Äidin ja minun välit ovat olleet huonot jo kun olin n.11v. Kaikki ihastumiset oli solvaamisen kohde, puberteettia piti hävetä. JOkainen poika jolle morjestin oli muka mun poikaystävä. Oli huono niin kuin isäni jn jne.
Nyt olen kohta 30v, isäni kuoli ja äitini otti heti uusia miehiä. Puolusti linnakundiakin henkeen ja vereen vaikka tämä kävi aiheuttamassa huolta ja harmia maillani, uhkaili minua ja haukkui huoraksi.
Hän oli äitini mielestä hyvä ja rehellinen mies. Nyt äitini asuu jonkun varhaiseläkeläisen kanssa, joka ei ole enää halunnut vaan ottaa mitään työtä vastaan ja sanoi minun töitäni pilipalitöiksi, vaikken ole hänelle edes itse kertonut työnkuvaani. Äitini ei tämä miehen tulon jälkeen ole vastaillut puhelimeen, ei kutsu käymään. Ei minkäänlaista normaali yhteydenpitoa. Olen ollut hänelle todella vihainen teoistaan ja ihmetellyt tätä miesten valinnan keveyttä. Hänen mielestään minä olen kamala, ei hän.
Kun isäni kuoli oli aivan paskana, olen edelleen. Äitini vihaa sitä että kaipaan isää. Mainitsikin, että olisin kai toivonut hänen kuolevan, eikä isän. En ollut silloin juurikaan miettinyt tuollaista. Nykyään kyllä. Toivoisin, että isäni olisi täällä hänen sijastaan, mutta näin ei ole.
Nyt olen kohta 30v, isäni kuoli ja äitini otti heti uusia miehiä. Puolusti linnakundiakin henkeen ja vereen vaikka tämä kävi aiheuttamassa huolta ja harmia maillani, uhkaili minua ja haukkui huoraksi.
Hän oli äitini mielestä hyvä ja rehellinen mies. Nyt äitini asuu jonkun varhaiseläkeläisen kanssa, joka ei ole enää halunnut vaan ottaa mitään työtä vastaan ja sanoi minun töitäni pilipalitöiksi, vaikken ole hänelle edes itse kertonut työnkuvaani. Äitini ei tämä miehen tulon jälkeen ole vastaillut puhelimeen, ei kutsu käymään. Ei minkäänlaista normaali yhteydenpitoa. Olen ollut hänelle todella vihainen teoistaan ja ihmetellyt tätä miesten valinnan keveyttä. Hänen mielestään minä olen kamala, ei hän.
Kun isäni kuoli oli aivan paskana, olen edelleen. Äitini vihaa sitä että kaipaan isää. Mainitsikin, että olisin kai toivonut hänen kuolevan, eikä isän. En ollut silloin juurikaan miettinyt tuollaista. Nykyään kyllä. Toivoisin, että isäni olisi täällä hänen sijastaan, mutta näin ei ole.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on ollut vähän samanlaista.
Isä kuoli ja äiti alkoi haukkua minua, koska muistutin isääni.
Kaikki omat ongelmansa kaatoi minun päälle. Yökaudet sain kuunnella hänen "kärsimyshistoriaa", aamulla ensimmäisenä aloitti haukkumisen. Itkin kaikki koulumatkat, 5 vuotta, joka ikinen aamu.
Miehiäkin oli. Minä en tosin olisi saanut tavata ketään.
Kukaan ei osaa arvata, minkä ikäisenä olin eka kertaa tansseissa ja treffeillä!!
En sitten jaksanut enää sen haukkumista. Siksi kai menin naimisiin ja muutin ulkomaille.
Kesälomilla käydessä jatkoi haukkumista. Aina monta viikkoa olin masentunut kun tulin takaisin.
Sitten lopulta kirjoitin ja kerroin kaiken, miten paha mieli minulla on aina ollut ja että ei tartte syyllistää minua, jos hänelle jäi velkoja isän kuolemisen jälkeen. Kerroin myös että sitäpaitsi yks toinen äijäsihän ne maksoi pois. Ja että et enää hauku minua.
Voi että mikä siitä syntyi. Soitteli kaikille, miten ilkeä minä olen!
Inhottava ämmä!
Sillä on toinen ukko ja säälittelee itteään ja leikkii niin hurskasta ja marttyyriä.
Kyllä minä muistan kaikki sen "hurskaudet".
Minä sitä yksin täällä olen, ei ole ollut milloinkaan äitiä lohduttamassa, mitään minun omia huolia en ole saanut kertoa, kaikki olen saanut itse kantaa ja vielä ämmä haukkuu kesälomalla käydessä.
Tällä hetkellä yritän päästä kaikesta yli. Se ämmä syyllisti minut niin täydellisesti, että vieläkin tuntuu että kaikki olisi minun "vika". Joka kerta kun tulee se ajatus, niin sanon itselleni että "mikä paska ämmä!"
Olisiko jollakin neuvoa sekä dffxh66 ja minua, miten päästä kaiken yli?
Joskus kuvittelen, että minulla on rakastava, lempeä äiti, jolle minä voisin kertoa omista huolistani ja joka välittäisi minun tunteista.
kolme viimeistä puhelua olen saanut kuulla jotain huonoa isästäni ja miten vihainen äitini hänelle on.
Minä sen sijaan kaipaan häntä, en halua, että häntä enää haukutaan. sain kuulla hänestä huonoa koko ikäni.
uuden miehen kämpään tuli vierailukutsu vain velipuolelleni- Äitini kustansi lipunkin.
kun sanoin äidilleni, etten pidä siitä että hän haukkuu isääni vieläkin kun hän on jo kuollut, tuli tästä vain riita. Hän vastasi jotain salamyhkäistä minusta, mutta ei sanonut mitä. sitten sanoi että tule sinä tänne minut ampumaan kun kerran minua niin vihaat. siinä se. en tiedä mitä tehdä. Olen sanonut hänelle usein että vain veli on hänelle tärkeä. tämän tunsin jo 7 vuotiaana. Hän kieltää, mutta toimii toisin.
tuntuu pahalta ajatella ettmme ehkä enää vietä mitään yhteistä, että parin vuoden kuluttua meilläkin voi olla lapsi. Näkeekö hän sitä koskaan jos jokainen lähestyminen on ikävä.
Sinun velvollisuutesi EI ole ilkeä ja haukkuva äitisi (koiraakin kuuntelee mieluummin). Sinun velvollisuutesi on sinun oma perheesi ja sinä itse.
Anna äitisi olla omillaan. Hänen soittaessa, jos vastaat, pidä puhelut lyhyinä ja katkaise sillä sekunnilla kun se menee ilkeydeksi. Sinun ei todellakaan tarvitse otta tuota saastaa ja likaa enää päällesi. Aivan rauhassa voit antaa äitisi kantaa ja haaalia sitä ympärilleen. ( kuvastaa hyvin miksi hänen seuransa on samanlaista).
Ota kuuma suihku ja huuhtele kaikki tuo lika ja epämiellyttävyys pois iholtasi ja sielustasi. Katso eteenpäin ja ympärillesi, saat huomata miten paljon kaunista siellä on. Keskittäydy siihen. Ammenna sieltä puhtaita ja raikkaita ajatuksia.
on sinuun henkinen yliote ja se pysyy niin kauan, kuin siihen suostut. Ymmärrettävää, että lapsi ja nuori sinussa kaipaa äidin hyväksyntää, mutta sinun äidiltäsi sitä hyväksyntää ei tule herumaan ellei hän suostu menemään psykoterapiaan käsittelemään ongelmiaan.
Kaikki nuo pahat asiat, mitä hän väittää sinussa olevan, ovatkin hänessä itsessään. Hän vain projisoi ne sinuun ja tällä tavalla kokee elämänsä aina hetken aikaa siedettävämmäksi saadessaan sinut kärsimään. Sinä et ole se paha, vaan se pahuus on äidissäsi itsessään ja kenties joissain hänen oman lapsuutensa aikaisissa ihmisissä.
Ole sinä viisaampi äläkä ota mallia äitisi käyttäytymisestä, kun saat omia lapsia. Nuo ikäkaudet saattavat olla vaikeita, kun oma lapsesi tulee siihen ikään, jolloin koit tulleesi äitisi hylkäämäksi. Sinulla ei ole mitään mallia, kuinka suoriutua äidin roolista tuolloin.
Ethän anna lastesi kokea mitään vastaavaa?
Ala käyttäytyä toisin, kuin olet tähän asti käyttäytynyt suhteessa äitiisi. Sinä et tarvitse tuolla tavalla käyttäytyvää äitiä! Älä ota häneen yhteyttä. Hän tietää sinun olevan liean päässä, kun soitat hänelle ja tarvitset häntä.
Keskity enemmän omaan elämääsi. Ehkä äitisi jonakin päivänä herää ja soittaa sinulle. Ensimmäisestä kaltoinkohtelevasta lauseesta katkaise puheyhteys toteamalla, että sinun ei tarvitse kuunnella tuollaista. Sano hänelle, että kuuntelet ainoastaan positiivisia ja neutraaleja asioita, sillä mittasi on nyt täyttynyt lopullisesti.
Etsiköön äitisi uuden kaltoinkohdeltavan. Epäilen, ettei niitä herkästi aikuisista ihmisistä löydy, jolloin hänellä on seinä edessä. Näyttää siltä, että toinen nainen on hänelle kilpailija ja uhka.
Muista, että sinä et ole vastuussa äidistäsi. Sinulla on oma elämäsi elettävänä ja nyt alat elää sitä ja olet luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Unohda sosiaaliset säännöt ja näkemykset siitä, kuinka perheen kuuluu tehdä yhdessä sitä ja tätä. Sinun perheeseesi ei kaltoinkohtelijoita kuulu.
Hänellä on oikeus elää haluamallaan tavalla. En usko että itsekään olet aivan syytön. Ota asiat asioina ja anna äitisi päättää koska haluaa pitää yhteyttä.
Ei vanhemmuus tarkoita elinkautista, et kai sinä haluaisi että omat lapsesi puuttuvat vielä aikuisina elämääsi.
Aikuiset lapset puuttuvat aivan liikaa vanhempiensa elämään, varsinkaan äidille ei suotaisi mitään vapautta sittenkään kun on yksinään miehen kuoltua.
Vaikka äitisi suhteet näyttävät sinusta pahalta ne voivat olla hänelle keino selviytyä yksinäisyydestä. Ei aikuisilla lapsilla ole aikaa omilta huoliltaan olla äidilleen tukena ja seurana.
Yleensä se on niin, jos tarvitaan äitiä, hänen pitäisi olla saatavilla, muuten voi olla vaikka näkymätön.
jos tekisin asiat täysin väärin niin kyllä toivoisin,että joku muistuttaisi.
Miten se muka niin on että mikään asia ei kuulu kenellekkään. Sitten jos haluaa silti jatkaa elämää kuten on valinnut niin ryvetköön yksin siinä sonnassa.
Ei kukaan tarvitse laastarisuhdetta, terapiaan nämä ihmiset eivät suostu joten asiat eivät ainakaan parane.
Olen sanonut hänelle usein että vain veli on hänelle tärkeä. tämän tunsin jo 7 vuotiaana. Hän kieltää, mutta toimii toisin.
tuntuu pahalta ajatella ettmme ehkä enää vietä mitään yhteistä, että parin vuoden kuluttua meilläkin voi olla lapsi. Näkeekö hän sitä koskaan jos jokainen lähestyminen on ikävä.
Sama juttu kuin aloittajalla. Aikuisuudessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa jos ei halua. Vaikka kuinka ovat sukulaisia jne jne.