Olen alle 18-vuotias nuori ja olen toista kuukautta töissä erittäin suositussa pikaruokaketjun ravintolassa.
Suurin osa työntekijöistämme on ulkomaalaisia.
Ongelma on että paikan ylin pomo tuntuu käyttäytyvän vähän rasistisesti. En haluaisi nyt olla se maahanmuuttaja joka ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla vetää netissä hihastaan rasisti-kortin, mutta kyllä näiden parin kuukauden aikana tää on käynyt jo sen verran monta kertaa mielessä että nyt on pakko.
Olen siis maahanmuuttaja, asunut täällä lapsesta asti, mutta suomen kielen puhuttu taitoni ei ole ihan täydellinen. Tästä on tullut kuittailua pomolta (sä sanot ton ihan väärin! asiakkaat ei ymmärrä sua!) ja lisäksi vähän aikaa sitten tapahtui seuraava:
Työvuoroni alkoi kello 10 aamulla. Leimasin kellokortilla itseni sisään 10:02, kädet pestyinä ja ihan valmiina työhön. Päällikkö ilmestyy taakseni ja tiukkaa "mihin aikaan sulla alkaa työt?" Vastasin ihan ihmeissäni että kymmeneltä, pahoittelin myöhästymistä ja menin nolona töihini. Myöhemmin samana päivänä, pomon lopetettua vuoronsa mun tauon aikaan, sain työkaverilta tiedon "(pomon nimi) jätti sulle tollasen paperin tonne." Se oli suullinen huomautus joka mun piti allekirjottaa, huomautuksen syyksi merkitty vain työsääntöjen rikkominen.
Ulkomaalainen, mun kanssa samaa kieltä puhuva työkaveri ihmetteli tota mun kanssa ja sanoi ettei mun tarvitse välittää, ja pukuhuoneessa puhuin tosta suomalaisen työkaverini kanssa. Hän sanoi tulleensa 35min myöhässä pomon nähden eikä ollut saanut huomautusta!!
Onko tää nyt sitten sitä rasismia?
Rasismia työpaikalla (päälliköltä)?
2
790
Vastaukset
- ravintolatyöntekijä
En ole ikinä aikaisemmin ollut myöhässä, yleensä kellokortti on aina leimattuna kymmenenkin minuuttia aikaisemmin. Jään myös lähes aina pyynnöstä töihin pidemmiksikin ajoiksi, paitsi iltakymmenen jälkeen iästäni johtuen.
- ,_:,,-.
Mikään ei viittaa tuossa siihen että kysymys olisi rasismista, eli työsopimuslaissa sekä yhdenvertaisuuslaissa tarkoitestusta syrjinnän kiellosta.
Sen sijaan kyse on työsopimuslakiin kirjatusta tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta. Siitä seuraa, että työnantajan on oltava toiminnassaan johdonmukainen siten, että esimerkiksi varoituskäytäntöä sovelletaan yhdenvertaisesti.
Kyse ei ole rasismista, koska mikään ei viittaa siihen että sinuun kohdistunut lainvastainen epätasa-arvoinen kohtelu johtuisi maahanmuuttajataustasastasi.
Huomautus olisi saanut olla yksilöidympi. Sinänsä en usko että tuota huomautusta voidaan käyttää esimerkiksi työsuhteen purkupersteena. Virhe on ollut hyvin vähäinen ja jos siihen vielä liittyy epätasa-arvoista kohtelua (työaikakirjanpidostahan se selviää) niin pikaruokaketju joutuisi maksamaan korvauksen laittomasta irtissanomisesta.
Vaikuttaa siltä että pomollasi on vielä paljon oppimista. Palautetta ei pitäisi antaan niin että se tulkitaan kuittailuksi. Yleensäkkin negatiivinen palaute olisi parasta antaan kahdenkesken ja positiivinen julkisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129