "kaikki on hyvin"-periaatteessa.
Jos sinulla "uskallan elää.." avioliitto päättyi, ei kotona voinut olla kovin hyvin asiat ja siksi et voi suositella muille omaa tietäsi. Aloittajalla "oikeasti kotonakin on kaikki hyvin" eikä mitään "periaatteessa" ja se on lähtökohta.
Hyvä että sinä löysit lopulta sen OIKEAN, toivottavasti asia sitten on näin. Eikö exän kanssa ollutmissään vaiheessa hyvä vai etkö tuntenut häntä riittävän hyvin?
Harvalla meistä kotona kaikki on hyvin. Aina kun kaksi ihmistä elää yhdessä, syntyy menenlaista myrskyä.
Vaihtamalla ei parane läheskään aina kuin hetkeksi.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Itselläni se menee niin, että kun kotona kaikki on erittäin hyvin, niin silloin pikku flirttiä meinaa tulla ja ihastumisiakin, mutta kun kotona menee huonosti, ei kiinnosta muutkaan suhteet. Hassua tämäkin.
En kuitenkaan koskaan ole haaveillut vaihtamisesta enkä voisi suositella sitä muillekaan.
että toiset (sekä n ja m) ihastuvat helposti ja usein ja sellaisia kunnon ihastumisia kuten aloittajalla voi olla harvemmin esim. kerran/10v esim. Toisilla taas ei sellaisia esiinny koskaan tai ei ainakaan halua tunnustaa.
Ei niitä järkevästi ajattelemalla pysty estämään.
Itsekin olen vaimolta pari kertaa tiedustellut asiaa kun merkkejä siitä olen ollut näkevinäni. Harmittaa tosi paljon, kun ei uskalla edes kysyttäessä myöntää yhtään mitään, vaikka sinänsä en kokisi sitä uhkana ymmärtäisin kyllä vaikken mihinkään pidemmälle menemiseen halua yhtään yllyttää enkä edes pidä hyväksyttävänä. Se ei olisi enää leikin asia. Puhuminen huumorilla höystettynä ja avoin menettely auttaisi kaikkia osapuolia.
En ole ihastunut ikinä aikaisemmin, en pienesti enkä isosti...kuin vasta nyt. Minulla inhottaa katsoa esim. elokuvaa jossa petetään toista. Mustasukkainenkaan en ole, eikä puoliso: meidän motto on ollut kuitenkin se että jos toinen menee niin se on mennääkseen ei sitä toinen voi estää.
Huoh...ehkä annan nyt asialle aikaa tekemättä yhtään mitään, jos en voi elää asian kanssa niin sitten täytyy alkaa tekemään asian eteen jotain. Tiedän että vaihtamalla se ei varmasti parane. Enkä uskonut että meille jokaiselle on se oma sielunkumppani jossain...huoh...voi ei....
Jos toista rakastaa todella niin ei luulisi silloin tulevan edes mieleen kukaan toinen saati sitten ihastuminen ja rakastuminen.
Mielestäni kotona ei OIKEASTI voi olla ihan kaikki hyvin, jos tulee mieleen muut ihmiset tai ihastuminen/rakastuminen. Se vain tarkoittaa, että noin periaatteessa on hyvin, mutta jokin ainutlaatuinen tunne kuitenkin jää vajaaksi/puuttuu jos sitä tunnetta alkaa hakea muualta.
Se, että on seurustellut/ollut aviossa 10/20/30 vuotta ei vielä välttämättä tarkoita, että hän oli se Se Oikea. Moni on löytänyt Sen Oikean vasta uuden parisuhteen myötä.
Vain yksi elämä, olisitko valmis hukkaamaan Sen Oikean turvallisen ja tylsän parisuhteen (sinänsä ok-parisuhde) takia, jos saisit sitäkin enemmän Siltä OIkealta, todellisen rakkauden ?
No olet säästynyt paljolta, jos tämä on eka kerta.
Se on niiiin kuluttavaa, kun ajatus pyörii jossakin muussa eikä voi käsitellä asiaa. Kerran mulla oli vuosia sitten eräänä jouluna tilanne päällä. En ole muuten koskaan vienyt niitä sen pidemmälle, vaan aika on hoitanut ne eikä ole jäänyt kuin lämmin tunne ja ystävyys jäljelle, ei ikävää. Mutta jos teillä on tuollainen motto, niin voisi hyvin kuvitella, että voisit puhua miehesi kanssa, ei tarvitse pyydellä anteeksi, vaan hymy suupielessä kertoa (tai itku kurkussa, koska ei se varmaan kaukana sekään ole), millaisessa liemessä olet. Älä riudu siinä ikävässä, härkää sarvista ja kerrot ehdottomasti ensin omalle rakkaallesi ja vastaantulosta riippuen jatkat asian elämistä. Sit menee mutkikkaaksi, jos uskoudut ensin vieraalle.
Muuten niitä sielunkumppaneita on moniakin.
Seuraavalle kommentoijalle (...) kommentoin että rakastaminen ja ihastuminen ovat eri tason asioita. Rakastaminen on jotain paljo enemmän eikä se ole mikään suojakilpi ihastumisia vastaan. Tää on niin henkilöstä kiinni. Ihastuminen on tunne, jonka tulemista ei järjellä pysty estämään tai ajattelemaan pois. Väittäisin, että ihastumisessa on hormooneillakin osuutensa :D. On järki-ihmisiä ja on tunneihmisiä.
-juuri tuosta on kyse; tyydytkö elämään ainoan,ainutlaatuisen elämäsi "kaikki on hyvin"-liitossa,vai haluatko rakastaa oikeasti,aidosti,koko sielulla ja sydämellä,ja saada myös samalla lailla vastarakkautta? Itse elin tuollaisessa avioliitossa parikymmentä vuotta,lapsiakin tuli,mutta sitten erosimme kuitenkin,ja vasta yli kymmenen vuotta eron jälkeen löysin sen oikean.Tiedän mikä ero on rakkaudella ja RAKKAUDELLA.Kumpa kaikki saisivat kokea sen,eli löytää sen oikean.En usko siihen ainoaan oikeaan,kyllä heitä on muitakin,mutta aika ja paikka pitää vaan jotenkin oudolla tavalla sattua kohdalleen..näin uskon.
On niin monenlaisia suhteita ja liittoja, kahta samanlaista ei ole.
Jos on ollut parikymmentä vuotta suhteessa, lapset ja kaikki niin aloitus on jo epäonnistunut ja liitto solmittu ehkä vain siinä rakastumisen huumassa. Sääliksi käy lapsia, jotka joutuvat kuulemaan, että heidän ei olisi pitänyt syntyäkään, koska isä ja äiti erehtyivät mennessään naimisiin. No..tämä kuullostaa aika pahalta, mutta ei se ensimmäinen yritys ole voinut olla täydellinen virhe, vaan suhdetta ei ole vaan osattu hoitaa oikein, elämä on kovaa nuorena.
On helppo solmia uusi suhde "sen oikean" kanssa, kun voi vaan keskittyä omaan itseensä.
Pakko kai sanoa, että se oikea on aina se nykyinen. Rakkaus on ikuista mut kohteet vaan vaihtuu.
En uso, että joku kirkkain silmin 30v avioliiton jälkeen voi sanoa löytäneensä VASTA sen oikean. Tunne voi olla sellainen, mutta miten on sitten, kun tulee ankea arki, vastoinkäymiset ja sairaudet?
Miksi muuten solmia avioliitto tai muu parisuhde kenenkään muun kuin sen OIKEAN kanssa? Sitä olen aina kummastellut. Ei se toinen, kolmas tai neljäs jne ole yhtään sen enempää oikea, kuin ensimmäinenkään yleensä. Poikkeuksia on paljon. Olen monta kertaa kuullut valitettavan, että "sorrun aina luusereihin, renttuihin jne".
Pakko oli tarttua tähän viestiin...Eihän kukaan ole puhunut lapsista mitään ja siitä että ne olisivat erehdyksiä...ehei :) Ja jos toinen luuleekin että rakastaa, kunnes tulee se ihminen joka vie totaalisesti jalat sinun alta...mitäs se sitten on ?... Onko näin, että kukaan ei uskalla elää ja nauttia siitä ainutlaatuisesta elämästä joka on jokaisella vain yksi. Eihän kukaan ole lapsia hylkäämässä sen takia jos vanhemmat eroaa... Anteeksi vain, mutta kuulostat todella vanhanaikaiselta. Tuleehan niitä eroja, kuka on väkivaltainen, milloin mies lähtee jne. Onko se sitten moraalisesti mahdotonta jos elämään iskee totaalinen ihastuminen???
..ei pidä paikkansa. Ei ole jalat alta koskaan menneet vaikka aivotoiminta on keskittynyt siihen ihastukseen. "Totaalisia ihastumisia" minulla ja monilla muillakin, ei kaikilla useammin tai harvemmin on. Protestoin vaan sitä vastaan ettei kannattaisi kuvitella, että se ainoa OIKEA on juuri se uusi ihastumisen kohde. Silloin mitätöi kaikki entiset suhteet ja niitä omia rakkaita lapsia ei olisi voinut syntyä kenellekään muulle kuin minulle ja sille exälle, sellaista on perinnöllisyys.
Varmaan on tilanteita, että toinen lähtee, on väkivaltainen jne, mutta jos viitsit lukea tämän ketjun läpi niin huomaat että sellaisesta ei ole nyt kysymys vaan hyvästä toimivasta suhteesta, jossa toinen puolisko on totaalisesti ihastunut ja tiedän tilanteen kokemuksesta oikein hyvin.
Jos oma suhteeni olisi syystä tai toisesta päättynyt, en kuitenkaan vertailisi mahdollista vanhaa ja uutta suhdetta.
OnhanJne-nikin tekstistä huomaa,et ei ole hän kokenut oikeaa,aitoa rakkautta,ja vastarakkautta.Ehkä joskus vielä koet sinäkin sen,toivon mukaan.
Pidän nykyistä pitkää suhdettani aitona oikeana rakkaustarinana, joka jatkuuuuuu....
Se mitä elämä tuo eteen, on sitten jotain uutta, mikä ei kumoa tähänastista.
Elämä on vuoristorataa... parhaita hetkiä on lähes vapaa pudotus leijuen, se tuntuu vatsassa kivasti :D
Samaa mieltä sun kanssa...ei taida olla muusta tietoa...
on vain hylsyn syhyämistä. MIehesi pitäisi panna sinua useammin, kun olet noin puutteessa.
Hei!
Olen tavallaan todella pahoillani että käyt läpi jotain tuollaista mitä kirjoitit. Itse olen käynyt nimittäin sitä samaa tässä läpi jo pidemmän aikaa. Avioliitto on hyvä ja toimii,, yhdessä ollaan oltu jo yli 10v, lapsia ei ole (vielä).
Töissä pidin erästä työkaveria pitkään omaa silmääni miellyttävänä, hauskana ja pientä hauskaa harmitonta flirttiä tuli toisinaan harrastettua molemmin puolin, pitemmän ajan, peräti parikin vuotta. Samanlainen huumorintaju ja jokin kolahti. Mitään ei koskaan olisi tapahtunut työilmapiirissä, mutta satuimme samoihin illanviettoihin, jossa sitten molemminpuolinen kiinnostus syttyi. Oli kai ajan kysymys että jokin tuollainen illanvietto tulisi työpaikan ulkopuolella.
Siitä on nyt 1,5v. Tapailemme, pidämme yhteyttä, ja todella viihdymme yhdessä. Suhde ei koskaan ole edennyt seksiin, ja tiedän ettei niin tule ikinä myöskään käymään. Tämä ihminen on vienyt jalat altani. Suhde ei tule ikinä myöskään tästä etenemään, enemmänkin odottelen että se tästä nyt hiljaa lakkaa omaan tahtiinsa. Eihän sekään helppoa ole, mutta molempien oikeasti toimivat liitot ovat niin vahvat, ettei niistä ole kumpikaan luopumassa. Sattuu välillä paljonkin miettiä että on törmännyt ihmiseen joka todella kolahtaa, on sielunkumppani, samalla kuitenkin löytyy rinnalta se mies joka aikoinaan teki saman vaikutuksen, ja jota rakastan.
Ennen kuin välillämme mitään syttyi molempien puolelta, olin ihastunut työkaveriini. Jälkiviisaana on helppo ajatella että olisipa se siihen jäänytkin, koska silloin en tietäisi mitä kaikkea menetän, kun olen saanut tutustua ihmiseen joka on niin paljon, jota en kuitenkaan saa pitää.
Se että menet rajan yli, teille jotain muodostuisi, ei ole helppo tie. Itse olen välillä kyseenalaistanut kaiken, ja välillä olen ollut aivan rikki, kun en tiennyt mitä haluan. Mutta ymmärrän kyllä jos et vain voi jättää asiaa sikseen ja odotella yksin tunteesi loppumista. Tunteet ovat niin hankalia kun niitä ei itse voi määrätä.. Onko sinun ihastuksesi antanut vastakaikua? Millaiset välinne ovat?
Vastakaikua joo...enhän muuten tässä tilanteessa olisi. Enhän ensin noteerannut häntä mitenkään. Kaikki on alkanut vain harmittomasti ja sitten siihen tuli jotain suurta.
Mutta elämä tuo ja elämä vie, näin on ajateltava...elämä voi viedä minut suuriin seikkailuihin tai jyrkkään pudotukseen. Mihinkään en ole varatunut, ainostaan siihen että haluan elää ja tuntea olevani elossa ja nyt tiedän mitä se on.
Kiitos kaikille kommenteista. Ehkä kirjoituksesta aavistatte mitä teen tai jätän tekemättä :)
Itsepä soppasi keität ja syötkin. Jos se on karvas niele vaan itsehän elämäsi suunnan päätät ja valintasi teet.
Vain yksi elämä?
Mä ainakin olen uudelleensyntynyt jo monesti,
miten voit puhua tommosta paskaa, jos sulla ei ole todisteita asiasta?
Mulla ainakin on.
Niin no poikkeus ne pettäjät ja tappajat jotka joutuvat helvettiin eivätkä näin ollen pääse uudelleensyntymään. Ups, unohdin ne vallan.
Kannattaako se tuhota näillä ihastumisilla.
Toinen, miten teillä voi olla aikaa työpaikalla ihastumisiin, sillä ainakin minun on pitänyt tehdä työtä oikein olan takaa. Työnantaja ainakin omalla työpaikalla mittasi jokaisen työpäivän aikana tehdyn työn ja kaiken lisäksi valvonta myös siitä kuinka monta puhelua olit soittanut tai miten olit tietokonetta käyttänyt, ei ole tullut pieneen mieleenkään mitkää ihastumiset, pikimminkin vihastumiset.
Toinen on omatuntosi, joka tekee elämäsi helvetilliseksi, sillä joka hetki se murjoo sinua tekestäsi vääryydestä. Ny vaikka olet vain ihastunut, eikä mitään konkreettista kertomasi mukaan ole tapahtunut, saatikka sitten jos tapahtuu.
Vaikka eroasisit ja sitten menisitte yhteen, alkaa omantunnon kanssa aivan hirveä taistelu, joka jatkuu sitten läpi elämän, tiedät rikkoneesi jonkin rajan.
En muutoin kirjoittaisi, ellen olisi nähnyt tätä asiaa, eipä ole rauhaa omatunto antanut eräälle tuntemalleni henkilölle, on särkynyt myös monta muuta hyvää ystävyyttä samalla, ei ole mitään kaunista katsottavaa.
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz