Olen tässä hiljain pohtinut, mikä saa vaimon sietämään ja antamaan toistuvasti anteeksi miehen syrjähyppyjä ja toisaalta mikä saa jotkut yksinelävät naiset roikkumaan toisina naisina jopa vuosikausia. Tulin vähitellen siihen tulokseen, että tälläisilta naisilta puuttuu omanarvontunto. Tiedän kyllä tämän olevan aika kärjistetty ja yksinkertaistettu näkemys, mutta koitan selittää mitä tarkoitan
Jos vaimolla on luja itsetunto ja käsitys omasta arvostaan, hän ei kauaa siedä sellaista tilannetta, että mies käy vieraissa ja valehtelee jatkuvasti. Hän ei anna sellaisten tekosyiden kuin omaisuuden ja rahan vaikuttaa, vaan nostaa kytkintä ja jättää miehen, johon ei voi luottaa ja joka ei oikeasti arvosta häntä. Luonnollisesti lapset ovat sellainen tekijä, että kynnys eroon nousee, mutta pitkällä tähtäimellä lapsillekin on parempi, että vanhemmat eroavat kuin että lapset joutuvat sivusta katselemaan, kuinka heidän äitiään jatkuvasti nöyryytetään ja kuinka epärehellinen heidän isänsä on. Sellainen tuskin on terveen avioliiton malli lapsillekaan pidemmän päälle.
Mitä tulee kakkosnaisiin, niin tuskin kukaan terveen itsetunnon omaava nainen ryhtyy tieten tahtoen kakkosnaiseksi ja jää odottamaan sydän syrjällään, koska mies nyt vihdoin eroaisi. Mies selittelee kakkoselle ummet ja lammet ja vakuuttelee rakkauttaan ja aina hänellä on hyvä selitys miksi juuri nyt ei voi erota. Ja kakkonen odottaa edelleen ja uskoo sokeasti, että kyllä mies häntä rakastaa, vaikka ei siitä ja siitä syystä voi nyt erota. Hälytyskellot eivät soi. Toisaalta kukaan lujan itsetunnon omaava ei edes huolisi sellaista kumppanikseen, joka olisi pettänyt härskisti edellistä kumppaniaan, koska sisäinen ääni varoittaisi häntä, ettei kyseiseen ihmiseen kannata koskaan luottaa, sillä pantteri harvoin pääsee pilkuistaan.
Jostain syystä monilla pettävillä miehillä tuntuu olevan sellainen vainu, että he vaistomaisesti osaavat valita sekä vaimoikseen että rakastajattarikseen näitä heikon omanarvontunteen omaavia naisia ja siksi kohtelevat heitä kuten kohtelevat. Koska nämä naiset yksinkertaisesti antavat kohdella itseään niin. Sen sijaan vahvan itsetunnon omaavia naisia, jotka eivät mihin tahansa kohteluun suostu, nämä miehet välttelevät. Mies käyttää taitavasti hyväkseen näiden naisten heikkoa itsetuntoa ja yllyttää valheillaan heidät tappelemaan ja kilpailemaan hänestä sen sijaan että molemmat naiset heräisivät ja tajuaisivat, ettei mokoma petturi ole edes tappelemisen arvoinen.
Jos vaimolla on luja itsetunto ja käsitys omasta arvostaan, hän ei kauaa siedä sellaista tilannetta, että mies käy vieraissa ja valehtelee jatkuvasti. Hän ei anna sellaisten tekosyiden kuin omaisuuden ja rahan vaikuttaa, vaan nostaa kytkintä ja jättää miehen, johon ei voi luottaa ja joka ei oikeasti arvosta häntä. Luonnollisesti lapset ovat sellainen tekijä, että kynnys eroon nousee, mutta pitkällä tähtäimellä lapsillekin on parempi, että vanhemmat eroavat kuin että lapset joutuvat sivusta katselemaan, kuinka heidän äitiään jatkuvasti nöyryytetään ja kuinka epärehellinen heidän isänsä on. Sellainen tuskin on terveen avioliiton malli lapsillekaan pidemmän päälle.
Mitä tulee kakkosnaisiin, niin tuskin kukaan terveen itsetunnon omaava nainen ryhtyy tieten tahtoen kakkosnaiseksi ja jää odottamaan sydän syrjällään, koska mies nyt vihdoin eroaisi. Mies selittelee kakkoselle ummet ja lammet ja vakuuttelee rakkauttaan ja aina hänellä on hyvä selitys miksi juuri nyt ei voi erota. Ja kakkonen odottaa edelleen ja uskoo sokeasti, että kyllä mies häntä rakastaa, vaikka ei siitä ja siitä syystä voi nyt erota. Hälytyskellot eivät soi. Toisaalta kukaan lujan itsetunnon omaava ei edes huolisi sellaista kumppanikseen, joka olisi pettänyt härskisti edellistä kumppaniaan, koska sisäinen ääni varoittaisi häntä, ettei kyseiseen ihmiseen kannata koskaan luottaa, sillä pantteri harvoin pääsee pilkuistaan.
Jostain syystä monilla pettävillä miehillä tuntuu olevan sellainen vainu, että he vaistomaisesti osaavat valita sekä vaimoikseen että rakastajattarikseen näitä heikon omanarvontunteen omaavia naisia ja siksi kohtelevat heitä kuten kohtelevat. Koska nämä naiset yksinkertaisesti antavat kohdella itseään niin. Sen sijaan vahvan itsetunnon omaavia naisia, jotka eivät mihin tahansa kohteluun suostu, nämä miehet välttelevät. Mies käyttää taitavasti hyväkseen näiden naisten heikkoa itsetuntoa ja yllyttää valheillaan heidät tappelemaan ja kilpailemaan hänestä sen sijaan että molemmat naiset heräisivät ja tajuaisivat, ettei mokoma petturi ole edes tappelemisen arvoinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Älykäs viesti tällä palstalla! Tuo on niin totta mitä sanot.
Itse olen kakkonen,enkä koskaan haluaisi salarakkaastani kumppania itselleni.Kerran petturi,miksei toistekkin.En ymmärrä kakkosia (naisia),miksi jäävät roikkumaan,saatika rakatuvat näihin petturi ukkomiehiin.Pitäisi olla selvät säännöt molemminpuolin,että se on vaan sitä itseään,ei sen enempää eikä vähempää.Itse pidän vain ja ainoastaan hauskaa ja niin tekee salarakkaanikin.
Voi niitä naisia,jotka oikeasti uskovat sinisilmäisinä ukkomiehen lupauksiin.Ei kannata!
Naiset älkää antako miesten pyörittää vaan pyörittäkäämme me heitä. :P
Omasta puolestani voisin sanoa jotain muuta.
Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta täyspäiväiselle miehelle. Sellainen "tavallinen" elämäntapa ei vaan ole sopiva minulle. Joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää, että se toimintatapa mitä itse käyttää onkin toiselle sopimaton. Voisin ajatella tapailevani ukkomiestä seksin merkeissä tai ottavani toisen naisen roolin.
Edelleenkin oletetaan, että jokainen haluaa avo- tai avioliittoon ja perustaa perheen. Oletetaan, että kumppani on vastakkaista sukupuolta, ja että kumppaneita on yksi. Oletaan myös, että jokainen puolisko vaatii toiselta ns. uskollisuutta. Ihmisillä on erilainen seksuaalisuus. Joillekin pariskunnille sopii myös vieraissa käynti, ja se saattaa olla oikein mukava piriste parisuhdeseksiin.
En usko, että ihmisiä voidaan lokeroida tuolla tavalla. Jokainen tapaus on niin erilainen.
Mitä jos avioliitossa roikkuminen onkin merkki vahvasta itsetunnosta? Toinen tietää olevansa se paras, eikä suhteen ulkopuoliset seksisuhteet hetkauta lainkaan?
Mitä jos avioliitossa roikkuminen onkin merkki vahvasta itsetunnosta? Toinen tietää olevansa se paras, eikä suhteen ulkopuoliset seksisuhteet hetkauta lainkaan?
Toisaalta kysymys oli kai sellaisista ihmisistä joita avioliiton ulkopuoliset suhteet loukkaavat ja satuttavat ja silti sietävät niitä, koska ei ole rohkeutta laittaa stoppia.
Varmasti on joitakin jotka hyväksyvät puolison pettämisen eivätkä ole mustasukkaisia. Kuitenkin tätä palstaa lukiessani suurin osa ei kuitenkaan ole tällaisiin suhteisiin valmiita päinvastoin. Itse en kuitenkaan lukeude sitten mielestäsi näihin huonoon itsetunnon omaaviin kun osasin erota pettäjästä?Ei se eroaminen ole helppoa vaikka asian olisi päättänyt aikaa vie kuitenkin asioiden hoito ja setviminen itselläni ainakin hoidin asiani, asunnot ym. kuntoon ennen kun ilmoitin erosta entiselle puolisolle ja se ei käynyt hetkessä olihan meillä lapsiakin, mutta halusin kaiken olevan valmista erotilanteessa varmasti moni puhui minustakin kuinka huonon itsetunnon omaan ja en päästä irti asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kun päätöksen tekee moni niinkuin minä haluaa hoitaa kaikki asiat kuntoon varsinkin jos on lapsia niinkuin minulla, että uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen olisi heille mahdollisimman helppoa ja vaivatonta.
Mielestäni olen hyvän itsetunnon omaava. Silti tilanne on katastrofi. Mieheni petti minua 10 vuotta sitten. Silloin jäätiin yhteen kolmen ihanan lapsen kanssa ja sovittiin, että ei enää valehdella. Viime keväänä mies ilmoitti haluavansa muuttaa pois. Sain pikkuhiljaa selville useita vieraita naisia, mm.tämä 10 v vanha juttu ym.ym. Annoin anteeksi ja sovittiin, että katsotaan vielä onko meistä mihinkään. Sovitiin, että siihen saakka kunnes päätös tehdään, mies pysyttelee pois ulkopuolisista. Näin uskoin ja välillä kysyinkin, että kusetatko vai et. Tänään sitten sain selville, että päätös ei ole pitänyt ja syrjähyppy on taas tosiasia. Tänä iltana käydään keskustelu ja ilmeisesti olen sitten eronnut rouva tuota pikaa. Odottelen tässä miestä kotiin reissulta. Kohta alkaa iso luuta lakaista. Säälin lapsiani ja appivanhempia. Lapset (jo aikuiset) ovat siinä uskossa, että meidän perhe on hyvä porukka. Joulusta tulee erilainen....Tarvitsisin nyt sitä rohkeutta heittää mies, se törkymöykky, saman tien ulos.
Monenkertaisesti petetylle...
Jos mies on tuollainen,niin itsesi takia lopeta tuo suhde.Olet mahdollisuuksia antanut miehellesi,ei näytä vaan perille menevän.Itse kärsit tilanteesta varmasti eniten,jos edelleen uskot miehen puheisiin,turhiin lupauksiin ja jäät liittoon roikkumaan.Jos edelleen uskot,kun miehesi lupailee kaiken mahdollisen,että liitto säilyisi niin tiedät varmasti,mikä edessä on kuitenkin tulevaisuudessa.Mun mielestä sulla on kaks vaihtoehtoa,eroa taikka hyväksy miehesi pettäminen,koska sitä hän tulee jatkamaan.Jos hän todella olisi halunnut pettämisen lopettaa,olisi hän sen jo tehnyt aiemmin.
Älä sääli ketään,ajattele vain itseäsi.Itse kuitenkin omaa elämääsi elät eikä appivanhemmat taikka lapsenne.Onhan se todella kurjaa,kun kulissit katuu.Ole vahva nyt!Ero ei ole sinun syytäsi.Sinä olet anteeksi antanut ja mahdollisuuksia,jos toinen ei vaan opiksi ota niin anna palaa.Älä anna kohdella itseäsi tuolla tavalla,jollet halua.
Mutta,tämä on vain minun näkemykseni ja mielipiteeni asiaan.Sinä sen päätöksen teet kuitenkin,koska omapa on elämäsi.
Herää kysymys, miksi annat kohdella itseäsi noin? Ymmärrän vielä, että annoit anteeksi silloin 10 vuotta sitten kun lapsenne olivat vielä pieniä, mutta että annoit taas anteeksi vaikka syrjähyppyjä on ollut useita. Pyydän anteeksi etukäteen sanojani, mutta suorastaan kerjäsit verta nenästäsi. Miehesi ilmeisesti katsoo että sinua voi ja saa kohdella kuin kynnysmattoa ja sinulla, anteeksi nyt vain, on oma osuutesi siihen. Näin ihan suomeksi sanottuna miehes on sika. Tiedän, ettei avioero ole koskaan helppo. Tiedän, että ihmistä luonnollisesti pelottaa kaikki uusi ja tuntematon. Tiedän, että ajatus yksinjäämisestä tuntuu ahdistavalta. Mutta sinulla on tavallaan kaksi vaihtoehtoa: Joko kohtaat nämä pelot silmästä silmään ja taistelet niitä vastaan ja aloitat uuden elämän tai sitten jäät miehesi kynnysmatoksi ja katkeroidut. Kumpaa haluat?
Totta puhutte molemmat. Katsotaan mitä ilta tuo tullessaan. Päätöstäni on lykännyt pari muuta isoa kriisiä elämässäni samaan aikaan (äidin kuolema ja työpaikan vaihto). Stressipisteet hipoo taivasta ja olen varmaan menettänyt useita vuosia elinaikaa. Sitähän minä pelkään, sitä yksinjäämistä, kun on kuitenkin tehty kaikkea kivaa yhdessä.
Sepä se. Yksinjäämisen pelon takiahan monet naiset (ja toisinaan miehetkin) sietävät yhtä sun toista. Se on toisaalta ihan luonnollinen pelko kaikilla ihmisillä. Myös miehesi vaistoaa tuon pelon ja käyttää tilannetta hyväkseen. Mutta älä anna tuon pelon nujertaa itseäsi. Olette miehesi kanssa tehneet kivoja asioita, mutta olisiko sinulla jatkossa enää niin kivaa miehesi seurassa, kun tiedät nyt hänen kaksoiselämästään? Mikä toisaalta estää, ettet voi jatkossakin tehdä kivoja asioita jonkun toisen kanssa? Jonkun hyvän ystävän? Tai kohdata uuden rakkauden? Ei sinun elämäsi tähän lopu, vaikka vastoinkäymiset sinua nyt koettelevatkin. Joku viisas sanoi kerran: "Se mikä ei tapa, vahvistaa". Silloin kun tuntuu kipeältä niin kuvittele millaista elämä voisi olla kolmen vuoden kuluttua: Silloin kaikki voi olla jo helpompaa.
Olen saman kokenut kuin sinä. Mies ei vain lopettanut pettämistään, vaikka niin aina lupasi. Saattoihan tuo jonku aikaa olla uskollinen, mutta lopulta kuitenkin petti taas. Eikä minusta löytynyt voimia ottaa eroa, vaikka järki - ja ystävät - sanoi sen olevan ainoa hyvä teko. Olihan siinä itselläkin muitakin syitä mitkä pitkittivät eropäätöstä, mutta kun sain mm. työasiat järjestykseen niin löytyi sitä voimaa heittää pettävä mies pihalle. Rankkaahan se oli, valmistaudu siihe. Monet itkut tulet itkemään ja katumaan eropäätöstä. Tulee ne ihanat hetket yhdessä perheenä mieleen. Appivanhemmat ja omat vanhemmat ja kaikki... todella tuskaa muistella niitä ja tajuta ettei niitä enään tule. MUTTA muista silloin miten miehesi sinua kohtelee, PETTÄÄ sinua. Hän ei rakasta sinua kuin jollain puolinaisella tavallaan korkeintaan, ei kunnioita pätkän vertaa taikka välitä sinun tunteista yhtään mitään. Oma tyydytys hänelle on tärkein. On niitä uskollisiakin miehiä, ota ero ja rakenna oma elämä ilman häntä. Teillä on jo isot lapsetkin, heille voit suoraan sanoa eroon johtaneet syyt. Kyllä aikuisen lapsen tulee se kestää, vanhemmatkin ovat vain ihmisiä.
Ja itsetunto, minäkin luulin avioliitossani, että minulla on hyvä itsetunto. Vaikka välissä se kävikin pohjalla. Mutta kyllä se oli turha luulo, eron jälkeen asiaa pohtiessani tajusin, ettei hyvän itsetunnon omaava ihminen yksinkertaisesti jää huonoon avioliittoon. Sitä voi olla hyvä työ, hyvin kasvatetut lapset, kaunis koti, muut arvostaa sinua ihmisenä yms yms - mutta ei ne itsetuntoa kokonaan rakenna. Ns. luuseri antaa itseään pettää ja vielä kuvittelee omaavansa hyvän itsetunnon kun pysyy siinä liitossa. Huh, onneksi viisastuin lopulta minäkin ja löysin todellisen minäni uudelleen.
merkillistä, miten täällä palstalla jaksetaaan väittää kakkosnaisten olevan hölmöjä, viitaten naisten luuloon siitä,mitä mies muka sanooa : " Mies selittelee kakkoselle ummet ja lammet ja vakuuttelee rakkauttaan ja aina hänellä on hyvä selitys miksi juuri nyt ei voi erota. Ja kakkonen odottaa edelleen ja uskoo sokeasti, että kyllä mies häntä rakastaa, vaikka ei siitä ja siitä syystä voi nyt erota. Hälytyskellot eivät soi. " HALOO! Näinhän se ei suinkaan aina mene. On erittäin hyviä kakkossuhteita jotka eivät todellakaan perustu em. harhakuvitelmiin ja ovat silti molempien aikuisten osapuolten itse valitsema tapa toimia! Maailma ei ole niin mustavalkoinen, kuin täällä yritetään esittää. Se vaan tahtoo olla niin, että tarvitaan omakohtainen kokemus - puolelta tai toiselta, ennekuin tajuaa asian. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutan tässä asiassa!
Aloituksessa viitattiin niihin kakkosiin, jotka uskovat miehen eroavan vaimostaan heidän takiaan ja jäävät odottamaan sitä jopa vuosiksi, vaikka mitään edistystä ei tapahdu. Ja sellaisia kakkosia on vähän turhankin paljon. Mutta kukaan ei väittänytkään, että kaikki kakkoset olisivat samanlaisia.
mustavalkoinen. Mutta onko tämän petturin puoliso valinnut tämän " toimintatavan". Kyllä teitä itsekeskeisiä kusettajia riittää. Pitäisikö petettävän puolison alkaa huorautumaan, että ymmärtäisi pettävää vaimoa tai miestä. Enpä alentunut moista kokeilemaan, vaan vaimo sai lähteä. Nyt on hyvä ihmissuhde aluillaan, mutta lähdetäänkin puhtaalta pöydältä. Molemmat olemme avioliitossa petettyjä ja eronneita. Elämä on molemmille opettanut, että tuommoisiin ihmisiin ei kannata luottaa. Moraalia peräänkuulutan tässä asiassa.
se toisen puoliso...Voi vindy miten ala-arvoista, kun puhutaan "hyvistä kakkossuhteista". Tuollaisille vielä suvaitsevuutta, halloo pahvi. JOS JA VAIN JOS myös toisen puoliso hyväksyy kakkossuhteet voi puhua "hyvistä kakkossuhteista". Muussa tapauksessa, et ole minkään arvoinen!
oli asiaakin, mutta ehkä vain tiettyjen tapausten osalta. Pitäisi todella muistaa, että elämäntilanteet ja asenteet voivat poiketa toisistaan. Ei ehkä voi tehdä niin kovin tanakkaa tulkintaa.
”…luja itsetunto ja käsitys omasta arvostaan…”
Jos ihan tosissaan mietitään mistä nuo oikeastaan koostuvat? Itsetunto voi olla alentunut, korostunut tai realistinen – tarkoittaa siis sitä kuinka hyvin tuntee itsensä. Hyvät puolet ja huonot puolet sekä sen, missä asioissa haluaa kehittyä. Mikä on luja itsetunto? Ihminen joka elää omien arvojensa mukaan, arvostaa itseään. Toki siihen aina vähän vaikuttaa se, mitä muut hänessä arvostavat. Jos on realistinen itsetunto, ei tuohon arvotukseen vaikuta muiden mielipiteet niin paljoa.
Jos on luonut arvon siihen, että on jotenkin arvokkaampi jos puoliso toimii niin, että häntä arvostetaan ”oikein” tekemisestä, niin ilman muuta puolison ”väärin” tekeminen kolauttaa myös omaa arvostusta. Silloin tuo oman arvon tunto onkin sen toisen taskussa ja tekemistä kiinni.
Pettäminen loukkaa, se on selvää. Se vain ei loukkaa yhtä paljon kaikkia. Jos puoliso tupeloi, ei se laske kaikkien itsensä arvostusta, koska eihän se ole omista teoista kiinni. Se laskee niiden jotka arvostavat itseään sen mukaan kuinka muut häntä arvostavat. Jostain kumman syystä, ei sitä pettäjää halveksita vaan sitä petettyä. Tätä halveksuntaa me pelkäämme todella paljon. Samoin uskomme että pettäjän osoittama halveksunta pitääkin paikkansa, teemme sitten itsestämme uhrin.
Olen jutellut muutaman naisen kanssa, joilla mies käy vieraissa. Esitin heille aikoinaan ihan samat kysymykset. He olivat kuitenkin hoitaneet tilanteen vallan toisin. Heidän kunniansa ei ollut siinä, että mies on pelkästään seksuaalisesti uskollinen. Vaikka miehet käyvät vieraissa, he osoittavat muilla tavoilla sen, että vaimo on se tärkein. Enemmän näitä naisia kiusaa se, että muut naiset tuomitsevat heidät ja halveksivat heitä naisina. Heistä ei todellakaan voi sanoa että olisi alentunut itsetunto tai oman arvon tunto – päinvastoin.
Sitten olen tavannut noita toisia naisia. Osalla on kuvaamasi tilanne, naisten ikuinen kilpailun halu. Mutta on naisia, joilla juttu toimiikin hämmästyttävän hyvin. Heille mies on enemmän kaveri, jonka kanssa vain harrastetaan seksiäkin. Yllättävää on että näitä on mm. eläkeikäisissä yllättävän paljon. Kun se puoliso on todella menettänyt halunsa, ei kokonaisuutta haluta rikkoa. Eikä sillä seksillä ole niin isoa painopistettä kuin nuorena. Se on mukavaa, mutta ei maata kaatavaa. Ymmärrän nämä jutut jos sen puolison kanssa on tehty selkeä sopimus. Silloin siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista.
Muista että sillä pettäjällä saattaakin olla se kehnoin oman arvon tunto. Hän hakee juuri tuota arvostusta noissa suhteissaan. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että mieskin voi olla pelinappula? Olen elänyt sinkkuelämää ja sanon että se on ihan harhaa, että miehet muka olisivat jotenkin niskan päällä. Miehetkin voivat olla jopa kiertopalkintoja. Miehen heikkous on seksi, sanotaankin että ”soipa metto ei näe eikä kuule mittään”. Silloin sitä on helpoin lähestyä ampumaetäisyydelle…
Erittäin hyvä kirjoitus! Olen kanssasi, paljon potineena, samaa mieltä näistä asioista!
Miten sinun keskustelusi sujui - lakaisiko iso luuta?
Mummonmuorin kirjoitus oli empaattisen ymmärtävä ja varmaankin paikkansapitävä. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että kannattaako tuota kysymystä (hyväksyäkö sivusuhteet vai ei?) käsitellä itsetunto- tai itseluottamuskysymyksenä.
Jollakin tapaa on luontevaa, että jos itsetunto on heikko ja rakennettu toisen varaan, silloin ei ainakaan pysty vastaamaan kokemiinsa vääryyksiin omia rajojaan ja integriteettiään (jäsentynyt minätietoisuus) puolustaen.
Valtaosalla ihmisistä itsetunto on kuitenkin riittävä. Tällöin ratkaisu (sallinko, lähdenkö, välimuodot myös) perustuu muihin tekijöihin. Tällaisia tekijöitä saattaa olla esimerkiksi ihmisen 1) taivuteltavuus, 2) hyväuskoisuus sekä 3) kulissien ylläpitotarve.
Esimerkiksi Ap -kirjoittaja ilmaisi ainakin korostunutta hyväuskoisuutta. Luultavasti mukana oli myös taivuteltavuutta eli epävarmuutta omien näkemysten osuvuudesta. Kulissien ylläpidon tarve näkyi myös hänen kirjoituksissaan.
Minä en nimeä erittelyni perusteella Mummonmuorin kirjoitusta huonoksi. Se käsitteli ja sopii kuitenkin ainoastaan jo lähtökohtaisesti sellaisten ihmisten kohdalle, joiden itsetunto määrittyy riippuvuussuhteena puolisoonsa. Muilta osin kirjoitus ei ole toimiva ja antaa mielestäni väärän käsityksen asioista.
”kulissi”. Se on jotenkin vääntynyt merkilliseen muotoon.
1 Kulissi = julkisivu
Tarkoittaa että muiden silmissä pyritään näyttämään joltakin. Alun perin tarkoitti avioliittoa jossa ei ollut kyse suhteesta, vaan esim. omaisuudesta tai maahanmuuton mahdollistamisesta.
Etenkin pettäjälle se on tärkeää että parisuhde näyttää onnelliselta, miksi muuten hän toimisi salaa?
Petetylle tässä se tarkoittanee että hän peittelee häpeäänsä muilta? Hän haluaa elämänsä näyttävän hyvältä ja onnelliselta vaikka niin ei ole. Hän ei halua luopua ”aineellisesta” hyvästä jota mies pitää yllä. Hän nöyryyttää itseään. Entäpä jos hän ei koekaan häpeää, koska sille ei ole tarvetta?
2 Kulissi = perhe
Ennen vanhaan pidettiin arvossa sitä, että perhettä kokonaisuudessaan pyrittiin pitämään koossa. Että lapsille turvattiin koti ja elämäpiiri, jossa heillä oli hyvä olla vaikka vanhemmilla olikin jotain erimielisyyksiä. Jos parilla on eri tarpeet esim. seksuaalisesti ja on yhteisymmärryksessä päätetty, kuinka ne hoidetaan mutta muu osa arkea toimii vallan mainiosti, niin ei sen takia perhettä ja yhteistä kotia harjoiteta.
Nyt tuosta on tehty jotenkin halveksuttavaa, ja etenkin sille ”petetylle”. Eikö se ole jotenkin omituista että hänet pakoittaan toiminaan muiden näkemysten mukaan? Eli jos puolisollasi on sinun tietesi muita seksikumppaneita, olet sinä halveksittava ja vasta kun eroat, sinua aletaan arvostaa?
3 Hyväuskoisuus
on toinen vääristynyt termi. Se on huono ihminen joka uskoo toisesta hyvää? Eli kyyninen ja jatkuvasti toisesta huonoja puolia kaiveleva ja alati epäilevä on ”järkevä”? Eikö se ole kamalaa että pettäjä käyttää toista noin nöyryyttävästi hyväkseen, että koska hänestä tykätään ja häneen luotetaan, on se halveksittavaa ja siksi häntä saa pettää? Vilpitön rakkaus on siis tyhmyyttä ja alentavaa hyväuskoisuutta sekä todistus huonosta itsetunnosta?
En kiellä, ettei olisi niitäkin, joille esimerkiksi ero sinänsä on häpeää tuottavaa (vanhan ajan malli ja kokemus vääryydestä), eikä hän siksi uskalla erota. Se koskee niin pettäjää kuin petettyä. Voi olla että petetty itse on suhtautunut halveksivat eronneisiin, ja ei eroa välttääkseen tuota kuvittelemaansa alennusta. Arvokriisi ja alentunut itsetunto?
Samoin voi pelottaa se oma jaksaminen ja toimeentulo yksinhuoltajana. Se on raskas tie, enkä pidä mitenkään halventavana tuota pelkoa ja epäilystä. Jos liitto on ollut kehno ja ahdistava muutenkin ja pettäminen on tuonut lisää pahaa, niin kyllä silloin mieluummin erotaan. Ymmärrän hyvin ettei kaikki lähde ryntäilemään ovet paukkuen, vaan haluavat vielä kerran yrittää tai eroavat askel kerrallaan. Eikö se kerro realistisesta itsetunnosta, että kykenee arvioimaan todellisuutta eikä vello tunteiden ja muiden arvostelun mukaan?
Pettämisessä käy usein niin että se luottamus toiseen romahtaa. Kyse on mihin toisessa voi ylipäätään luotaa sen jälkeen. Jos löytyy muita luottamuksen aiheita, ei siitä liitosta tarvitse erota vain muita miellyttääkseen ja nostaakseen ”arvostusta” muiden silmissä. Ehdoton seksuaalinen uskollisuus ei ole ollutkaan itseisarvo vaan esim. rehellisyys. Omat arvot eivät romahda, eikä niitä tarvitse muuttaa = realistinen itsetunto.
Teet kyllä käsitteellistä perkaustyötä. Lue kuitenkin kirjoituksesi uudestaan. Et oikeastaan vastaa ajatukseen siitä, että tätä pettämisen ja eroamisen problematiikkaa ei oikeastaan voida käsitellä itsetuntokysymyksenä. Mielenkiintosi vaikuttaa kohdistuvan oman ajattelusi oikeaksi todistamiseen; päättelyn sortuessa retorisin keinoin.
Retorisia keinoja ovat esimerkiksi toteamukset (1) "Se on huono ihminen joka uskoo toisesta hyvää? Eli kyyninen ja jatkuvasti toisesta huonoja puolia kaiveleva ja alati epäilevä on ”järkevä” sekä kommentti (2)"Eikö se ole jotenkin omituista että hänet pakoittaan toiminaan muiden näkemysten mukaan? Eli jos puolisollasi on sinun tietesi muita seksikumppaneita, olet sinä halveksittava ja vasta kun eroat, sinua aletaan arvostaa?"
Kummassakin tapauksessa väännät todellisuutta mieleiseksesi. Jos reagoit minun kirjoitukseeni, lähtökohtatilanne oli toistuva hyväuskoisuus. Ja miehenä tiedän sen, että pettämättömyyslupauksiin ei naisen kannata suhtautua kovin hyväuskoisesti. Epäilys käryn jälkeen on luonnollista ja tarpeen, siihen asti hyväuskoisuus on eteenpäin vievä voima.
Kulissien suhteen väität, että ihminen pakotetaan toimimaan muiden näkemysten mukaisesti. Kuka pakottaa, miten jne... Toki tuon sävyisiä neuvoja keskustelupalstalla tulee, mutta jokainen tekee päätöksensä itsenäisesti. Tuskinpa kovinkaan moni liittää eroa ja arvostusta toisiinsa. Luulen pikemmin, että useimpien kirjoittajien motiivi on neuvoa toimintatapa, joka tuottaisi epätietoiselle (petetylle) mahdollisimman vähän vahinkoa surullisessa tilanteessa.
Kirjoitat hyviä kirjoituksia elämää nähneenä naaraana, mutta retorisien keinojen käyttö tuskin palvelee lukijasi pyrkimyksiä?
tulihan fiksunoloista tekstiä.
Ehkä sinulle stereotypiat ovat todellisuutta? Kuinka monen pariskunnan kanssa olet oikeastaan keskustellutkaan näistä asioista? Itse en ole tavannut kuin muutaman naisen, jonka voi sanoa olleen ”hyväuskoinen”. Kyse on ollut nuorista ja muutoinkin vielä lapsellisen luottavaisista ihmisistä. Jos kuitenkin ajattelet hyvää suhdetta, niin eikö siihen tarvita myös sitä, että uskoo toisesta hyvää? Miksi pidät sellaista pettäjää jotenkin fiksumpana, joka käyttää hyväkseen toisen luottamusta ja tunteita?
Enkä ymmärrä sinun kummallista halua syyllistää sellaista petettyä, joka haluaa jatkaa suhdetta. Kuitenkin on miehiä, jotka eivät petä toistamiseen. Samoin on pareja jotka ovat tietoisia pettämisestä – mitään uskollisuus valoja ei ole vannottukaan. Toki on siten pelureita, jotka manipuloivat naisiaan, kaikkia niitä. Se ken uskoo ensimmäisellä kerralla tuollaisen miehen valoja, ei usko niitä enää seuraavalla. Mutta jotta siitä voisi olla varma, että on todella tuollaisen pelimiehen kanssa, riskin voi ottaa. En nyt näe sitä mitenkään pilkan arvoisena?
Et näemmä nyt halua edes ymmärtää mitä tarkoittaa omaehtoinen valinta ja mikä valinta tehdään vain siksi ”että mitähän muut sanovat”?
Koetan vain kääntää myös sen toisen puolen asiasta. Toki jos uskollisuus on tärkeä arvo, ja kokee nöyryytystä ja tuskaa puolisonsa uskottomuudesta, ja siitä huolimatta jää liittoon, voidaan miettiä miksi? Ne kun kuitenkin ovat harvinaisia.
Näytät, arvoisa Mummomuori, katsovan enemmän itseäsi kuin kirjoittamaani tekstiä.
Olen väittänyt ainoastaan seuraavan: avioerotilannetta ei päätöksenteon näkökulmasta tule käsitellä (yrittää ymmärtää) itsetuntokysymyksenä ellei kyseessä ole tilanne, jossa toisen osapuolen itsetunto on rakennettu toisen varaan. Muissa tapauksissa itsetunto ei ole päätöksenteon kynnys.
Minulla ei ole kantaa siihen, pitääkö erota vai ei. Mistä ihmeestä olet tekstistäni löytänyt lauseen, joka kuuluu "olisi hyvä erota jos" (tms)?
Ilmeisesti tulkitset toteamustani "Valtaosalla ihmisistä itsetunto on kuitenkin riittävä. Tällöin ratkaisu (sallinko, lähdenkö, välimuodot myös) perustuu muihin tekijöihin. Tällaisia tekijöitä saattaa olla esimerkiksi ihmisen 1) taivuteltavuus, 2) hyväuskoisuus sekä 3) kulissien ylläpitotarve."
Tuon toteamuksen tulkitset siten, että katsot sitä puhtaasti oman sielusi syvyyksistä. Kunnon keskustelussa yritetään kuunnella ja ymmärtää toisen osapuolen kantoja.
Lähestyt tekstejäni voimakkaan normatiivisesti tulkiten. Esimerkiksi hyväuskoisuus -kantani väänsit varsin omituiseen muotoon. Olen tuonut esiin sen, että a) hyväuskoisuus ja luottamus toiseen on tärkeä asia toimivassa suhteessa mutta myös sen että b) jos luottamus ja hyväuskoisuus murretaan, kuten pettämisessä tapahtuu, ihan helposti ei kannata vakuutteluja uskoa.
Sinun tulkinnastasi saa käsityksen, että näen hyväuskoisuuden kauttaaltaan kielteisenä piirteenä. Tällöin yksinkertaisesti vääristät sanomani ja luot siitä tulkinnan, joka vastaa omia toiveitasi. Tuollaisella otteella ehkäiset loppujen lopuksi oman ajattelusi kehittymisen.
Vaikutat kovasti kommentoivan ihmissuhdeasioita tällä palstalla. Uskon sinun pystyvän laadukkaampaan kommentointiin jos et niin voimakkaasti käytä jo kuvaamiani retorisia (tässä tapauksessa manipulatiivisia väitteitä ja kysymyksiä) keinoja. Yksittäistapausten nostaminen normiksi ei palvele ajattelun kehittymistä kuin ani harvoin.
Esimerkiksi "tietysti on olemassa miehiä, jotka eivät petä toistamiseen". Unohdat kuitenkin mainita sen, että "valtaosa niistä miehistä, jotka ovat pettäneet, pettää myös toistamiseen". Ja kun toisten ihmisten asioita kommentoi, voisi katsoa kokonaisuutta eikä viedä retorisesti asioita eteenpäin yksittäistapauksilla ratsastaen.
että mikä saa ns ykkösnaisen (hänhän on siis vain yhtä hyväksikäytetty kuin kaikki muutkin naiset) pitämään miestään kotonaan kirjoilla? Jos yhteistä elämää ei ole, sillä verukkeella että haluaa kumminkin olla ystävä ja auttaa aikuista ihmistä, että saa oman asunnon jne ja sitä saattaa jatkua siis vuosia. Jonkinlainen sairas riippuvuussuhdehan se on. Jos tilanteesta koituu myös taloudellista haittaa naiselle niin voin vain ihmetellä, että missä se järki luuraa?????
Syitä on kaksi. Tärkeämpi on helppo ja turvallinen elämä. Joitakin pelottaa tuntematon tulevaisuus. Eikö tuossa ole järkeä aika tavallakin?