Kiinnostaako pelkät kulutus ja päästöt?

mua alkanut nyppimään kaikki auto-ohjelmat ja koeajot mm
lehdissä tai vaikkapa Start tv:ssä.

Aina jauhetaan nykyään vain päästöistä ja alhaisesta kulutuksesta.
Niinkuin se nyt olisi autoilun TÄRKEIN asia.

EI minusta!

Jos oikeen miettii että litran tai parin kulutusero suuntaan tai toiseen,
niin kuinka paljon sillä on lopulta merkitystä? Käytännössä.

Itse arvostan autossa kyllä muita asioita enemmän ja se kulutus
tai paljonko ajaa vuodessa on suhteellista. Osa ajosta on varmaan tarpeellista,
osa ei. Sitten kuinka "kovaa" ajaa vaikuttaa myös paljon.

Autoilussa pitää olla myös haskuutta, jotain kivaa.
6183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sitä hauskuutta ja kivaa ei yksinkertaisesti voi saavuttaa nykyautolla ajamalla. Osta jokin 90-luvun tai vanhempi auto, niin pääset kokemaan ajonautintoa parhaimillaan.

Litranen micra -86 pääset 5L sadalla.

Äänestä
  • itse tykkään ajaa taludellisesti ja siksi ajan jenkillä. jos verrataa tota micraa esim 80 luvun jenkki farmariin joka on viiden litran v8 moottorilla menee sekalaisessa 15l sadalla niin toi micra on todella suuri ruokainen, ensiksi micrassa on 1,0 moottori painaa alle tonnin jenkkifarkku painaa 2 tonnia ja sinne mahtuis tollanen micra sisään ja jos yli puolet isompi auto 5x suuremmalla moottorilla vie sekalaisessa ajossa vaan 3x isomman määrän bensaa nii tollanen täyskokoinen v8 moottorilla varustettu lahna on taloudellisempi!

    Äänestä

start onkin huumoriohjelma=) sitä katsoessa saa aina hyvät naurut, koeajoivat talvella uutta range roveria ja moittivat jäätynyttä takaluukun lukkoa... chrysler crossfire(2 paikkainen sportti) valiteltiin jäykkää kytkintä vertas varmaan omaan corollaan... ja 2,2 4WD subaru vei sekalaisessa 7,8 litraa ja se oli heidän mielestä liikaa... mun mielestä se on todella pieni jos OTTAA HUOMIOON että autossa on jatkuva neliveto ja 2,2 litranen bensa motti...

Äänestä
  • siinä ohjelmassa korostuu lähes aina pieni kulutus.
    Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin "4,3l/sadalla".

    Yhdessä jaksossa repeilin kun se yksi kaveri koeajoi Focuksen uuden sporttin
    siellä ajoradalla. Kaveri vaan hoki kokoajan että "oohhh""uuhh" kyllä lähtee-tyyppisiä
    kommetteja - mitään asiantuntevuutta autoja kohtaan, ei mitään.
    Keskittyi täysillä siihen että sai pidettyä auton radalla.
    Surkea esitys.

    Äänestä

Niiden pääaihe on jauhaa saasteettoman sähköauton puolesta. Missä saasteettomasti tehdään sähköä?
Hupasaa oli, kun sähköautolla päsee vain 150km. Ei kukaan tarvi pitemmälle päästä?
Kun tulee pitemmän lenkin tarve? Pitää lähteä yllättäen vielä illalla johonkin?

Äänestä

On se kuitenkin mukavampaa kuultavaa, kuin jatkuva sporttisuuden hehkuttaminen. Eräs paska autolehti(tuulilasi) ei osaa autoista hakea muuta kuin sporttisuutta ja sitä löytyy vain vag:n tuotteista(merkillä ja mallilla ei ole väliä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autoilija mies kirjoitti:

mua alkanut nyppimään kaikki auto-ohjelmat ja koeajot mm
lehdissä tai vaikkapa Start tv:ssä.

Aina jauhetaan nykyään vain päästöistä ja alhaisesta kulutuksesta.
Niinkuin se nyt olisi autoilun TÄRKEIN asia.

EI minusta!

Jos oikeen miettii että litran tai parin kulutusero suuntaan tai toiseen,
niin kuinka paljon sillä on lopulta merkitystä? Käytännössä.

Itse arvostan autossa kyllä muita asioita enemmän ja se kulutus
tai paljonko ajaa vuodessa on suhteellista. Osa ajosta on varmaan tarpeellista,
osa ei. Sitten kuinka "kovaa" ajaa vaikuttaa myös paljon.

Autoilussa pitää olla myös haskuutta, jotain kivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu