Ettei popparit pääse valtaamaan....aimo Hevipläjäys

Siis, syytä on huoleen. Poppia purusuaa tälle palstalle niin paljon että sattuu. Missä ovat metallistit?No, annanpa teille pientä välipalaa, elikkä on aika taas napata se levysoitin käteen, ja aloittaa kuuntelumaraton.

Arvostelua ja kommenttia seuraavista (levyistä)

Morbid Angel - Heretic
Morbid Angel - Altars Of Madness
Morbid Angel - Blessed Are The Sick
Deathbound - To Cure The Sane With Insanity
Decapitated - Negation
Deicide - Serpents of The Light
Gorgoroth - Twilight of the Idols (in conspiracy with satan)

Ja jos jotakuta vain sattuvat seuraavat kiinostamaan, niin laitanpa omaa kommenttiani.

Morbid Angel:
Jos tätä bändiä ei tunne, ja kumminkin sanoo että "on kova deathmetallisti" niin silloin kyllä taitaa olla sitä kuulua häränpaskaa puheessa. Kronologisesti ottaen:
Altars Of Madness - Itse en satu omistamaan moista levyä, ja etsinkin siitä palautetta. Azagthothin sanoin "eka on nopeampi".
Blessed Are the Sick - kronologisesti toinen albumi mitä bändi on pihalle työntänyt pihalle. Jälleen, jos lainaamme Treytä, niin toinen on "Hitaampi, teknisempi ja groovimpi, sekä paljon synkempi". Itse en sanomaa epäile, sillä läpi levyn Sandovalin rummutus ei järin nopeaksi ylly, ja biisit ovat erittäin tanakkaa tavaraa. Nopeimmaksi, ja "pirteimmäksi" nousi kappale Thy Kingdom Come, joka ei sisällä "tökkiviä" vokaaliosuuksia, vaan kaikki rulla mallikaasti eteenpäin. Tosin, moinen tökkiminen on tahallista, ja johtuu laulumelodiasta, joiden avulla luodaan hitauden, jopa raskauden tunnelma joka huokuu levystä kuin mädän haju spitaalisesta. Riffittely on erittäin kohdallaan levyllä, ja voi sanoa että se ei häviä yhtään modernimmalle Hereticille. Äänimaailma on rosoisen ja jotenkin oudon tyhjän ja riisutun oloinen, saaden aikaan onton ja yksinäisen tunnelman, joka levyn "teemaa" ajatellen sopii kuin nyrkki silmään. Lopuksi on sanottava, että itse pidän Tuckerin äänestä enemmän Vincentin.
Loistava teos, joka osoittaa mitä on hidas, tuhoava ja teknisesti mahtava deathmetalli. 9
Heretic - Morbid Angelin uusin (pimeän) hengen tuotos. Heti kun Hereticin iskee koneeseen sisälle, osuu kuin tuhat volttia. Äänimaailma on täyteläinen, brutaali, ja anteeksiantamaton.
Heti ensimmäisenä on tehtävä myönnytys että Azagthothin klaani on erittäin hyvässä vedossa, ja Sandovalin rumpu-hulluus jatkuu vielä kompleksimpana. Levy on erittäin kove teos, joka takuulla pistää pään pyörimään jo pelkästään riffien takia. Se, tosin että Azagthoth olisi loistava lyriikan kirjoittaja on asia jota en ole koskaan huomannut. Kenties taitaa olla omaa kehua, mutta ajavat nämäkin asiansa läpi ja hyvin. Riffien kirjoittelijana taasen Trey ansaitsee kunniaa. 9½'

Deathbound - To Cure The Sane With Insanity
Suomalaista grind/gore/deathiä Carcassin tyyliin. Onko muuta sanottavaa? Levyn äänimaailmassa ei ole valitettavaa, ja varsin veristä teemaansa. Kiinostavana lisänä taustalla pyörii erilaisa välispiikkejä, jotka nostavat inhoastetta pykälällä tai parilla (varsinkin Silent City Deathcountin jälkeinen on erittäin huomiotava). Levyllä ei kestoa ole kuin puolisen tunnin verran, mutta laadussa ei tingitä. Meno on armotonta blastbeattiä ja kitaramurhaa loppuun asti, mutta on sanottava että hengähdystaukoja on muutamisen, ja ne kuullostavat erittäin hyviltä. Kenties materiaali on intensiiviyydestään (tai siitä johtuen?) hieman tasapaksua, sillä huutaminen ja rummut hukuttavat kitaran taustarahinaksi joissakin kohdissa. Loppusanaksi, "tue suomalaista, osta Deathbound". Carcassin ja grindin ystäville herkkua. 8½

Decapitated - Negation
Decapitated on yhtye, jonka muuhun materiaaliin allekirjoittaneella ei ole ollut mahdollisuutta tutustua. Mikä on sääli, varsinkin jos meno on samanlaista kuin tällä levyllä. Negation on loistavaa deathiä, ja syy siihen on selvä. Meno pysyy raikkaana vaikka miten katsoisi. Niin nerokasta riffityöskentelyä jokaisessa biisissä on, että vaikka kompit tuntuvatkin samoilta välillä, niin kitara pitää kaiken hienona ja tuoreena (basson kanssa tietenkin). Miinuksina on sanottava, että herra Sauronilla on varmaankin huonoin englannin lausuminen sitten Sonatan ja Kotipellon, mutta se peittyy nätisti örisemiseen. Sanoissa ei ole kehumista, mutta tässä tapauksessa, kuka niitä jääkään kaipaamaan?
9.

Deicide - Serpents of The Light
Äärisatanallista raamatunlätkintää kitarasaundilla varustettuna. Loisto homma vielä.
Vaikka Bentonin ääni vaikuttaisi olevan parhaassa terässä vasta Scars of the Cucifixillä, niin kaikki muu pelaa tällä levyllä. Levyllä olevia hyviä biisejä on vaikeaa laskea, sillä keskiarvollisesti katsoen ne ovat aika korkealla jokainen. Levyn saundit ovat myöskin kohdallaan, ja äänimaailma tuntuu olevan tuore biisistä riippuen. Eipä tähän voi muuta sanoa, kuin että kyseinen levy on vielä Free Record Shopissa "2x20" alessa, joten tässä on ainakin toinen niistä levyistä. 9

Gorgoroth - Twilight of the Idols (in conspiracy with satan)
Äärisaatanallisuus jatkuu. Tosin kuin Deicidellä, Gorgorothilla eivät niinkään sanat ole tärkeätm vaan se miltä kaikki kuullostaa. Twilight on uskomattoman brutaali kokemus, jonka koko ilkeä sanoma tuodaan heti esille enisäisessä kappaleessa, "Procreating Satan". Hyvähän tämä on, sillä ottaen huomioon levyn lyhyen keston, ja nopeuden, niin asiaan pitää päästä ja nopeasti. Miinuksensa voi mainita aivan liian pitkän industriaali-outron levyn loppupuolella, mutta onneksi se on sentään siellä lopussa eikä alussa. Huomiotavaa on myös se, että levyllä ollut rumpali on nyt historiaa, ja Satyriconin rumpali Frost heiluttelee paholaispuikkoja nyt, joten Kvitille jäähyväiset heitetään tämän levyn myötä. Loistavaa blackkiahän tämä on, ja takuulla kuuluu niihin "aitoihin" ja satanallisiin blackbandeihin joita norjasta on tullut vain n. nelisen. 9-