Miksi mennä naimisiin?

Sisarellani ja tämän avomiehellä oli sama tilanne. He alkoivat seurustella kun siskoni oli 18 ja muuttivat pian yhteen asumaan. Joskus 25-vuotiaana sisareni alkoi kaivata naimisiin. Se oli oikeastaan tarttuva epidemia kaveripiirissä, oli häitä häiden jälkeen. Vain sisareni avomies ei nähnyt siinä mitään kiinnostavaa, lähinnä päin vastoin.

Pariskunnalle tuli kuitenkin vauvakuume ja sisareni oli sitä mieltä, että sitten oisi kiva olla oikea perhe, jolla on vain yksi sukunimi jne. Avomies mietti, että jos avioliitto ei kerran "muuta mitään" niin miksi hän sitten ehdottomasti kieltäytyisi naimisiinmenosta?

He menivät naimisiin, pitivät mahtavat bilehäät, jossa soitti tasokas bändi, hankkivat kaksi lasta, sisareni otti miehensä sukunimen. He ovat nyt olleet yhdessä 17 vuotta, ovat edelleen todella rakastuneita ja yhteenhitsautunut pariskunta. Mies puhuu nykyään aina sisarestani sanalla "mun vaimo", eikä etunimeä käyttäen. Hän on selvästi avioliiton ja isyyden mukana kasvanut olemaan todella mielellään aviomies ja isä.

Eli kun kysyt "en keksi mitä avioliitolla on minulle annettavaa?" voit myös kysyä onko sinulla jotain hävittävää, jos teet rakastamasi naisen onnen täydelliseksi? Onko avoliitolla sitten jotain paljon enemmän annettavaa, että kannattaa taistella avioliittoa vastaan?

Jos sinulla ei ole tarvetta pitää takaovea raollaan, niin miksei sitten sitoutua perheeseensä myös paperilla, jos toinen sitä kaipaa? Itse menin naimisiin sillä nimenomaan mieheni halusi vihille. Suostuin oikeastaan hänen mielikseen, enkä ole katunut. Nyt tuntuisi hassulta 45-vuotiaana puhua "poikaystävästäni" eikä "miehestäni", sillä sitähän avomies todellisuudessa on, pelkkä poikaystävä jonka kanssa asuu saman katon alla. Eikä siellä maistraatissa loppujen lopuksi mennyt kuin 15minuuttia elämästäni "aikaa hukkaan" ja saimme sentään hyvän syyn mennä illalla hyvään ravintolaan syömään loistokkaan herkkuaterian...

Nyt on hyvä olla.

Ei sinun tarvitse mennä naimisiin, ellet halua. Eivät kaikki pariskunnat menekkään. Silti voi olla yhdessä ja onnellinen. Jotkut pariskunnat haluavat naimisiin sen takia, koska haluavat vakiintua ja sitoutua vieläkin enemmän toisiinsa ja muodon vuoksi. Sehän ei tarkoita käytännössä sitä kuin nimet paperilla ja julkistetaan että nyt ollaan avioliitossa. Onhan siinä joitain etuja tietenkin ja jotkut katsoovat hyvällä, jos lapsikin on ja naimisissa olisi. Juttele avovaimollesi asiasta, kerro rohkeasti miksi sinä et halua naimisiin ja miten koet asian. Selosta, että sinulla on hyvä olla juuri noin missä tilanteessa olette. Uskon, että hän ymmärtää :)

Ei kirkko ole ainoa paikka mennä naimisiin. Eikä avioliittoa tarvitse nähdä vain uskonnon värittämin silmin.

Jotain se avioliitto kuitenkin sinulle merkkaa, koska et halua mennä naimisiin avovaimosi kanssa? Hänellekin se merkkaa ja hän haluaisi. Ainakin naimisiin menemisellä olisi jotain rakkaallesi annettavaa ja sitähän parisuhteissa tehdään monestikin: Asioita, joista ei välttämättä ole suoraa hyötyä itselle, mutta toiselle on ja sen kautta mielihyvää myös itsellekin. En minä saa mitään hyötyä itselleni siitä, että tuon lauantaisin aamiaisen puolisolleni sänkyyn, mutta hänelle se on kiva "yllätys". Ehkä teidän aika ei olekaan vielä mennä naimisiin, jos ajattelutapa on se, että MINÄMINÄMINULLE pitää olla kaikesta aina hyötyä koska muutenhan sillä ei ole merkitystä. Kyllähän parisuhteessa on hyvä olla halu sitoutua ja sellainen välittämisen ja huomioinnin taso toisiaan kohtaan, kun alttarille/maistraattiin kävellään. Ja jos teillä parisuhdeongelmia nytkin on jo omasta takaa.

Tosiaan ei avioliittoon meneminen ole muuttanut parisuhdettamme. Parisuhde on entistäkin parempi, mutta en tiedä johtuuko tämä juuri avioliitosta itsestään. Toki on mukavaa olla oman lapsensa kanssa samalla sukunimellä ja joissakin asioissa helpottanutkin arkieloa. Ja mitään huonoja seuraamuksia siitä ei ole ollut. Ja kerryttihän naimisiin meneminen monta mukavaa muistoa välillemme. Muistoja oli ennestäänkin, mutta ei sekään pahaa tehnyt.

Eli: Miksi ette menisi? Jos teillä ei ole sellaista sitoutumista ja välittämistä toisistanne ja parisuhdeongelmia muuten, niin siinä olisi kyllä syy. Avioliittopelko on aika turhaa, mutta tottakai sinä tiedät suhteenne tilan ja tuhoon tuomitun avioliiton solmimisessa ei tosiaan ole järkeä. Tosin jos näin on, niin se suurin suru eroamisen kannalta on olemassa jo eli lapsi saatu, joten avIoerokaan ei nyt teillä se suurin murhe siinä tilanteessa olisi.

Jos liitto ei merkitse sinulle mitään, niin en ymmärrä mikset voisi mennä naimisiin jos toiselle se on niin tärkeää. Sehän olisi rakkauden osoitus toiselle, ei mikään muu.

Itse olen myös ateisti ja häähumu on mielestäni harhaa ja turhaa showta, mutta jos miehelleni olisi pakottavan tärkeää menää avioon, voisin jopa tähän suostua. Niin paljon hänen toiveistaan ja haluistaan välitän.

Lopulta kyse on kuitenkin siitä, miten paljon se toinen merkitsee. Jos toisen puolesta on valmis hyppäämään vaikka koskeen tai ottamaan hänen sairautensa, niin miksei pystyisi myös tähän uhraukseen.

Naimisiin sen takia että saa hyvän korvauksen yhteisestä ja sinun omaisuudesta jos ero tulee. Avoliitossa vain se omaisuus menee jakoon mikä on yhteisissä nimissä ja avioliitossa kaikki katsotaan jos ei ole avioehtoa. Ehdota avokillesi vaikka jos voit joskus saada perintöa niin avioehtoa perinnöistä lahjoituksista vaikka lottovoitosta niin on avokkisi vielä samaa mieltä naimisiin menosta. Itse avoliitossa 20v ja yksilapsi ja asunto puoliksi eikä ole mitään tarvetta mennä naimiisiin vaikka ikää jo 50v.

"Vanhoina hyvinä aikoina ei myoskään menty vihille. Siinä vain elettiin samoissa pahnoissa onnellisina ja rakastavaisina yhdessä. Tehtii lapsia samaan olkikasaan. Kaikki toimi täydellisen hyvin. Ei tarvittu pappia sen enmpää kuin maistraattiakaan laillistamaan liittoa. Se oli täydellisen tarpeetonta, niin kauan kuin kasassa oli olkia ja kulta siinä vieressä. Elettiin aivan kuin hiiret.

Kuitenkin ihmisille on (luultavasti) annettu korkeampi älykkyysosamäärä kuin hiirille ja suhteen laillistaminen on tarkoitettu tuota korkeampaa tasoa varten.

Mikäli sinun ainoa miete on avioehto, sinä itsehän sen sanelet. Tee se niin yksityiskohtaisesti kuin parhaaksi näet.

Avioehto on hyvä olla kaiken varalta, mutta tuskinpa te tulette sitä tarvitsemaan jos viitsit nähdä vaivaa ja oikein huolella valitset vaimosi.

Avioliittoon ei liity mitään uskonnollista, kirkollinen vihkiminen on asia erikseen. Avioliitto on tarkoitettu turvaamaan perhettä lakien avulla esim toisen kuollessa, onnettomuuksissa tai lasten asemaa tukemaan. Se on myös rakkaudenosoitus ja jonkinlainen vakuus pysyvyydestä (ainakin yrityksestä). Varmuus rakkaudesta ja pysyvyydestä puolestaan parantaa parisuhdetta luottamuksen lisääntyessä.

Olet siis pakottanut vaimon "vain" avoliittoon. Sinä puolestasi tuntisit avioliiton pakkona. Kummalle tämä pakon alaisena eläminen on vaikeampaa? Sinä haluat avoliiton vapautta ja sitoutumattomuutta, vaimo avioliiton turvaa ja sitoutumista yhteiseen yritykseen. Kumman toive on tärkeämpi, kumman tahdon mukaan mennään? Tässähän on siis valittavana kaksi tasavahvaa toivetta, ei vain yhtä.
Kysymyksestäsi kuultaa, että jo harkitset lähtöä...

Meillä oli vähän sen kaltainen tilanne aviomieheni kanssa, että hänellä ei ollut samanlaista käsitystä avioliiton merkityksestä kuin minulla. Hän kuitenkin halusi kanssani naimisiin vaikka asia ei ollu hänelle yhtä tärkeä. Häiden jälkeen hän oli ylpeä siitä, että on avioliitossa ja alkoi välittömästi kutsua minua rouvaksi ja vaimoksi. Olen myös kysynyt häneltä, että miltä nyt tuntuu ja hän on sanonut, että mukavalta tuntuu.

Toisaalta, meistä molemmista on alusta asti tuntunut siltä, että "se oikea" on löytynyt ja yhdessä mennään vaikka läpi harmaan kiven. Meillä on suuret tuloerot, mutta avioehtoa ei ole. Menimme naimisiin, koska halusimme sitoutua loppuelämäksemme toisiimme. Jos taas tuntuu, että epäilee suhteen kestävyyttä ja pitää varmistaa avioehdolla jalka oven rakoon, niin miksi mennä ollenkaan naimisiin? Rahan ei pitäisi olla kynnys kysymys jos yhteistä tulevaisuutta halutaan rakentaa. Jos ero tulisi (mikä tuntuu hyvin epätodennäköiseltä) niin kumpikaan meistä tuskin haluaisi kajota toisen omaisuuteen. En ole muutenkaan mikään tavara ihminen, joten vähät välittäisin siitä kumpi saa auton ja kumpi tietokoneen. Avioehdon ymmärrän siinä vaiheessa jos tosiaan kokee, että ei halua jakaa omaisuuttaan kenenkään kanssa vaan pitää kaiken itsekkäästi itsellään. Minulla avioliitto merkitsee asioiden jakamista, ei omistamista.

Minua hieman häiritsee tuo kun sanot, että sinua " ei enää" kiinosta ajatus naimisiin menosta. Miksi sinua ei enää kiinosta? Onko suhteenne kriisissä? Naisesi haluaa ehkä mennä elämässä eteenpäin ja sitoutua. Hän ehkä halua luoda vankan ja turvallisen pohjan itselleen ja lapsellenne mikä on ihan ymmärrettävää. Onko asia niin, että itse haluatkin vain laistaa vastuusta ja haluat vain "hengailla" mukana. Ateismilla ei oikein avioliitto vastaisuutta voi selittää, sillä Avioliitto ei ole pelkästään uskonnollinen instituutio. Itse käsittäisin avioliiton nimenomaan vähän samaan tapaan kuin kauniin korurasian, joka on lukittu. Onni on sen sisällä ja se turvaa sitoutumisellaan kumppanuksia. Rasia avataan ja sen sisältö tuhotaan vain jos mikään muu ei auttanut. Avioliiton perusta on yhteinen rakkaus ja halu elää yhdessä. Siksi mennään naimisiin. Tietysti, se tuo myös taloudellista turvaa vähemmän tienaavalla, sehän on selviö. Helpointa olisi tietysti jos molemmat teinaisivat saman verran, mutta nykyään taitaa olla aika paljon sellaista, että jompi kumpi on ajoittain työttömänä yhteiskunnan epävarmuuden vuoksi ja puolisot tukevat (ainakin pitäisi tukea) toisiaan hankalina aikoina taloudellisestikkin.

Siinäpä sinulle vähän miettimisen aihetta...avioliitto on iso asia. Luonnollisestikkaan, sitä ei kannata tehdä pakon edessä. Naimisiinmenokin voi sinällään aiheuttaa kriisin, koska se tuntuu melko lopulliselta. Toki joillakin naisilla voi olla (ja miehilläkin) väärä kuva avioliitosta kaikenmaailman häähumu ohjelmien takia. Minulle häät olivat stressaavat ja kammottavat rahasyöpöt, mutta meninkin naimisiin rakkauden ja yhteisen sitoutumisen vuoksi enkä häiden.