"Vain 16 prosenttia poliisille viime vuonna ilmoitetuista raiskausepäilyistä toi epäillylle tuomion, laskee Aamulehti. Laskelmat perustuvat Valtakunnansyyttäjäviraston ja Tilastokeskuksen lukuihin.
Tilanne on ollut samansuuntainen muinakin 2000-luvun vuosina. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan mukaan epäilyt ovat vuosina 2000–2008 johtaneet tuomioon vähimmillään 12 prosentissa ja enimmillään 21 prosentissa tapauksista.
Suurinta osaa raiskauksista ei edes koskaan ilmoiteta poliisille, joten rankaisematta jäävien raiskausten määrä on yhteensä todella suuri. Optulan tutkija Heini Kainulainen arvioi, että jopa yhdeksän raiskausta kymmenestä jää ilmoittamatta.
Poliisin ja syyttäjän mukaan vähäiset tuomiot johtuvat siitä, että raiskauksesta on usein vaikea saada näyttöä.
Käytännössä raiskauksen tunnusmerkit eivät yleensä täyty, jos ei pystytä todistamaan, että raiskaaja oli väkivaltainen tai uhkasi väkivallalla. Seksuaalirikoksiin perehtynyt rikosoikeuden professori Terttu Utriainen ehdottaa lain muuttamista niin, että olennaista olisi uhrin suostumuksen puute eikä väkivalta."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/AL Vain harva raiskausilmoitus johtaa tuomioon/1135261453248
mihin tämä johtaa???
harva raiskausilmoitus johtaa tuomioon
9
176
Vastaukset
- ariella.a
Ai mihin tuo johtaa? Se johtaa siihen että raiskaukset lisääntyy.
jää ilmoittamatta.
Miten tää suostumuksen puute sit ilmenee - noin niinku oikeusistunnossa. Taakka lienee kuitenkin uhrilla - toivottavasti. Eli mikä määrää suostumuksen oikeudellisuuden?- .
on nykynaisille krapula-aamun rutiineja.
- .
"– Iso osa perättömistä ilmoituksista tehdään kännissä ajattelemattomasti. Joku voi haluta ilmaisen kyydin taksikuskilta, toinen sepittää raiskausväitteen välttyäkseen putkayöltä ja kolmas selittää hätävalheen puolisolle tai kotiväelle. Kun kanssaihminen ottaa sitten yhteyden poliisiin, puheita on vaikea perua, Vuento kertoo."
http://www.ts.fi/online/kotimaa/142571.html - ciscokis
Oletko sä ihan oikeasti fiksoitunut näihin naisten raiskauksiin ja pedofilioihin? Oletko sä ihmisoikeusjuristi vai mikä?
En minäkään ilmoittaisi ja sen lisäksi tiedän porukkaa jotka eivät ole ilmoittaneet.
Tuo koko prosessi on niin traumatisoiva ettei mitään. Ja tuloksena on sitten mitä sattuu. Voin vaan kuvitella kun on ihan oikea raiskaus tapahtunut ja oikeudessa saat sitten kuunnella vastapuolen asianajan maalailuja kuinka olit pukeutunut väärällä tavalla ja olemuksellasi houkutellut jne. ja sitten tuomio on ei mitään.
Ei toi mitään muuta. Samalla tahdilla mennään kuin ennenkin. Osa raiskatuista ei tee ilmoitusta, osa tekee. Osa raiskautuista saa hyvitystä, osa ei saa. Jotkut ääliöt tekee jopa turhia ilmoituksia jne jne.tulee vaan mieleen et makuhuoneeseen valvontakamerat joilla vois osoittaa asian perättömäksi.
valvontakamerat myös vaatteisiin, et voi osoittaa syyttämyytensä kodin ulkopuolella.
tai ehkä on parempi muuttaa autiosaareen
- Onko poliisi pöljä?
Että perättömistä ilmoituksista annetaan naiselle kovempi tuomio kuin nykyisin. Ihan oikein, nyt nää valehtelijat tulevat tosi kalliiksi, kun poliisi tutkii olemattomia asioita. Esimerkkinä on Anneli Auer, jonka valheiden vuoksi poliisi etsi olematonta murhaajaa vuosia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1454015Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville643690Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122974Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152564- 1752236
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa321574Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka491447- 541272
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161063Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1111055
